27.1.2011

Plagiaatti oikeustieteen alalla

Jokohan Suomessa nyt nähdään ensimmäinen tapaus, jossa plagiointi johtaa yliopistossa myönnetyn tutkinnon purkamiseen?

Iltalehti raportoi tänään mielenkiintoisesta tapauksesta oikeustieteen alalta. Jo hyväksytyn lisensiaatintyön on todettu sisältävän niin paljon plagiointia, että kyseisen lisensiaatintutkimuksen ja sen perusteella myönnetyn oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon purkua haetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Päätöksen tutkinnon purkamisen hakemisesta on tehnyt Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunta kokouksessaan 14.12.2010. Iltalehti otsikoi juttunsa näin: Poliisipomo plagioi lisensiaattityönsä

Iltalehti esittää osittaisen kopion johtokunnan pöytäkirjasta. Kopiosta selviää, että tapausta varten asetettu tutkintaryhmä totesi kyseisen lisensiaatin syyllistyneen "vilppiin tieteellisessä toiminnassa. Vilppi täyttää tässä tapauksessa luvattoman lainaamisen eli niin sanotun plagioinnin tunnusmerkit." Iltalehti kertoo, että kyseinen lisensiaatti on "Helsingin poliisissa merkittävässä johtoasemassa työskentelevä rikoskomisario". Plagioinnin kohteeksi joutunut on myöskin Helsingin poliisissa työskentelevä henkilö, jonka Poliisiammattikorkeakoululle vuonna 2006 jättämää opinnäytetyötä on nyt plagioitu. Nyt käsiteltävänä oleva plagiointi on todettu lisensiaatintyössä, joka hyväksyttiin kesällä 2009. Vilppiepäilyä alettiin tutkia pian sen jälkeen, joten tutkinta näyttää kestäneen puolitoista vuotta! Tutkinnan kerrotaan lähteneen liikkeelle, kun yliopisto sai asiasta ilmoituksen "ulkopuolelta".

Selvityksen mukaan plagiointi johtui vain lisensiaatintutkinnon laatijasta itsestään, eivätkä työn tarkastaneet kaksi professoria olleet tietoisia tarkastamansa työn sisältämästä plagioinnista.

Iltalehti on pyytänyt kommenttia myös rikosylikomisariolta itseltään. Rikosylikomisario kertoo toimineensa täysin tahattomasti, joten hänen mielestään koko tutkimuksen hylkääminen olisi kohtuutonta.

Mitä jatkossa?

Iltalehden raportoiman plagiointitapauksen käsittelyn myötä voisi kumoutua kaksi Suomessa vallitsevaa myyttiä:

Ensinnäkin, olen lukuisia kertoja ollut tilanteessa, jossa vain todetaan olkapäitä kohautellen, että jo hyväksytylle opintosuorituksena jätetylle plagiaatille ei voi enää tehdä mitään. Turun yliopisto on siis ensimmäisenä Suomessa osoittanut suoraselkäisyyttä tässä asiassa ja lähtenyt käsittelemään yliopistossa tapahtuvaa plagiointia oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Vilppiin syyllistymisestä seuraa jotakin tekijälle itselleen (ei vain niille, jotka siitä ilmoittavat).

Toiseksi, nyt olisi mahdollisuus päästä eroon plagioinnin määrittelyissä ajoittain ja paikoittain kummittelevasta teemasta 'tahattomuus'. Plagiointi on luvatonta lainaamista: tekijä yksinkertaisesti ottaa tekstiä netistä tai kirjallisesta lähteestä eikä ilmoita alkuperäistä kirjoittajaa. Plagioinnin määrittelyyn ei siis kuulu pohdintaa tahallisuudesta tai tahattomuudesta. Tahattomuuteen vetoaminen toimii silloin kun kyseessä on vahinko, vaikkapa jos ikkuna särkyy siihen vahingossa osuneesta pallosta. Tekstin kopioiminen netistä tai kirjallisesta lähteestä tahattomasti on oikeastaan mahdotonta - ellei sitten uskota siihen, että jokin näkymätön voima ulkoavaruudesta liikuttelee plagioijan käsiä eikä hän itse tätä huomaa:)

23.1.2011

Hehheh, tiede voi olla tätäkin:)

Onko sinulla ollut vaikeuksia saada kirjoittamasi teksti julkaistuksi? Eikö artikkelisi kelvannut johonkin lehteen, ja jouduitko odottamaan referee-lausuntoja puoli vuotta? Tässäpä vaihtoehto, josta nykyinen suosikkiblogini Retraction Watch raportoi eilen.

Journal of Universal Rejection alkoi toimintansa vuonna 2009, vaikka sen nettisivut saivat muotonsa vasta äskettäin. Kun laitat artikkelisi tänne, lehti lupaa seuraavaa:
- sinun ei tarvitse hermoilla hyväksytäänkö artikkelisi vai ei, voit olla sataprosenttisen varma että sitä ei hyväksytä
- lehti ei laskuta sinulta maksua julkaisemisesta eikä varsinkaan sivumäärän mukaan
- voit sanoa että olet tarjonnut artikkeliasi maailman arvostetuimpaan lehteen (jos mittarina on tarjottujen artikkeleiden pieni hyväksymisprosentti)
- sinulle jää täydet tekijänoikeudet, voit muuttaa tekstiäsi ihan miten haluat ja tarjota artikkeliasi muuallekin, jopa ennenkuin kuin saat päätöksen julkaisemisesta
- päätös kuitenkin tulee yleensä heti, eikä kukaan edes lue tekstiäsi

Retraction Watch haastatteli Journal of Universal Rejection -lehden päätoimittaja Caleb Emmonsia eilen. Emmons kertoo tarinan lehden historiasta ja matemaatikkona määrittelee lehden impaktikertoimen lähestyvän ääretöntä.

14.1.2011

Retraction Watch: Onko tiedevilppi lisääntynyt?

Retraction Watch on Adam Marcusin ja Ivan Oranskyn ylläpitämä blogi, jossa seurataan vilpillisiksi paljastuneiden tiedeartikkeleiden poistamista julkaisuista ja julkisuudesta. Blogi on toiminut elokuusta 2010 lähtien; alussa blogin pitäjille vihjailtiin että eipä taida tulla paljoakaan julkaistavaa. Epäilijät olivat kuitenkin väärässä, raportoitavaa on riittänyt niin paljon, että kirjoittajat eivät ole pystyneet julkaisemaan tekstejä poisvedetyistä artikkeleista sellaisella aikataululla kuin olisivat halunneet. Kaikki tieteelliset lehdet eivät myöskään ole suhtautuneet asiallisesti, kun Marcus ja Oranski ovat kysyneet tietoja poisvetämisen syistä. "None of your damn business" tuli vastaukseksi lehdestä nimeltä Annals of Thoracic Surgery, kun Marcus ja Oransky kysyivät syitä siihen, miksi ko. lehdestä vedettiin pois siinä vuonna 2004 ilmestynyt artikkeli.

Retraction Watch -blogissa ilmestyi eilen kooste siitä, miten paljon tieteellisiä artikkeleita poistetaan julkisuudesta tieteellisen vilpin takia: Kirjoituksen otsikko on Is Scientific Fraud on the Rise? Ivan Oransky on koonnut tähän tekstiin tuloksia arvioista tieteellisen vilpin määrästä, kun mittarina käytetään artikkeleiden poisvetämistä. Vaikka julkaistujen vilppikäsittelyjen määrä on lisääntynyt, syyksi on arveltu tieteellisen julkaisemisen suurta kasvua (siis kun artikkelien ja lehtien määrä kasvaa, vilpillisten artikkeleiden määrä lisääntyy samassa suhteessa). Tässä blogikirjoituksessa viitataan analyyseihin, joissa on katsottu vuosittain poisvedettyjen artikkeleiden määrän suhdetta uusien julkaisujen määrään. R Grant Steen on julkaissut lehdessä Journal of Medical Ethics artikkelin Retractions in the scientific literature: is the incidence of research fraud increasing? Hän oli analysoinut 742 artikkelia, jotka oli vedetty pois PubMed -tietokannasta vuosina 2000 - 2010. Steen jakoi syyt petoksiin (sepittämimen, fabrication ja vääristely, falsification) ja virheisiin (error). Suurin yksittäinen nimetty syy artikkelin poisvetämiseen oli "tieteellinen virhe". Aineiston sepittäminen (fabrication), johon Steen luki myös aineiston plagioinnin, oli yleisempää kuin tekstin plagiointi. Steenin analyysi myös vahvisti monien epäilyt sitä, että vilpin määrä on lisääntynyt suhteessa enemmän kuin julkaisujen määrä. Steen ihmettelee epämääräisin syin poisvedettyjen artikkeleiden määrää, 8%:ssa tapauksia syytä ei ilmoitettu ja 18%:ssa tapauksia syyt olivat epäselviä tai moniselitteisiä (ambiguous). Tieteellisestä vilpistä kiinnostuneille tutkijoille artikkelien poisvetäminen on tietysti vain yksi mittari tieteellisen vilpin määrästä. Kuten Retraction Watch -blogin tekstiä kommentoinut e-Patient Dave toteaa, lisäyksessä ei liene niinkään kyse lisäyksestä tehtyjen rikosten (actual crime) määrässä vaan enemmänkin kyse on raportoitujen rikosten (reported crime) määrästä.

Kirjoitin tänne blogiin vuoden 2010 toukokuussa ajatuksiani tiedeartikkelien "poisvetämisestä" jutussa Martin Stone - jatko-osa ja muistan ihmetelleeni sitä, miten artikkelin saattaminen pois ihmisten luettavista ylipäätään on mahdollista. Pyydetänkö tilaajia ja kirjastoja repimään sivut pois tilaamastaan lehdestä? Sähköisestä julkaisusta artikkeli lähtee tietysti delete-nappia painamalla - tai näin luulisi tapahtuvan "virallisen" poisvetämisilmoituksen yhteydessä. Retraction Watch -blogissa tuodaan vielä esille Steenin yllättävä havainto tieteellisten lehtien epäjohdonmukaisesta toiminnasta. Steenin mukaan lehdet eivät riittävästi varoita naivia lukijaa: 31.8% noista 742 artikelista napotttaa edelleen lehtien sivuilla ikäänkuin niiden sisältämä tieto olisi asianmukaista tai asianmukaisesti tuotettua eikä "retractionia" olisi tapahtunutkaan.

Mietin myös, että onkohan suomalaisista tiedelehdistä vedetty koskaan pois yhtään artikkelia? Tai onko Suomessa peruttu jo myönnettyä tutkintoa sen perusteella, että opinnäytetyö, gradu, lisensiaatintyö tai väitöskirja paljastuu jälkikäteen plagiaatiksi tai muuten vilpilliseksi? Itse asiassa tässä retraction -tekstissä Plagiointitutkijalta loppuivat suomen kielen sanat kesken: Onko meillä edes käytössä sanoja ja käsitteitä tällaiseen vilpin käsittelyyn. Otetaan pois? Vedetään takaisin? Perutaan? Poistetaan?

Yliopistolaissa todetaan, että "opiskelijaa, joka on syyllistynyt yliopiston opetus- tai tutkimustoimintaan kohdistuvaan rikkomukseen (...) voidaan kurinpidollisesti rangaista rikkomuksen vakavuudesta riippuen varoituksella tai erottamalla määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi".
- Entä jos tieteellinen vilppi todetaan sen jälkeen, kun tutkinto on jo myönnetty?
- Ja mitä kaikkea nuo "opetus- tai tutkimustoimintaan kohdistuvat rikkomukset" ovat?

13.1.2011

Vielä muutama sana plagiaatintunnistimista

Viime viikolla kirjoitin tänne blogiin Saksassa tehdyistä testeistä, joilla Debora Weber-Wulffin johdolla tutkittiin plagiaatintunnistimien toimivuutta (Miten hyvin sähköiset plagiaatintunnistimet toimivat?)

Jonathan Bailey kirjoittaa tänään blogissaan asiasta otsikolla PlagAware Takes Top Honors in Plagiarism Checker Showdown. Bailey pitää Weber-Wulffin tekemiä testejä ja tutkimuslinjaa arvokkaana kansainvälisestikin, erityisesti kun tunnistimiin syötettiin eri kielillä kirjoitettuja tekstejä (saksa, englanti, japani). Tulokset noudattavat pitkälle Baileyn itsensä tekemiä testauksia, havaintoja ja kannanottoja, ja tässäkin kirjoituksessa hän ottaa reilusti kantaa. Hän on samaa mieltä testauksessa esille tulleista seikoista: jotkut plagiaatintunnistimet eivät toimi ollenkaan. Bailey uskaltaa myös sanoa ääneen, että jotkut plagiaatintunnistuspalveluja myyvät tai niitä ilmaiseksi tarjoavat firmat itse asiassa keräävät materiaalia, jota myyvät sitten hyväuskoisille opiskelijoille "paperitehtaista" (paper mills) tilattuina esseinä ja opinnäytetöinä. Plagiaatintunnistuspalvelu onkin itse asiassa plagiaattien myyntipalvelu! Jos olet vahingossa laittanut tekstisi johonkin tällaiseen palveluun, voi olla että tekstisi ilmestyy jossain muualla jonkun muun nimellä. Bailey on myös nimennyt näitä huijausjärjestelmiä tekstissään.

Bailey muistuttaa, että plagiaatintunnistimia (niitä oikeita) käytetään kahdessa tarkoituksessa: 1) tarkistetaan onko jokin teksti alkuperäinen tai 2) tarkistetaan onko jossain julkaistu aiemmin julkaistua tekstiä. Nyt käsitellyt Softwaretest2010 analyysit oli siis tehty korkeakoulujen näkökulmasta, jolloin tunnistimen avulla pyritään selvittämään, onko kirjoittaja itse luonut oman, uuden tekstin. Sisällöntuottajien näkökulmasta plagiaatintunnistimia käytetään todentamaan sitä, onko vaikkapa minun tekstiäni tai osia minun tekstistäni käytetty sellaisenaan jossain muualla.

8.1.2011

Miten hyvin sähköiset plagiaatintunnistimet toimivat?

Debora Weber-Wulff on jatkanut sähköisten plagiaatintunnistusohjelmien testausta ja hän on julkaissut tulokset vuonna 2010 testaamiensa plagiaatintunnistimien toimivuudesta. Tulokset ovat luettavissa täältä: Softwaretest 2010. Weber-Wulffin johtama tutkimusryhmä testasi 27 plagiaatintunnistusohjelmaa nykyisin käytössä olevista 46 ohjelmasta. Testauksen päätulos on, että plagiaatintunnistimet eivät toimi kovin hyvin!

Softwaretest 2010 toteutettiin niin, että kuhunkin testattavaan plagiaatintunnistusohjelmaan syötettiin juuri tätä testausta varten laadittuja keinotekoisia plagiaatteja, testitekstejä. Tekstit eivät siis olleet kenenkään julkaisemia tekstejä, artikkeleita tai opintosuorituksia. Testauksessa selvitettiin, miten hyvin ohjelma tunnistaa tiedetyn plagiaatin.

Mikään plagiaatintunnistusohjelma ei päässyt Weber-Wulffin ryhmän tekemissä testauksissa hyvään tai erinomaiseen tulokseen. Parhaimmat tunnistimet huomasivat tekstien samankaltaisuden vähän vajaassa 70%:ssa tapauksia. Testatuista plagiaatintunnistimista viisi ylsi luokkaan "osittain hyödylliset" tunnistimet, ne tunnistivat 60-70% internetistä kopioiduista teksteistä.

Plagiaatintunnistimia on testattu vuodesta 2004 lähtien. Mielenkiintoista Weber-Wulffin julkaisemissa tuloksissa on se, että vuonna 2008 sähköiset plagiaatintunnistimet selvisivät tehtävästään paremminkuin vuonna 2010. Nyt ohjelmat tunnistavat entistä huonommin muunnettua sanajärjestystä, sanojen korvaamista synonyymeillä tai joidenkin sanojen poisjättämistä/joidenkin sanojen lisäämistä plagioituun tekstiin.

Viittasin aiemmassa blogikirjoituksessani (10.2.2010) Jonathan Baileyn tekemiin havaintoihin plagiaatintunnistimien toimivuudesta. Kirjoituksessaan 5 Reasons Google is My Primary Plagiarism Checker Bailey perustelee näkemystään siitä, miksi Google toimii hyvin myös plagiaatintunnistimena: se on halpa, nopea, tarkka, yksinkertainen käyttää. Mahdollisen plagioinnin toteaa aina ihminen, eikä minkään ohjelman antama raportti voi olla päätöksen ainoa perustelu. Googlen käyttöä plagiointia tunnistettaessa rajoittaa se, että monet tieteellisten aikakauslehtien julkaisutietokannat ovat suljettuja ja niihin Google ei päässe. Toisaalta Suomessa Google toimii plagiaatin toteamisessa mainiosti, meillähän julkaistaan paljon erilaisia opinnäytetöitä ja väitöskirjoja sähköisesti, ja Google löytää hyvin tekstien samankaltaisuudet. Googlen käyttöä tässä tarkoituksessa voi harjoitella kirjoittamalla hakuun jonkun yleisesti käytetyn lauseen ja katsoa, kuinka monta osumaa tai samankaltaisuutta tulee. Sitten voikin katsoa, että mihin lauseessa on viitattu vai onko kyseessä tekijän oma ajattelu (=ei ole viitattu mihinkään).

- - - "Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus" (Lähde: Wikipedia)- - -

1.1.2011

Tekstien duplikaatio ja kloonaus tiedelehdissä

Nature -lehti linkittää nettiartikkeleidensa oikeaan sivupalkkiin aiempia lehdessä ilmestyneitä aihepiiriin kuuluvia artikkeleita. Silmiini osui vuonna 2008 ilmestynyt, Declan Butlerin kirjoittama artikkeli (Nature 455, 715) Entire-paper plagiarism caught by software. Lyhyesti: ranskalainen biogerontologi Eric Le Bourg luki korealaista tieteellistä lehteä, jossa huomasi oman aiemmin julkaistun artikkelinsa ilmestyneen uudelleen, tällä kertaa jonkun toisen "kirjoittamana". Kun Le Bourg yritti selvittää asiaa, hänen tai alkuperäisen artikkelin julkaisseen lehden (Experimental Gerontology) yhteydenottoihin ei vastattu. Le Bourgin tekstin plagiaatin julkaisseen lehden (Korean Journal of Biological Sciences) ilmestyminen on sittemmin päättynyt.

Butler haastatteli tähän artikkeliinsa Harold Garneria, joka on selvittänyt erityisesti lääketieteen alan artikkeleiden päällekkäisjulkaisemista yhdessä Mounir Erramin kanssa. Errami ja Garner lähtivät selvittämään tekstien duplikaatiota: miten paljon samatekstisiä artikkeleita ylipäätään hyväksytään julkaistavaksi ja julkaistaan alkuperäisinä tiedeartikkeleina. He tutkivat asiaa vertaamalla Medline -tietokannassa olevia tekstejä samankaltaisuuksien löytämiseksi. He käyttivät eTBLAST -hakukonetta ja vertailivat aluksi 62000 artikkelia. Tutkimuksen alustavat tulokset on julkaistu Mounir Erramin ja Harold Garnerin yhdessä kirjoittamassa artikkelissa A tale of two citations (Nature 451, 397-399). Tutkitun 62000 artikkelin joukosta löytyi 421 potentiaalista duplikaattia, joita tutkijat alkoivat tarkastella manuaalisesti. He päätyivät toteamaan, että 0,04% Medlinen julkaisuista on plagiaatteja, ja 1,35% on saman kirjoittajan/kirjoittajien eri lehdissä julkaisemia tekstejä. Kun Medlinessa oli vuonna 2008 yhteensä 8,7 miljoonaa tekstiä, tämä tulos tarkoittaa sitä että joukossa on arvioitu olevan 117 500 ainakin kaksi kertaa samojen kirjoittajien julkaisemaa tekstiä ja 3500 plagiaattia. Tästä 62000 tekstin aineistosta tutkijat löysivät 73 plagiaattia, joista he ovat olleet yhteydessä kirjoittajiin ja julkaisijoihin.

Kirjoittajat pohtivat tieteellisen julkaisemisen eettisyyttä ja sitä, miksi tutkijoiden moraali näyttää löystyneen sähköisen julkaisemisen aikakaudella. Useimmat tiedelehdet pyytävät julkaisun tarjoajalta sitoumuksen siitä, että artikkelia ei ole tarjottu mihinkään toiseen lehteen. Kaikki tieteilijät eivät tätä asiaa ota vakavasti: kun Errami ja Garner tutkivat kaksoisjulkaistujen artikkeleiden päivämääriä, he joutuivat toteamaan että useat (ainakin) kaksi kertaa julkaistuista artikkeleista oli lähetetty eri lehtiin samanaikaisesti. Duplikaatit saattoivat ilmestyä jopa saman kuukauden aikana, vaikka tieteellisten lehtien referee-käytäntö kestää tyypillisesti useita kuukausia. Kirjoittajat tuovat esille myös käsitteen 'serial offender', jonka voisi tässä yhteydessä kääntää vaikkapa sarjaplagioijaksi - tutkimuksen aikana paljastui useita tutkijoita, joilta löytyi useampi kuin yksi julkaistu plagiaatti. Sen sijaan refereet (artikkelin ulkopuoliset arvioijat) paljastuivat luultua harvemmin plagioijiksi. Näin sitkeät huhut siitä, että refereet viivyttävät arviointiaan tarkoituksellisesti, jotta ehtisivät itse julkaista tekstin ensin, tulivat kumotuiksi.

Tieteellisten artikkeleiden julkaisemisella kahteen (duplikaatio) tai useampaan kertaan (kloonaus) saattaa olla ikäviä seurauksia. Etenkin lääketieteen alalla tarvittaisiin useita alkuperäistutkimuksia vaikkapa jonkin hoidon tai lääkeaineen tehokkuuden toteamiseksi. Errami ja Garner toteavat, että tässä alkuperäisten tulosten julkaisemisessa useaan kertaan ei ole pelkästään kyse moraalittomista omaa etuaan tavoittelevista tutkijoista, vaan samojen tutkimustulosten julkaisu voi luoda lääkäreille ja potilaille väärän kuvan tutkimustuloksen yleistettävyydestä ja hyödyllisyydestä.

28.12.2010

Humpuukkitutkintoja

"Humpuukkia, humpuukkia" sanottiin ennen, kun joku asia paljastui tai paljastettiin keksityksi. Vanha sanonta tuli mieleeni kun luin Acatiimi -lehdestä Howy Jacobsin kolumnin Pure humbug from beginning to end. Jacobs paneutuu tekstissään suomalaiseen korkeakoulutukseen ja sen ongelmakohtiin. Yksi tarkastelun kohde on Suomen korkeakouluopiskelijoiden (osaamisen) arviointikäytännöt, joita Jacobs pitää epäammatillisina. Suomeen tultuaan hänelle oli yllätys, että opetettuaan opiskelijoille jonkun kurssin tai aihepiirin, sama opettaja pitää opiskelijoiden osaamista mittaavan kirjallisen kokeen ja sama opettaja arvioi itse opettamiensa opiskelijoiden kokeet.

Muualta tulleelle ihmetystä herätti suomalaisessa korkeakoulutuksessa ulkopuolisen arvioijan puuttuminen - miten asiat opettanut voisi objektiivisesti arvioida opiskelijoiden osaamisen? Jacobs näkeekin suomalaisessa arviointikäytännössä monia puutteita, jotka johtavat huonoon ja epätasaiseen laatuun, eivätkä suoritetut (maisterin) tutkinnot yllä kansainväliselle tasolle. Hän esittelee lukijoille brittiläisen arviointikäytännön, jonka mukaisesti opiskelijan suorituksille nimetään ulkopuolinen arvioija (external examiner) jostain korkeakoulusta. Arvioija on alallaan arvostettu henkilö, joka voi myös tutustua käytettyihin opetusmateriaaleihin ja opetusmenetelmiin. Ulkopuolisen arvioinnin avulla voidaan ainakin yrittää päästä puolueettomaan arviointiin, jossa opiskelijaan tai kyseisen aiheen opettaneeseen opettajaan liittyvät seikat eivät vaikuta arviointiin tai opiskelijan saamaan arvosanaan.

Nykyisillä arviointikäytännöillä suomalaisessa korkeakoulutuksessa lopputuloksena voi pahimmillaan olla humpuukkitutkinto, jos suoritusten arviointi ei ole systemaattista ja kriteereihin perustuvaa. Humpuukki (engl. humbug) määritellään Merriam-Webster sanakirjassa näin:
- jotain, joka on suunniteltu pettämään tai harhaanjohtamaan
- tarkoitushakuisesti väärä, petollinen tai epärehellinen
- teennäinen tai petollinen asenne tai henki (spirit)
- hölynpöly, höpinä.

Humpuukin määritelmä sopii hyvin myös plagioituihin teksteihin, kirjoittajahan pettää ja harhaanjohtaa lukijaa. Ja plagioimalla tehty tutkinto varsinkin on humpuukkia:) Myös humpuukin synonyymit kuvaavat varsin hyvin plagiointia: jäljennös, väärennös, huijaus, jäljitelmä, huiputus.

”Lukiosta lunttaamalla, korkeakoulusta kopioimalla. Valitettavasti näin asiat vaan ovat”, sanoi Rojektimiäs 16.6.2009 Taloussanomien keskustelupalstalla.

18.12.2010

Cooks Source - tästä tuli syksyn 2010 plagiointitapaus

Näin käy kun plagioi: Cooks Source -lehden julkaiseminen loppui kokonaan, kun lehden harjoittama plagiointi paljastui sosiaalisen median avulla. Vuodesta 1997 ilmestyneen lehden lopettamisen taustalla on lehdessä lokakuussa 2010 julkaistu Monica Gaudion artikkeli, jonka Cooks Source oli kaapannut Internetistä - julkaisulupaa ei kirjoittajalta oltu kysytty (eikä palkkiota maksettu). Gaudio sitten julkaisi blogissaan tekstin, joka levisi "lujaa ja laajalle" - koko tarinan voi lukea esimerkiksi Western Massachusetts Mass.live -lehdestä, joka julkaisi S.P. Sullivanin kirjoittamana artikkelin Cooks Source, Sunderland magazine mired in copyright controversy, ceases publication.

Erityisen kiinnostavaa tässä tapauksessa on Cooks Source -lehden päätoimittajan Judith Gribbsin sähköpostivastaus Gaudiolle. Gribbsin mukaan Internet on julkista omaisuutta ja kuka tahansa saa käyttää tekstejä: "mutta oikeasti Monica, netti on "julkista aluetta" ja saisit olla onnellinen, ettemme ottaneet koko artikkeliasi ja julkaisseet sitä jonkun toisen nimellä". Tämä Gribbsin kirjoittama lause on julkaistu osana pitempää sitaattia Gaudion blogissa, ja se on linkitetty esim. edellä mainittuun Sullivanin artikkeliin. Sitaatti lähti kiertämään Internetissä niin, että se levisi satoihin tapausta käsitteleviin nettiartikkeleihin. Sitaattia pidetään nyt tyyliesimerkkinä naivista puolustautumisesta, kun plagioija vetoaa viattomuuteensa. Vaikki Gaudio oli kirjoittanut artikkelin, Gribbs kääntää tekijänoikeuden päälaelleen esittämällä, että itseasiassa Gaudion olisi pitänyt maksaa Cooks Source -lehdelle siitä, että teksti (luvatta) julkaistiin! Nyt onkin alettu puhua vastakohtaparista copyright ja copywrong (esim. Cooks source magazine commits a copywrong), jolla yritetään kuvata sitä, miten väärin käsite tekijänoikeus voidaan ymmärtää ja millaisin retorisin keinoin luvatonta tekstien kopioimista yritetään selittää. Käsitepari voisi toimia suomeksi käännettynäkin kuvaamaan sellaisia plagiointitapauksia, joissa rikotaan alkuperäisen kirjoittajan tekijänoikeuksia - tekijänoikeus ja tekijänvääryys.

Anyway, Monica Gaudio sai paljon tukea laajalta joukolta ihmisiä. Cooks Source -lehden julkaisukäytäntöjä alettiin ihmetellä ja tapausta varten luotiin google docs -dokumentti, jonne on kertynyt 167 ilmoitusta teksteistä, joita Cooks Source on luvatta käyttänyt. Yhteensä yli sata kirjoittajaa on ilmoittanut tulleensa plagioiduksi Cooks Source -lehdessä.

Sosiaalinen media voi siis toimia näinkin: plagioinnin selvittämiseen ei tarvita "virallista" eettistä käsittelyä eikä tekijänoikeuden loukkaukseen oikeuskäsittelyä, pelkkä julkisuus riittää. Tapaus Cooks Source on nyt käsitelty erittäin laajasti englanninkielisessä Wikipediassa otsikolla Cooks Source Infringement Controversy. Englanninkielisessä keskustelussa on nyt alettu puhua nettioikeudesta, nettioikeudenkäynnistä, ja esimerkiksi tätä yllä kuvattua tapausta on käsitelty useassa artikkelissa, jotka on otsikoitu oikeustermejä hyödyntämällä (esim. Cooks Source vs. Internet).

Tapaus Cooks Source täyttää myös internetmeemin (Internet Meme) kriteerit. (Wikipediassa esitetyn määritelmän mukaan meemi on "kulttuurillinen ja viestinnällinen kopioituja"). Internetmeemi on asia, josta tietämys leviää ihmisiltä toisille Internetin ja erityisesti sosiaalisen median välityksellä. Nimitys on analogia sanalle geeni: kun geeni välittää biologista tietoa, meemi välittää tietoa tapahtumista, määrityksistä ja uskomuksista ihmisiltä ihmisille.

4.12.2010

SK > SUPO > JSN

Suojelupoliisi on tehnyt Julkisen sanan neuvostolle kantelun Suomen Kuvalehden julkaisemasta artikkelista MÄTÄ SUPO. Suomen Kuvalehden kansilehdessä esitelty artikkeli Mätä Supo. Tsaarinaikainen virasto kyttää ja kiusaa omia poliisejaan ilmestyi 26.11.2010. Nyt JSNlle tehdyn valituksen jälkeen SK tarjoaa koko jutun luettavaksi laajalle yleisölle nettiversiona Lue juttu, josta Supo kanteli.

Artikkelin lukemiseen kannattaa varata aikaa - lukuaikaa ja miettimisaikaa - niin monipolvinen on kertomus vuosia kestäneestä työurien "muotoiluista". Valtion viraston valtarakennelma uudistaa itseään syrjäyttämällä osan henkilöstöstään, eikä tässä tapauksessa ole kyse "tavallisista duunareista" vaan julkisen sektorin vaativaa asiantuntijatyötä tekevistä, urallaan aiemmin ansioituneista henkilöistä.

Työlästä lukemista ovat myös artikkeliin tulleet kommentit. SK saa paljon kehuja siitä, että uskaltaa tuoda esille viraston ja aiheen, josta aiemmin on vaiettu. Toki vanhan ajan ja vaikenemisen kulttuurin kannattajiakin kommentoijissa on.

Tuleva JSNn päätös on merkittävä, odotellaan sitä. Ja odotellaan myös sitä isoa artikkelia suomalaisesta tiedevilpistä ja plagioinnista.

28.11.2010

Rikollista rahaa tieteenteon nimissä

Luin uudelleen useita vuosia sitten kirja-alesta hankkimani Jorma Palon kirjan Oravasyndrooma. Rikollista rahaa pöyhimässä.

Kun ostin kirjan en vielä ollut sen kummemmin kiinnostunut plagioinnista suomalaisen korkeakoulutuksen ilmiönä, mutta professorien tekemä tutkimusvilppi ja siihen liittyvät rikokset kiinnostivat. Kirjan asetelma on myös antoisa: professori kirjoittaa professorikollegoistaan ja pohtii, mikä saa hyvässä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa olevan henkilön toimimaan rikollisesti ja monella tapaa oman aseman edellyttämän eettisen koodiston vastaisesti. Nyt toisella lukemalla huomasin että onhan kirjassa asiaa plagioinnistakin, mutta siitä vähän myöhemmin.

Palon kirjassa on kaksi päähenkilöä, entinen neurologian professori Urpo Rinne Turun yliopistosta ja entinen professori Paavo Riekkinen Kuopion yliopistosta. Molemmat saivat 2000-luvun vaihteessa tuomiot kavalluksesta, kun he olivat siirtäneet tutkimusmäärärahoja omille tileilleen. Palon kirjan sivurooleissa ovat näiden professoreiden (professori/dosentti)pojat. Varsinaisen kavallusteeman lisäksi kirja kertoo päähenkilöiden vallankäytöstä, siitä miten omien poikien uraa pönkitettiin ja miten yliopistojen ja sairaalan henkilöstöä kohdeltiin. (Tässä valtajärjestelmässä oli siis sopivaa, että Urpo Rinne toimi Paavo Riekkisen pojan vastaväittäjänä ja Paavo Riekkinen toimi Urpo Rinteen pojan vastaväittäjänä. Ja Urpon poika oli Paavon pojan väitöskirjan esitarkastaja ja Urpon poika oli Paavon miniän vastaväittäjä...)

Palo antaa kirjassaan äänen myös Urpo Rinteen potilaille ja näin saadaan esille se alistaminen, haitta ja kustannukset, joita professoriin luottaminen sai aikaan Parkinsonin tautiin sairastuneille potilaille. Näiden potilaiden sairauden tutkimukseen ja hoitoon myönnettyjä tutkimusvaroja Urpo Rinne kavalsi - tarkat summat jäänevät epäselviksi, mutta syyttäjä vaati 62,9 miljoonan markan vakuussummaa. Palon mukaan Rinne oli sijoittanut tutkimusvaroja sveitsiläisille pankkitileilleen noin 60 miljoonaa markkaa ja suomalaisille pankkitileilleen noin 10 miljoonaa markkaa. Paavo Riekkinen oli Rinteeseen verrattuna talousrikosten kevytsarjalainen, hänet tuomittiin vain 1,8 miljoonan markan kavalluksesta. (Ja Paavon poika Paavoa syytettiin vain 1,3 miljoonan markan kavalluksesta:)

Rinteen ja Riekkisen kavallusten paljastumisen taustalla on yllättäen plagiointi! Kuopion yliopiston patologian professori Kari Syrjänen sai yliopistolta vakavan varoituksen, koska Syrjänen oli lähettänyt tieteelliseen käsikirjaan luvun, joka oli todettu plagiaatiksi. Syrjänen oli joutunut myös maksamaan "ulkomaisten tekijänoikeuksien loukkaamisesta yli 7000 Yhdysvaltain dollarin vahingonkorvauksen" (Palo 2003, 154). Eikä siinä kaikki, oli Syrjänen jäänyt kiinni veronkierrostakin: hän oli unohtanut maksaa verot omalle tililleen tallettamastaan 2,4 miljoonan markan "tupakkatutkimusapurahasta". Kun Syrjänen erotettiin professorin ja ylilääkärin virasta, hän päätti oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaisesti ilmiantaa muitakin professoreita, ja "valitsi sen, jonka huijaama summa oli hänen tietojensa mukaan suurin" - eli kollega Paavo Riekkinen. (Palo 2003, 27.) Paavo Riekkinen Seniorin tutkinta johti Paavo Riekkinen Juniorin tutkintaan, mikä taas johti Urpo Rinteen tutkintaan.

Toinenkin plagiaattitarina Palon kirjaan sisältyy, mutta säästän sen tuonnemmaksi. Tässä vielä tämän tarinan päähenkilöiden esittely:

Rinteet:
Urpo Rinne
Linkki vie Wikipediaan, jossa Urpo Rinne esitellään luokissa Turun yliopiston professorit ja Talousrikolliset. Rinne tuomittiin vuonna 2001 neljän vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta. Oikeuden mukaan Urpo Rinne syyllistyi "16 törkeään petokseen, erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa hyötymistarkoituksessa tehtyihin virkarikoksiin, törkeään virka-aseman väärinkäyttöön sekä törkeään veropetokseen". Seuraavana vuonna myös Rinteen pojat saivat tuomiot: "Neurologian professori Juha Rinne (TYKS) ja neurologian ylilääkäri Jaakko Rinne (KYS) tuomittiin tuhansien eurojen sakkoihin perintö- ja lahjaveropetoksista".

Riekkiset:
Paavo Riekkinen
Linkki vie Wikipediaan, jossa Paavo Riekkinen esitellään luokissa Suomalaiset neurotieteilijät ja Suomalaiset professorit. Paavo Riekkinen tuomittiin vuonna 1999 kahden vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta (törkeä kavallus, veropetos, törkeä petos). Vuonna 2008 Paavo Riekkinen tuomittiin vaimonsa pahoinpitelyistä neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Vaimo ei ollut tehnyt ilmoitusta vaan joutui lääkäriin kaaduttuaan. Tällöin huomattiin pahoinpitelyt: "Riekkinen oli kuristanut, vahingoittanut teräaseella, lyönyt vasaralla sekä retuuttanut puolisoaan hiuksista".

Paavo Riekkinen Juniorista on vaikeampi löytää tietoa, eikä esimerkiksi isä Paavosta kertovan Wikipedian tekstin sisältämästä linkistä Paavo Riekkinen (nuorempi) näy enää jälkeäkään. Jorma Palo kuitenkin julkaisi vuonna 2003 ilmestyneen Oravasyndrooma -kirjansa jälkeen artikkelin myös British Medical Journalissa vuonna 2004 otsikolla Personal View: Why did my colleagues turn to crime? (BMJ 328 (7447), 1083). Siinä todetaan, että kun isä Paavo sai vankeutta 2 vuotta niin poika Paavon vankeusrangaistus oli 2,3 vuotta.

25.11.2010

Salamyhkäistä peliä mutta missä?

"Homma haiskahtaa yhtä pahasti kuin Jyväsjärvi 70-luvulla." (Kepu2 17.11.2010)

"Tapauksen salamyhkäisyys. Tietoa on asiasta hankala saada ja kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani on kieltänyt ylioppilaskunnan lehteä kirjoittamasta asiasta."
(Aanrii 17.11.2010)

"Väitöskirjassa tuodaan esille opiskelijain valintaprosessin "pimeät" puolet. Mitä siitä tulee mieleen? Onko toiminta avointa?" (mutta pitääkö totella 17.11.2010)

Nämä tekstilainaukset ovat Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen herättämästä keskustelusta. HS julkaisi 17.11.2010 uutisen otsikolla Jyväskylässä pysäytetty väitös tarkastetaan Tampereella, joka tuotti keskustelupalstalle moniulotteisen ja sisältörikkaan, 31 kommentista koostuvan keskusteluketjun. Uutisessa kerrotaan tapauksesta, jossa kasvatustieteen alan väitöskirjan käsikirjoitus ei kelvannut Jyväskylän yliopistossa tiedekunnalle eikä väitöstä lähetetty esitarkastukseen. Tampereen yliopistossa asia hoitui ja Pekka Räihä väitteli 20.11.2010. Väitöskirja on nyt myös asianmukaisesti julkaistu.

Tekstilainaukset kertovat sosiaalisen median käytännöistä. Kun aiemmin yliopistohierarkiassa alhaalla olevien - sekä opiskelijoiden että "rivityöntekijöiden" - oli mahdotonta saada ääntään kuuluville, sosiaalisen median avulla on mahdollista ainakin kyseenalaistaa ja julkituoda korkeakoulutuksen harmaata aluetta. Siis ainakin julkituoda, vaikkei näillä kirjoituksilla nyt sen kummempaa vaikutusta toiminnan laatuun tai avoimuuteen olisikaan.

Jyväskylän ylioppilaslehti siis julkaisi 15.11.2010 - kasvatustieteellisen tiedekunnan toivomuksen vastaisesti - Juha Korhosen kirjoittaman artikkelin Jyväskylässä hyllytetty väitöskirja kelpasi Tampereelle. Artikkelista selviää, että muun muassa Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Salliselle on lähetetty selvityspyyntö Räihän tilanteesta; selvityspyynnön on allekirjoittanut 86 opiskelijaa. Myös "Jylkkärin" artikkeli loi keskustelua ja 10 kommenttia on julkaistu artikkelin yhteydessä. Kommentit ovat samansuuntaisia kuin Hesarin keskustelupalstallakin: kysellään korkeakoulutuksen laadun ja toimintamenettelyjen oikeellisuuden perään. Esimerkiksi nimimerkki Pääluottamusmies toteaa näin: "Käsittämätöntä ja kieroa vallankäyttöä!! [...] Mutta jos hallinto toimii noin, löytänee se ”toiminnalliset” perusteet – vaikkakin hallintolain vastaisesti." Todettakooon, että tämän opiskelijalehden keskustelupalstalla käyty sananvaihto on PALJON värikkämpää kuin yllä siteeratussa Hesarin keskustelussa.

Tämän jutun loppulauseen lausuu "Entinen opiskelija", joka kirjoittaa Hesarin keskustelupalstalla 1990-luvulla todistamastaan väitöshässäkästä otsikolla Tieteen teon moraali (17.11.2010):

"[...] todettiin, että eräs väittelijä oli palkannut itselleen tutkimusavustajan tekemään käytännössä tutkimuksen puolestaan. [...] Itse väittelijä oli kopioinut tutkimusavaustajansa gradun: vaihdellut väitökseensä kappaleiden paikkaa ja lisännyt muutaman lauseen sinne tänne. Yksikin nykyinen emeritusprofessori paasasi silmät kiinni: "Tulee niin paljon ongelmia, jos tämä jätetään hyväksymättä..." Niinhän siinä sitten kävi, että väitös hyväksyttiin äänestyksen jälkeen."

17.11.2010

(Dia)esitysten plagioinnista

"Lainatkaa luvan kanssa", kehottaa Harto Pönkä blogissaan Lehmätkin lentäis. Blogikirjoituksessaan 16.11.2010 Alkää plagioiko esityksiäni, lainatkaa luvan kanssa! Pönkä käsittelee tapauksia, joissa hänen tekemiensä esitysten useita yksittäisiä dioja/slideja on kopioitu, käytetty ja jopa julkaistu toisten omikseen nimeämissä esityksissä ilman että tekijän lupaa olisi kysytty tai että esityksessä olisi edes mainittu alkuperäinen tekijä.

Pönkä esittelee blogitekstissään kaksi esimerkkiä:

Ensimmäinen esimerkki on - Harto Pöngän itsensäkin huvittavaksi toteamassa asiayhteydessä eli viestintäkoulutuksessa pidetty esitys. Siihen oli kopioitu 10 slidea Harto Pöngän SlideSharessa julkaisemasta esityksestä Sosiaalisen median käyttöönotto, pelisäännöt ja strategiat. Slidet oli liitetty luvatta Infor-nimisen yrityksen pitämässä viestintäpäällikkökoulutuksessa pidettyyn, viestintäkonsultti Joni Rannanpään esitykseen. Rannanpää on pahoitellut tapahtunutta Pöngän blogikirjoitukseen jättämässään kommentissa näin:
"Tässä on tapahtunut osaltani ikävä työtapaturma. (...) lähde on jäänyt pois. Virhe on tietysti minun, kun en ollut laittanut joka sivulle erikseen oikeaa lähdettä. Tämä on noloa ja pyydän anteeksi toimintaani. Tahallisesta plagioinnista ei ollut kyse, vaan puhtaasta huolimattomuudesta."

Toinen Harto Pöngän esittämä esimerkki on Tuulevi Aschanin SlideSharessa julkaisema esitys Käsityöyrittäjän verkkobrändi, jonka 43. dia on Pöngän tekemä ja hänen useissa esityksissään käyttämä kuva/kuvio. Aschan ei ollut kysynyt lupaa sen käyttöön eikä maininnut lähdettä. Myös Aschan ilmoittaa itsestään Lehmätkin lentäis -blogissa ja toteaa näin: "Toinen rikollinen ilmoittautuu. Tietämättömyydestä ei ollut kyse, kuten sanoitkin, huolimattomuudesta kyllä. Aiheestahan sinä kommentoit tuota diaa. Anteeksi. Olen korjannut tiedoston lisäämällä kyseiseen slideen viitteen SlideShare-profiiliisi."


Harto Pöngän dioja/slideja luvatta käyttäneet ovat siis selittäneet tapahtumat tahattomana plagiointina. Ongelmaksi jää vain se, että tahatonta plagiointia ei ole olemassakaan - on vain luvatonta lainaamista, jossa lähde on jätetty mainitsematta. Selittäminen jälkikäteen - silloin kun on jo "narahdettu" - on turhaa. Tässä kohtaa on toki annettava tunnustus Rannanpäälle ja Aschanille, jotka omalla nimellään ovat myöntäneet tekonsa ja esittäneet anteeksipyynnön - eivätkä käyneet moittimaan "viestintuojaa". Tieteen maailmassa näin ei vielä ole tapahtunut, vaan tieteessä plagioinnin yhteydessä tapana on käyttää erilaisia ad hominem -syytöksiä asian esille nostavaa whistle-bloweria kohtaan. Ja jos viestintuojan syyllistäminen ei onnistu, niin valittavana on vielä ne 12 tekosyytä, joista kirjoitin aaiiiikoja sitten kirjoituksessani Uusia ja vanhoja selityksiä.

10.11.2010

Tutkimusvilpin yleisyys?

Suomessa tutkimusvilpin yleisyydestä ollaan eri mieltä. Yliopisto- ja tutkimussektorilla yksien mielestä sitä ei kerta kaikkiaan ole, ja joidenkin toisten mielestä sitä on (ainakin) samassa määrin kuin muuallakin maailmassa.
Suurin osa tutkimusväestä on hiljaa ("No concern of mine").

Monissa teksteissä suomalaisten tutkijoiden rehellisyyttä perustellaan suomalaisten rehellisyydellä. Toisaalta osa meistä pitää "suomalaista rehellisyyttä" myyttinä, jolle ei löydy mitään näyttöä, ja uskoohan jo kolmasosa suomalaisista julkisen sektorin korruptoitumiseen. (Transparency Finland)

Tutkimusvilpin yleisyydestä ja vilpin selvittämisen vaikeudesta on Liisa Räsäsen kirjoitus, jossa tullaan päinvastaiseen näkemykseen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämän, Suomen "virallisen" kannan kanssa. Vuonna 2007 Liisa Räsänen julkaisi tekstin Salaa ja vähättele – suomalaista suhtautumista tutkimusvilppiin. Näissä kirjoituksissa suomalaisesta tutkimusvilpistä avautuu se ikävämpi puoli: epärehellisyys ja salailumentaliteetti, mikä tietysti osaltaan lisää vilpin houkuttelevuutta. Kun tiedetään ettei tästä mitään seuraa niin miksi ei! Hyödyt suuremmat kuin haitat! Tutkimusetiikasta puhuminen aiheuttaa vain näppylöitä!

Suomessa hyvän tieteellisen käytannön loukkaukset selvitetään paikallistasolla. Liisa Räsänen kuitenkin pitää parempana Tanskan mallia: "Siinä tutkinta on keskitetty kolmelle eri tieteenaloja edustavalle toimikunnalle joiden johdossa on tuomari. Tällaisessa mallissa “mustanpekanpeluu” siitä, mille laitokselle tutkinta kuuluu ja muukin paikallinen intrigointi voisivat jäädä pois."

9.11.2010

Keskustelua tutkimusvilpistä = ei keskustelua

Suomessa tutkimusvilpistä keskustelu ei innosta yliopistoväkeä. Professorien, tieteentekijöiden ja yliopistolehtoreiden lehdessä Acatiimi avattiin keskustelupalsta Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Krista Varantolan kirjoittaman, tutkimusvilppiä käsittelevän artikkelin yhteyteen. Keskustelupalsta avattiin 25.10. ja palstalle on kuluneen kahden ja puolen viikon aikana tullut yksi viesti.

Kun Taloussanomat julkaisi jutun Narauta copypaste-opiskelija! kahdessa päivässä keskustelupalstalle tuli 76 kommenttia (nimimerkin suojassa), lähinnä opiskelijanäkökulmasta kirjoitettuja kannanottoja. (Kyllä, viesteistä voi päätellä kirjoittajan toimintakontekstin.)

Kun A-studio esitti ohjelman Yliopistossa varastettuja lainoja, A-tuubin keskustelupalstalle tulvahti lähes 80 kommenttia. (Kyllä, suuri osa viesteistä oli yliopiston henkilöstön kirjoittamia, nimimerkin suojasta esitettyjä tunnepitoisia kannanottoja).

Acatiimin keskustelupalstalle tulee kirjautua, mutta eihän mielipiteen tai tutkimusnäytön esittäminen vaadi nimimerkin taakse piiloutumista. Siis aiheesta ei syntynyt keskustelua, miksiköhän?

"Paha männä pekuloimaan", sanoi entinen poliisimies.

3.11.2010

Tutkimusvilpistä Acatiimissa

Juuri ilmestyneessä Acatiimi-lehdessä on Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtajan Krista Varantolan kirjoitus Tutkimusetiikka ja mittaamisen autuus. (Acatiimi on Professoriliiton, Tieteentekijöiden liiton ja Yliopistonlehtorien liiton lehti, josta ainakin osa on luettavissa myös verkossa.)

Varantola käy tekstissään läpi kesällä 2010 Singaporessa pidetyn tutkimusetiikan maailmankonferenssin antia. Kyseessä lienee 2nd World Conference on Research Integrity, joka pidettiin Singaporessa 21.-24.7.2010. Ohjelman mukaan Suomea edusti Eero Vuorio, joka osallistui paneelikeskusteluihin "The Role of the Research Integrity Officer" ja "Developing a framework for addressing Research Misconduct in International Collaborations".

Varantolan kirjoituksesta selviää, että tieteellisen vilpin lisääntymisestä ollaan maailmalla huolissaan. Varantola muun muassa toteaa, että "Nature-lehden selvityksen mukaan plagiointia on esiintynyt aina 23 % asti julkaistavaksi tarjotuissa artikkeleissa." Hän viitannee tässä samoihin Nature -lehden artikkeleihin, joita käsittelin blogikirjoituksessani Maailmanlaajuinen ongelma 20.7.2010.

Suomessa tilanne on kuitenkin hyvä, toteaa Varantola - meidän ei siis tarvitse olla huolissamme tieteellisestä vilpistä. Kirjoituksessa Suomen hyvää tilannetta perustellaan näin: "vilppiepäilyjen käsittelytavat ovat vakiintuneet, tutkimusyhteisöt ovat sitoutuneet tutkimuseettisiin periaatteisiin eikä salailumentaliteetille ole tilaa".

Hmmm - salailumentaliteettia ei siis ole? Ehkä palaamme asiaan? Aiheesta on Acatiimi-lehdessä avattu myös keskustelupalsta.

31.10.2010

Plagiointia politiikassa, jatko-osa

Saman tekstin julkaiseminen eri henkilöiden nimissä ei ole ongelma - ainakaan kokoomuksen kansanedustajille Toivakka, Salo, Virolainen. Suomen Kuvalehti julkaisi eilen Tuomo Lappalaisen kirjoittaman artikkelin Kolme kokoomusedustajaa julkaisi saman tekstin omissa nimissään . Kansanedustajien samansisältöiset ja samasanaiset "kirjoitelmat" käsittelivät Ruotsin vaaleja. Suomen Kuvalehden artikkelissa on verrattu toisiinsa Anne-Mari Virolaisen Turun Sanomissa, Lenita Toivakan Savon Sanomissa ja Petri Salon Pohjalaisessa julkaisemia tekstejä. "Kansanedustajien oma panos rajoittui lähinnä muutamiin sanavalintoja ja lauserakenteita koskeneisiin ratkaisuihin", toteaa Lappalainen. Hän on koonnut artikkeliinsa myös esimerkkejä näiden kansanedustajien "sanavalinnoista".

24.10.2010

Yliopisto ja liikemies

Suomen Kuvalehti julkaisi artikkelin Itä-Suomen yliopiston filosofian pääaineen lakkauttamisesta. Artikkelissa liitetään yhteen kaksi asiaa: yliopiston varojenkeräys liike-elämältä ja yliopiston autonomia. Jukka Ukkolan kirjoittamassa artikkelissa kysytään: Painostiko liikemies Itä-Suomen yliopistoa lakkauttamaan filosofian? Artikkelissa käsitellään yliopistojen varainkeruuta liike-elämältä ja pohditaan sitä, millaisia vaikutusmahdollisuuksia lahjoittajilla on yliopistojen opetukseen ja tutkimukseen. Esimerkiksi on otettu Kauppahuone Laakkosen ja Pohjois-Karjalan Kirjapainon lahjoittamat 100 000 euroa Itä-Suomen yliopistolle. "Kohu" on alkanut liikemies Yrjö Laakkosen aiemmin esittämistä kannanotoista, joissa hän on ehdottanut "pidettäväksi taukoa" filosofian opetuksesta. Laakkosen ajatuksia on esitelty Savon Sanomien 11.12.2009 julkaisemassa artikkelissa Miljonääri Yrjö Laakkonen yliopistolahjoituksista:Rahat oikeaan koulutukseen.

Opiskelijat pitävät filosofian pääoppiaineen lakkauttamista niin vakavana asiana, että Facebookiin perustettiin yhteisö Itä-Suomen yliopiston filosofian opetuksen kuolinilmoitus. Yhteisön sivuille on linkitetty edellä mainittujen artikkeleiden lisäksi myös viime joulukuussa Kauppalehdessä julkaistu Miljonääri-Laakkonen lahjoittamisesta: Filosofeille en antaisi rahaa.

Opiskelijoita ja muitakin filosofian ystäviä tapahtumat surettavat, mutta "Itä-Suomen yliopiston akateemista rehtoria Kalervo Väänästä asia naurattaa", todetaan Suomen Kuvalehden artikkelissa. "Ei lahjoituksella ja yliopiston opetusohjelmalla ole tietenkään mitään yhteyttä keskenään."

20.10.2010

Kuvien kopiointi - tieteessä samat säännöt kuin mediassa?

Korkeakoulutuksen maailmassa kirjoitetaan ja julkaistaan. Korkeakoulujen opetussuunnitelmissa jatketaan peruskoulun ja lukion oppeja, muistutetaan, että kenenkään tekstiä ei saa käyttää ilman lähdeviittausta. Suorat lainaukset kehotetaan aina laittamaan lainausmerkkeihin. Erityistä huomiota pyydetään kiinnittämään kuvien käyttöön tekstissä: kuvia ei saa julkaista ilman kuvan tekijänoikeudenhaltijan antamaa lupaa. Kuvan tekijänoikeudenhaltijan nimi esitetään kuvan yhteydessä.

Kaikesta ohjeistuksesta ja opetuksesta huolimatta aika ajoin keskusteluun nousee (!) myös tieteellisen kirjoittamisen yhteydessä valokuvien tekijänoikeus: Kenellä ja millä oikeudella kuvia voi käyttää omassa tekstissä? Valokuviin on rinnastettu myös erilaisten kuvioiden käyttö. Esimerkiksi Tampereen yliopiston Acta-sarjojen julkaisuohjeissa asia sanotaan niin selkeästi, että tulkinnalle ei jää sijaa: "Sinulla tulee olla täydellinen tekijänoikeus väitöskirjaan sisällytettyyn kuva-, taulukko- tms. aineistoon tai olet hankkinut aineistoon julkaisuluvan sekä painettavaa että verkkojulkaisua varten."


Valokuvat ovat erityisesti valokuvaajien asia ja tulojen lähde. Erityisen huolestuttavaa on se, että valokuvaajienkin kuvia varastetaan! Valokuvaaja Kari Kuukka julkaisi 4.10.2010 blogissaan tekstin siitä, miten Helsingin Sanomat/Sanoma Oy käytti hänen kuviaan ilman lupaa. Juttu on otsikoitu esittämällä Helsingin Sanomille kysymys: HS, WTF? Lyhyesti suomennettuna tarina menee näin: Helsingin Sanomat julkaisi Kauppalehti Option artikkelista kopioidut kaksi kuvaa - kuvat ilmestyivät sekä paperilehdessä että HSn digiversiossa. Helsingin Sanomien toimituksessa kuvat oli skannattu, kuvaajien nimet poistettu. Kuvien tekijänoikeuden haltijoilta - kahdelta valokuvaajalta - ei oltu kysytty lupaa kuvien julkaisemiseen.

Kuukan blogiteksti innoitti lukijoilta 36 kommenttia... ja jutun tekijältä uuden blogikirjoituksen: HS WTF - continued. Jatko-osassa Kuukka kertoo miten tuosta ensimmäisestä WTF-kirjoituksesta tuli maailman 16. luetuin Wordpress-blogiteksti ja mitä sitten tapahtui. Käykäähän lukemassa!

P.S.
Jälkimmäisen blogitekstin kommenteissa nimimerkki Adam esittää uuden merkityksen WTFlle - hahahahaa :)

19.9.2010

Ei enää filosofiaa pääaineena UEF:ssa

"Yliopisto ilman filosofiaa on ammattikorkeakoulu", näin toteaa filosofian professori Seppo Sajama Karjalaiselle (17.9.2010) antamassaan haastattelussa. Haastattelu liittyi filosofian pääaineopintojen lakkauttamiseen Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.

Facebook-keskustelussa tuli nopeasti esille, että filosofian oppiaine ei ollut sijoitettuna filosofiseen tiedekuntaan niinkuin ulkopuolinen perusteettomasti ajatteli. Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa opiskellaan muun muassa kasvatustiedettä, teologiaa ja kieliä, mutta filosofiaa opiskellaan (jatkossa opiskeltiin) yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa, oikeustieteiden laitoksella.

(Meniköhän oikein...)

18.9.2010

Saako työntekijä ohjata pomon sähköpostit omaan sähköpostiinsa?

USAssa tämä VOI olla rikos, Suomessa oikeuslaitos ei ole tainnut käsitellä tällaista tapausta vai onko blogin lukijoilla toisenlaista tietoa?

Evan Brown otsikoi pari päivää sitten tapausta koskevan blogikirjoituksensa näin: Setting up Outlook rule to intercept another’s email can be a federal crime.

Oikeudenistunnon päätös on luettavissa internetissä ja se on otsikoitu UNITED STATES OF AMERICA, Plaintiff-Appellee v. DAVID S. SZYMUSZKIEWICZ, Defendant-Appellant.

Tarina menee näin: Szymuszkiewicz oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta, menettänyt ajokorttinsa, mutta verovirkailijana hän tarvitsi ajokorttia työssään, koska työhön kuuluivat kotikäynnit epärehellisten verovelvollisten luona. Esimies (Nella) huomasi Microsoft Outlook -sähköpostiohjelman koulutuksessa, että kaikki hänelle saapuvat sähköpostit menivät myös hänen alaisenaan toimineen (David) Szymuszkiewiczin luettavaksi. Viestit kulkivat näin kolmen vuoden ajan! Tosin Szymuszkiewiczin ei todettu hyötyneen esimiehen viestien lukemisesta mitään, koskapa hänen työsuhdettaan ei viesteissä käsitelty.

Szymuszkiewicz sai tuomion "salakuuntelulain" (Wiretap Act) perusteella: hän oli tarkoitushakuisesti siepannut/salakuunnellut sähköistä viestintää.