26.3.2009
Tapaus Ward Churchill
Churchill toimi professorina (professor of ethnic studies) University of Coloradossa vuoteen 2007 saakka (hän lienee aloittanut apulaisprofessorina vuonna 1990 ja nimitetty professoriksi vuonna 1997). Hänet irtisanottiin vuonna 2007 professorin virastaan sen jälkeen, kun hänen oli todettu syyllistyneen tieteelliseen vilppiin.
Ward Churchillin kirjoitukset päätyivät vilppiepäilyjen takia nimetyn tutkintalautakunnan käsittelyyn. Tutkintalautakunnan koko nimi on Investigative Committee of the Standing Committee on Research Misconduct at the University of Colorado at Boulder concerning Allegations of Academic Misconduct against Professor Ward Churchill. Lautakunta julkaisi käsittelynsä tulokset 125-sivuisena päätöksenä:
Report of the Investigative Committee findings
Raportti on siis sivumäärältään pitkä. Siinä käydään kohta kohdalta läpi Churchilliä koskevat epäilyt, ja perustellaan tehdyt ratkaisut. Raportissa on myös luku, jossa käsitellään median osuutta plagiointia koskevien käsitysten ja mielikuvien muokkaajana.
Tutkintalautakunta käsitteli seitsemän eri väitettä tieteellisestä vilpistä (kohdat A, B, C, D, E, F, G). Epäilyt koskivat sekä luvatonta lainaamista että tutkimustulosten vääristelyä/lukijoiden harhaanjohtamista (plagiarism, misrepresentation).
Tutkintalautakunta totesi yksimielisesti, että Churchill oli syyllistynyt monenlaiseen tieteelliseen vilppiin:
- vääristelyyn (falsification, kohdat A, B, C ja D)
- sepittämiseen (fabrication, kohdat C ja D)
- luvattomaan lainaamiseen (plagiarism, kohdat E ja G).
Lisäksi todetaan, että Churchill ei ole noudattanut julkaissuissaan vakiintuneita standardeja ilmoittaessaan lähteenä käyttämiensä tekstien kirjoittajien nimiä (erityisesti tapaus F, myös A, B, ja D) ja että Churchillin tutkimustulosten julkaisuissa oli vakavia poikkeamia hyväksytyistä käytännöistä (kohta D).
Ward Churchill itse ylläpitää sivustoa WARD CHURCHILL SOLIDARITY NETWORK http://www.wardchurchill.net/
jossa hänen iskulauseenaan on UNCUT CONSCIENCE.
Churchillin sivuilta selviää, että hän on haastanut yliopiston oikeuteen irtisanomisensa johdosta, ja asia on ollut oikeudessa ajalla 9-27.3.2009. Churchill on itse todennut odottavansa oikeudenkäyntiä innolla: "I'm really looking forward to these people being on the witness stand", "This is going to be fun. ..." Churchill mainitsee sivustonsa etusivulla, että oikeudenkäynti on kallista ja hän ottaa vastaan lahjoituksia (sivuilla on linkki, josta pääsee lahjoittamaan).
Churchill vs. CU -oikeudenkäynnistä kirjoittaminen on runsasta - jo aiemmin vuosina 2005-2007 Churchillin tapauksesta kirjoitettiin paljon, ja nyt oikeuskäsittely on "generoinut" uutta ja uudenlaista tekstiä. Esimerkiksi New York Times on julkaissut useita artikkeleita, esimerkiksi tässä 25.3.2009 artikkelissa kerrotaan oikeudenkäynnin etenemisestä ja Churchillin puheista todistajanaitiossa: Fired Colorado Professor Is Cross-Examined in Lawsuit.
Myös erilaisilla keskustelupalstoilla Churchillin tapauksen käsittely on edelleen vilkasta. Satuin lukemaan tällaisen värikkään ja seikkaperäisen tekstin, jonka kirjoittaja tukee Churchillin kantaa aiheettomasta irtisanomisesta. Lehti on Revolution #159, March 22, 2009 (Voice of the Revolutionary Communist Party, USA) ja yleisönosastokirjoitus on otsikoitu: Ward Churchill Lawsuit Against CU Forces Some Truth to the Surface (nimetön kirjoittaja, from a reader). Kirjoittaja esittää omat perustelunsa sille, miksi Churchillin asiaa tutkineen tutkintalautakunnan jäsenet olivat väärässä ja olivat vain harjoittaneet noitavainoa Churchilliä kohtaan. Tämän kirjoittajan, kuten Churchillin itsensäkin mielestä, irtisanomisen syynä ei ollut tieteellinen vilppi vaan Churchillin poliittiset mielipiteet.
Oikeuskäsitettely kesti neljä viikkoa, ja jury harkitsi päätöstä puolitoista vuorokautta. Juryn päätöksen mukaan Colorado University syyllistyi professori Churchillin irtisanomiseen väärin perustein. Juryn mukaan erottamisen taustalla ovat Churchillin esittämät mielipiteet, eikä yliopisto ole selkeästi todennut, että hänet olisi erotettu todetun vilpin takia. Jury määräsi professori Churchillille vahingonkorvausta yhden dollarin. Tässä Linkki New York Timesin artikkeliin (2.4.2009) Jury Says Professor Was Wrongly Fired.
1.3.2009
Soihtuhiihdosta ja menneisyyden vangeista
Avoin kirje menneisyyden vangeille on Paula Sallisen lokikirjoitus tämän päivän Karjalaisessa (s.11). Kirjoituksessa pohditaan instituutioiden rapautumista mm. näin: "Ihmiset ovat koulutetumpia ja siten kriittisempiä kuin ennen. Pravdalle ei ole tilaajia. Yhden totuuden ajat ovat ohi."
18.2.2009
Plagioinnista A-studiossa
11.2.2009
Tieteen doping?
Helsingin yliopistossa toteutettiinkin vuonna 2003 tutkimuseettisen ilmapiirin kartoitus. Vaikka kartoituksen tulokset voivat järkyttää herkkiä lukijoita, julkista keskustelua asiasta ei kuuden vuoden aikana ole saatu aikaiseksi. Suomesta puuttuu edelleen tutkimuseettisten ohjeiden noudattamista ja noudattamatta jättämistä koskeva, koko maan laajuinen tutkimus, johon tietoa olisi haettu tutkijoilta, yliopistojen opettajilta ja opiskelijoilta itseltään.
Tieteen antidopingtoimikunta on antanut ohjeet siitä, miten tieteen doping (=tieteellinen vilppi) vältetään ja miten toimitaan jos käry käy. Tieteessä julkinen ”dopingkäry” käy harvakseltaan, vaikka esimerkiksi Helsingin yliopistoa koskeneessa selvityksessä tutkijat kuvasivat useita kymmeniä vilppitapauksia. Myös plagiarismi.fi –sivustolla on useita eri tiedonantajien kuvaamia, eri korkeakouluissa tapahtuneita vilppitapauksia, joita yhdistää se, että tapahtumista ei organisaatiossa saatu aikaan julkista keskustelua. Vilppitapauksia yhdistää myös se, että vilpistä keskustelua viritelleet, whistle-blowerin roolin ottaneet henkilöt ovat kohdanneet erilaisia virallisia ja epävirallisia sanktioita. Vilpistä epäillyt sen sijaan etenevät vilenmäisesti urallaan. Ja joidenkin rankimpien tapausten julkaisemiseen edes nimettömänä tiedonantajat eivät ole antaneet (vielä) lupaa, vaikka ovatkin halunneet kirjoittaa tapahtumista asiasta kiinnostuneelle tutkijalle.
7.2.2009
Ad hominem
Argumentum ad hominem, tai lyhyemmin ad hominem (argumentit, hyökkäykset) on käsite, joka tulee usein vastaan kun lukee englanninkielisiä, erilaisia plagiointitapauksia käsitteleviä nettisivuja. Ad hominem argumentointi kohdistuu henkilöön, joka esittää epäilyn plagioinnista.
Suomenkielinen Wikipedia esittää ad hominen argumentoinnin luokassa virhepäätelmät. Ad hominem on virhepäätelmä, jossa jokin asia kumotaan esittämällä itse asiaan kuulumattomia kommentteja asian esittäjään liittyvällä perustelulla. Ad hominem argumentoinnissa on kolme vaihetta: 1) henkilö A esittää jonkin lausuman tai väitteen, 2) henkilö B esittää henkilöön A kohdistuvan väitteen (väite voi koskea vaikkapa henkilön A persoonaa, toimintatapaa tai elämäntapaa, tai mitä tahansa henkilöön A liittyvää asiaa), 3) henkilön B lausumaa henkilöstä A aletaan pitää perusteena sille, että kohdassa 1 esitetty asia on virheellinen.
Wikipedian sanoin ad hominem ”tarkoittaa henkilökohtaisuuksiin menemistä itse keskustelun kohteena olleen asian kustannuksella”, ja argumentoinnin etenemiskaava esitetään seuraavasti:
”1. Henkilö X esittää argumentin A
2. Henkilön X ominaisuuksissa on jotain vastenmielistä
3. Siispä argumentti A on epätosi”
Sama kaava sovellettuna plagiointiepäilyihin:
1. Tutkija A esittää epäilyn plagioinnista
2. Tutkija A:n todetaan olevan tyhmä/laiska/yksinhuoltaja/epäonnistunut/”kävelevä patologinen mentaalicase”
3. Siispä epäily plagioinnista on epätosi
Wikipediassa ad hominem argumentit jaetaan viiteen luokkaan: loukkaus, argumentaation asianhaaroihin vetoaminen, argumentoijan sosiaaliseen habitukseen vetoaminen, kaivon myrkyttäminen ja motiiviin vetoaminen (oma lehmä ojassa). Näistä kaikista virheargumentointien muodoista on mukavia esimerkkejä – jotenkin ne ihan hymyilyttävät!
18.1.2009
Vaikea aihe-:)
Sivulle on koottu aiheita, joista Wikipediaan kirjoittajat ovat alkaneet väittelemään. Kiistoja on ratkaistu joskus äänestämällä, mutta osa aiheista on "muokkaussodiksi yltyneitä". Jos käytte kiistasivulla nyt, niin plagiointi on ykkösaihe! Tässäpä suora lainaus sivulta:
"Syyllistyikö Vilen plagiointiin, paljastuiko työ plagioiduksi, epäiltiinkö plagiointia, myönsikö hän plagioinnin vai jättikö kieltämättä? Artikkelin suojaamisen ja ajoittain tulenaraksi kuumenneen väittelyn lisäksi Eduskunnalle kuuluvan IP:n takaa tulleet muokkaukset johtivat Iltalehden artikkeliin Wikipedian sensurointiyrityksestä."
Mielenkiintoista, eikö totta?
29.12.2008
Muunnettua totuutta joululomalla
Mielenkiintoista oli kuvattu toimintamalli asian paljastuttua tutkijoille (siis poliiseille): yliopiston johto pyysi pitämään tehdyn vilpin salassa julkisuudelta, jotta "yliopiston maine ei kärsisi". Mielenkiintoinen toimintatapa, josta on havaintoja myös suomalaisessa korkeakoulutuksessa, kun siellä on ilmennyt vilppiä tai plagiointia - tapauksia käsitellään kovin harvoin julkisesti.
10.12.2008
Plagioija on varas
http://www.ellisparkerbutler.info/epb/biblio.asp?id=4902
"The Thief
A plagiarist is a thief and he knows he is a thief. This is so true that it is only necessary to ask a plagiarist to explain why he is not one, and he will involuntarily tell you he is one. He invariably gives himself away. His explanations are so full of holes and "becauses" that you can see right through them into the thieving heart of him. A thief talks like a thief."
7.12.2008
Asiallisen referaatin ja plagiarismin ero?
Olen nimittäin aloittanut kirjoittaa rautalanka-ohjeita opiskelijoille, koska olen kyllästynyt lukemaan ns. esseitä, jotka ovat eri lähteistä muokattuja niin, että on muutettu sanojen sijamuotoja tai on vaihdettu sanojen paikkoja sieltä täältä. Koko kirjoitelma tai suuria osia siitä on kirjoitettu mielestäni tämän plagiarism.org nettisivulta löytyvän kuvauksen mukaan:
"The writer properly cites a source, but neglects to put in quotation marks text that has been copied word-for-word, or close to it. Although attributing the basic ideas to the source, the writer is falsely claiming original presentation and interpretation of the information. " Types of plagiarism
Lähteeseen on viitattu, osittain on lainausta sanasta sanaan ja pientä muuttelua, ei lainausmerkkejä. Alkuperäisen tekstin idea tulee yleensä esiin, ei kuitenkaan aina. Opiskelija esittää siis tekstin tiivistelmänä tai referaattina, vaikka se on lähes kokonaan kopioitua. Joskus esseestä puuttuu täysin opiskelijan oma pohdinta ja mukana on muitakin plagiarismin ominaisuuksia.
Nyt on hyvä tarkentaa, että kyse on suurimmalta osin aikuisopiskelijoista - eikä käytöstä voida selittää siis opiskelijoiden nuoruudella. Kyseessä on pääasiassa yli 30-vuotiaat työssä käyvät aikuiset.
Käytän ohjeessani tällä hetkellä ilmaisua osittainen kopiointi kuvaamaan kirjoittamistapaa, jota siis plagiarism.org -sivuilla on nimetty: the too perfect parahrase. Olisko liian täydellinen referaatti tai tiivistelmä suomeksi? Suunnitelmissa on määritellä opiskelijoille osittainen kopiointi ja kertoa, että se johtaa työn hylkäämiseen. Yritän tehdä selväksi rajan asiallisen referoinnin ja osittaisen kopioinnin välille.
23.11.2008
Päivän vinkki
"Changing the words of an original source is not sufficient to prevent plagiarism. If you have retained the essential idea of an original source, and have not cited it, then no matter how drastically you may have altered its context or presentation, you have still plagiarized."
20.11.2008
Saako plagioinnista puhua?
16.-17.11.2008 lehtikirjoittelujen jälkeen keskustelupalstojen keskustelu koski opiskelijoiden ja lukiolaisten tekemää plagiointia. Keskustelu kulki nopeasti opettajien työaikaan ja siihen, miten paljon opettajan pitää satsata aikaa plagiointien selvittämiseen. Koululaisten tekemistä plagioinneista saa siis puhua ja korkeakouluopiskelijoiden tekemistä plagioinneista saa puhua, mutta mutta... kun esille tulevat tutkijoiden tekemät ja julkaisemat plagioinnit alkaa tapahtua: keskustelua yritetään vaimentaa erilaisilla uhkailun ja vihjailun taktiikoilla. Ikävää on, että myös täysin sivulliset joutuvat asiasta kärsimään. Englanninkielisessä plagiarismikirjallisuudessa tällaisia vaimentamisen taktiikoita on kuvattu käsitteellä whistleblower-ilmiö. Whistleblower-ilmiö ilmenee esimerkiksi "shoot the messenger", "blame the victim" tai "blame the innocent"- taktiikkana. Asiasta tarkemmin täällä.
Plagiarismi-sivuille olen laittanut tarinoita ja kuvauksia erilaisista ja monenlaisista tapahtumista, joita yliopistomaailmassa on tapahtunut.
Kuulostellaan!
Plagioinnista kirjoittelua 16.11.2008 alkaen
17.11.2008 sanomalehti Ilkka julkaisi artikkelin lukiolaisten tekemän plagioinnin yleisyydestä. Artikkelissa tuotiin esille suomalainen versio englanninkielisessä kulttuurissa Paper Mills -nimisenä tunnetusta ilmiöstä. Paper Mill on liikeyritys, jolta voi ostaa minkä tahansa tasoisen esseen, tehtävän tai opinnäytetyön. Laatutietoiset "paperimyllyt" antavat myös takuun tuotteelleen: tuote ei paljastu plagiaatiksi sähköisessä plagiaatintunnistimessa. Niin, brittiylipistoissa samoin kuin usalaisissa yliopistoissa sähköisen plagiaatintunnistimen käyttö on osa laatujärjestelmää, plagiaateilla opintopisteitä ei heru.
Ilkan artikkeli levisi STT:n kautta monien suomalaisten sanoma- ja aikakauslehtien nettisivuille ja käynnisti myös yleisökeskustelua.
Yhdessä päivässä sain itselleni uuden tittelin: plagiointitutkija. Tämä oli Ilkan toimittajan muotoilema nimitys - nettisivuilla olen käyttänyt plagiarismista kiinnostuneesta tutkijasta nimeä plagiorologi.