"Humpuukkia, humpuukkia" sanottiin ennen, kun joku asia paljastui tai paljastettiin keksityksi. Vanha sanonta tuli mieleeni kun luin Acatiimi -lehdestä Howy Jacobsin kolumnin Pure humbug from beginning to end. Jacobs paneutuu tekstissään suomalaiseen korkeakoulutukseen ja sen ongelmakohtiin. Yksi tarkastelun kohde on Suomen korkeakouluopiskelijoiden (osaamisen) arviointikäytännöt, joita Jacobs pitää epäammatillisina. Suomeen tultuaan hänelle oli yllätys, että opetettuaan opiskelijoille jonkun kurssin tai aihepiirin, sama opettaja pitää opiskelijoiden osaamista mittaavan kirjallisen kokeen ja sama opettaja arvioi itse opettamiensa opiskelijoiden kokeet.
Muualta tulleelle ihmetystä herätti suomalaisessa korkeakoulutuksessa ulkopuolisen arvioijan puuttuminen - miten asiat opettanut voisi objektiivisesti arvioida opiskelijoiden osaamisen? Jacobs näkeekin suomalaisessa arviointikäytännössä monia puutteita, jotka johtavat huonoon ja epätasaiseen laatuun, eivätkä suoritetut (maisterin) tutkinnot yllä kansainväliselle tasolle. Hän esittelee lukijoille brittiläisen arviointikäytännön, jonka mukaisesti opiskelijan suorituksille nimetään ulkopuolinen arvioija (external examiner) jostain korkeakoulusta. Arvioija on alallaan arvostettu henkilö, joka voi myös tutustua käytettyihin opetusmateriaaleihin ja opetusmenetelmiin. Ulkopuolisen arvioinnin avulla voidaan ainakin yrittää päästä puolueettomaan arviointiin, jossa opiskelijaan tai kyseisen aiheen opettaneeseen opettajaan liittyvät seikat eivät vaikuta arviointiin tai opiskelijan saamaan arvosanaan.
Nykyisillä arviointikäytännöillä suomalaisessa korkeakoulutuksessa lopputuloksena voi pahimmillaan olla humpuukkitutkinto, jos suoritusten arviointi ei ole systemaattista ja kriteereihin perustuvaa. Humpuukki (engl. humbug) määritellään Merriam-Webster sanakirjassa näin:
- jotain, joka on suunniteltu pettämään tai harhaanjohtamaan
- tarkoitushakuisesti väärä, petollinen tai epärehellinen
- teennäinen tai petollinen asenne tai henki (spirit)
- hölynpöly, höpinä.
Humpuukin määritelmä sopii hyvin myös plagioituihin teksteihin, kirjoittajahan pettää ja harhaanjohtaa lukijaa. Ja plagioimalla tehty tutkinto varsinkin on humpuukkia:) Myös humpuukin synonyymit kuvaavat varsin hyvin plagiointia: jäljennös, väärennös, huijaus, jäljitelmä, huiputus.
”Lukiosta lunttaamalla, korkeakoulusta kopioimalla. Valitettavasti näin asiat vaan ovat”, sanoi Rojektimiäs 16.6.2009 Taloussanomien keskustelupalstalla.
28.12.2010
18.12.2010
Cooks Source - tästä tuli syksyn 2010 plagiointitapaus
Näin käy kun plagioi: Cooks Source -lehden julkaiseminen loppui kokonaan, kun lehden harjoittama plagiointi paljastui sosiaalisen median avulla. Vuodesta 1997 ilmestyneen lehden lopettamisen taustalla on lehdessä lokakuussa 2010 julkaistu Monica Gaudion artikkeli, jonka Cooks Source oli kaapannut Internetistä - julkaisulupaa ei kirjoittajalta oltu kysytty (eikä palkkiota maksettu). Gaudio sitten julkaisi blogissaan tekstin, joka levisi "lujaa ja laajalle" - koko tarinan voi lukea esimerkiksi Western Massachusetts Mass.live -lehdestä, joka julkaisi S.P. Sullivanin kirjoittamana artikkelin Cooks Source, Sunderland magazine mired in copyright controversy, ceases publication.
Erityisen kiinnostavaa tässä tapauksessa on Cooks Source -lehden päätoimittajan Judith Gribbsin sähköpostivastaus Gaudiolle. Gribbsin mukaan Internet on julkista omaisuutta ja kuka tahansa saa käyttää tekstejä: "mutta oikeasti Monica, netti on "julkista aluetta" ja saisit olla onnellinen, ettemme ottaneet koko artikkeliasi ja julkaisseet sitä jonkun toisen nimellä". Tämä Gribbsin kirjoittama lause on julkaistu osana pitempää sitaattia Gaudion blogissa, ja se on linkitetty esim. edellä mainittuun Sullivanin artikkeliin. Sitaatti lähti kiertämään Internetissä niin, että se levisi satoihin tapausta käsitteleviin nettiartikkeleihin. Sitaattia pidetään nyt tyyliesimerkkinä naivista puolustautumisesta, kun plagioija vetoaa viattomuuteensa. Vaikki Gaudio oli kirjoittanut artikkelin, Gribbs kääntää tekijänoikeuden päälaelleen esittämällä, että itseasiassa Gaudion olisi pitänyt maksaa Cooks Source -lehdelle siitä, että teksti (luvatta) julkaistiin! Nyt onkin alettu puhua vastakohtaparista copyright ja copywrong (esim. Cooks source magazine commits a copywrong), jolla yritetään kuvata sitä, miten väärin käsite tekijänoikeus voidaan ymmärtää ja millaisin retorisin keinoin luvatonta tekstien kopioimista yritetään selittää. Käsitepari voisi toimia suomeksi käännettynäkin kuvaamaan sellaisia plagiointitapauksia, joissa rikotaan alkuperäisen kirjoittajan tekijänoikeuksia - tekijänoikeus ja tekijänvääryys.
Anyway, Monica Gaudio sai paljon tukea laajalta joukolta ihmisiä. Cooks Source -lehden julkaisukäytäntöjä alettiin ihmetellä ja tapausta varten luotiin google docs -dokumentti, jonne on kertynyt 167 ilmoitusta teksteistä, joita Cooks Source on luvatta käyttänyt. Yhteensä yli sata kirjoittajaa on ilmoittanut tulleensa plagioiduksi Cooks Source -lehdessä.
Sosiaalinen media voi siis toimia näinkin: plagioinnin selvittämiseen ei tarvita "virallista" eettistä käsittelyä eikä tekijänoikeuden loukkaukseen oikeuskäsittelyä, pelkkä julkisuus riittää. Tapaus Cooks Source on nyt käsitelty erittäin laajasti englanninkielisessä Wikipediassa otsikolla Cooks Source Infringement Controversy. Englanninkielisessä keskustelussa on nyt alettu puhua nettioikeudesta, nettioikeudenkäynnistä, ja esimerkiksi tätä yllä kuvattua tapausta on käsitelty useassa artikkelissa, jotka on otsikoitu oikeustermejä hyödyntämällä (esim. Cooks Source vs. Internet).
Tapaus Cooks Source täyttää myös internetmeemin (Internet Meme) kriteerit. (Wikipediassa esitetyn määritelmän mukaan meemi on "kulttuurillinen ja viestinnällinen kopioituja"). Internetmeemi on asia, josta tietämys leviää ihmisiltä toisille Internetin ja erityisesti sosiaalisen median välityksellä. Nimitys on analogia sanalle geeni: kun geeni välittää biologista tietoa, meemi välittää tietoa tapahtumista, määrityksistä ja uskomuksista ihmisiltä ihmisille.
Erityisen kiinnostavaa tässä tapauksessa on Cooks Source -lehden päätoimittajan Judith Gribbsin sähköpostivastaus Gaudiolle. Gribbsin mukaan Internet on julkista omaisuutta ja kuka tahansa saa käyttää tekstejä: "mutta oikeasti Monica, netti on "julkista aluetta" ja saisit olla onnellinen, ettemme ottaneet koko artikkeliasi ja julkaisseet sitä jonkun toisen nimellä". Tämä Gribbsin kirjoittama lause on julkaistu osana pitempää sitaattia Gaudion blogissa, ja se on linkitetty esim. edellä mainittuun Sullivanin artikkeliin. Sitaatti lähti kiertämään Internetissä niin, että se levisi satoihin tapausta käsitteleviin nettiartikkeleihin. Sitaattia pidetään nyt tyyliesimerkkinä naivista puolustautumisesta, kun plagioija vetoaa viattomuuteensa. Vaikki Gaudio oli kirjoittanut artikkelin, Gribbs kääntää tekijänoikeuden päälaelleen esittämällä, että itseasiassa Gaudion olisi pitänyt maksaa Cooks Source -lehdelle siitä, että teksti (luvatta) julkaistiin! Nyt onkin alettu puhua vastakohtaparista copyright ja copywrong (esim. Cooks source magazine commits a copywrong), jolla yritetään kuvata sitä, miten väärin käsite tekijänoikeus voidaan ymmärtää ja millaisin retorisin keinoin luvatonta tekstien kopioimista yritetään selittää. Käsitepari voisi toimia suomeksi käännettynäkin kuvaamaan sellaisia plagiointitapauksia, joissa rikotaan alkuperäisen kirjoittajan tekijänoikeuksia - tekijänoikeus ja tekijänvääryys.
Anyway, Monica Gaudio sai paljon tukea laajalta joukolta ihmisiä. Cooks Source -lehden julkaisukäytäntöjä alettiin ihmetellä ja tapausta varten luotiin google docs -dokumentti, jonne on kertynyt 167 ilmoitusta teksteistä, joita Cooks Source on luvatta käyttänyt. Yhteensä yli sata kirjoittajaa on ilmoittanut tulleensa plagioiduksi Cooks Source -lehdessä.
Sosiaalinen media voi siis toimia näinkin: plagioinnin selvittämiseen ei tarvita "virallista" eettistä käsittelyä eikä tekijänoikeuden loukkaukseen oikeuskäsittelyä, pelkkä julkisuus riittää. Tapaus Cooks Source on nyt käsitelty erittäin laajasti englanninkielisessä Wikipediassa otsikolla Cooks Source Infringement Controversy. Englanninkielisessä keskustelussa on nyt alettu puhua nettioikeudesta, nettioikeudenkäynnistä, ja esimerkiksi tätä yllä kuvattua tapausta on käsitelty useassa artikkelissa, jotka on otsikoitu oikeustermejä hyödyntämällä (esim. Cooks Source vs. Internet).
Tapaus Cooks Source täyttää myös internetmeemin (Internet Meme) kriteerit. (Wikipediassa esitetyn määritelmän mukaan meemi on "kulttuurillinen ja viestinnällinen kopioituja"). Internetmeemi on asia, josta tietämys leviää ihmisiltä toisille Internetin ja erityisesti sosiaalisen median välityksellä. Nimitys on analogia sanalle geeni: kun geeni välittää biologista tietoa, meemi välittää tietoa tapahtumista, määrityksistä ja uskomuksista ihmisiltä ihmisille.
4.12.2010
SK > SUPO > JSN
Suojelupoliisi on tehnyt Julkisen sanan neuvostolle kantelun Suomen Kuvalehden julkaisemasta artikkelista MÄTÄ SUPO. Suomen Kuvalehden kansilehdessä esitelty artikkeli Mätä Supo. Tsaarinaikainen virasto kyttää ja kiusaa omia poliisejaan ilmestyi 26.11.2010. Nyt JSNlle tehdyn valituksen jälkeen SK tarjoaa koko jutun luettavaksi laajalle yleisölle nettiversiona Lue juttu, josta Supo kanteli.
Artikkelin lukemiseen kannattaa varata aikaa - lukuaikaa ja miettimisaikaa - niin monipolvinen on kertomus vuosia kestäneestä työurien "muotoiluista". Valtion viraston valtarakennelma uudistaa itseään syrjäyttämällä osan henkilöstöstään, eikä tässä tapauksessa ole kyse "tavallisista duunareista" vaan julkisen sektorin vaativaa asiantuntijatyötä tekevistä, urallaan aiemmin ansioituneista henkilöistä.
Työlästä lukemista ovat myös artikkeliin tulleet kommentit. SK saa paljon kehuja siitä, että uskaltaa tuoda esille viraston ja aiheen, josta aiemmin on vaiettu. Toki vanhan ajan ja vaikenemisen kulttuurin kannattajiakin kommentoijissa on.
Tuleva JSNn päätös on merkittävä, odotellaan sitä. Ja odotellaan myös sitä isoa artikkelia suomalaisesta tiedevilpistä ja plagioinnista.
Artikkelin lukemiseen kannattaa varata aikaa - lukuaikaa ja miettimisaikaa - niin monipolvinen on kertomus vuosia kestäneestä työurien "muotoiluista". Valtion viraston valtarakennelma uudistaa itseään syrjäyttämällä osan henkilöstöstään, eikä tässä tapauksessa ole kyse "tavallisista duunareista" vaan julkisen sektorin vaativaa asiantuntijatyötä tekevistä, urallaan aiemmin ansioituneista henkilöistä.
Työlästä lukemista ovat myös artikkeliin tulleet kommentit. SK saa paljon kehuja siitä, että uskaltaa tuoda esille viraston ja aiheen, josta aiemmin on vaiettu. Toki vanhan ajan ja vaikenemisen kulttuurin kannattajiakin kommentoijissa on.
Tuleva JSNn päätös on merkittävä, odotellaan sitä. Ja odotellaan myös sitä isoa artikkelia suomalaisesta tiedevilpistä ja plagioinnista.
28.11.2010
Rikollista rahaa tieteenteon nimissä
Luin uudelleen useita vuosia sitten kirja-alesta hankkimani Jorma Palon kirjan Oravasyndrooma. Rikollista rahaa pöyhimässä.
Kun ostin kirjan en vielä ollut sen kummemmin kiinnostunut plagioinnista suomalaisen korkeakoulutuksen ilmiönä, mutta professorien tekemä tutkimusvilppi ja siihen liittyvät rikokset kiinnostivat. Kirjan asetelma on myös antoisa: professori kirjoittaa professorikollegoistaan ja pohtii, mikä saa hyvässä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa olevan henkilön toimimaan rikollisesti ja monella tapaa oman aseman edellyttämän eettisen koodiston vastaisesti. Nyt toisella lukemalla huomasin että onhan kirjassa asiaa plagioinnistakin, mutta siitä vähän myöhemmin.
Palon kirjassa on kaksi päähenkilöä, entinen neurologian professori Urpo Rinne Turun yliopistosta ja entinen professori Paavo Riekkinen Kuopion yliopistosta. Molemmat saivat 2000-luvun vaihteessa tuomiot kavalluksesta, kun he olivat siirtäneet tutkimusmäärärahoja omille tileilleen. Palon kirjan sivurooleissa ovat näiden professoreiden (professori/dosentti)pojat. Varsinaisen kavallusteeman lisäksi kirja kertoo päähenkilöiden vallankäytöstä, siitä miten omien poikien uraa pönkitettiin ja miten yliopistojen ja sairaalan henkilöstöä kohdeltiin. (Tässä valtajärjestelmässä oli siis sopivaa, että Urpo Rinne toimi Paavo Riekkisen pojan vastaväittäjänä ja Paavo Riekkinen toimi Urpo Rinteen pojan vastaväittäjänä. Ja Urpon poika oli Paavon pojan väitöskirjan esitarkastaja ja Urpon poika oli Paavon miniän vastaväittäjä...)
Palo antaa kirjassaan äänen myös Urpo Rinteen potilaille ja näin saadaan esille se alistaminen, haitta ja kustannukset, joita professoriin luottaminen sai aikaan Parkinsonin tautiin sairastuneille potilaille. Näiden potilaiden sairauden tutkimukseen ja hoitoon myönnettyjä tutkimusvaroja Urpo Rinne kavalsi - tarkat summat jäänevät epäselviksi, mutta syyttäjä vaati 62,9 miljoonan markan vakuussummaa. Palon mukaan Rinne oli sijoittanut tutkimusvaroja sveitsiläisille pankkitileilleen noin 60 miljoonaa markkaa ja suomalaisille pankkitileilleen noin 10 miljoonaa markkaa. Paavo Riekkinen oli Rinteeseen verrattuna talousrikosten kevytsarjalainen, hänet tuomittiin vain 1,8 miljoonan markan kavalluksesta. (Ja Paavon poika Paavoa syytettiin vain 1,3 miljoonan markan kavalluksesta:)
Rinteen ja Riekkisen kavallusten paljastumisen taustalla on yllättäen plagiointi! Kuopion yliopiston patologian professori Kari Syrjänen sai yliopistolta vakavan varoituksen, koska Syrjänen oli lähettänyt tieteelliseen käsikirjaan luvun, joka oli todettu plagiaatiksi. Syrjänen oli joutunut myös maksamaan "ulkomaisten tekijänoikeuksien loukkaamisesta yli 7000 Yhdysvaltain dollarin vahingonkorvauksen" (Palo 2003, 154). Eikä siinä kaikki, oli Syrjänen jäänyt kiinni veronkierrostakin: hän oli unohtanut maksaa verot omalle tililleen tallettamastaan 2,4 miljoonan markan "tupakkatutkimusapurahasta". Kun Syrjänen erotettiin professorin ja ylilääkärin virasta, hän päätti oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaisesti ilmiantaa muitakin professoreita, ja "valitsi sen, jonka huijaama summa oli hänen tietojensa mukaan suurin" - eli kollega Paavo Riekkinen. (Palo 2003, 27.) Paavo Riekkinen Seniorin tutkinta johti Paavo Riekkinen Juniorin tutkintaan, mikä taas johti Urpo Rinteen tutkintaan.
Toinenkin plagiaattitarina Palon kirjaan sisältyy, mutta säästän sen tuonnemmaksi. Tässä vielä tämän tarinan päähenkilöiden esittely:
Rinteet:
Urpo Rinne
Linkki vie Wikipediaan, jossa Urpo Rinne esitellään luokissa Turun yliopiston professorit ja Talousrikolliset. Rinne tuomittiin vuonna 2001 neljän vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta. Oikeuden mukaan Urpo Rinne syyllistyi "16 törkeään petokseen, erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa hyötymistarkoituksessa tehtyihin virkarikoksiin, törkeään virka-aseman väärinkäyttöön sekä törkeään veropetokseen". Seuraavana vuonna myös Rinteen pojat saivat tuomiot: "Neurologian professori Juha Rinne (TYKS) ja neurologian ylilääkäri Jaakko Rinne (KYS) tuomittiin tuhansien eurojen sakkoihin perintö- ja lahjaveropetoksista".
Riekkiset:
Paavo Riekkinen
Linkki vie Wikipediaan, jossa Paavo Riekkinen esitellään luokissa Suomalaiset neurotieteilijät ja Suomalaiset professorit. Paavo Riekkinen tuomittiin vuonna 1999 kahden vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta (törkeä kavallus, veropetos, törkeä petos). Vuonna 2008 Paavo Riekkinen tuomittiin vaimonsa pahoinpitelyistä neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Vaimo ei ollut tehnyt ilmoitusta vaan joutui lääkäriin kaaduttuaan. Tällöin huomattiin pahoinpitelyt: "Riekkinen oli kuristanut, vahingoittanut teräaseella, lyönyt vasaralla sekä retuuttanut puolisoaan hiuksista".
Paavo Riekkinen Juniorista on vaikeampi löytää tietoa, eikä esimerkiksi isä Paavosta kertovan Wikipedian tekstin sisältämästä linkistä Paavo Riekkinen (nuorempi) näy enää jälkeäkään. Jorma Palo kuitenkin julkaisi vuonna 2003 ilmestyneen Oravasyndrooma -kirjansa jälkeen artikkelin myös British Medical Journalissa vuonna 2004 otsikolla Personal View: Why did my colleagues turn to crime? (BMJ 328 (7447), 1083). Siinä todetaan, että kun isä Paavo sai vankeutta 2 vuotta niin poika Paavon vankeusrangaistus oli 2,3 vuotta.
Kun ostin kirjan en vielä ollut sen kummemmin kiinnostunut plagioinnista suomalaisen korkeakoulutuksen ilmiönä, mutta professorien tekemä tutkimusvilppi ja siihen liittyvät rikokset kiinnostivat. Kirjan asetelma on myös antoisa: professori kirjoittaa professorikollegoistaan ja pohtii, mikä saa hyvässä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa olevan henkilön toimimaan rikollisesti ja monella tapaa oman aseman edellyttämän eettisen koodiston vastaisesti. Nyt toisella lukemalla huomasin että onhan kirjassa asiaa plagioinnistakin, mutta siitä vähän myöhemmin.
Palon kirjassa on kaksi päähenkilöä, entinen neurologian professori Urpo Rinne Turun yliopistosta ja entinen professori Paavo Riekkinen Kuopion yliopistosta. Molemmat saivat 2000-luvun vaihteessa tuomiot kavalluksesta, kun he olivat siirtäneet tutkimusmäärärahoja omille tileilleen. Palon kirjan sivurooleissa ovat näiden professoreiden (professori/dosentti)pojat. Varsinaisen kavallusteeman lisäksi kirja kertoo päähenkilöiden vallankäytöstä, siitä miten omien poikien uraa pönkitettiin ja miten yliopistojen ja sairaalan henkilöstöä kohdeltiin. (Tässä valtajärjestelmässä oli siis sopivaa, että Urpo Rinne toimi Paavo Riekkisen pojan vastaväittäjänä ja Paavo Riekkinen toimi Urpo Rinteen pojan vastaväittäjänä. Ja Urpon poika oli Paavon pojan väitöskirjan esitarkastaja ja Urpon poika oli Paavon miniän vastaväittäjä...)
Palo antaa kirjassaan äänen myös Urpo Rinteen potilaille ja näin saadaan esille se alistaminen, haitta ja kustannukset, joita professoriin luottaminen sai aikaan Parkinsonin tautiin sairastuneille potilaille. Näiden potilaiden sairauden tutkimukseen ja hoitoon myönnettyjä tutkimusvaroja Urpo Rinne kavalsi - tarkat summat jäänevät epäselviksi, mutta syyttäjä vaati 62,9 miljoonan markan vakuussummaa. Palon mukaan Rinne oli sijoittanut tutkimusvaroja sveitsiläisille pankkitileilleen noin 60 miljoonaa markkaa ja suomalaisille pankkitileilleen noin 10 miljoonaa markkaa. Paavo Riekkinen oli Rinteeseen verrattuna talousrikosten kevytsarjalainen, hänet tuomittiin vain 1,8 miljoonan markan kavalluksesta. (Ja Paavon poika Paavoa syytettiin vain 1,3 miljoonan markan kavalluksesta:)
Rinteen ja Riekkisen kavallusten paljastumisen taustalla on yllättäen plagiointi! Kuopion yliopiston patologian professori Kari Syrjänen sai yliopistolta vakavan varoituksen, koska Syrjänen oli lähettänyt tieteelliseen käsikirjaan luvun, joka oli todettu plagiaatiksi. Syrjänen oli joutunut myös maksamaan "ulkomaisten tekijänoikeuksien loukkaamisesta yli 7000 Yhdysvaltain dollarin vahingonkorvauksen" (Palo 2003, 154). Eikä siinä kaikki, oli Syrjänen jäänyt kiinni veronkierrostakin: hän oli unohtanut maksaa verot omalle tililleen tallettamastaan 2,4 miljoonan markan "tupakkatutkimusapurahasta". Kun Syrjänen erotettiin professorin ja ylilääkärin virasta, hän päätti oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaisesti ilmiantaa muitakin professoreita, ja "valitsi sen, jonka huijaama summa oli hänen tietojensa mukaan suurin" - eli kollega Paavo Riekkinen. (Palo 2003, 27.) Paavo Riekkinen Seniorin tutkinta johti Paavo Riekkinen Juniorin tutkintaan, mikä taas johti Urpo Rinteen tutkintaan.
Toinenkin plagiaattitarina Palon kirjaan sisältyy, mutta säästän sen tuonnemmaksi. Tässä vielä tämän tarinan päähenkilöiden esittely:
Rinteet:
Urpo Rinne
Linkki vie Wikipediaan, jossa Urpo Rinne esitellään luokissa Turun yliopiston professorit ja Talousrikolliset. Rinne tuomittiin vuonna 2001 neljän vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta. Oikeuden mukaan Urpo Rinne syyllistyi "16 törkeään petokseen, erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa hyötymistarkoituksessa tehtyihin virkarikoksiin, törkeään virka-aseman väärinkäyttöön sekä törkeään veropetokseen". Seuraavana vuonna myös Rinteen pojat saivat tuomiot: "Neurologian professori Juha Rinne (TYKS) ja neurologian ylilääkäri Jaakko Rinne (KYS) tuomittiin tuhansien eurojen sakkoihin perintö- ja lahjaveropetoksista".
Riekkiset:
Paavo Riekkinen
Linkki vie Wikipediaan, jossa Paavo Riekkinen esitellään luokissa Suomalaiset neurotieteilijät ja Suomalaiset professorit. Paavo Riekkinen tuomittiin vuonna 1999 kahden vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta (törkeä kavallus, veropetos, törkeä petos). Vuonna 2008 Paavo Riekkinen tuomittiin vaimonsa pahoinpitelyistä neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Vaimo ei ollut tehnyt ilmoitusta vaan joutui lääkäriin kaaduttuaan. Tällöin huomattiin pahoinpitelyt: "Riekkinen oli kuristanut, vahingoittanut teräaseella, lyönyt vasaralla sekä retuuttanut puolisoaan hiuksista".
Paavo Riekkinen Juniorista on vaikeampi löytää tietoa, eikä esimerkiksi isä Paavosta kertovan Wikipedian tekstin sisältämästä linkistä Paavo Riekkinen (nuorempi) näy enää jälkeäkään. Jorma Palo kuitenkin julkaisi vuonna 2003 ilmestyneen Oravasyndrooma -kirjansa jälkeen artikkelin myös British Medical Journalissa vuonna 2004 otsikolla Personal View: Why did my colleagues turn to crime? (BMJ 328 (7447), 1083). Siinä todetaan, että kun isä Paavo sai vankeutta 2 vuotta niin poika Paavon vankeusrangaistus oli 2,3 vuotta.
25.11.2010
Salamyhkäistä peliä mutta missä?
"Homma haiskahtaa yhtä pahasti kuin Jyväsjärvi 70-luvulla." (Kepu2 17.11.2010)
"Tapauksen salamyhkäisyys. Tietoa on asiasta hankala saada ja kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani on kieltänyt ylioppilaskunnan lehteä kirjoittamasta asiasta."
(Aanrii 17.11.2010)
"Väitöskirjassa tuodaan esille opiskelijain valintaprosessin "pimeät" puolet. Mitä siitä tulee mieleen? Onko toiminta avointa?" (mutta pitääkö totella 17.11.2010)
Nämä tekstilainaukset ovat Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen herättämästä keskustelusta. HS julkaisi 17.11.2010 uutisen otsikolla Jyväskylässä pysäytetty väitös tarkastetaan Tampereella, joka tuotti keskustelupalstalle moniulotteisen ja sisältörikkaan, 31 kommentista koostuvan keskusteluketjun. Uutisessa kerrotaan tapauksesta, jossa kasvatustieteen alan väitöskirjan käsikirjoitus ei kelvannut Jyväskylän yliopistossa tiedekunnalle eikä väitöstä lähetetty esitarkastukseen. Tampereen yliopistossa asia hoitui ja Pekka Räihä väitteli 20.11.2010. Väitöskirja on nyt myös asianmukaisesti julkaistu.
Tekstilainaukset kertovat sosiaalisen median käytännöistä. Kun aiemmin yliopistohierarkiassa alhaalla olevien - sekä opiskelijoiden että "rivityöntekijöiden" - oli mahdotonta saada ääntään kuuluville, sosiaalisen median avulla on mahdollista ainakin kyseenalaistaa ja julkituoda korkeakoulutuksen harmaata aluetta. Siis ainakin julkituoda, vaikkei näillä kirjoituksilla nyt sen kummempaa vaikutusta toiminnan laatuun tai avoimuuteen olisikaan.
Jyväskylän ylioppilaslehti siis julkaisi 15.11.2010 - kasvatustieteellisen tiedekunnan toivomuksen vastaisesti - Juha Korhosen kirjoittaman artikkelin Jyväskylässä hyllytetty väitöskirja kelpasi Tampereelle. Artikkelista selviää, että muun muassa Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Salliselle on lähetetty selvityspyyntö Räihän tilanteesta; selvityspyynnön on allekirjoittanut 86 opiskelijaa. Myös "Jylkkärin" artikkeli loi keskustelua ja 10 kommenttia on julkaistu artikkelin yhteydessä. Kommentit ovat samansuuntaisia kuin Hesarin keskustelupalstallakin: kysellään korkeakoulutuksen laadun ja toimintamenettelyjen oikeellisuuden perään. Esimerkiksi nimimerkki Pääluottamusmies toteaa näin: "Käsittämätöntä ja kieroa vallankäyttöä!! [...] Mutta jos hallinto toimii noin, löytänee se ”toiminnalliset” perusteet – vaikkakin hallintolain vastaisesti." Todettakooon, että tämän opiskelijalehden keskustelupalstalla käyty sananvaihto on PALJON värikkämpää kuin yllä siteeratussa Hesarin keskustelussa.
Tämän jutun loppulauseen lausuu "Entinen opiskelija", joka kirjoittaa Hesarin keskustelupalstalla 1990-luvulla todistamastaan väitöshässäkästä otsikolla Tieteen teon moraali (17.11.2010):
"[...] todettiin, että eräs väittelijä oli palkannut itselleen tutkimusavustajan tekemään käytännössä tutkimuksen puolestaan. [...] Itse väittelijä oli kopioinut tutkimusavaustajansa gradun: vaihdellut väitökseensä kappaleiden paikkaa ja lisännyt muutaman lauseen sinne tänne. Yksikin nykyinen emeritusprofessori paasasi silmät kiinni: "Tulee niin paljon ongelmia, jos tämä jätetään hyväksymättä..." Niinhän siinä sitten kävi, että väitös hyväksyttiin äänestyksen jälkeen."
"Tapauksen salamyhkäisyys. Tietoa on asiasta hankala saada ja kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani on kieltänyt ylioppilaskunnan lehteä kirjoittamasta asiasta."
(Aanrii 17.11.2010)
"Väitöskirjassa tuodaan esille opiskelijain valintaprosessin "pimeät" puolet. Mitä siitä tulee mieleen? Onko toiminta avointa?" (mutta pitääkö totella 17.11.2010)
Nämä tekstilainaukset ovat Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen herättämästä keskustelusta. HS julkaisi 17.11.2010 uutisen otsikolla Jyväskylässä pysäytetty väitös tarkastetaan Tampereella, joka tuotti keskustelupalstalle moniulotteisen ja sisältörikkaan, 31 kommentista koostuvan keskusteluketjun. Uutisessa kerrotaan tapauksesta, jossa kasvatustieteen alan väitöskirjan käsikirjoitus ei kelvannut Jyväskylän yliopistossa tiedekunnalle eikä väitöstä lähetetty esitarkastukseen. Tampereen yliopistossa asia hoitui ja Pekka Räihä väitteli 20.11.2010. Väitöskirja on nyt myös asianmukaisesti julkaistu.
Tekstilainaukset kertovat sosiaalisen median käytännöistä. Kun aiemmin yliopistohierarkiassa alhaalla olevien - sekä opiskelijoiden että "rivityöntekijöiden" - oli mahdotonta saada ääntään kuuluville, sosiaalisen median avulla on mahdollista ainakin kyseenalaistaa ja julkituoda korkeakoulutuksen harmaata aluetta. Siis ainakin julkituoda, vaikkei näillä kirjoituksilla nyt sen kummempaa vaikutusta toiminnan laatuun tai avoimuuteen olisikaan.
Jyväskylän ylioppilaslehti siis julkaisi 15.11.2010 - kasvatustieteellisen tiedekunnan toivomuksen vastaisesti - Juha Korhosen kirjoittaman artikkelin Jyväskylässä hyllytetty väitöskirja kelpasi Tampereelle. Artikkelista selviää, että muun muassa Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Salliselle on lähetetty selvityspyyntö Räihän tilanteesta; selvityspyynnön on allekirjoittanut 86 opiskelijaa. Myös "Jylkkärin" artikkeli loi keskustelua ja 10 kommenttia on julkaistu artikkelin yhteydessä. Kommentit ovat samansuuntaisia kuin Hesarin keskustelupalstallakin: kysellään korkeakoulutuksen laadun ja toimintamenettelyjen oikeellisuuden perään. Esimerkiksi nimimerkki Pääluottamusmies toteaa näin: "Käsittämätöntä ja kieroa vallankäyttöä!! [...] Mutta jos hallinto toimii noin, löytänee se ”toiminnalliset” perusteet – vaikkakin hallintolain vastaisesti." Todettakooon, että tämän opiskelijalehden keskustelupalstalla käyty sananvaihto on PALJON värikkämpää kuin yllä siteeratussa Hesarin keskustelussa.
Tämän jutun loppulauseen lausuu "Entinen opiskelija", joka kirjoittaa Hesarin keskustelupalstalla 1990-luvulla todistamastaan väitöshässäkästä otsikolla Tieteen teon moraali (17.11.2010):
"[...] todettiin, että eräs väittelijä oli palkannut itselleen tutkimusavustajan tekemään käytännössä tutkimuksen puolestaan. [...] Itse väittelijä oli kopioinut tutkimusavaustajansa gradun: vaihdellut väitökseensä kappaleiden paikkaa ja lisännyt muutaman lauseen sinne tänne. Yksikin nykyinen emeritusprofessori paasasi silmät kiinni: "Tulee niin paljon ongelmia, jos tämä jätetään hyväksymättä..." Niinhän siinä sitten kävi, että väitös hyväksyttiin äänestyksen jälkeen."
17.11.2010
(Dia)esitysten plagioinnista
"Lainatkaa luvan kanssa", kehottaa Harto Pönkä blogissaan Lehmätkin lentäis. Blogikirjoituksessaan 16.11.2010 Alkää plagioiko esityksiäni, lainatkaa luvan kanssa! Pönkä käsittelee tapauksia, joissa hänen tekemiensä esitysten useita yksittäisiä dioja/slideja on kopioitu, käytetty ja jopa julkaistu toisten omikseen nimeämissä esityksissä ilman että tekijän lupaa olisi kysytty tai että esityksessä olisi edes mainittu alkuperäinen tekijä.
Pönkä esittelee blogitekstissään kaksi esimerkkiä:
Ensimmäinen esimerkki on - Harto Pöngän itsensäkin huvittavaksi toteamassa asiayhteydessä eli viestintäkoulutuksessa pidetty esitys. Siihen oli kopioitu 10 slidea Harto Pöngän SlideSharessa julkaisemasta esityksestä Sosiaalisen median käyttöönotto, pelisäännöt ja strategiat. Slidet oli liitetty luvatta Infor-nimisen yrityksen pitämässä viestintäpäällikkökoulutuksessa pidettyyn, viestintäkonsultti Joni Rannanpään esitykseen. Rannanpää on pahoitellut tapahtunutta Pöngän blogikirjoitukseen jättämässään kommentissa näin:
"Tässä on tapahtunut osaltani ikävä työtapaturma. (...) lähde on jäänyt pois. Virhe on tietysti minun, kun en ollut laittanut joka sivulle erikseen oikeaa lähdettä. Tämä on noloa ja pyydän anteeksi toimintaani. Tahallisesta plagioinnista ei ollut kyse, vaan puhtaasta huolimattomuudesta."
Toinen Harto Pöngän esittämä esimerkki on Tuulevi Aschanin SlideSharessa julkaisema esitys Käsityöyrittäjän verkkobrändi, jonka 43. dia on Pöngän tekemä ja hänen useissa esityksissään käyttämä kuva/kuvio. Aschan ei ollut kysynyt lupaa sen käyttöön eikä maininnut lähdettä. Myös Aschan ilmoittaa itsestään Lehmätkin lentäis -blogissa ja toteaa näin: "Toinen rikollinen ilmoittautuu. Tietämättömyydestä ei ollut kyse, kuten sanoitkin, huolimattomuudesta kyllä. Aiheestahan sinä kommentoit tuota diaa. Anteeksi. Olen korjannut tiedoston lisäämällä kyseiseen slideen viitteen SlideShare-profiiliisi."
Harto Pöngän dioja/slideja luvatta käyttäneet ovat siis selittäneet tapahtumat tahattomana plagiointina. Ongelmaksi jää vain se, että tahatonta plagiointia ei ole olemassakaan - on vain luvatonta lainaamista, jossa lähde on jätetty mainitsematta. Selittäminen jälkikäteen - silloin kun on jo "narahdettu" - on turhaa. Tässä kohtaa on toki annettava tunnustus Rannanpäälle ja Aschanille, jotka omalla nimellään ovat myöntäneet tekonsa ja esittäneet anteeksipyynnön - eivätkä käyneet moittimaan "viestintuojaa". Tieteen maailmassa näin ei vielä ole tapahtunut, vaan tieteessä plagioinnin yhteydessä tapana on käyttää erilaisia ad hominem -syytöksiä asian esille nostavaa whistle-bloweria kohtaan. Ja jos viestintuojan syyllistäminen ei onnistu, niin valittavana on vielä ne 12 tekosyytä, joista kirjoitin aaiiiikoja sitten kirjoituksessani Uusia ja vanhoja selityksiä.
Pönkä esittelee blogitekstissään kaksi esimerkkiä:
Ensimmäinen esimerkki on - Harto Pöngän itsensäkin huvittavaksi toteamassa asiayhteydessä eli viestintäkoulutuksessa pidetty esitys. Siihen oli kopioitu 10 slidea Harto Pöngän SlideSharessa julkaisemasta esityksestä Sosiaalisen median käyttöönotto, pelisäännöt ja strategiat. Slidet oli liitetty luvatta Infor-nimisen yrityksen pitämässä viestintäpäällikkökoulutuksessa pidettyyn, viestintäkonsultti Joni Rannanpään esitykseen. Rannanpää on pahoitellut tapahtunutta Pöngän blogikirjoitukseen jättämässään kommentissa näin:
"Tässä on tapahtunut osaltani ikävä työtapaturma. (...) lähde on jäänyt pois. Virhe on tietysti minun, kun en ollut laittanut joka sivulle erikseen oikeaa lähdettä. Tämä on noloa ja pyydän anteeksi toimintaani. Tahallisesta plagioinnista ei ollut kyse, vaan puhtaasta huolimattomuudesta."
Toinen Harto Pöngän esittämä esimerkki on Tuulevi Aschanin SlideSharessa julkaisema esitys Käsityöyrittäjän verkkobrändi, jonka 43. dia on Pöngän tekemä ja hänen useissa esityksissään käyttämä kuva/kuvio. Aschan ei ollut kysynyt lupaa sen käyttöön eikä maininnut lähdettä. Myös Aschan ilmoittaa itsestään Lehmätkin lentäis -blogissa ja toteaa näin: "Toinen rikollinen ilmoittautuu. Tietämättömyydestä ei ollut kyse, kuten sanoitkin, huolimattomuudesta kyllä. Aiheestahan sinä kommentoit tuota diaa. Anteeksi. Olen korjannut tiedoston lisäämällä kyseiseen slideen viitteen SlideShare-profiiliisi."
Harto Pöngän dioja/slideja luvatta käyttäneet ovat siis selittäneet tapahtumat tahattomana plagiointina. Ongelmaksi jää vain se, että tahatonta plagiointia ei ole olemassakaan - on vain luvatonta lainaamista, jossa lähde on jätetty mainitsematta. Selittäminen jälkikäteen - silloin kun on jo "narahdettu" - on turhaa. Tässä kohtaa on toki annettava tunnustus Rannanpäälle ja Aschanille, jotka omalla nimellään ovat myöntäneet tekonsa ja esittäneet anteeksipyynnön - eivätkä käyneet moittimaan "viestintuojaa". Tieteen maailmassa näin ei vielä ole tapahtunut, vaan tieteessä plagioinnin yhteydessä tapana on käyttää erilaisia ad hominem -syytöksiä asian esille nostavaa whistle-bloweria kohtaan. Ja jos viestintuojan syyllistäminen ei onnistu, niin valittavana on vielä ne 12 tekosyytä, joista kirjoitin aaiiiikoja sitten kirjoituksessani Uusia ja vanhoja selityksiä.
10.11.2010
Tutkimusvilpin yleisyys?
Suomessa tutkimusvilpin yleisyydestä ollaan eri mieltä. Yliopisto- ja tutkimussektorilla yksien mielestä sitä ei kerta kaikkiaan ole, ja joidenkin toisten mielestä sitä on (ainakin) samassa määrin kuin muuallakin maailmassa.
Suurin osa tutkimusväestä on hiljaa ("No concern of mine").
Monissa teksteissä suomalaisten tutkijoiden rehellisyyttä perustellaan suomalaisten rehellisyydellä. Toisaalta osa meistä pitää "suomalaista rehellisyyttä" myyttinä, jolle ei löydy mitään näyttöä, ja uskoohan jo kolmasosa suomalaisista julkisen sektorin korruptoitumiseen. (Transparency Finland)
Tutkimusvilpin yleisyydestä ja vilpin selvittämisen vaikeudesta on Liisa Räsäsen kirjoitus, jossa tullaan päinvastaiseen näkemykseen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämän, Suomen "virallisen" kannan kanssa. Vuonna 2007 Liisa Räsänen julkaisi tekstin Salaa ja vähättele – suomalaista suhtautumista tutkimusvilppiin. Näissä kirjoituksissa suomalaisesta tutkimusvilpistä avautuu se ikävämpi puoli: epärehellisyys ja salailumentaliteetti, mikä tietysti osaltaan lisää vilpin houkuttelevuutta. Kun tiedetään ettei tästä mitään seuraa niin miksi ei! Hyödyt suuremmat kuin haitat! Tutkimusetiikasta puhuminen aiheuttaa vain näppylöitä!
Suomessa hyvän tieteellisen käytannön loukkaukset selvitetään paikallistasolla. Liisa Räsänen kuitenkin pitää parempana Tanskan mallia: "Siinä tutkinta on keskitetty kolmelle eri tieteenaloja edustavalle toimikunnalle joiden johdossa on tuomari. Tällaisessa mallissa “mustanpekanpeluu” siitä, mille laitokselle tutkinta kuuluu ja muukin paikallinen intrigointi voisivat jäädä pois."
Suurin osa tutkimusväestä on hiljaa ("No concern of mine").
Monissa teksteissä suomalaisten tutkijoiden rehellisyyttä perustellaan suomalaisten rehellisyydellä. Toisaalta osa meistä pitää "suomalaista rehellisyyttä" myyttinä, jolle ei löydy mitään näyttöä, ja uskoohan jo kolmasosa suomalaisista julkisen sektorin korruptoitumiseen. (Transparency Finland)
Tutkimusvilpin yleisyydestä ja vilpin selvittämisen vaikeudesta on Liisa Räsäsen kirjoitus, jossa tullaan päinvastaiseen näkemykseen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämän, Suomen "virallisen" kannan kanssa. Vuonna 2007 Liisa Räsänen julkaisi tekstin Salaa ja vähättele – suomalaista suhtautumista tutkimusvilppiin. Näissä kirjoituksissa suomalaisesta tutkimusvilpistä avautuu se ikävämpi puoli: epärehellisyys ja salailumentaliteetti, mikä tietysti osaltaan lisää vilpin houkuttelevuutta. Kun tiedetään ettei tästä mitään seuraa niin miksi ei! Hyödyt suuremmat kuin haitat! Tutkimusetiikasta puhuminen aiheuttaa vain näppylöitä!
Suomessa hyvän tieteellisen käytannön loukkaukset selvitetään paikallistasolla. Liisa Räsänen kuitenkin pitää parempana Tanskan mallia: "Siinä tutkinta on keskitetty kolmelle eri tieteenaloja edustavalle toimikunnalle joiden johdossa on tuomari. Tällaisessa mallissa “mustanpekanpeluu” siitä, mille laitokselle tutkinta kuuluu ja muukin paikallinen intrigointi voisivat jäädä pois."
9.11.2010
Keskustelua tutkimusvilpistä = ei keskustelua
Suomessa tutkimusvilpistä keskustelu ei innosta yliopistoväkeä. Professorien, tieteentekijöiden ja yliopistolehtoreiden lehdessä Acatiimi avattiin keskustelupalsta Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Krista Varantolan kirjoittaman, tutkimusvilppiä käsittelevän artikkelin yhteyteen. Keskustelupalsta avattiin 25.10. ja palstalle on kuluneen kahden ja puolen viikon aikana tullut yksi viesti.
Kun Taloussanomat julkaisi jutun Narauta copypaste-opiskelija! kahdessa päivässä keskustelupalstalle tuli 76 kommenttia (nimimerkin suojassa), lähinnä opiskelijanäkökulmasta kirjoitettuja kannanottoja. (Kyllä, viesteistä voi päätellä kirjoittajan toimintakontekstin.)
Kun A-studio esitti ohjelman Yliopistossa varastettuja lainoja, A-tuubin keskustelupalstalle tulvahti lähes 80 kommenttia. (Kyllä, suuri osa viesteistä oli yliopiston henkilöstön kirjoittamia, nimimerkin suojasta esitettyjä tunnepitoisia kannanottoja).
Acatiimin keskustelupalstalle tulee kirjautua, mutta eihän mielipiteen tai tutkimusnäytön esittäminen vaadi nimimerkin taakse piiloutumista. Siis aiheesta ei syntynyt keskustelua, miksiköhän?
"Paha männä pekuloimaan", sanoi entinen poliisimies.
Kun Taloussanomat julkaisi jutun Narauta copypaste-opiskelija! kahdessa päivässä keskustelupalstalle tuli 76 kommenttia (nimimerkin suojassa), lähinnä opiskelijanäkökulmasta kirjoitettuja kannanottoja. (Kyllä, viesteistä voi päätellä kirjoittajan toimintakontekstin.)
Kun A-studio esitti ohjelman Yliopistossa varastettuja lainoja, A-tuubin keskustelupalstalle tulvahti lähes 80 kommenttia. (Kyllä, suuri osa viesteistä oli yliopiston henkilöstön kirjoittamia, nimimerkin suojasta esitettyjä tunnepitoisia kannanottoja).
Acatiimin keskustelupalstalle tulee kirjautua, mutta eihän mielipiteen tai tutkimusnäytön esittäminen vaadi nimimerkin taakse piiloutumista. Siis aiheesta ei syntynyt keskustelua, miksiköhän?
"Paha männä pekuloimaan", sanoi entinen poliisimies.
3.11.2010
Tutkimusvilpistä Acatiimissa
Juuri ilmestyneessä Acatiimi-lehdessä on Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtajan Krista Varantolan kirjoitus Tutkimusetiikka ja mittaamisen autuus. (Acatiimi on Professoriliiton, Tieteentekijöiden liiton ja Yliopistonlehtorien liiton lehti, josta ainakin osa on luettavissa myös verkossa.)
Varantola käy tekstissään läpi kesällä 2010 Singaporessa pidetyn tutkimusetiikan maailmankonferenssin antia. Kyseessä lienee 2nd World Conference on Research Integrity, joka pidettiin Singaporessa 21.-24.7.2010. Ohjelman mukaan Suomea edusti Eero Vuorio, joka osallistui paneelikeskusteluihin "The Role of the Research Integrity Officer" ja "Developing a framework for addressing Research Misconduct in International Collaborations".
Varantolan kirjoituksesta selviää, että tieteellisen vilpin lisääntymisestä ollaan maailmalla huolissaan. Varantola muun muassa toteaa, että "Nature-lehden selvityksen mukaan plagiointia on esiintynyt aina 23 % asti julkaistavaksi tarjotuissa artikkeleissa." Hän viitannee tässä samoihin Nature -lehden artikkeleihin, joita käsittelin blogikirjoituksessani Maailmanlaajuinen ongelma 20.7.2010.
Suomessa tilanne on kuitenkin hyvä, toteaa Varantola - meidän ei siis tarvitse olla huolissamme tieteellisestä vilpistä. Kirjoituksessa Suomen hyvää tilannetta perustellaan näin: "vilppiepäilyjen käsittelytavat ovat vakiintuneet, tutkimusyhteisöt ovat sitoutuneet tutkimuseettisiin periaatteisiin eikä salailumentaliteetille ole tilaa".
Hmmm - salailumentaliteettia ei siis ole? Ehkä palaamme asiaan? Aiheesta on Acatiimi-lehdessä avattu myös keskustelupalsta.
Varantola käy tekstissään läpi kesällä 2010 Singaporessa pidetyn tutkimusetiikan maailmankonferenssin antia. Kyseessä lienee 2nd World Conference on Research Integrity, joka pidettiin Singaporessa 21.-24.7.2010. Ohjelman mukaan Suomea edusti Eero Vuorio, joka osallistui paneelikeskusteluihin "The Role of the Research Integrity Officer" ja "Developing a framework for addressing Research Misconduct in International Collaborations".
Varantolan kirjoituksesta selviää, että tieteellisen vilpin lisääntymisestä ollaan maailmalla huolissaan. Varantola muun muassa toteaa, että "Nature-lehden selvityksen mukaan plagiointia on esiintynyt aina 23 % asti julkaistavaksi tarjotuissa artikkeleissa." Hän viitannee tässä samoihin Nature -lehden artikkeleihin, joita käsittelin blogikirjoituksessani Maailmanlaajuinen ongelma 20.7.2010.
Suomessa tilanne on kuitenkin hyvä, toteaa Varantola - meidän ei siis tarvitse olla huolissamme tieteellisestä vilpistä. Kirjoituksessa Suomen hyvää tilannetta perustellaan näin: "vilppiepäilyjen käsittelytavat ovat vakiintuneet, tutkimusyhteisöt ovat sitoutuneet tutkimuseettisiin periaatteisiin eikä salailumentaliteetille ole tilaa".
Hmmm - salailumentaliteettia ei siis ole? Ehkä palaamme asiaan? Aiheesta on Acatiimi-lehdessä avattu myös keskustelupalsta.
31.10.2010
Plagiointia politiikassa, jatko-osa
Saman tekstin julkaiseminen eri henkilöiden nimissä ei ole ongelma - ainakaan kokoomuksen kansanedustajille Toivakka, Salo, Virolainen. Suomen Kuvalehti julkaisi eilen Tuomo Lappalaisen kirjoittaman artikkelin Kolme kokoomusedustajaa julkaisi saman tekstin omissa nimissään . Kansanedustajien samansisältöiset ja samasanaiset "kirjoitelmat" käsittelivät Ruotsin vaaleja. Suomen Kuvalehden artikkelissa on verrattu toisiinsa Anne-Mari Virolaisen Turun Sanomissa, Lenita Toivakan Savon Sanomissa ja Petri Salon Pohjalaisessa julkaisemia tekstejä. "Kansanedustajien oma panos rajoittui lähinnä muutamiin sanavalintoja ja lauserakenteita koskeneisiin ratkaisuihin", toteaa Lappalainen. Hän on koonnut artikkeliinsa myös esimerkkejä näiden kansanedustajien "sanavalinnoista".
24.10.2010
Yliopisto ja liikemies
Suomen Kuvalehti julkaisi artikkelin Itä-Suomen yliopiston filosofian pääaineen lakkauttamisesta. Artikkelissa liitetään yhteen kaksi asiaa: yliopiston varojenkeräys liike-elämältä ja yliopiston autonomia. Jukka Ukkolan kirjoittamassa artikkelissa kysytään: Painostiko liikemies Itä-Suomen yliopistoa lakkauttamaan filosofian? Artikkelissa käsitellään yliopistojen varainkeruuta liike-elämältä ja pohditaan sitä, millaisia vaikutusmahdollisuuksia lahjoittajilla on yliopistojen opetukseen ja tutkimukseen. Esimerkiksi on otettu Kauppahuone Laakkosen ja Pohjois-Karjalan Kirjapainon lahjoittamat 100 000 euroa Itä-Suomen yliopistolle. "Kohu" on alkanut liikemies Yrjö Laakkosen aiemmin esittämistä kannanotoista, joissa hän on ehdottanut "pidettäväksi taukoa" filosofian opetuksesta. Laakkosen ajatuksia on esitelty Savon Sanomien 11.12.2009 julkaisemassa artikkelissa Miljonääri Yrjö Laakkonen yliopistolahjoituksista:Rahat oikeaan koulutukseen.
Opiskelijat pitävät filosofian pääoppiaineen lakkauttamista niin vakavana asiana, että Facebookiin perustettiin yhteisö Itä-Suomen yliopiston filosofian opetuksen kuolinilmoitus. Yhteisön sivuille on linkitetty edellä mainittujen artikkeleiden lisäksi myös viime joulukuussa Kauppalehdessä julkaistu Miljonääri-Laakkonen lahjoittamisesta: Filosofeille en antaisi rahaa.
Opiskelijoita ja muitakin filosofian ystäviä tapahtumat surettavat, mutta "Itä-Suomen yliopiston akateemista rehtoria Kalervo Väänästä asia naurattaa", todetaan Suomen Kuvalehden artikkelissa. "Ei lahjoituksella ja yliopiston opetusohjelmalla ole tietenkään mitään yhteyttä keskenään."
Opiskelijat pitävät filosofian pääoppiaineen lakkauttamista niin vakavana asiana, että Facebookiin perustettiin yhteisö Itä-Suomen yliopiston filosofian opetuksen kuolinilmoitus. Yhteisön sivuille on linkitetty edellä mainittujen artikkeleiden lisäksi myös viime joulukuussa Kauppalehdessä julkaistu Miljonääri-Laakkonen lahjoittamisesta: Filosofeille en antaisi rahaa.
Opiskelijoita ja muitakin filosofian ystäviä tapahtumat surettavat, mutta "Itä-Suomen yliopiston akateemista rehtoria Kalervo Väänästä asia naurattaa", todetaan Suomen Kuvalehden artikkelissa. "Ei lahjoituksella ja yliopiston opetusohjelmalla ole tietenkään mitään yhteyttä keskenään."
20.10.2010
Kuvien kopiointi - tieteessä samat säännöt kuin mediassa?
Korkeakoulutuksen maailmassa kirjoitetaan ja julkaistaan. Korkeakoulujen opetussuunnitelmissa jatketaan peruskoulun ja lukion oppeja, muistutetaan, että kenenkään tekstiä ei saa käyttää ilman lähdeviittausta. Suorat lainaukset kehotetaan aina laittamaan lainausmerkkeihin. Erityistä huomiota pyydetään kiinnittämään kuvien käyttöön tekstissä: kuvia ei saa julkaista ilman kuvan tekijänoikeudenhaltijan antamaa lupaa. Kuvan tekijänoikeudenhaltijan nimi esitetään kuvan yhteydessä.
Kaikesta ohjeistuksesta ja opetuksesta huolimatta aika ajoin keskusteluun nousee (!) myös tieteellisen kirjoittamisen yhteydessä valokuvien tekijänoikeus: Kenellä ja millä oikeudella kuvia voi käyttää omassa tekstissä? Valokuviin on rinnastettu myös erilaisten kuvioiden käyttö. Esimerkiksi Tampereen yliopiston Acta-sarjojen julkaisuohjeissa asia sanotaan niin selkeästi, että tulkinnalle ei jää sijaa: "Sinulla tulee olla täydellinen tekijänoikeus väitöskirjaan sisällytettyyn kuva-, taulukko- tms. aineistoon tai olet hankkinut aineistoon julkaisuluvan sekä painettavaa että verkkojulkaisua varten."
Valokuvat ovat erityisesti valokuvaajien asia ja tulojen lähde. Erityisen huolestuttavaa on se, että valokuvaajienkin kuvia varastetaan! Valokuvaaja Kari Kuukka julkaisi 4.10.2010 blogissaan tekstin siitä, miten Helsingin Sanomat/Sanoma Oy käytti hänen kuviaan ilman lupaa. Juttu on otsikoitu esittämällä Helsingin Sanomille kysymys: HS, WTF? Lyhyesti suomennettuna tarina menee näin: Helsingin Sanomat julkaisi Kauppalehti Option artikkelista kopioidut kaksi kuvaa - kuvat ilmestyivät sekä paperilehdessä että HSn digiversiossa. Helsingin Sanomien toimituksessa kuvat oli skannattu, kuvaajien nimet poistettu. Kuvien tekijänoikeuden haltijoilta - kahdelta valokuvaajalta - ei oltu kysytty lupaa kuvien julkaisemiseen.
Kuukan blogiteksti innoitti lukijoilta 36 kommenttia... ja jutun tekijältä uuden blogikirjoituksen: HS WTF - continued. Jatko-osassa Kuukka kertoo miten tuosta ensimmäisestä WTF-kirjoituksesta tuli maailman 16. luetuin Wordpress-blogiteksti ja mitä sitten tapahtui. Käykäähän lukemassa!
P.S.
Jälkimmäisen blogitekstin kommenteissa nimimerkki Adam esittää uuden merkityksen WTFlle - hahahahaa :)
Kaikesta ohjeistuksesta ja opetuksesta huolimatta aika ajoin keskusteluun nousee (!) myös tieteellisen kirjoittamisen yhteydessä valokuvien tekijänoikeus: Kenellä ja millä oikeudella kuvia voi käyttää omassa tekstissä? Valokuviin on rinnastettu myös erilaisten kuvioiden käyttö. Esimerkiksi Tampereen yliopiston Acta-sarjojen julkaisuohjeissa asia sanotaan niin selkeästi, että tulkinnalle ei jää sijaa: "Sinulla tulee olla täydellinen tekijänoikeus väitöskirjaan sisällytettyyn kuva-, taulukko- tms. aineistoon tai olet hankkinut aineistoon julkaisuluvan sekä painettavaa että verkkojulkaisua varten."
Valokuvat ovat erityisesti valokuvaajien asia ja tulojen lähde. Erityisen huolestuttavaa on se, että valokuvaajienkin kuvia varastetaan! Valokuvaaja Kari Kuukka julkaisi 4.10.2010 blogissaan tekstin siitä, miten Helsingin Sanomat/Sanoma Oy käytti hänen kuviaan ilman lupaa. Juttu on otsikoitu esittämällä Helsingin Sanomille kysymys: HS, WTF? Lyhyesti suomennettuna tarina menee näin: Helsingin Sanomat julkaisi Kauppalehti Option artikkelista kopioidut kaksi kuvaa - kuvat ilmestyivät sekä paperilehdessä että HSn digiversiossa. Helsingin Sanomien toimituksessa kuvat oli skannattu, kuvaajien nimet poistettu. Kuvien tekijänoikeuden haltijoilta - kahdelta valokuvaajalta - ei oltu kysytty lupaa kuvien julkaisemiseen.
Kuukan blogiteksti innoitti lukijoilta 36 kommenttia... ja jutun tekijältä uuden blogikirjoituksen: HS WTF - continued. Jatko-osassa Kuukka kertoo miten tuosta ensimmäisestä WTF-kirjoituksesta tuli maailman 16. luetuin Wordpress-blogiteksti ja mitä sitten tapahtui. Käykäähän lukemassa!
P.S.
Jälkimmäisen blogitekstin kommenteissa nimimerkki Adam esittää uuden merkityksen WTFlle - hahahahaa :)
19.9.2010
Ei enää filosofiaa pääaineena UEF:ssa
"Yliopisto ilman filosofiaa on ammattikorkeakoulu", näin toteaa filosofian professori Seppo Sajama Karjalaiselle (17.9.2010) antamassaan haastattelussa. Haastattelu liittyi filosofian pääaineopintojen lakkauttamiseen Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.
Facebook-keskustelussa tuli nopeasti esille, että filosofian oppiaine ei ollut sijoitettuna filosofiseen tiedekuntaan niinkuin ulkopuolinen perusteettomasti ajatteli. Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa opiskellaan muun muassa kasvatustiedettä, teologiaa ja kieliä, mutta filosofiaa opiskellaan (jatkossa opiskeltiin) yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa, oikeustieteiden laitoksella.
(Meniköhän oikein...)
Facebook-keskustelussa tuli nopeasti esille, että filosofian oppiaine ei ollut sijoitettuna filosofiseen tiedekuntaan niinkuin ulkopuolinen perusteettomasti ajatteli. Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa opiskellaan muun muassa kasvatustiedettä, teologiaa ja kieliä, mutta filosofiaa opiskellaan (jatkossa opiskeltiin) yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa, oikeustieteiden laitoksella.
(Meniköhän oikein...)
18.9.2010
Saako työntekijä ohjata pomon sähköpostit omaan sähköpostiinsa?
USAssa tämä VOI olla rikos, Suomessa oikeuslaitos ei ole tainnut käsitellä tällaista tapausta vai onko blogin lukijoilla toisenlaista tietoa?
Evan Brown otsikoi pari päivää sitten tapausta koskevan blogikirjoituksensa näin: Setting up Outlook rule to intercept another’s email can be a federal crime.
Oikeudenistunnon päätös on luettavissa internetissä ja se on otsikoitu UNITED STATES OF AMERICA, Plaintiff-Appellee v. DAVID S. SZYMUSZKIEWICZ, Defendant-Appellant.
Tarina menee näin: Szymuszkiewicz oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta, menettänyt ajokorttinsa, mutta verovirkailijana hän tarvitsi ajokorttia työssään, koska työhön kuuluivat kotikäynnit epärehellisten verovelvollisten luona. Esimies (Nella) huomasi Microsoft Outlook -sähköpostiohjelman koulutuksessa, että kaikki hänelle saapuvat sähköpostit menivät myös hänen alaisenaan toimineen (David) Szymuszkiewiczin luettavaksi. Viestit kulkivat näin kolmen vuoden ajan! Tosin Szymuszkiewiczin ei todettu hyötyneen esimiehen viestien lukemisesta mitään, koskapa hänen työsuhdettaan ei viesteissä käsitelty.
Szymuszkiewicz sai tuomion "salakuuntelulain" (Wiretap Act) perusteella: hän oli tarkoitushakuisesti siepannut/salakuunnellut sähköistä viestintää.
Evan Brown otsikoi pari päivää sitten tapausta koskevan blogikirjoituksensa näin: Setting up Outlook rule to intercept another’s email can be a federal crime.
Oikeudenistunnon päätös on luettavissa internetissä ja se on otsikoitu UNITED STATES OF AMERICA, Plaintiff-Appellee v. DAVID S. SZYMUSZKIEWICZ, Defendant-Appellant.
Tarina menee näin: Szymuszkiewicz oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta, menettänyt ajokorttinsa, mutta verovirkailijana hän tarvitsi ajokorttia työssään, koska työhön kuuluivat kotikäynnit epärehellisten verovelvollisten luona. Esimies (Nella) huomasi Microsoft Outlook -sähköpostiohjelman koulutuksessa, että kaikki hänelle saapuvat sähköpostit menivät myös hänen alaisenaan toimineen (David) Szymuszkiewiczin luettavaksi. Viestit kulkivat näin kolmen vuoden ajan! Tosin Szymuszkiewiczin ei todettu hyötyneen esimiehen viestien lukemisesta mitään, koskapa hänen työsuhdettaan ei viesteissä käsitelty.
Szymuszkiewicz sai tuomion "salakuuntelulain" (Wiretap Act) perusteella: hän oli tarkoitushakuisesti siepannut/salakuunnellut sähköistä viestintää.
Plagiarismisukupolvi
Käsite Generation Plagiarism ilmestyi englanninkielisiin nettikeskusteluihin helmikuussa 2010 (esimerkiksi Sarah Wilenskyn teksti Generation Plagiarism). Syyskuussa 2010 tällä hakusanalla löytyy jo yli 4000 Internet-artikkelia tai linkkiä teksteihin, joissa käsitellään sitä, miten mittavaa plagiointi on (nuorten) kirjoittamissa teksteissä ja opiskelussa.
Koko sukupolvea kuvaavaa käsitettä päädyttiin käyttämään sen jälkeen, kun saksalaisen, 17-vuotiaan Helene Hegemannin romaanin tekstit herättivät plagiointiepäilyt. Nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin haulla "Helene Hegemann plagiarism" netistä löytyy jo yli 240 000 tulosta. Hegemannin tapaus on käsitelty laajassa katsauksessa Wikipediassa otsikolla Helene Hegemann. Kirjoittaja itse myöntää käyttäneensä toisilta kopioituja tekstejä - sekä eritasoisia nettitekstejä että Airenin kirjoittaman kirjan Strobo sisältöä - mutta hän ei pidä tällaista kirjoittamistapaa mitenkään vääränä. Hegemann sanoo edustavansa sukupolvea, joka luovasti yhdistää uuden median tietotulvaa vanhan median teksteihin. Tähän ajatteluun voitte tutustua vaikkapa Nicholas Kulishin kirjoittaman, New York Timesin Europe-liitteessä ilmestyneen artikkelin Author, 17, Says It's 'Mixing', Not Plagiarism avulla.
Plagiarismisukupolvi -käsitteen yhteydessä on otettu esille aiempia tapauksia, joissa nuoret kirjoittajat ovat plagioineet toisten kirjoittamia ja julkaisemia tekstejä. Yksi 2000-luvun alkupuolella tapahtunut kirjallinen varkaus oli Kaavya Viswanathanin ensiteos. Viswanathan solmi 17-vuotiaana kustannussopimuksen kahdesta romaanista kustantaja Little, Brownin kanssa. Hän myös möi kirjojensa filmausoikeudet jo etukäteen Dreamworks-yhtiölle. Kun ensimmäinen kirja How Opal Mehta Got Kissed, Got Wild, and Got a Life -julkaistiin, Harvard Grimson -opiskelijalehti julkaisi pian tiedon, että kirjassa oli plagioitu kahta Megan McGaffertyn aiemmin kirjoittamaa kirjaa. Aluksi kustantaja lupaili korjattua painosta Viswanathanin kirjasta, mutta pian koko kirja vedettiin pois markkinoilta. Toista kirjaa ei koskaan julkaistu, eikä tarinasta tehty elokuvaversiota. Kaavya Wishanathanin kirjailijan ura on kerrrottu perusteellisesti Wikipedian artikkelissa How Opal Mehta Got Kissed, Got wild, and Got a Life. McCaffertyn lisäksi Viswanathanin todettiin plagioineen Salman Rushdien, Sophien Kinsellan, Meg Cabotin ja Tanuja Desai Hidierin kirjoja.
Richard D. Posner kuvaa kirjassaan The Little Book of Plagiarism nuoren Harvard-opiskelijan Viswanathanin kirjoittajauraa. Harvardissa opiskelua plagiointi ei haittaa - Viswanathan valmistui "with honours" vuonna 2008.
Kuulutko sinä plagiarismisukupolveen? /Are you part of 'Generation Plagiarism'? kysyttiin New York Timesin Koulutus-liitteessä 3.8.2010. Carrie Montgomeryn laatimassa tekstissä nuoria, 13 vuotta täyttäneitä koululaisia ja opiskelijoita kutsuttiin kommentoimaan uutisoinnissa voimakkaasti esille tullutta plagioinnin lisääntymistä. Keskustelupalstalle on hyväksytty julkaistavaksi 86 viestiä, mikä tietysti on todella vähän USAn mittakaavassa - herättihän Taloussanomien juttu Narauta copypaste -opiskelija! 76 kommenttia pienellä suomen kielen kielialueella.
Nykyistä opiskelijasukupolvea oli jo aiemmin kuvattu ilmauksella "Copy and Paste Generation", josta haulla löytyy maininta jo vuodelta 2008. Esimerkiksi brittien opettajatv:ssä puhuttiin Leikkaa ja liimaa -sukupolvesta/Cut and paste generation. Linkki johtaa videoon, jossa käsitellään myös korkeakouluopiskelijoiden käsityksiä plagioinnista (alkaa kohdasta 17'). Ohjelmaan on haastateltu korkeakouluopiskelijoita, jotka kertovat, etteivät olleet koskaan kuulleetkaan viittauskäytännöistä ennen korkeakouluun tuloaan. Tällainenhan ei laadukkaan koulutuksen luvatussa maassa Suomessa ole mahdollista (?), koska sekä peruskoulun että lukion äidinkielen opetussuunnitelmassa käydään läpi mm. tekijänoikeuden peruskysymykset. Tekijän tunnistaminen ja tunnustaminen on eräänlainen peruskoulun käyneen henkilön perustieto ja -taito. Eikö niin?
Koko sukupolvea kuvaavaa käsitettä päädyttiin käyttämään sen jälkeen, kun saksalaisen, 17-vuotiaan Helene Hegemannin romaanin tekstit herättivät plagiointiepäilyt. Nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin haulla "Helene Hegemann plagiarism" netistä löytyy jo yli 240 000 tulosta. Hegemannin tapaus on käsitelty laajassa katsauksessa Wikipediassa otsikolla Helene Hegemann. Kirjoittaja itse myöntää käyttäneensä toisilta kopioituja tekstejä - sekä eritasoisia nettitekstejä että Airenin kirjoittaman kirjan Strobo sisältöä - mutta hän ei pidä tällaista kirjoittamistapaa mitenkään vääränä. Hegemann sanoo edustavansa sukupolvea, joka luovasti yhdistää uuden median tietotulvaa vanhan median teksteihin. Tähän ajatteluun voitte tutustua vaikkapa Nicholas Kulishin kirjoittaman, New York Timesin Europe-liitteessä ilmestyneen artikkelin Author, 17, Says It's 'Mixing', Not Plagiarism avulla.
Plagiarismisukupolvi -käsitteen yhteydessä on otettu esille aiempia tapauksia, joissa nuoret kirjoittajat ovat plagioineet toisten kirjoittamia ja julkaisemia tekstejä. Yksi 2000-luvun alkupuolella tapahtunut kirjallinen varkaus oli Kaavya Viswanathanin ensiteos. Viswanathan solmi 17-vuotiaana kustannussopimuksen kahdesta romaanista kustantaja Little, Brownin kanssa. Hän myös möi kirjojensa filmausoikeudet jo etukäteen Dreamworks-yhtiölle. Kun ensimmäinen kirja How Opal Mehta Got Kissed, Got Wild, and Got a Life -julkaistiin, Harvard Grimson -opiskelijalehti julkaisi pian tiedon, että kirjassa oli plagioitu kahta Megan McGaffertyn aiemmin kirjoittamaa kirjaa. Aluksi kustantaja lupaili korjattua painosta Viswanathanin kirjasta, mutta pian koko kirja vedettiin pois markkinoilta. Toista kirjaa ei koskaan julkaistu, eikä tarinasta tehty elokuvaversiota. Kaavya Wishanathanin kirjailijan ura on kerrrottu perusteellisesti Wikipedian artikkelissa How Opal Mehta Got Kissed, Got wild, and Got a Life. McCaffertyn lisäksi Viswanathanin todettiin plagioineen Salman Rushdien, Sophien Kinsellan, Meg Cabotin ja Tanuja Desai Hidierin kirjoja.
Richard D. Posner kuvaa kirjassaan The Little Book of Plagiarism nuoren Harvard-opiskelijan Viswanathanin kirjoittajauraa. Harvardissa opiskelua plagiointi ei haittaa - Viswanathan valmistui "with honours" vuonna 2008.
Kuulutko sinä plagiarismisukupolveen? /Are you part of 'Generation Plagiarism'? kysyttiin New York Timesin Koulutus-liitteessä 3.8.2010. Carrie Montgomeryn laatimassa tekstissä nuoria, 13 vuotta täyttäneitä koululaisia ja opiskelijoita kutsuttiin kommentoimaan uutisoinnissa voimakkaasti esille tullutta plagioinnin lisääntymistä. Keskustelupalstalle on hyväksytty julkaistavaksi 86 viestiä, mikä tietysti on todella vähän USAn mittakaavassa - herättihän Taloussanomien juttu Narauta copypaste -opiskelija! 76 kommenttia pienellä suomen kielen kielialueella.
Nykyistä opiskelijasukupolvea oli jo aiemmin kuvattu ilmauksella "Copy and Paste Generation", josta haulla löytyy maininta jo vuodelta 2008. Esimerkiksi brittien opettajatv:ssä puhuttiin Leikkaa ja liimaa -sukupolvesta/Cut and paste generation. Linkki johtaa videoon, jossa käsitellään myös korkeakouluopiskelijoiden käsityksiä plagioinnista (alkaa kohdasta 17'). Ohjelmaan on haastateltu korkeakouluopiskelijoita, jotka kertovat, etteivät olleet koskaan kuulleetkaan viittauskäytännöistä ennen korkeakouluun tuloaan. Tällainenhan ei laadukkaan koulutuksen luvatussa maassa Suomessa ole mahdollista (?), koska sekä peruskoulun että lukion äidinkielen opetussuunnitelmassa käydään läpi mm. tekijänoikeuden peruskysymykset. Tekijän tunnistaminen ja tunnustaminen on eräänlainen peruskoulun käyneen henkilön perustieto ja -taito. Eikö niin?
11.9.2010
Vilppiä lakituvassa
Mielenkiintoinen uutinen: Tappoa käsitellyt oikeudenkäynti meni uusiksi kun valamies käytti iPhonea oikeudenkäynnin aikana. Valamiehistön puheenjohtaja käytti iPhonea, kun hänen piti etsiä mitä tarkoittaa sana "prudence". iPhonen käyttö rinnastettiin sanakirjan käyttöön, mikä on kiellettyä oikeudenkäynnissä. Tuomittavaa oli myös se että puheenjohtaja jakoi Encartasta hakemansa tiedon valamiehille!
Tapauksesta raportoi Evan Brown blogissaan Internet Cases - A blog about law and technology . Jutussa pisti heti silmään valamiehistön puheenjohtajan käyttämä sanan tarkistuksen lähde, 1990-luvulla käytössä ollut tietosanakirja, joka Plagiointitutkijan kotiinkin tuli CD-levynä tietokoneoston yhteydessä: Encarta. Aikaa tuosta on ostosta on jo nostalgiset 15 vuotta (tai 16?). Encarta oli silloin kätevä apu vaikkapa opinnoissa aikana ennen Internetin laajenemista. Vuonna 2010 Microsoft Encartasta puhutaan imperfektissa.
Tapauksesta raportoi Evan Brown blogissaan Internet Cases - A blog about law and technology . Jutussa pisti heti silmään valamiehistön puheenjohtajan käyttämä sanan tarkistuksen lähde, 1990-luvulla käytössä ollut tietosanakirja, joka Plagiointitutkijan kotiinkin tuli CD-levynä tietokoneoston yhteydessä: Encarta. Aikaa tuosta on ostosta on jo nostalgiset 15 vuotta (tai 16?). Encarta oli silloin kätevä apu vaikkapa opinnoissa aikana ennen Internetin laajenemista. Vuonna 2010 Microsoft Encartasta puhutaan imperfektissa.
4.9.2010
Apua Nursing-opintoihin
"Need Help with nursing school papers?"
Tässä yksi palvelu, joka tarjoaa sairaanhoitajaopiskelijoille 100-prosenttisen plagiointivapaita tekstejä. Tarjolla on kaikenlaisia opinnoissa tarvittavia tekstejä esseistä tutkielmiin: Disseration - service.uk.com. Nursing Dissertation. Tässä palvelussa hoitotyön ammattilaiset kirjoittavat puolestasi opinnäytetyön ja saat tukea 24/7 - kätevää, eikö totta?
Tässä yksi palvelu, joka tarjoaa sairaanhoitajaopiskelijoille 100-prosenttisen plagiointivapaita tekstejä. Tarjolla on kaikenlaisia opinnoissa tarvittavia tekstejä esseistä tutkielmiin: Disseration - service.uk.com. Nursing Dissertation. Tässä palvelussa hoitotyön ammattilaiset kirjoittavat puolestasi opinnäytetyön ja saat tukea 24/7 - kätevää, eikö totta?
Onko sitä sittenkin?
Iltasanomat uutisoi 27.8.2010 erästä tapausta, joka saattaa osoittaa että suomalaisessa korkeakoulutuksessa saattaa sittenkin olla plagiointia. Uutinen on otsikoitu seuraavasti: Kunnanhallituksen puheenjohtaja narahti plagioinnista. Korkeakoulutyö ja puhe paljastuivat lainatavaraksi.
Iltasanomien juttu perustuu Keskisuomalaisen julkaisemaan uutiseen, jonka mukaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun eettinen toimikunta käsitteli maaliskuussa Pauliina Takalan opetusharjoitteluraporttia: "Takala oli lainannut opetusharjoitteluraporttiinsa osia ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmasta ja esittänyt ne ominaan".
Keskisuomalaisessa 27.8.2010 ilmestyneessä, Keijo Lehdon ja Antti Karpakan uutisessa Blogi muuttui huomion jälkeen, vertaile itse; Kopioiko kansanedustajaehdokas puheensa? puolestaan käsitellään Pauliina Takalan pitämää puhetta. Keskisuomalainen oli uutisoinut edellä mainitun opintoihin liittyneen plagioinnin lisäksi Takalan kesäkuussa pitämästä puheesta, "jonka alkupuolen ydinsanoma oli kopioitu mitä ilmeisimmin demarikansanedustaja Satu Taiveahon puheesta parin vuoden takaa." Kirjoittajat ovat linkittänet tekstiinsä myös MuurameHenki.com -keskustelupalstan. Sieltä näkyy, että nimimerkki kävijä on jo 12.7.2010 jättänyt palstalle viestin, jossa hän kertoo tunnistaneensa Takalan puheen Taiveahon puheeksi. Kävijä oli jo silloin linkittänyt viestiinsä sekä Takalan blogissa 16.6.2010 ilmestyneen puheen että Taiveahon 7.5.2008 pitämän puheen.
27.8.2010 tilanne oli kuitenkin muuttunut, kun Keskisuomalaisen artikkelin kirjoittajat huomasivat, että Takala oli muuttanut plagiointiuutisen ilmestymisen jälkeen blogissa julkaisemaansa puhetta. Toimittajat esittävät uutisessaan kopion Takalan puheesta niinkuin se oli uutista tehtäessä, ja pyytävät lukijaa vertaamaan tekstiä Takalan blogin nykyiseen versioon puheesta.
- käykäähän vertaamassa -
Iltalehden ja Keskisuomalaisen uutisten perusteella opetusharjoitteluraportin sisältämää plagiointia ja kahden puheen samankaltaisuutta voi selittää näin:
"Rike oli pieni ja tahaton".
"Asian ydin on kuitenkin toisaalla. Tässä on poliittisen pelin makua."
"Kärpäsestä on tehty härkänen."
"Saan aineksia puheideni runkoihin sieltä täältä. Siellä oli viitteitä jostakin toisesta, mutta omaan suuhuni sovellettuna."
Iltasanomien juttu perustuu Keskisuomalaisen julkaisemaan uutiseen, jonka mukaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun eettinen toimikunta käsitteli maaliskuussa Pauliina Takalan opetusharjoitteluraporttia: "Takala oli lainannut opetusharjoitteluraporttiinsa osia ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmasta ja esittänyt ne ominaan".
Keskisuomalaisessa 27.8.2010 ilmestyneessä, Keijo Lehdon ja Antti Karpakan uutisessa Blogi muuttui huomion jälkeen, vertaile itse; Kopioiko kansanedustajaehdokas puheensa? puolestaan käsitellään Pauliina Takalan pitämää puhetta. Keskisuomalainen oli uutisoinut edellä mainitun opintoihin liittyneen plagioinnin lisäksi Takalan kesäkuussa pitämästä puheesta, "jonka alkupuolen ydinsanoma oli kopioitu mitä ilmeisimmin demarikansanedustaja Satu Taiveahon puheesta parin vuoden takaa." Kirjoittajat ovat linkittänet tekstiinsä myös MuurameHenki.com -keskustelupalstan. Sieltä näkyy, että nimimerkki kävijä on jo 12.7.2010 jättänyt palstalle viestin, jossa hän kertoo tunnistaneensa Takalan puheen Taiveahon puheeksi. Kävijä oli jo silloin linkittänyt viestiinsä sekä Takalan blogissa 16.6.2010 ilmestyneen puheen että Taiveahon 7.5.2008 pitämän puheen.
27.8.2010 tilanne oli kuitenkin muuttunut, kun Keskisuomalaisen artikkelin kirjoittajat huomasivat, että Takala oli muuttanut plagiointiuutisen ilmestymisen jälkeen blogissa julkaisemaansa puhetta. Toimittajat esittävät uutisessaan kopion Takalan puheesta niinkuin se oli uutista tehtäessä, ja pyytävät lukijaa vertaamaan tekstiä Takalan blogin nykyiseen versioon puheesta.
- käykäähän vertaamassa -
Iltalehden ja Keskisuomalaisen uutisten perusteella opetusharjoitteluraportin sisältämää plagiointia ja kahden puheen samankaltaisuutta voi selittää näin:
"Rike oli pieni ja tahaton".
"Asian ydin on kuitenkin toisaalla. Tässä on poliittisen pelin makua."
"Kärpäsestä on tehty härkänen."
"Saan aineksia puheideni runkoihin sieltä täältä. Siellä oli viitteitä jostakin toisesta, mutta omaan suuhuni sovellettuna."
4.8.2010
Oman kirjoittamisen ja plagioinnin raja hämärtynyt
New York Times on julkaisssut Education liitteessään (1.8.2010) artikkelin plagioinnin esiintymisen nykytilasta usalaisessa korkeakoulumaailmassa. Trip Gabrielin kirjoittama artikkeli Plagiarism Lines Blur for Students in Digital Age paneutuu siihen, miten elektronisessa muodossa olevien lähteiden käyttö on johtanut siihen, että oma luova kirjoittaminen on katoamassa ja omien ilmausten tuottaminen häviää valmiina tarjolla olevien tekstien muokkaamiseksi. Miksaustekniikalla tuotettu teksti kuitenkin esitetään omana tuotoksena ja opintosuorituksena. Kolmesta korkeakoulusta kerätyt esimerkit viittaavat kirjoittamisen muutokseen.
Yllä mainitussa New York Timesin artikkelissa todetaan, että opiskelijoiden on vaikea ymmärtää sitä, että jokaisella julkaistulla tekstillä on kirjoittaja. Wikipedian käyttö lähteenä näyttää USA:ssa olevan yhtä epäselvä ja kiistelty asia kuin meilläkin. Artikkeliin haastateltu Sarah Brookover konkretisoi asiaa, kun hän vertaa Internetin tekstimaailmaa kirjastossa käyntiin. Kun kirjastossa käydessä kirjaa tai lehteä pidetään konkreettisesti kädessä, myös tekstin kirjoittaja on konkreettisemmin ymmärrettävissä - joku kirjoitti tämän. Internetissä sen sijaan teksti "kelluvat" ja tekstin ottaminen omaan opintosuoritukseen rinnastuu vaikkapa musiikin lataamiseen omaan käyttöön. Vaikka lataamisen tiedetään olevan laitonta, sitä ei pidetä vakavana rikkeenä.
Trip Gabrielin artikkeli kannattaa lukea, se päättyy hyvin hauskaan tarinaan eräästä korkeakouluopiskelijasta, joka plagiointiepäilyn yhteydessä tuli rehtorin puhutteluun vanhempiensa kanssa. Plagioinnille olikin ihan päivänselvä selitys:)
Yllä mainitussa New York Timesin artikkelissa todetaan, että opiskelijoiden on vaikea ymmärtää sitä, että jokaisella julkaistulla tekstillä on kirjoittaja. Wikipedian käyttö lähteenä näyttää USA:ssa olevan yhtä epäselvä ja kiistelty asia kuin meilläkin. Artikkeliin haastateltu Sarah Brookover konkretisoi asiaa, kun hän vertaa Internetin tekstimaailmaa kirjastossa käyntiin. Kun kirjastossa käydessä kirjaa tai lehteä pidetään konkreettisesti kädessä, myös tekstin kirjoittaja on konkreettisemmin ymmärrettävissä - joku kirjoitti tämän. Internetissä sen sijaan teksti "kelluvat" ja tekstin ottaminen omaan opintosuoritukseen rinnastuu vaikkapa musiikin lataamiseen omaan käyttöön. Vaikka lataamisen tiedetään olevan laitonta, sitä ei pidetä vakavana rikkeenä.
Trip Gabrielin artikkeli kannattaa lukea, se päättyy hyvin hauskaan tarinaan eräästä korkeakouluopiskelijasta, joka plagiointiepäilyn yhteydessä tuli rehtorin puhutteluun vanhempiensa kanssa. Plagioinnille olikin ihan päivänselvä selitys:)
20.7.2010
Maailmanlaajuinen ongelma
Nature -lehti on julkaissut kaksi artikkelia plagioinnista (Nature Vol 466, 159–160 ja 167). 5.7.2010 julkaistiin Declan Butlerin kirjoittama artikkeli Journals step up plagiarism policing, johon on koottu eri kustantajien kokemuksia tieteellisiin lehtiin tarjottujen plagiaattien määrästä. Vaikka korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ja kansainväliset tutkimusjärjestöt kuuluttavat noudattavansa korkeaa eettistä normistoa, yksittäisten tieteentekijöiden kirjoittamisen eettisyys on todettu rapautuneeksi. Vai mitä sanotte siitä, että jo refereemenettelyn läpikäyneistä tieteellisistä, "alkuperäisistä", jo kertaalleen julkaistavaksi hyväksytyistä artikkeleista jopa 23 prosenttia jätetään julkaisematta, koskapa jossain päin maailmaa sama teksti tai osa tekstiä oli jo julkaistu?
Pari päivää myöhemmin ilmestyneessä Nature-lehden pääkirjoituksessa Plagiarism pinioned tarkastellaan tieteellisten lehtien kohtaamia ongelmia lehteen tarjottujen artikkeleiden sisältämän plagioinnin takia. Merkittävimmät englanninkieliset tieteelliset julkaisut ovat päätyneet ottamaan yhteiskäyttöön sähköisen plagiaatintunnistinjärjestelmän (CrossCheck).
Nature -lehden artikkeleiden sisältämä tieto plagioinnin yleisyydestä on hämmästyttänyt myös tieteellisten julkaisujen vastuuhenkilöitä. Lehteen artikkelia tarjoava tutkija on sitoutunut siihen, että tekstiä ei ole julkaistu muualla. Tämä koskee myös oman tekstin uudelleenjulkaisemista, itseplagiontia (tai itsensä plagiointia, self plagiarism). Itseplagiointia ei Suomessa ole edelleenkään nostettu keskusteluun, mutta asiaan sisältyy mutta: Onko Suomessa joillakin tieteenaloilla tapana julkaista sama teksti ensin suomenkielisessä lehdessä ja sen jälkeen englanniksi käännätettynä tekstiä tarjotaan johonkin englanninkieliseen julkaisuun?
Pari päivää myöhemmin ilmestyneessä Nature-lehden pääkirjoituksessa Plagiarism pinioned tarkastellaan tieteellisten lehtien kohtaamia ongelmia lehteen tarjottujen artikkeleiden sisältämän plagioinnin takia. Merkittävimmät englanninkieliset tieteelliset julkaisut ovat päätyneet ottamaan yhteiskäyttöön sähköisen plagiaatintunnistinjärjestelmän (CrossCheck).
Nature -lehden artikkeleiden sisältämä tieto plagioinnin yleisyydestä on hämmästyttänyt myös tieteellisten julkaisujen vastuuhenkilöitä. Lehteen artikkelia tarjoava tutkija on sitoutunut siihen, että tekstiä ei ole julkaistu muualla. Tämä koskee myös oman tekstin uudelleenjulkaisemista, itseplagiontia (tai itsensä plagiointia, self plagiarism). Itseplagiointia ei Suomessa ole edelleenkään nostettu keskusteluun, mutta asiaan sisältyy mutta: Onko Suomessa joillakin tieteenaloilla tapana julkaista sama teksti ensin suomenkielisessä lehdessä ja sen jälkeen englanniksi käännätettynä tekstiä tarjotaan johonkin englanninkieliseen julkaisuun?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
