Virhepäätelmistä

Jo hyvin aikaisessa vaiheessa plagiointia tutkiessani tutustuin argumentaatiovirheisiin (virhepäätelmä, fallacy), joita sekä korkeakoulut että TENK näkyvästi tekevät kieltäessään vilpin mahdollisuuden. Alun perin tutustuin fallacy-käsitteeseen, kun luin 1990-luvulla Pekka Vuorian väitöskirjan Philosophical aspects of public medical care: the rationalistic fallacy and its consequenses (1995). 

Nyt olen tutustunut virhepääätelmiin tarkemmin ja kirjoitan (yhteis)artikkelia vilppiselvityksissä käytetystä argumentaatiosta, aineistona on yliopiston ja TENK:n päätökset ja lausunnot (julkiset asiakirjat). Yllättävän helppoa on paikantaa virhepäätelmät, kun päätöksissä ja lausunnoissa asioita perustellaan mielipiteellä tai auktoriteettiin vetoamalla ilman, että edes käsitellään vilppiepäilyn esittäjän esittämiä todisteita. Olkiukkoja rakennellaan ja jopa tehdään mahdottomia käsitteitä kuten "julkaisematon julkaisu". Ad hominem-virhepäätelmä on ehkä tutuin kaikille, siinä väitteen paikkaansapitämättömyyttä perustellaan väitteen esittäjän ominaisuuksilla. Luin oman tekstini täällä blogissa vuodelta 2009, sen olin otsikoinut pelkästään  Ad Hominem - näköjään olin kirjannut siellä erään naisoletetun professorin lausuman plagiointiepäilyn esittäjästä 😉

Olen lukenut Jonathan Benthamin ajatuksia vuonna 1823 ilmestyneestä kirjasta Book of fallacies. Kirja kertoo siitä, miten meitä hallitsevat viranomaiset pettävät meitä alamaisia päätöksissään. Kieli on vanhahkoa ja sanoja joutuu miettimään tavallista tarkemmin (nopeaa apuaa sanojen käännöksiin löytyy tietysti tekoälyltä). 

Kirjaan tähän kaksi käsitettä, joihin ihastuin Benthamin kirjassa, ensimmäinen on ihmistä kuvaava vituperative personality, se sopii joihinkin suomalaisiin mainiosti ja sana kuulostaa suomalaiseen korvaan foneettisestikin mainiolta. Sanan käännös voisi olla parjaava (herjaava) persoona. Olettekohan törmänneet tyyppiin työelämässä tai suvussa? Itselleni tulee tästä mieleen eräs USA:n presidentti, eräs ammattikorkeakoulun rehtori ja suvustakin löytyy tällainen solvauksia lateleva henkilö.

Toinen virhepäätelmälöytö oli tähän päivään niin osuva käsite self-trumpeting - tämä henkilö perustelee näkemyksiään viittaamalla itseensä. Suora käännös olisi "omaa trumpettia soittava", mutta merkitys voisi olla itsestään meteliä pitävä tai omaa erinomaisuuttaan korostava - muistuttaako tämäkin USA:n presidenttiä, jonka nimi sopivasti sisältyy tuohon sanaan? Toki suomalaisissakin päättäjissä näitä itseään täynnä olevia itseään kehuvia tyyppejä on, korkeakoulujen rehtoreissakin tätä on havaittu. Kansankielessä tyyppiä kuvataan sanonnalla "kaikkien erityisalojen erityisasiantuntija". 

.