Eikö kirjoittamasi tiedeartikkeli läpäise referee-arviointia? Ehdottavatko refereet artikkeliisi runsaasti korjauksia tai jopa hylkäystä? Ei hätää, tässä ratkaisu ja julkaisuluettelosi alkaa paisua. Tee kuten eteläkorealainen tutkija Hyung-In Moon, joka väärensi sähköpostiosoitteita ja kirjoitti itse refereelausunnot omiin artikkeleihinsa. Toimi näin: samalla kun laitat artikkeliviritelmäsi lehteen, ehdota muutamia mahdollisia henkilöitä refereeksi ja ilmoita heidän sähköpostiosoitteensa, jotta lehti voi kysyä heidän suostumustaan refereeksi. Säköpostit tulevat tietenkin kaikki sinulle. Osan mahdollisista arvioijista voit keksiä ja osa voisi olla oikeita henkilöitä, joille keksit uudet sähköpostiosoitteet. Ja kun kirjoitat refereelausunnot niin muutama maltillinen korjausehdotus kannattaa laittaa, ettei homma mene liian läpinäkyväksi.
Retraction Watch raportoi, että tämä innovatiivinen toiminta on nyt kuitenkin paljastunut ja loppunut. Muut eivät sittenkään oikein tykänneet tästä referee-menettelystä ja nyt jo 35 HI Moonin artikkelia on saanut kohtalokseen poistamisen julkaisuista. Mikä meni pieleen? Moon vastasi liian nopeasti! Eräässä lehdessä huomattiin että refereelausunto Moonin artikkeleihin tuli aina 24 tunnin sisällä refereepyynnön laittamisesta. Voihan Moon!
19.9.2012
16.9.2012
Plagioinnin jäljillä monien vuosien jälkeen
Hauska uutinen Retraction Watch -blogissa: artikkeli vedetään pois tieteellisestä lehdestä kahdeksantoista vuotta julkaisemisen jälkeen!
Wileyn julkaiseman The Journal of Dermatology -lehden toimitus vetää japanilaisen tutkijaryhmän kirjoittaman ja vuonna 1994 julkaistun artikkelin A sulfated proteoglycan as a novel ligand for CD44 pois itseplagioinnin takia. Artikkelin poistamiseen ryhdyttiin, kun huomattiin, että tutkijaryhmä oli julkaissut saman tai samantapaisen (miten kääntäisitte sanan 'overlapping'?) artikkelin otsikolla A novel ligand for CD44 is sulfated proteoglycan muutamaa kuukautta aiemmin myös lehdessä International Immunology. (Ainakin tänään tuon ensin mainitun ja poisvedetyn artikkelin tiivistelmä on kuitenkin luettavissa PubMed-palvelussa eikä mainintaa poistamisesta ole).
Retraction Watch hauskuuttelee myös lehden toimituksen ilmoituksella, kun siinä mainitaan että kyseessä ei ole kirjoittajien vika vaan virheen syynä on toimituksellinen prosessi. Mikähän mahtoi mennä vikaan? Ilmaantuiko artikkeli itsestään julkaistavaksi ja arvioitavaksi referee-menettelyllä?
Keskustelu itseplagioinnista ei Suomessa ole oikein päässyt alkuun. Osa porukasta kieltää koko ilmiön kun plagioinnin määritelmässä sanotaan että se on kopiointia toiselta - eihän itseltä kopiointi silloin voi olla plagiointia:) Mutta, monet korkeakoulut ovat kieltäneet opiskelijoilta itseplagioinnin, kun samaa tekstiä ei saa tarjota suoritukseksi kahdesta (tai useammasta) opintojaksosta tai -kokonaisuudesta. Ja ainakin yksi suomalainen tieteellinen lehti on kieltäytynyt julkaisemasta artikkelia, jonka kirjoittaja oli jo julkaissut samaa tekstiä toisaalla.
Yllämainitun blogikirjoituksen kommentoija Fernando Pessoa esittelee myös palvelun, josta voi tarkistaa Medlinessa saatavilla olevien julkaistujen artikkeleiden yhtäläisyyksiä. Kyseessä on DejaVu: a Database of Highly Similar Citations.
Laitoin hakuun huvikseni sanan Finland ja sain tulokseksi 435 entries! Vertailu antaa tekstien samankaltaisuuden arvioinnin, kuinka monta prosenttia tekstistä on samaa kuin aiemmin julkaistussa. Suurin osa näistä samankaltaisuuksista on tapauksina vahvistamatta (unverified), mutta osa on tutkittu (examined) ja jotkut on sanktioitu (sanctioned).
Wileyn julkaiseman The Journal of Dermatology -lehden toimitus vetää japanilaisen tutkijaryhmän kirjoittaman ja vuonna 1994 julkaistun artikkelin A sulfated proteoglycan as a novel ligand for CD44 pois itseplagioinnin takia. Artikkelin poistamiseen ryhdyttiin, kun huomattiin, että tutkijaryhmä oli julkaissut saman tai samantapaisen (miten kääntäisitte sanan 'overlapping'?) artikkelin otsikolla A novel ligand for CD44 is sulfated proteoglycan muutamaa kuukautta aiemmin myös lehdessä International Immunology. (Ainakin tänään tuon ensin mainitun ja poisvedetyn artikkelin tiivistelmä on kuitenkin luettavissa PubMed-palvelussa eikä mainintaa poistamisesta ole).
Retraction Watch hauskuuttelee myös lehden toimituksen ilmoituksella, kun siinä mainitaan että kyseessä ei ole kirjoittajien vika vaan virheen syynä on toimituksellinen prosessi. Mikähän mahtoi mennä vikaan? Ilmaantuiko artikkeli itsestään julkaistavaksi ja arvioitavaksi referee-menettelyllä?
Keskustelu itseplagioinnista ei Suomessa ole oikein päässyt alkuun. Osa porukasta kieltää koko ilmiön kun plagioinnin määritelmässä sanotaan että se on kopiointia toiselta - eihän itseltä kopiointi silloin voi olla plagiointia:) Mutta, monet korkeakoulut ovat kieltäneet opiskelijoilta itseplagioinnin, kun samaa tekstiä ei saa tarjota suoritukseksi kahdesta (tai useammasta) opintojaksosta tai -kokonaisuudesta. Ja ainakin yksi suomalainen tieteellinen lehti on kieltäytynyt julkaisemasta artikkelia, jonka kirjoittaja oli jo julkaissut samaa tekstiä toisaalla.
Yllämainitun blogikirjoituksen kommentoija Fernando Pessoa esittelee myös palvelun, josta voi tarkistaa Medlinessa saatavilla olevien julkaistujen artikkeleiden yhtäläisyyksiä. Kyseessä on DejaVu: a Database of Highly Similar Citations.
Laitoin hakuun huvikseni sanan Finland ja sain tulokseksi 435 entries! Vertailu antaa tekstien samankaltaisuuden arvioinnin, kuinka monta prosenttia tekstistä on samaa kuin aiemmin julkaistussa. Suurin osa näistä samankaltaisuuksista on tapauksina vahvistamatta (unverified), mutta osa on tutkittu (examined) ja jotkut on sanktioitu (sanctioned).
2.4.2012
Suomen ensimmäinen perusteellinen plagiointia käsittelevä teksti ilmestynyt
Suomessa tieteen ja korkeakoulutuksen piirissä tapahtuva plagiointi on vaiettu aihe. Vaikka aluksi plagiointi käsitteenä vaikuttaa selkeältä, korkeakoulutuksen piirissä toimivilla ei ole yhteistä käsitystä siitä, miten plagiointi ilmenee ja miten sen voi havaita.
Nyt meillä on saatavilla ensimmäinen perusteellinen suomenkielinen plagiointia käsittelevä teksti, kun Kari Silpiön ammattikasvatuksen pro graduna valmistunut työ on julkaisu sähköisesti Tampereen yliopiston tutkielmatietokannassa. Työ on: Opiskeluvilppi ja plagiointi korkeakoulujen opintosuorituksissa. Kirjallisuuskatsaus ja käsiteanalyysi.
Silpiön gradu on rajattu koskemaan korkeakouluopiskelijoiden tekemää vilppiä ja plagiointia (student plagiarism). Tekstissä plagiointikäsitettä avataan, ja lähdemateriaalin perusteella plagioinnista voidaan erottaa 13 erilaista tekotapaa, jotka Silpiö on luokitellut neljään pääluokkaan:
Plagioinnin käsite sisältää erilaisia ja eritasoisia kopiointitekoja, ja Silpiö päätyykin toteamaan, että plagiointi opintosuorituksessa on luonteeltaan sateenvarjokäsite. Vilppi tapahtuu kun opiskelija pyrkii antamaan vaikutelman siitä, että on itse omalla työllään luonut ja ajatellut opintosuoritukseksi tarjoamansa kirjallisen tehtävän (osoittaa mitä on oppinut), vaikka tosiasiassa kyseessä on osittain tai kokonaan jonkun toisen tekemä työ (joku toinen on oppinut).
Silpiön gradu herättää ajatuksia ja jatkotutkimusaiheita, joihin soisi jonkun Suomessakin tarttuvan. Miksi vilpin ja plagioinnin käsittely suomalaisessa korkeakoulutuksessa on niin vaikeaa? Tätä aihetta sivutaan sivuilla 42-49. Entäpä tämä useissa englanninkielisissä tutkimuksissa todettu tulos, jota Silpiö käsittelee lyhyesti sivulla 26: opintosuorituksissaan vilppiin syyllistynyt hyväksyy todennäköisesti epärehellisiä toimintatapoja myös työpaikoilla!
Plagioinnin ongelmaksi kokevat opettajat voivat nyt käydä perehtymässä tähän tekstiin ja hakea tukea käsityksilleen siitä, mitä plagiointi on ja miten se ilmenee opiskelijoiden teksteissä. Jatkoksi tarvitaan sitten lisää "painettua sanaa" siitä, mitä plagioinnin muotoja on perusopintovaiheen jälkeen jatko-opinnoissa ja työelämässä - vaikkapa korkeakouluissa.
Nyt meillä on saatavilla ensimmäinen perusteellinen suomenkielinen plagiointia käsittelevä teksti, kun Kari Silpiön ammattikasvatuksen pro graduna valmistunut työ on julkaisu sähköisesti Tampereen yliopiston tutkielmatietokannassa. Työ on: Opiskeluvilppi ja plagiointi korkeakoulujen opintosuorituksissa. Kirjallisuuskatsaus ja käsiteanalyysi.
Silpiön gradu on rajattu koskemaan korkeakouluopiskelijoiden tekemää vilppiä ja plagiointia (student plagiarism). Tekstissä plagiointikäsitettä avataan, ja lähdemateriaalin perusteella plagioinnista voidaan erottaa 13 erilaista tekotapaa, jotka Silpiö on luokitellut neljään pääluokkaan:
- suora kopiointi
- itsensä plagiointi
- yhteistoiminnallinen plagiointi
- yksittäiseen lainaukseen liittyvä plagiointi
Plagioinnin käsite sisältää erilaisia ja eritasoisia kopiointitekoja, ja Silpiö päätyykin toteamaan, että plagiointi opintosuorituksessa on luonteeltaan sateenvarjokäsite. Vilppi tapahtuu kun opiskelija pyrkii antamaan vaikutelman siitä, että on itse omalla työllään luonut ja ajatellut opintosuoritukseksi tarjoamansa kirjallisen tehtävän (osoittaa mitä on oppinut), vaikka tosiasiassa kyseessä on osittain tai kokonaan jonkun toisen tekemä työ (joku toinen on oppinut).
Silpiön gradu herättää ajatuksia ja jatkotutkimusaiheita, joihin soisi jonkun Suomessakin tarttuvan. Miksi vilpin ja plagioinnin käsittely suomalaisessa korkeakoulutuksessa on niin vaikeaa? Tätä aihetta sivutaan sivuilla 42-49. Entäpä tämä useissa englanninkielisissä tutkimuksissa todettu tulos, jota Silpiö käsittelee lyhyesti sivulla 26: opintosuorituksissaan vilppiin syyllistynyt hyväksyy todennäköisesti epärehellisiä toimintatapoja myös työpaikoilla!
Plagioinnin ongelmaksi kokevat opettajat voivat nyt käydä perehtymässä tähän tekstiin ja hakea tukea käsityksilleen siitä, mitä plagiointi on ja miten se ilmenee opiskelijoiden teksteissä. Jatkoksi tarvitaan sitten lisää "painettua sanaa" siitä, mitä plagioinnin muotoja on perusopintovaiheen jälkeen jatko-opinnoissa ja työelämässä - vaikkapa korkeakouluissa.
24.3.2012
Kyseessä olikin virheellinen päätös: Poliisipomon plagiaattitapaus ratkaistu
Anonyymi lukijani lähetti viestin, joka johdattaa lukemaan Turun yliopiston johtokunnan 28.2.2012 pidetyn kokouksen 2A/2012 pöytäkirjaa. Kannattaa lukea, ehdottomasti!
Pöytäkirja kertoo taas yhden - yllättävän - tavan ratkaista ongelma, joka seuraa siitä että opintosuorituksessa on plagioitu jonkun toisen henkilön aiemmin kirjoittamaa ja julkaisemaa tekstiä. Kyse on tapauksesta, joka oli paljastunut Turun yliopistossa kesällä 2009 - jonka Iltalehti julkaisi alkuvuodesta 2011 - johon Iltalehti palasi joulukuussa 2011 - jolloin tapauksen todettiin menevän vihdoin oikeuteen 2,5 vuotta plagioinnin toteamisen jälkeen. (ks. tekstini 27.12.2011"Poliisipomon" lisensiaattitutkinto korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi).
Turun yliopiston johtokunta käsitteli asiaa kokouksessaan (28.2.2012) kohdassa 11 (tässä linkki pöytäkirjaan uudelleen).
Asianosainen on 23.2.2012 päivätyllä kirjeellään pyytänyt, että:
1. johtokunta poistaa tiedekuntaneuvoston 23.6.2009 tekemän lisensiaatintutkimuksen hyväksymisen
2. dekaani poistaa 23.6.2009 asianosaiselle myönnetyn oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon.
Perusteluna pyynnöille on se, että lisensiaatintyö ei täytä tieteellisen tutkimuksen kriteereitä.
Johtokunnan pöytäkirjassa todetaan, että Turun yliopiston johtokunta oli käsitellyt kyseistä lisensiaatintutkimusta kaksi kertaa vuoden 2010 loppupuolella siinä todetun plagioinnin takia. Plagiointia koskeva materiaali oli jaettu johtokunnalle tämän kokouksen esityslistan oheismateriaalina.
Johtokunta oli kokouksessaan 8.12.2010 päättänyt pyytää korkeimmalta hallinto-oikeudelta kyseisen lisensiaatintutkimuksen ja sen perusteella annetun lisensiaatin tutkinnon myöntämistä koskevien päätösten purkamista perusteluinaan "oikeusturvasyyt" ja "tapauksen
ennakkoratkaisumaisuus".
Toisin kävi.
Ensinnäkin päätösten purkamista lähdettiin hakemaan vasta yli vuotta myöhemmin (kun Iltalehti otti asian uudelleen esille). Toiseksi, asianosaisen sanotaan olleen yhteydessä tiedekuntaan keväällä 2011 (hmmm...) ja lähettäneen helmikuussa 2012 pyynnön poistaa lisensiaattityön hyväksymispäätös ja lisensiaatintutkinnon myöntämispäätös (hmmm...) No sittenpä tiedekunta ei hakenutkaan hallintopäätösten purkamista (aikaa päätöksestä hakea päätösten purkamista korkeimmalta hallinto-oikeudelta oli kulunut yksi vuosi ja yli kaksi kuukautta päälle) vaan Turun yliopiston johtokunta päätti, että kyseessähän olikin vain asiavirhe. Nyt asia on korjattu ja lisensiaatintutkinto on peruttu asiavirheenä.
Perustelut ovat tällaiset:
"(...) tapauksessa sovellettavana asiavirheen korjaamisperusteena on selvästi virheellinen selvitys.
Virheellisyyden on oikeuskirjallisuudessa katsottu voivan aiheutua päätöksen perusteena olleista tiedoista tai selvityksistä, jotka sittemmin todetaan selvästi riittämättömiksi tai selvästi paikkansa
pitämättömiksi. Asianomaisen omalla menettelyllä viitataan ”niihin tilanteisiin, joissa on kysymys asianosaisen vilpillisestä menettelystä tai vakavasta laiminlyönnistä” (HE 72/2002, vp s. 105).
Perusteluja pyöritellään vielä monelta kantilta - käykäähän lukemassa. Hauskin kohta perusteluissa on se, kun todetaan, että tällainen asian käsittely asivirheenä on perusteltua, koska hallintokäsittely on kestänyt jo 2,5 vuotta.
Päätös: Johtokunta päätti poistaa lisensiaatintutkimusta koskevan hyväksymispäätöksen.
- mie kyllä lähen lukemaan lakia -
Pöytäkirja kertoo taas yhden - yllättävän - tavan ratkaista ongelma, joka seuraa siitä että opintosuorituksessa on plagioitu jonkun toisen henkilön aiemmin kirjoittamaa ja julkaisemaa tekstiä. Kyse on tapauksesta, joka oli paljastunut Turun yliopistossa kesällä 2009 - jonka Iltalehti julkaisi alkuvuodesta 2011 - johon Iltalehti palasi joulukuussa 2011 - jolloin tapauksen todettiin menevän vihdoin oikeuteen 2,5 vuotta plagioinnin toteamisen jälkeen. (ks. tekstini 27.12.2011"Poliisipomon" lisensiaattitutkinto korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi).
Turun yliopiston johtokunta käsitteli asiaa kokouksessaan (28.2.2012) kohdassa 11 (tässä linkki pöytäkirjaan uudelleen).
Asianosainen on 23.2.2012 päivätyllä kirjeellään pyytänyt, että:
1. johtokunta poistaa tiedekuntaneuvoston 23.6.2009 tekemän lisensiaatintutkimuksen hyväksymisen
2. dekaani poistaa 23.6.2009 asianosaiselle myönnetyn oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon.
Perusteluna pyynnöille on se, että lisensiaatintyö ei täytä tieteellisen tutkimuksen kriteereitä.
Johtokunnan pöytäkirjassa todetaan, että Turun yliopiston johtokunta oli käsitellyt kyseistä lisensiaatintutkimusta kaksi kertaa vuoden 2010 loppupuolella siinä todetun plagioinnin takia. Plagiointia koskeva materiaali oli jaettu johtokunnalle tämän kokouksen esityslistan oheismateriaalina.
Johtokunta oli kokouksessaan 8.12.2010 päättänyt pyytää korkeimmalta hallinto-oikeudelta kyseisen lisensiaatintutkimuksen ja sen perusteella annetun lisensiaatin tutkinnon myöntämistä koskevien päätösten purkamista perusteluinaan "oikeusturvasyyt" ja "tapauksen
ennakkoratkaisumaisuus".
Toisin kävi.
Ensinnäkin päätösten purkamista lähdettiin hakemaan vasta yli vuotta myöhemmin (kun Iltalehti otti asian uudelleen esille). Toiseksi, asianosaisen sanotaan olleen yhteydessä tiedekuntaan keväällä 2011 (hmmm...) ja lähettäneen helmikuussa 2012 pyynnön poistaa lisensiaattityön hyväksymispäätös ja lisensiaatintutkinnon myöntämispäätös (hmmm...) No sittenpä tiedekunta ei hakenutkaan hallintopäätösten purkamista (aikaa päätöksestä hakea päätösten purkamista korkeimmalta hallinto-oikeudelta oli kulunut yksi vuosi ja yli kaksi kuukautta päälle) vaan Turun yliopiston johtokunta päätti, että kyseessähän olikin vain asiavirhe. Nyt asia on korjattu ja lisensiaatintutkinto on peruttu asiavirheenä.
Perustelut ovat tällaiset:
"(...) tapauksessa sovellettavana asiavirheen korjaamisperusteena on selvästi virheellinen selvitys.
Virheellisyyden on oikeuskirjallisuudessa katsottu voivan aiheutua päätöksen perusteena olleista tiedoista tai selvityksistä, jotka sittemmin todetaan selvästi riittämättömiksi tai selvästi paikkansa
pitämättömiksi. Asianomaisen omalla menettelyllä viitataan ”niihin tilanteisiin, joissa on kysymys asianosaisen vilpillisestä menettelystä tai vakavasta laiminlyönnistä” (HE 72/2002, vp s. 105).
Perusteluja pyöritellään vielä monelta kantilta - käykäähän lukemassa. Hauskin kohta perusteluissa on se, kun todetaan, että tällainen asian käsittely asivirheenä on perusteltua, koska hallintokäsittely on kestänyt jo 2,5 vuotta.
Päätös: Johtokunta päätti poistaa lisensiaatintutkimusta koskevan hyväksymispäätöksen.
- mie kyllä lähen lukemaan lakia -
29.2.2012
Plagioinnista Nelosen uutisissa
Edellisessä blogitekstissäni viittasin blogitekstiin, jossa plagioinnin lisääntyminen kiellettiin, mutta nyt saatiinkin toisenlainen näkökulma asiaan. Uutisiin haastatellut toteavat plagioinnin lisääntyneen niin, että sitä tulee vastaan jopa viikoittain. Kun nyt plagioinnin todettiin lisääntyneen, niin samalla plagioijat tunnistettiin: asialla ovat (tietysti) muualta Suomeen tulleet opiskelijat, ts. ulkomaalaiset. Onko lopputulema siis, että suomalaiset eivät edelleenkään plagioi?
22.2.2012
Ei plagiointi ole lisääntynyt...
Näin voi päätellä keskustelusta, jota on käyty Helsingin yliopiston ja Turun Sanomien välillä. Plagiaatintunnistusjärjestelmää HY:ssä pilotoivat ovat päivittäneet blogiinsa tekstin Plagiaatintunnistusjärjestelmän hankinnan syistä Turun Sanomissa. Tekstin mukaan lehtien toimittajat ovat innostuneet kyselemään onko plagiointi lisääntynyt, kun nyt Helsingin yliopistoonkin hankitaan plagiaatintunnistin. Vastaus on rehellinen ei, kun blogitekstissä todetaan että "syyt järjestelmän hankkimiselle löytyvät ohjauksen ajankäyttöön
liittyvästä säästöstä sekä opetuksen laadun kansainvälisistä
mittareista. Kaikilla varteenotettavilla korkeakouluilla pitää olla
plagiaatintunnistusjärjestelmä."
Miten on, liekö Turun Sanomien toimittaja täysin vakuuttunut HY:n vakuutteluista. Lehdessä 5.2. 2012 julkaisussa pääkirjoituksessa Luottamus hyvä, kontrolli parempi rohjetaan todeta, että "Suomalaisen koulutusyhteiskunnan Eedeniin on luikerrellut vastenmielinen käärme. Akateemisten oppiarvojen uskottavuutta ovat alkaneet horjuttaa paitsi valelääkärit ja ulkomailta ostetut tohtorintutkinnot myös opinnäytetöihin liittyvä plagiointi."
Kysymys jonkin asian lisääntymisestä tai vähenemisestä on jatkokysynys sille, miten paljon asiaa on ollut aiemmin. Kun nyt kysytään "Onko plagiointi lisääntynyt?" niin kysytäänkö kohta "Onko plagiointi vähentynyt?" Ja unohdetaanko kysyä se peruskysymys: "Kuinka paljon Suomessa plagioidaan?"
Miten on, liekö Turun Sanomien toimittaja täysin vakuuttunut HY:n vakuutteluista. Lehdessä 5.2. 2012 julkaisussa pääkirjoituksessa Luottamus hyvä, kontrolli parempi rohjetaan todeta, että "Suomalaisen koulutusyhteiskunnan Eedeniin on luikerrellut vastenmielinen käärme. Akateemisten oppiarvojen uskottavuutta ovat alkaneet horjuttaa paitsi valelääkärit ja ulkomailta ostetut tohtorintutkinnot myös opinnäytetöihin liittyvä plagiointi."
Kysymys jonkin asian lisääntymisestä tai vähenemisestä on jatkokysynys sille, miten paljon asiaa on ollut aiemmin. Kun nyt kysytään "Onko plagiointi lisääntynyt?" niin kysytäänkö kohta "Onko plagiointi vähentynyt?" Ja unohdetaanko kysyä se peruskysymys: "Kuinka paljon Suomessa plagioidaan?"
21.2.2012
Korkeakouluopettajan turhautuminen
Opettajalehden numerossa 20/2011 ilmestyi Keskustelua -palstalla
nimimerkin Epätoivoinen pyristely kirjoittama teksti: "Kaikki valmistuvat amk:ssa". Kirjoittaja tuo esille turhautumisensa siihen, miten ammattikorkeakouluissa pyritään tuottamaan tutkintoja halvalla ja samalla laatu unohtuu. "Halvalla syntyy, kun opetusta on vähän, ei
vaadita osaamista, opiskelijan ei tarvitse oppia, kun opettajalla ei ole
resursseja kontrolloida osaamista, kaikki vähäiset suoritukset
hyväksytään."
Kirjoittaja mainitsee myös plagioinnin, mutta hyväähän tässä maininnassa on se että ainakaan tässä kuvatussa tapauksessa plagiaattitekstiä ei hyväksytty: "Rahan anto valmistuneista on johtanut siihen, että viis veisataan siitä, osaako amk:sta valmistunut lujuuslaskelmia, yhdyssanoja tai prosenttilaskuja. Taustalla johto painostaa, että kaikkien on valmistuttava. Jos opettaja tiedottaa törkeästä plagioinnista, esimies toteaa opiskelijalle, että ei onnistunut tällä kertaa, yritä uudestaan." Odotin, että joku olisi Opettajalehden palstalla jatkanut keskustelua korkeakouluopiskelijoilta vaadittavasta osaamisesta ja samalla ehkä kertonut mahdollisesta plagioinnistakin tuon ylämainitun nimimerkin kirjoituksen jälkeen, mutta kun ei niin ei. |
20.2.2012
Ruotsissa on, Suomessa ei
Ruotsissa Högskoleverket raportoi vuosittain korkeakoulutuksen piirissä havaitut vilppitapaukset. Vuoden 2010 tilannetta selvittävässä raportissa Disciplinära åtgärder mot studenter. Innehåller även disciplinärenden vid högskolor och universitet 2010 kerrotaan, että yhteensä 750 opiskelijan todettiin syyllistyneen sellaiseen vilppiin, josta opiskelijalle oli seuraamuksia. Vuoteen 2009 verrattuna kasvua oli 48 prosenttia. Suurin yksittäinen vilpin muoto oli plagiointi - mitä se on ollut koko sen ajan, minkä Högskoleverket on asiasta raportoinut. Kun vuonna 2001 plagiointitapauksia raportoitiin 68, vuonna 2010 luku oli 406.
Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten Ruotsissa korkeakoulutuksen vilppitapaukset raportoidaan ja niitä seurataan (Fusk och plagiering, vuonna 2009). Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö ei asiaa seuraa, eikä asiaa mainita myöskään Korkeakoulujen arviointineuvoston teksteissä. Vertailun vuoksi voisikin miettiä tätä: vuonna 2010 Ruotsin korkeakouluissa oli 406 plagiointitapausta - Suomessa yksi.
(Lukumäärä 1 on siis todettu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan toimintakertomuksessa vuodelta 2010, sivulla 2).
- huokaus -
Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten Ruotsissa korkeakoulutuksen vilppitapaukset raportoidaan ja niitä seurataan (Fusk och plagiering, vuonna 2009). Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö ei asiaa seuraa, eikä asiaa mainita myöskään Korkeakoulujen arviointineuvoston teksteissä. Vertailun vuoksi voisikin miettiä tätä: vuonna 2010 Ruotsin korkeakouluissa oli 406 plagiointitapausta - Suomessa yksi.
(Lukumäärä 1 on siis todettu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan toimintakertomuksessa vuodelta 2010, sivulla 2).
- huokaus -
29.1.2012
Mikä on plagioinninesto-ohjelma?
Sanavalinnat vaikuttavat siihen, miten jokin asia ymmärretään. Jotkut jopa uskovat, että sanoilla rakennetaan yhteistä ymmärrystä ympäröivästä maailmasta.
Nonnii, juolahti vaan mieleen että mitä tarkoittaa sana 'plagioinninesto-ohjelma'? Sana on otettu käyttöön (yhteen tai erikseen kirjoitettuna) useissa suomalaisissa korkeakouluissa silloin, kun puhutaan sähköisistä plagiaatintunnistimista. Sanavalinta on kyllä aika veikeä - uskooko joku ihan tosissaan, että on olemassa jokin ohjelma, joka ESTÄÄ plagioinnin :)
Jonkin verran sähköiset plagiaatintunnistimet voivat tunnistaa internetissä julkaistuista teksteistä kopioituja tekstejä, mutta eihän niillä voi plagiointia estää. Päinvastoin, plagiaatintunnistimia on helppo huijata tekstiä hieman muuttamalla. Lisäksi monilla aloilla on käytettävissä paljon aiempia tekstejä, joita ei ole saatavissa sähköisenä. Ja voihan kauppaa käydä vaikkapa sellaisilla esseillä tai opinnäytetöillä, joita ei ole julkaistu sähköisesti. Monella tieteenalalla on vielä tilanne, että alan suomalainen tieteellinen lehti on lämmennyt (liian) hitaasti sähköiselle julkaisemiselle, joten vain paperisena julkaistun tieteellisenkin tekstin käyttäminen vaikkapa opinnäytetyössä voi onnistua, elleivät työn ohjaaja ja tarkastaja ole valppaina. Plagiointia on huhuttu tapahtuneen myös siten, että sopiva teksti löytyy englanninkielisenä, se laitetaan Google-kääntäjään, ja kun tuotoksen kieliasua vähän siistii niin tehtävä valmistuu nopeasti. Tällöin puhutaan käännösplagiaatista. Tähän tekniikkaan jotkut plagiaatintunnistimet ovat tosin jo onnistuneet kehittämään tunnistusmenetelmää.
- Olkaahan varovaisia siellä! -
Nonnii, juolahti vaan mieleen että mitä tarkoittaa sana 'plagioinninesto-ohjelma'? Sana on otettu käyttöön (yhteen tai erikseen kirjoitettuna) useissa suomalaisissa korkeakouluissa silloin, kun puhutaan sähköisistä plagiaatintunnistimista. Sanavalinta on kyllä aika veikeä - uskooko joku ihan tosissaan, että on olemassa jokin ohjelma, joka ESTÄÄ plagioinnin :)
Jonkin verran sähköiset plagiaatintunnistimet voivat tunnistaa internetissä julkaistuista teksteistä kopioituja tekstejä, mutta eihän niillä voi plagiointia estää. Päinvastoin, plagiaatintunnistimia on helppo huijata tekstiä hieman muuttamalla. Lisäksi monilla aloilla on käytettävissä paljon aiempia tekstejä, joita ei ole saatavissa sähköisenä. Ja voihan kauppaa käydä vaikkapa sellaisilla esseillä tai opinnäytetöillä, joita ei ole julkaistu sähköisesti. Monella tieteenalalla on vielä tilanne, että alan suomalainen tieteellinen lehti on lämmennyt (liian) hitaasti sähköiselle julkaisemiselle, joten vain paperisena julkaistun tieteellisenkin tekstin käyttäminen vaikkapa opinnäytetyössä voi onnistua, elleivät työn ohjaaja ja tarkastaja ole valppaina. Plagiointia on huhuttu tapahtuneen myös siten, että sopiva teksti löytyy englanninkielisenä, se laitetaan Google-kääntäjään, ja kun tuotoksen kieliasua vähän siistii niin tehtävä valmistuu nopeasti. Tällöin puhutaan käännösplagiaatista. Tähän tekniikkaan jotkut plagiaatintunnistimet ovat tosin jo onnistuneet kehittämään tunnistusmenetelmää.
- Olkaahan varovaisia siellä! -
28.1.2012
Plagiaatintunnistimien käyttöönotto
Vaikka plagiointia ei Suomessa edelleenkään tunnusteta olevan, monet korkeakoulut ovat kuitenkin ottaneet käyttöön sähköisiä plagiaatintunnistimia opiskelijoiden kirjallisten suoritusten ja opinnäytetöiden tarkistusta varten. Tätä asiaa ihmettelin jo puolitoista vuotta sitten Kever-Osaaja -lehdessä julkaistussa artikkelissani Plagiointia Suomen korkeakouluissa? Kysymysmerkki otsikkoon piti jättää sen takia, että vaikka "käytäväpuheissa" plagioinnista puhutaan paljon ja opintosuorituksissa sitä nähdään olevan, niin tilastoihin tai vaikkapa korkeakoulutuksen laatuarviointeihin opiskelijoiden (tai muidenkaan) tekemä plagiointi ei päädy.
Sähköisiä plagiaatintunnistimia on käytetty systemaattisesti jo pitkään englanninkielisellä korkeakoulutuksen alueella sen jälkeen, kun plagioinnin huomattiin lisääntyneen. Alunperin plagiaatintunnistusohjelmia kehitettiin nimenomaan ohjelmoinnin opiskelijoiden plagiaattien tunnistamiseen, mitä koskevia artikeleita julkaistiin jo 1980-luvulla. Internetin käytön yleistyessä 1990-luvulla plagiaatintunnistimia kehitettiin ja alettiin käyttää tekstien yhdenmukaisuuksien havaitsemiseksi, ja 2000-luvulle tultaessa plagiaatintunnistien käyttö arkipäiväistyi korkeakouluissa. Myös monet englanninkieliset tieteelliset lehdet ovat ottaneet käyttöön plagiaatintunnistimet ja lehdelle julkaistavaksi lähetetyt artikkelit käyvät tunnistimessa.
Suomessa plagiaatintunnistimia on otettu käyttöön pikkuhiljaa. Oulun yliopisto ja Åbo Akademi ovat jo useamman vuoden käyttäneet plagiaatintunnistimia, ja ammattikorkeakoulut päätyivät muutama vuosi sitten hankkimaan yhteishankintana Urkund-järjestelmän, jota monet amkit käyttävätkin jo systemaattisesti. Nyt myös Helsingin yliopistossa on paneuduttu asiaan, kun siellä lähdettiin viime vuonna pilotoimaan plagiaatintunnistimen käyttöönottoa. (ks. Plagiaatintunnistamisjärjestelmän pilotointi).
Plagiaatintunnistimien käyttöönotto näyttää olevan Suomessa paitsi hidasta myös vaikeaa. Muualla jo vuosikausia käytettyjä järjestelmiä pilotoidaan (uudelleen) ja käyttökokemuksista tai plagiaattien määrästä ei ole tietoa. Hankalaa on sekin, jos plagiaatintunnistimen antamaan mekaaniseen raporttiin luotetaan sokeasti, kun tiedetään että tunnistin voi antaa vääriä tuloksia, olivatpa ne positiivisia tai negatiivisia vääriä tuloksia. Siteeraan itseäni, eli tässä pätkä yllämainitusta artikkelistani: "Ohjelma merkitsee jostain sähköisestä dokumentista lainatun ja asianmukaisesti lähdemerkinnällä ja lainausmerkeillä varustetun osion kopioiduksi tekstiksi, ja opettajan tulee tarkastaa tällöin lähdemerkintätavan oikeellisuus. Väärät negatiiviset tulokset johtuvat ohjelmiston puutteista; ohjelma ei välttämättä hae vertailua kaikista sähköisesti julkaistuista aineistoista. Paperista paperiin plagioiminen jää myös opettajan tunnistettavaksi."
1.1.2012
Vuoden 2012 aloitus
Vuonna 2012 plagiointitutkija on valintojen edessä.
Valinta 1. Mitä teen kun edessä on yksi suomalainen suomeksi kirjoitettu plagiaattiväitöskirja? Asia on yleisesti tiedossa kyseisessä yliopistossa, mutta asiaa ei siellä käsitellä. Väitöskirja on julkaistu sähköisesti, samoin siihen plagioiduista teksteistä suuri osa on sähköisesti julkaistu ja helposti löydettävissä.
Valinta 2. Mitä teen kun edessäni on kaksi lähes identtistä ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä? Ne on sähköisesti julkaistu, eri vuosina, tekijän nimi on erilainen ja otsikossa on yksi sana muutettu toiseksi.
Valinta 3. Mitä teen kun eräässä Suomessa suomeksi julkaistussa tieteellisessä (oppi)kirjassa on sivutolkulla hyvin asiantuntevaa tekstiä, joka kuitenkin on suoraa käännöstä muutamasta englanninkielisestä lähteestä. Asianmukaiset lähdemerkinnät puuttuvat ja lukijalle jää vaikutelma, että kirjoittaja on itse nuo (hienot) ajatukset pukenut sanoiksi.
31.12.2011
Vuoden 2011 päätös
Kiitos aktiivisille blogini lukijoille palautteesta ja juttuvinkeistä
vuonna 2011!
Tänä syksynä olen kirjoittanut hieman aiempaa vähemmän, mutta se ei suinkaan johdu kiinnostukseni hiipumisesta tähän aiheeseen, päinvastoin! Monta mielenkiintoista tapahtumaa ja vilppiä on tiedossa ja "tutkinnassa" ja julkaisen niistä kirjoituksia, kunhan saan tilaa päiviini näiltä muilta, elämässä hieman tätäkin aihetta tärkeämmiltä tehtäviltä.
Vuoden 2011 merkittävin plagiointitapaus oli Saksan puolustusministeri zu Guttenbergin väitöskirjan paljastuminen plagiaatiksi. Tapaus johti myös monen muun saksalaisen väitöskirjan uudelleen tarkasteluun ja hylkäämiseen. Saksan plagiointitutkija Debora Weber-Wulffin blogia Copy, Shake and Paste seuraamalla pysytte ajan tasalla Saksan ja Keski-Euroopan tiedemaailman plagiointiuutisista.
Onko Suomessa ollut plagiointia vuonna 2011? Täytyy malttaa hetki ja odottaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan katsausta vuoteen 2011, TENKin toimintakertomukseenhan on sitten kirjattu oliko Suomessa yhtään vilppitapausta vuonna 2011. Vuoden 2010 toimintakertomuksesta selviää, että vuonna 2010 Suomessa oli yhteensä seitsemän vilppiepäilyä, joista viisi todettiin aiheettomiksi. Tässäpä Suomen tulokset vuodelta 2010:
"...tutkimusorganisaatiot ilmoittivat TENKille yhteensä seitsemästä hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilystä. Epäilyt selvitettiin siinä organisaatiossa, johon epäilyn alainen tutkimus oli tekeillä tai tehty. Näistä viidessä tapauksessa ei HTK-loukkausta todettu. Yhdessä tapauksessa todettiin vilppi, nimittäin luvaton lainaaminen eli plagiointi. Yhden ilmoitetun plagiointitapauksen käsittely oli vielä kesken joulukuussa 2010."
Vuonna 2010 Suomen tiede- ja korkeakoulumaailmassa oli siis yksi vilppitapaus, ja tästä juolahtikin mieleen Liisa Räsäsen kirjoittama fiktiivinen kertomus Tieteen integriteetin puolustajat. Tieteen integriteetin puolustamisesta voi kirjoittaa myös huumorin avulla, käykäähän lukemassa!
Tänä syksynä olen kirjoittanut hieman aiempaa vähemmän, mutta se ei suinkaan johdu kiinnostukseni hiipumisesta tähän aiheeseen, päinvastoin! Monta mielenkiintoista tapahtumaa ja vilppiä on tiedossa ja "tutkinnassa" ja julkaisen niistä kirjoituksia, kunhan saan tilaa päiviini näiltä muilta, elämässä hieman tätäkin aihetta tärkeämmiltä tehtäviltä.
Vuoden 2011 merkittävin plagiointitapaus oli Saksan puolustusministeri zu Guttenbergin väitöskirjan paljastuminen plagiaatiksi. Tapaus johti myös monen muun saksalaisen väitöskirjan uudelleen tarkasteluun ja hylkäämiseen. Saksan plagiointitutkija Debora Weber-Wulffin blogia Copy, Shake and Paste seuraamalla pysytte ajan tasalla Saksan ja Keski-Euroopan tiedemaailman plagiointiuutisista.
Onko Suomessa ollut plagiointia vuonna 2011? Täytyy malttaa hetki ja odottaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan katsausta vuoteen 2011, TENKin toimintakertomukseenhan on sitten kirjattu oliko Suomessa yhtään vilppitapausta vuonna 2011. Vuoden 2010 toimintakertomuksesta selviää, että vuonna 2010 Suomessa oli yhteensä seitsemän vilppiepäilyä, joista viisi todettiin aiheettomiksi. Tässäpä Suomen tulokset vuodelta 2010:
"...tutkimusorganisaatiot ilmoittivat TENKille yhteensä seitsemästä hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilystä. Epäilyt selvitettiin siinä organisaatiossa, johon epäilyn alainen tutkimus oli tekeillä tai tehty. Näistä viidessä tapauksessa ei HTK-loukkausta todettu. Yhdessä tapauksessa todettiin vilppi, nimittäin luvaton lainaaminen eli plagiointi. Yhden ilmoitetun plagiointitapauksen käsittely oli vielä kesken joulukuussa 2010."
Vuonna 2010 Suomen tiede- ja korkeakoulumaailmassa oli siis yksi vilppitapaus, ja tästä juolahtikin mieleen Liisa Räsäsen kirjoittama fiktiivinen kertomus Tieteen integriteetin puolustajat. Tieteen integriteetin puolustamisesta voi kirjoittaa myös huumorin avulla, käykäähän lukemassa!
27.12.2011
"Poliisipomon" lisensiaattitutkinto korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi
Iltalehti kirjoitti 20.12.2011 otsikolla Poliisipomon vilppi vihdoin oikeuteen. Juttu käsittelee Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ilmennyttä plagiointitapausta, josta kirjoitin täällä blogissa alkuvuodesta 2011 (Plagiaatti oikeustieteen alalla). Nyt oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Jukka Mähönen on kertonut Iltalehdelle, että tiedekunta jättää korkeimmalle hallinto-oikeudelle "ylimääräisen muutoksenhaun vielä ennen joulua". Kyseessä on tapaus, joka tuli ilmi kesällä 2009, eli muutoksenhakuun lähdetään kaksi ja puoli vuotta plagioinnin toteamisen jälkeen. Turun yliopisto "pyytää KHO:ta purkamaan tiedekuntaneuvoston aiemman päätöksen, jolla
helsinkiläisen ylikomisarion plagioinniksi paljastunut lisensiaattityö
hyväksyttiin. Samalla se pyytää, että annettu oikeustieteen
lisensiaattitutkinto mitätöidään."
Näin siis toimii Turun yliopisto tutkinnon purkamisasiassa. Itä-Suomen yliopisto sen sijaan mitätöi Tatjana Degenhardtin väitöskirjan ja tohtorin tutkinnon tiedekuntaneuvoston kokouksen tekemällä päätöksellä, ks. Plagiointitutkija 23.7.2011. Mikähän tässä on "oikea" tapa toimia, uskoako oikeustieteen oppineita vai luonnontieteilijöitä/metsätieteilijöitä? Uskotaanko ja seurataanko jatkossa Turun yliopistoa vai Itä-Suomen yliopistoa?
Kolmas tapa toimia on olla toimimatta ja noudattaa uskomusta, että kun opintosuoritus on hyväksytty niin asiaa ei voi enää muuksi muuttaa. Helsingin yliopistossa kerran yksi väitöskirja hyväksyttiin, sitten hylättiin, ja sitten hyväksyttiin, ja sitten todettiin että jos haluaa hylätä niin pitää hylätä viimeistään väitöstilaisuudessa, muuten se ei ole mahdollista.Tämä tapahtui aikana ennen tämän blogin syntyä eikä minulla ole tietoa miksi tätä Prycen väitöskirjaa ei olisi haluttu hyväksyä. Tässä linkki asiaa koskevaan MTVn uutiseen: Helsingin yliopisto hyväksyi hylätyn väitöskirjan.
- Ota näistä selvää -
Näin siis toimii Turun yliopisto tutkinnon purkamisasiassa. Itä-Suomen yliopisto sen sijaan mitätöi Tatjana Degenhardtin väitöskirjan ja tohtorin tutkinnon tiedekuntaneuvoston kokouksen tekemällä päätöksellä, ks. Plagiointitutkija 23.7.2011. Mikähän tässä on "oikea" tapa toimia, uskoako oikeustieteen oppineita vai luonnontieteilijöitä/metsätieteilijöitä? Uskotaanko ja seurataanko jatkossa Turun yliopistoa vai Itä-Suomen yliopistoa?
Kolmas tapa toimia on olla toimimatta ja noudattaa uskomusta, että kun opintosuoritus on hyväksytty niin asiaa ei voi enää muuksi muuttaa. Helsingin yliopistossa kerran yksi väitöskirja hyväksyttiin, sitten hylättiin, ja sitten hyväksyttiin, ja sitten todettiin että jos haluaa hylätä niin pitää hylätä viimeistään väitöstilaisuudessa, muuten se ei ole mahdollista.Tämä tapahtui aikana ennen tämän blogin syntyä eikä minulla ole tietoa miksi tätä Prycen väitöskirjaa ei olisi haluttu hyväksyä. Tässä linkki asiaa koskevaan MTVn uutiseen: Helsingin yliopisto hyväksyi hylätyn väitöskirjan.
- Ota näistä selvää -
11.12.2011
45 minuuttia: valetutkinnoista ja plagioinnista
Tänä syksynä MTV:n 45 minuuuttia paneutui toisenkin kerran korkeakoulutuksen laatukysymyksiin, kun ohjelmassa käsiteltiin 16.11.2011 valetutkintoja valelääkärikohun innoittamana. Toimittaja Tuula Malinin laatimassa ohjelmassa Väärät tohtorit ja valemaisterit käsitellään valetutkintojen ongelmaa kahdesta eri näkökulmasta, eli kyseessä voi olla 1) valeyliopiston antama todistus tai 2) oikean yliopiston väärennetty todistus. Molempia saa rahalla, ja molempia saa tilata netin kautta. Ohjelman loppupuolella siirrytään käsittelemään plagiointia Suomen korkeakouluissa.
Aluksi ohjelmassa paneudutaan tohtorin ja maisterin tutkinnot "etäopiskellen" hankkineen Shaukat Anjamin näkemyksiin tutkinnoistaan, kun toimittaja "kävi tapaamassa kasvatustieteen valetohtoria". Anjam kertoo että hänellä ei ole väitöskirjastaan kopiota, "se on laitettu sinne". Anjam sanoo ettei ole tehnyt mitään väärää ja sen takia pystyy rauhallisesti keskustelemaan asiasta toimittajankin kanssa. Ohjelmassa vieraillaan netissä toimivan University of Berkleyn sivuilla ja sanotaan että tohtorin tutkinnon saa 2500 eurolla (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 3.9.2011, 21 vuotta rehtorina - tohtorin tutkinto olikin ostettu).
Ohjelman toinen teema on plagiointi. Toimittajan mukaan "Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ollaan entistä huolestuneempia plagioinnin lisääntymisestä. Harjoitustöitä, esseitä ja oppinnäytetöitä otetaan surutta omiin nimiin alalla kuin allalla." Olen itse samaa mieltä toimittajan kanssa, mutta tällainen näkemys on aika tavalla ristiriidassa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämien "virallisten" näkemysten kanssa. Eihän TENKin useiden lausuntojen mukaan Suomessa juurikaan ole plagiointia - ei sen puoleen ole tutkimusvilppiäkään, siis TENKin mukaan. Ohjelmassa kuitenkin esitetään, miten jotkut yliopistot ovat alkaneet hankkia välineitä tekstivarkaiden paljastamiseksi. (Tätä samaa teemaa pohdin kirjoituksessani Plagiointia Suomen korkeakouluissa?) Nyt ohjelmassa todetaan että on paljastunut esimerkiksi tekstin kopiointia Wikipediasta, ja ohjelmaan haastatellun, Tampereen yliopiston Mikko Markkolan mukaan plagiaatintunnistimen antama näyttö plagioinnista on näin ollen kiistaton.
Ohjelmassa mainitaan Carl Öhmanin ja Jari Vilenin tapaukset (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 31.12.2009 Tapaukset Jari Vilen ja Carl Öhman) ja Pauliina Takalan tapaus (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 3.9.2010 Onko sitä sittenkin?). Takalan teksti oli käytetty Urkund-ohjelmassa ja silloin oli havaittu lähdeviitteiden puuttuminen. Ohjelmaan haastateltu Jyväskylän ammattiokorkeakoulun eettisen toimikunnan puheenjohtaja Eila Latvala vetoaa Urkundin ehdottomuuteen, "kun tää ajetaan Urkundilla tää teksti ja sieltä tulee vastaus niin sehän on kiistaton asia, se on silloin plagioinnista kysymys".
Ohjelmaan haastatellut korkeakoulujen edustajat siis luottavat Urkundiin plagiointinäytön hankkimisessa. Näkemys on kuitenkin yksipuolinen ja ongelmallinen: ensinnäkin Urkund -järjestelmä - samoin kuin mikä tahansa muu plagiaatintunnistin - tunnistaa vain osan sähköisesti julkaistuista teksteistä (ks myös Plagiointitutkijan teksti tämän vuoden tammikuussa: Miten hyvin sähköiset plagiaatintunnistimet toimivat?). Toiseksi, plagiaatintunnistimia on helppo hämätä tekstiä muuntelemalla. Kolmanneksi, mikään sähköinen plagiaatintunnistin ei voi tunnistaa kirjallisista lähteistä kopiointia. Korkeakoulujen kirjastot ovat pullollaan vain paperimuodossa julkaistuja tekstejä, joiden kopiointi jää huomaamatta jos luotetaan vain sähköiseen plagiaatintunnistimeen. Kannattaa pitää mielessä että kyllä plagioida osattiin ennen tekstien sähköistymistäkin:) Jos opiskelijan tekstissä on vaikkapa runsaasti vanhoja lähteitä niin lukija saattaa alkaa miettiä koko tekstin alkuperää.
Täällä Plagiointitutkijan blogissa olen kirjoittanut aiemmin myös kolmannesta tavasta hankkia valetutkinto, 3) teetetään opintosuoritukset ulkopuolisella henkilöllä (ks esimerkiksi 21.10.2009 Osta essee, osta opinnäytetyö tai Apua Nursing -opintoihin 4.9.2010). Eritasoisia opinnäytetöitä väitöskirjaan saakka kirjoitutetaan ja teksti ostetaan ulkopuolisilta henkilöiltä. Opinnäytetyön tai väitöskirjan voi tilata netistä tai sitten voi sopia muuten vaan kirjoittajan kanssa tekstin aiheesta ja tasosta ja valmiista tekstistä maksettavasta sopivasta summasta. Tekstin ostettuaan opin(näytetyön) ostanut voi mennä esittelemään "työtään" seminaariin tai väitöstilaisuuteen ja hupsista vaan, tutkinto on koht' sillään valmis ja todistus kädessä. Ostettuun teokseen kannattaa ostajan toki tutustua sen verran, että tietää mitä on "kirjoittanut" ja "käyttänyt lähteenä" jotta osaa vakuuttaa kuulijat ja tarkastajat omasta "osaamisestaan". Muutenhan joku ilkeämielinen tarkastaja voi epäillä tekstin aitoutta ja esittää hankalia kysymyksiä, joihin valmistautumaton opiskelija ei osaakaan vastata...
Aluksi ohjelmassa paneudutaan tohtorin ja maisterin tutkinnot "etäopiskellen" hankkineen Shaukat Anjamin näkemyksiin tutkinnoistaan, kun toimittaja "kävi tapaamassa kasvatustieteen valetohtoria". Anjam kertoo että hänellä ei ole väitöskirjastaan kopiota, "se on laitettu sinne". Anjam sanoo ettei ole tehnyt mitään väärää ja sen takia pystyy rauhallisesti keskustelemaan asiasta toimittajankin kanssa. Ohjelmassa vieraillaan netissä toimivan University of Berkleyn sivuilla ja sanotaan että tohtorin tutkinnon saa 2500 eurolla (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 3.9.2011, 21 vuotta rehtorina - tohtorin tutkinto olikin ostettu).
Ohjelman toinen teema on plagiointi. Toimittajan mukaan "Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ollaan entistä huolestuneempia plagioinnin lisääntymisestä. Harjoitustöitä, esseitä ja oppinnäytetöitä otetaan surutta omiin nimiin alalla kuin allalla." Olen itse samaa mieltä toimittajan kanssa, mutta tällainen näkemys on aika tavalla ristiriidassa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämien "virallisten" näkemysten kanssa. Eihän TENKin useiden lausuntojen mukaan Suomessa juurikaan ole plagiointia - ei sen puoleen ole tutkimusvilppiäkään, siis TENKin mukaan. Ohjelmassa kuitenkin esitetään, miten jotkut yliopistot ovat alkaneet hankkia välineitä tekstivarkaiden paljastamiseksi. (Tätä samaa teemaa pohdin kirjoituksessani Plagiointia Suomen korkeakouluissa?) Nyt ohjelmassa todetaan että on paljastunut esimerkiksi tekstin kopiointia Wikipediasta, ja ohjelmaan haastatellun, Tampereen yliopiston Mikko Markkolan mukaan plagiaatintunnistimen antama näyttö plagioinnista on näin ollen kiistaton.
Ohjelmassa mainitaan Carl Öhmanin ja Jari Vilenin tapaukset (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 31.12.2009 Tapaukset Jari Vilen ja Carl Öhman) ja Pauliina Takalan tapaus (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 3.9.2010 Onko sitä sittenkin?). Takalan teksti oli käytetty Urkund-ohjelmassa ja silloin oli havaittu lähdeviitteiden puuttuminen. Ohjelmaan haastateltu Jyväskylän ammattiokorkeakoulun eettisen toimikunnan puheenjohtaja Eila Latvala vetoaa Urkundin ehdottomuuteen, "kun tää ajetaan Urkundilla tää teksti ja sieltä tulee vastaus niin sehän on kiistaton asia, se on silloin plagioinnista kysymys".
Ohjelmaan haastatellut korkeakoulujen edustajat siis luottavat Urkundiin plagiointinäytön hankkimisessa. Näkemys on kuitenkin yksipuolinen ja ongelmallinen: ensinnäkin Urkund -järjestelmä - samoin kuin mikä tahansa muu plagiaatintunnistin - tunnistaa vain osan sähköisesti julkaistuista teksteistä (ks myös Plagiointitutkijan teksti tämän vuoden tammikuussa: Miten hyvin sähköiset plagiaatintunnistimet toimivat?). Toiseksi, plagiaatintunnistimia on helppo hämätä tekstiä muuntelemalla. Kolmanneksi, mikään sähköinen plagiaatintunnistin ei voi tunnistaa kirjallisista lähteistä kopiointia. Korkeakoulujen kirjastot ovat pullollaan vain paperimuodossa julkaistuja tekstejä, joiden kopiointi jää huomaamatta jos luotetaan vain sähköiseen plagiaatintunnistimeen. Kannattaa pitää mielessä että kyllä plagioida osattiin ennen tekstien sähköistymistäkin:) Jos opiskelijan tekstissä on vaikkapa runsaasti vanhoja lähteitä niin lukija saattaa alkaa miettiä koko tekstin alkuperää.
Täällä Plagiointitutkijan blogissa olen kirjoittanut aiemmin myös kolmannesta tavasta hankkia valetutkinto, 3) teetetään opintosuoritukset ulkopuolisella henkilöllä (ks esimerkiksi 21.10.2009 Osta essee, osta opinnäytetyö tai Apua Nursing -opintoihin 4.9.2010). Eritasoisia opinnäytetöitä väitöskirjaan saakka kirjoitutetaan ja teksti ostetaan ulkopuolisilta henkilöiltä. Opinnäytetyön tai väitöskirjan voi tilata netistä tai sitten voi sopia muuten vaan kirjoittajan kanssa tekstin aiheesta ja tasosta ja valmiista tekstistä maksettavasta sopivasta summasta. Tekstin ostettuaan opin(näytetyön) ostanut voi mennä esittelemään "työtään" seminaariin tai väitöstilaisuuteen ja hupsista vaan, tutkinto on koht' sillään valmis ja todistus kädessä. Ostettuun teokseen kannattaa ostajan toki tutustua sen verran, että tietää mitä on "kirjoittanut" ja "käyttänyt lähteenä" jotta osaa vakuuttaa kuulijat ja tarkastajat omasta "osaamisestaan". Muutenhan joku ilkeämielinen tarkastaja voi epäillä tekstin aitoutta ja esittää hankalia kysymyksiä, joihin valmistautumaton opiskelija ei osaakaan vastata...
6.12.2011
45 minuuttia: pätkä plagioinnista
MTVn ajankohtaisohjelma 45 minuuttia käsitteli 9.11.2011 tieteellistä vilppiä ja plagiointia, kun se otti esille Saksan poliitikkojen väitöskirjojen epäselvyydet. Valetohtoriksi kopioimalla (tämä linkki on Youtubessa julkaistuun 5 min kestävään klippiin) kertoo eniten Karl Theodor zu Guttenbergin väitöskirjasta ja se paljastumisesta plagiaatiksi, mutta ohjelmassa viitataan myös muihin paljastuneisiin tapauksiin. Saksan "plagiointilanteesta" pääsette ajan tasalle seuraamalla Copy, Paste and Shake -blogia, johon olen täällä blogissani jo useamman kerran viitannut.
45 minuuttia on haastatellut ohjelmaan mediaprofessori Debora Weber-Wulffia, hän on siis tuon edellä mainitun blogin ylläpitäjä, ja Martin Heidingsfelderiä, joka on kehittänyt VroniPlag-järjestelmää. VroniPlag on wikipalvelu, jossa on tarkasteltu saksalaisten poliitikkojen väitöskirjojen sisältämää plagiointia. Asiasta kiinnostuneet netin käyttäjät voivat jättää wikiin tietonsa ja näyttönsä kunkin tarkasteltavana olevan asiakirjan sisältämästä plagioinnista. Saksankielisellä VroniPlagia käsittelevällä Wikipedia-sivustolla on kooste 16 tarkastellusta väitöskirjasta, ja niiden sisältämä plagiointi on kuvattu prosenttiosuutena. Monen poliitikon väitöskirja on näin osoitettu plagiaatiksi, mikä on johtanut väitöskirjan ja tohtorin tutkinnon mitätöimiseen.
Haastattelussa Martin Heidingsfelder toteaa sen, mitä maalaisjärkikin sanoo: "He ovat itse päättäneet väitellä ja plagioida. Omista virheistä on myös vastattava. Meitä väärinkäytösten paljastajia he eivät voi tässä kohdin syyttää. Vastuu on tekijöillä itsellään."
45 minuuttia on haastatellut ohjelmaan mediaprofessori Debora Weber-Wulffia, hän on siis tuon edellä mainitun blogin ylläpitäjä, ja Martin Heidingsfelderiä, joka on kehittänyt VroniPlag-järjestelmää. VroniPlag on wikipalvelu, jossa on tarkasteltu saksalaisten poliitikkojen väitöskirjojen sisältämää plagiointia. Asiasta kiinnostuneet netin käyttäjät voivat jättää wikiin tietonsa ja näyttönsä kunkin tarkasteltavana olevan asiakirjan sisältämästä plagioinnista. Saksankielisellä VroniPlagia käsittelevällä Wikipedia-sivustolla on kooste 16 tarkastellusta väitöskirjasta, ja niiden sisältämä plagiointi on kuvattu prosenttiosuutena. Monen poliitikon väitöskirja on näin osoitettu plagiaatiksi, mikä on johtanut väitöskirjan ja tohtorin tutkinnon mitätöimiseen.
Haastattelussa Martin Heidingsfelder toteaa sen, mitä maalaisjärkikin sanoo: "He ovat itse päättäneet väitellä ja plagioida. Omista virheistä on myös vastattava. Meitä väärinkäytösten paljastajia he eivät voi tässä kohdin syyttää. Vastuu on tekijöillä itsellään."
23.10.2011
Saksan plagiointitutkija palkittiin
Olen aiemmin kertonut täällä blogissani saksalaisesta Copy, Shake, and Paste -blogista, jota ylläpitää Debora Weber-Wulff. Hän ylläpitää saksankielistä plagiarismista kertovaa sivustoa, mutta raportoi plagiointitapauksista myös englanniksi tässä blogissaan. Plagiointitapauksista kirjoittamisen lisäksi Weber-Wulff on testannut erilaisia plagiaatintunnistimia ja arvioinut niiden toiminnan tehokkuutta. (ks. Miten hyvin plagiaatintunnistimet toimivat?)
University of Applied Sciences HTW Berlin, jossa Weber-Wulff työskentelee, palkitsi hänet 18.10.2011 vuoden "tiedejulkistajana" ansioistaan plagointitapausten tutkijana ja toimimisesta plagiarismin asiantuntijana mediassa. Weber-Wulff kehuu työnantajaansa blogikirjoituksessaan I'm so honored!
Ja kyllä, korkeakoulun johdolta on erinomaisen ryhdikästä ja laadukasta toimintaa, kun se sallii plagiointisivuston ylläpitämisen korkeakoulun palvelimella osana korkeakoulun nettisivustoa. Weber-Wulff itsekin toteaa, että jokaisesta yliopistosta ei ehkä olisikaan mielekästä tulla liitetyksi plagiointiasioihin. HTW Berlinissä plagiointitutkimus on osa Weber-Wulffin työtä ja mukaan työhön on tullut myös aiheesta kiinnostuneita jatko-opiskelijoita.
University of Applied Sciences HTW Berlin, jossa Weber-Wulff työskentelee, palkitsi hänet 18.10.2011 vuoden "tiedejulkistajana" ansioistaan plagointitapausten tutkijana ja toimimisesta plagiarismin asiantuntijana mediassa. Weber-Wulff kehuu työnantajaansa blogikirjoituksessaan I'm so honored!
Ja kyllä, korkeakoulun johdolta on erinomaisen ryhdikästä ja laadukasta toimintaa, kun se sallii plagiointisivuston ylläpitämisen korkeakoulun palvelimella osana korkeakoulun nettisivustoa. Weber-Wulff itsekin toteaa, että jokaisesta yliopistosta ei ehkä olisikaan mielekästä tulla liitetyksi plagiointiasioihin. HTW Berlinissä plagiointitutkimus on osa Weber-Wulffin työtä ja mukaan työhön on tullut myös aiheesta kiinnostuneita jatko-opiskelijoita.
3.9.2011
21 vuotta rehtorina - tohtorin tutkinto olikin ostettu
Helsingin sanomat julkaisi eilen (2.9.2011) pääkirjoitustoimittaja Pekka Mykkäsen tekstin Pihtiputaan valetohtorin opetukset. Jutussa kerrotaan Viitaseudun opiston rehtori Shaukat Anjamista, joka on toiminut Pihtiputaan ja Viitasaaren kansalaisopistojen rehtorina vuodesta 1990 lähtien. Viime eduskuntavaaleissa Anjamin tarkoituksena oli asettua keskustan ehdokkaaksi, mutta vaalien ehdokasasettelun yhteydessä Anjamin yhdysvaltalaiset maisterin ja tohtorin tutkinnot paljastuivat ostetuiksi, tekaistuiksi, tutkintoja myyvien "paper mill" -tehtaiden tuotoksiksi. Keskisuomalainen käsitteli asiaa vaalien ehdokasasetelun aikaan (29.10.2010), ja otsikoi jutun näin: Valetohtori pyrkii eduskuntaan. Jutussa todetaan, että Berkleyn yliopisto myy tohtorin tutkintoja 3900 dollarin hintaan ja että valmistumisaika voi olla jopa vain kaksi viikkoa. Anjam itsekin myöntää ettei ole koskaan käynyt tuossa yliopistossa ja että hän oli estynyt osallistumaan omaan väitöstilaisuuteensa.
Viime vuoden lopulla Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan sivistyslautakunnassa käsiteltiin asiaa, ja Anjam todettiin päteväksi virkaansa. (mm. Sivistys.net raportoi tapauksesta useita kertoja.)
Mykkänen esittää pääkirjoituksessaan, että olisi syytä tarkentaa ulkomaalaisten tutkintojen hyväksymistä. Ongelmallisia ovat ensinnäkin nämä virtuaalisesti toimivat, tutkintoja myyvät "yliopistot" ja toiseksi se, että myös todellisten ja aitojen yliopistojen tutkintotodistusten väärentäminen on helppoa nykyisellä tietotekniikalla ja kuvankäsittelyohjelmilla.
Mutta jos eettiset kysymykset ovat tuntemattomia, valuutatilille jäi dollareita ja maisterin tai tohtorin tutkinto kiinnostaa, niin tässä linkki University of Berkleyn sivuille.
Viime vuoden lopulla Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan sivistyslautakunnassa käsiteltiin asiaa, ja Anjam todettiin päteväksi virkaansa. (mm. Sivistys.net raportoi tapauksesta useita kertoja.)
Mykkänen esittää pääkirjoituksessaan, että olisi syytä tarkentaa ulkomaalaisten tutkintojen hyväksymistä. Ongelmallisia ovat ensinnäkin nämä virtuaalisesti toimivat, tutkintoja myyvät "yliopistot" ja toiseksi se, että myös todellisten ja aitojen yliopistojen tutkintotodistusten väärentäminen on helppoa nykyisellä tietotekniikalla ja kuvankäsittelyohjelmilla.
Mutta jos eettiset kysymykset ovat tuntemattomia, valuutatilille jäi dollareita ja maisterin tai tohtorin tutkinto kiinnostaa, niin tässä linkki University of Berkleyn sivuille.
UEF eettisten kysymysten ääressä
Itä-Suomen yliopiston väliaikainen eettinen toimikunta on antanut lausuntonsa Carsten Carlbergin tapauksesta. Karjalaisen mukaan (31.8.2011) "lääketieteen professori Carsten Carlberg oli laiminlyönyt ohjaajan velvoitteita, kun hänen tutkimusryhmäänsä kuuluneen Tatjana Degenhardtin väitöskirjasta paljastui manipulaatiota". Karjalaisen jutussa ei mainita artikkeleita, jotka on vedetty pois tieteellisistä lehdistä ja joissa Carlberg oli myös kirjoittajana. Toimikunta ei siis löytänyt näyttöä siitä, että Carlbergin toiminnassa olisi vilppiä tai piittaamattomuutta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Väliaikainen eettinen toimikunta ei ota kantaa Carlbergin työsuhteeseen, mutta toimikunnan puheenjohtaja, akateeminen rehtori Kalervo Väänänen toteaa Karjalaiselle: "Mutta sanotaanko näin, että suomalaisen työantajakäytännön mukaan meillä ei ole selvityksen perusteella aineksia erottamiseen".
Itä-Suomen yliopiston julkaiseman tiedotteen mukaan yliopiston rehtori Perttu Vartiainen nimitti tämän väliaikaisen eettisen toimikunnan tutkimaan Carlbergin toimintaa Itä-Suomen yliopistossa, sen jälkeen kun oli selvinyt että Luxemburgin yliopisto oli ryhtynyt toimiin Carlbergin toimien selvittämiseksi. Perttu Vartiainen nimitti tähän väliaikaiseen eettiseen toimikuntaan kuusi miestä: puheenjohtajana akateeminen rehtori Kalervo Väänänen ja muina jäseninä dekaani, professori Timo Jääskeläinen, professori (emeritus) Ossi V. Lindqvist, professori Jorma Palvimo, professori Risto Turunen ja toimikunnan sihteerinä johtava lakimies Petri Rintamäki. Tutkimuseettisiä ongelmia ei siis löytynyt. Toimikunta kuitenkin päätyi esittämään, että työilmapiiriongelmia tulisi korjata ja opiskelijoiden ohjaamiseen liittyviä ohjeita tarkastaa.
Itä-Suomen yliopiston julkaiseman tiedotteen mukaan yliopiston rehtori Perttu Vartiainen nimitti tämän väliaikaisen eettisen toimikunnan tutkimaan Carlbergin toimintaa Itä-Suomen yliopistossa, sen jälkeen kun oli selvinyt että Luxemburgin yliopisto oli ryhtynyt toimiin Carlbergin toimien selvittämiseksi. Perttu Vartiainen nimitti tähän väliaikaiseen eettiseen toimikuntaan kuusi miestä: puheenjohtajana akateeminen rehtori Kalervo Väänänen ja muina jäseninä dekaani, professori Timo Jääskeläinen, professori (emeritus) Ossi V. Lindqvist, professori Jorma Palvimo, professori Risto Turunen ja toimikunnan sihteerinä johtava lakimies Petri Rintamäki. Tutkimuseettisiä ongelmia ei siis löytynyt. Toimikunta kuitenkin päätyi esittämään, että työilmapiiriongelmia tulisi korjata ja opiskelijoiden ohjaamiseen liittyviä ohjeita tarkastaa.
23.7.2011
Merkittävä päätös siitä, miten vilpillinen väitöskirja hylätään jälkikäteen
22.7.2011 sanomalehdet Karjalainen ja Helsingin Sanomat julkaisivat uutisen Carsten Carlbergistä ja hänen erottamisestaan Luxemburgin yliopistosta. Helsingin Sanomien mukaan "kahden yliopiston professoria syytetään tutkimustulosten vääristelystä", mutta Kuopion yliopistossa toteutetun tutkimuksen vääristelystä on "ilmeisesti vastuussa hänen alaisuudessaan työskennellyt jatko-opiskelija".
Helsingin Sanomien artikkeliin on haastateltu myös Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteeriä Sanna Kaisa Spoofia. Tutkimuseettinen neuvottelukunta ei ollut ennen Helsingin sanomien yhteydenottoa kuullut tai ollut tietoinen Carlbergin tapauksesta. Spoof toteaa että eri maissa väitöskirjojen ohjaajilla on erilaiset vastuut. Suomessa vastuussa on "työntekijä itse". Lopuksi Spoof vielä lisää, että "tutkimustulosten vääristely on Suomessa hyvin harvinaista".
Helsingin Sanomien uutisen mukaan Itä-Suomen yliopisto on evännyt kyseisen jatko-opiskelijan tohtorin tutkinnon, jatko-opiskelijan nimeä ei mainita. Nettiä selaamalla löytyykin Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksen (22.6.2011) pöytäkirja, jossa ilmenee että Degenhartin väitöskirjan vilpillisyyttä käsiteltiin kokouksessa juuri ennen juhannusta. Pöytäkirja on hyvin mielenkiintoinen väitöskirjan tai tohtorin tutkinnon mitätöimisen kannalta. Pykälä 36 on otsikoitu "Väitöskirjan uudelleenarviointi". (Tätä ennen tiedekuntaneuvoston kokouksessa oli hyväksytty 13 väitöskirjaa ja annettu väittelylupa viidelle uudelle väittelijälle ja vielä pykälässä 33 oli tarkennettu väitöskirjaprosessia ja hyväksytty uudet ohjeet esitarkastajille ja vastaväittäjille:)
Pöytäkirjan pykälä 36 siis kuvaa Tatjana Degenhardtin väitöskirjan "uudelleen arviointia". Kokous käsitteli väitöskirjatyötä työnä, jossa oli alunperin viisi artikkelia, mutta niistä kaksi oli jälkeenpäin todettu vilpillisiksi ja kyseiset tieteelliset lehdet olivat vetäneet ne pois (retraction). Niinpä väitöskirjaan on "jäänyt jäljelle" kolme osajulkaisua. Nämä osajulkaisut olivat olleet julkaisuina jo muissakin väitöskirjoissa, ja tiedekuntaneuvoston mukaan jäljelle jääneet artikkelit yhdessä eivät "täytä tiedekunnan ohjeistusta koskien väitöskirjan rakennetta". Pyydetyssä vastineessa "Degenhardt ei kiistä vilpillistä menettelyään".
Tiedekuntaneuvosto on määritellyt ei-julkiseksi Degenhardtin esittämän vastineen ja "tutkimussuunnitelman väitöskirjan kokoonpanoksi, jossa on huomioitu em. kahden artikkelin poisvetäminen".
Tiedekuntaneuvoston kokous käsitteli Degenhardtin väitöskirjasta vuonna 2009 annettua hyväksyntää viranomaisen virheellisenä päätöksenä, asiavirheenä. Hallintolakiin vedoten (50§) tiedekuntaneuvosto korjasi päätöstä asianomaisen vahingoksi. Hallintolain 52§ onkin tärkeä kaikkien väitöskirjassaan tai muussa opintosuorituksessa vilppiä tehneiden kannalta, sillä "Aloite on tehtävä tai vaatimus virheen korjaamiseksi on esitettävä viiden vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä."
Tiedekuntaneuvoston kokouspöytäkirjassa on esitetty seuraavaa:
"1. Tiedekuntaneuvosto päättää korjata hallintolain (434/2003) 50 § (asiavirheen korjaaminen) 1 momentin 1 kohdan perusteella päätöksen 26.2.2009 koskien Tatjana Degenhardtin väitöskirjatyön ”An Integrated View of PPAR-Dependent Transcription” hyväksymistä, koska päätös perustui selvästi virheelliseen selvitykseen. Virhe on johtunut Degenhardtin omasta menettelystä, jonka perusteella asianosaisen suostumusta ei tarvita."
ja
"2. Tiedekuntaneuvosto päättää Tatjana Degenhardtin väitöskirjan hylkäämisestä, koska väitöskirjatyö ei täytä kahden artikkelin poisvedon vuoksi enää väitöskirjan hyväksymiselle asetettuja vaatimuksia."
Päätökset tehtiin esitysten mukaisesti.
Plagiointitutkijaa jääkin nyt mietityttämään, että näinkö yksinkertaista tutkinnon ja suorituksen hylkääminen onkin. Ensinnäkin, käytävä- ja kuppilakeskusteluissa on pohdittu ja todettu, että kun tutkinto on kerran annettu niin eihän sitä voi pois ottaa. Toiseksi, blogini lukijat muistavat viime keväänä Turun yliopistossa tapahtuneen "paljastuksen", jonka seurauksena nimettömäksi jääneen rikoskomisarion lisensiaattityö todettiin plagiaatiksi ja tiedekuntaneuvosto lähti hakemaan tutkinnon purkamista korkeimmasta hallinto-oikeudesta (Plagiaatti oikeustieteen alalta 27.1.2011). Omituista, että Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto ei tehnyt lisensiaattityön hylkäämisestä tällaista hallintolakiin nojautuvaa päätöstä, jollaisen Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto teki. Kolmanneksi mietityttää, että eipä meillä Suomessa taida seurata tieteellisestä vilpistä mitään, ei edes opinto-oikeuden menettämistä, kun Degenhardtkin esitti vastineessaan väitöskirjastaan uuden tutkimussuunnitelman. Tuota tuota...
Toisaalta, mitä merkitystä tällä koko hässäkällä on? Tatjana Degenhardtin "hylättyä" väitöskirjaa mainostetaan edelleen, voit sen ostaa 38 euron hintaan vaikkapa täältä.
Helsingin Sanomien artikkeliin on haastateltu myös Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteeriä Sanna Kaisa Spoofia. Tutkimuseettinen neuvottelukunta ei ollut ennen Helsingin sanomien yhteydenottoa kuullut tai ollut tietoinen Carlbergin tapauksesta. Spoof toteaa että eri maissa väitöskirjojen ohjaajilla on erilaiset vastuut. Suomessa vastuussa on "työntekijä itse". Lopuksi Spoof vielä lisää, että "tutkimustulosten vääristely on Suomessa hyvin harvinaista".
Helsingin Sanomien uutisen mukaan Itä-Suomen yliopisto on evännyt kyseisen jatko-opiskelijan tohtorin tutkinnon, jatko-opiskelijan nimeä ei mainita. Nettiä selaamalla löytyykin Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksen (22.6.2011) pöytäkirja, jossa ilmenee että Degenhartin väitöskirjan vilpillisyyttä käsiteltiin kokouksessa juuri ennen juhannusta. Pöytäkirja on hyvin mielenkiintoinen väitöskirjan tai tohtorin tutkinnon mitätöimisen kannalta. Pykälä 36 on otsikoitu "Väitöskirjan uudelleenarviointi". (Tätä ennen tiedekuntaneuvoston kokouksessa oli hyväksytty 13 väitöskirjaa ja annettu väittelylupa viidelle uudelle väittelijälle ja vielä pykälässä 33 oli tarkennettu väitöskirjaprosessia ja hyväksytty uudet ohjeet esitarkastajille ja vastaväittäjille:)
Pöytäkirjan pykälä 36 siis kuvaa Tatjana Degenhardtin väitöskirjan "uudelleen arviointia". Kokous käsitteli väitöskirjatyötä työnä, jossa oli alunperin viisi artikkelia, mutta niistä kaksi oli jälkeenpäin todettu vilpillisiksi ja kyseiset tieteelliset lehdet olivat vetäneet ne pois (retraction). Niinpä väitöskirjaan on "jäänyt jäljelle" kolme osajulkaisua. Nämä osajulkaisut olivat olleet julkaisuina jo muissakin väitöskirjoissa, ja tiedekuntaneuvoston mukaan jäljelle jääneet artikkelit yhdessä eivät "täytä tiedekunnan ohjeistusta koskien väitöskirjan rakennetta". Pyydetyssä vastineessa "Degenhardt ei kiistä vilpillistä menettelyään".
Tiedekuntaneuvosto on määritellyt ei-julkiseksi Degenhardtin esittämän vastineen ja "tutkimussuunnitelman väitöskirjan kokoonpanoksi, jossa on huomioitu em. kahden artikkelin poisvetäminen".
Tiedekuntaneuvoston kokous käsitteli Degenhardtin väitöskirjasta vuonna 2009 annettua hyväksyntää viranomaisen virheellisenä päätöksenä, asiavirheenä. Hallintolakiin vedoten (50§) tiedekuntaneuvosto korjasi päätöstä asianomaisen vahingoksi. Hallintolain 52§ onkin tärkeä kaikkien väitöskirjassaan tai muussa opintosuorituksessa vilppiä tehneiden kannalta, sillä "Aloite on tehtävä tai vaatimus virheen korjaamiseksi on esitettävä viiden vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä."
Tiedekuntaneuvoston kokouspöytäkirjassa on esitetty seuraavaa:
"1. Tiedekuntaneuvosto päättää korjata hallintolain (434/2003) 50 § (asiavirheen korjaaminen) 1 momentin 1 kohdan perusteella päätöksen 26.2.2009 koskien Tatjana Degenhardtin väitöskirjatyön ”An Integrated View of PPAR-Dependent Transcription” hyväksymistä, koska päätös perustui selvästi virheelliseen selvitykseen. Virhe on johtunut Degenhardtin omasta menettelystä, jonka perusteella asianosaisen suostumusta ei tarvita."
ja
"2. Tiedekuntaneuvosto päättää Tatjana Degenhardtin väitöskirjan hylkäämisestä, koska väitöskirjatyö ei täytä kahden artikkelin poisvedon vuoksi enää väitöskirjan hyväksymiselle asetettuja vaatimuksia."
Päätökset tehtiin esitysten mukaisesti.
Plagiointitutkijaa jääkin nyt mietityttämään, että näinkö yksinkertaista tutkinnon ja suorituksen hylkääminen onkin. Ensinnäkin, käytävä- ja kuppilakeskusteluissa on pohdittu ja todettu, että kun tutkinto on kerran annettu niin eihän sitä voi pois ottaa. Toiseksi, blogini lukijat muistavat viime keväänä Turun yliopistossa tapahtuneen "paljastuksen", jonka seurauksena nimettömäksi jääneen rikoskomisarion lisensiaattityö todettiin plagiaatiksi ja tiedekuntaneuvosto lähti hakemaan tutkinnon purkamista korkeimmasta hallinto-oikeudesta (Plagiaatti oikeustieteen alalta 27.1.2011). Omituista, että Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto ei tehnyt lisensiaattityön hylkäämisestä tällaista hallintolakiin nojautuvaa päätöstä, jollaisen Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto teki. Kolmanneksi mietityttää, että eipä meillä Suomessa taida seurata tieteellisestä vilpistä mitään, ei edes opinto-oikeuden menettämistä, kun Degenhardtkin esitti vastineessaan väitöskirjastaan uuden tutkimussuunnitelman. Tuota tuota...
Toisaalta, mitä merkitystä tällä koko hässäkällä on? Tatjana Degenhardtin "hylättyä" väitöskirjaa mainostetaan edelleen, voit sen ostaa 38 euron hintaan vaikkapa täältä.
16.7.2011
UEF professori irtisanottiin Luxemburgin yliopistosta
Carsten Carlberg, joka on toiminut professorina sekä Itä-Suomen että Luxemburgin yliopistoissa, on erotettu virastaan Luxemburgissa. Retraction Watch raportoi asiasta otsikolla Carsten Carlberg out at University of Luxembourg. Carlbergin todettiin syyllistyneen vilppiin, kun hän oli hyväksynyt vilpillisiä tutkimustuloksia sisältäneiden artikkeleiden julkaisemisen ja toimimalla yhtenä kirjoittajana kahdessa vilpillisessä artikkelissa. Tutkimukset oli toteutettu Kuopion yliopistossa, ja vilpilliset tulokset olivat osa Tatjana Degenhartin väitöskirjaa. Retraction Watchin saamien tietojen mukaan Carsten Carlbergin asema Itä-Suomen yliopistossa ei ole uhattuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
