Tapaukset Jari Vilen ja Carl Öhman

Suomessa plagiointia (ja tieteellistä vilppiä) on todettu vähän. Plagiointitapauksina julkisuudessa on puhuttu lähinnä vain kahdesta henkilöstä, jotka ovat Carl Öhman ja Jari Vilen. Jari Vilenin tapausta käsiteltiin jonkin verran julkisuudessa, mutta kovin vähän dokumentoitua tietoa on jäljellä. Aiemmin jo kirjoitinkin täällä blogissa, miten Jari Vilenin tapaus kirjautui myös suomalaisen Wikipedian sensurointiyritysten historiaan.

Oulun yliopisto on julkaissut selvityksen Jari Vilenin vuonna 1989 hyväksytyn pro gradun vilppiepäilyistä. Selvityksessä päädytään toteamaan että "noin puolet tutkielman tekstistä on lähes samasanaista lainausta ilman asianmukaisia
lähdeviitteitä". Selvityksessä esitetään myös Vilenin näkökulma asiaan: Vilenin mukaan ohjaajat tai tarkastajat eivät missään vaiheessa tuoneet esille mahdollisia tutkimuseettisiä ongelmia. Lisäksi Vilenin mukaan "opiskelijan on, jo yksin opiskelijan oikeusturvan kannalta, voitava luottaa ohjaajiinsa, tutkielman tarkastajiin, tiedekuntaan ja heidän työhönsä".

Vilenin gradu herätti keskustelua myös tieteentekijöiden piirissä ja Acatiimilehti julkaisi kaksi artikkelia Vilenin tapauksen tiimoilta vuonna 2002. Pekka Pihlanto kirjoitti kolumnin Kannattaa tehdä kunnon gradu ja Leena Kartio jatkoi aiheesta otsikolla Hyväksytyn gradun epäselvyyksiin puuttumisesta

***

Carl Öhmanin "väitöskirjaa" käsiteltiin myös jonkin verran julkisuudessa, mutta mistä oli kyse silloin kun Carl Öhmanin vilppiepäilyä käsiteltiin? Monet ottavat keskustelussa esille Öhmanin tapauksen esimerkkinä plagioinnista, mutta kyse oli paljon laajemmasta vilpistä. Väitöskirjaa vuodelta 1961 ei ollut olemassakaan ja vuonna 1959 hyväksytyn lisensiaattityön katsottiin perustuneen ainakin osittain keksitylle aineistolle.

Björn Meidal on artikkelissaan A Strindberg Forgery käynyt läpi Carl Öhmanin vuonna 1961 Helsingissä ilmestynyttä August Strindberg and the Origin of Scenic Expressionism. Kirjansa esipuheessa Öhman toteaa Helsingissä julkaistun teoksensa olevan lyhennetty versio väitöskirjasta, joka olisi julkaistu USAssa kesäkuussa 1961, mutta sittemmin väitöskirjaväite on todettu perättömäksi.

Meidal osoittaa artikkelissaan, miten Öhman oli käyttänyt keksittyä materiaalia, jotta oli aikaansaatu "illuusio autenttisuudesta". Öhmanin kirjan luvuissa 1-5 lähdeviittaukset ovat puutteelliset ja niissä on myös keksittyä materiaalia, jonka käyttö lisääntyy luvusta 6 lähtien. Meidal esittää useita esimerkkejä keksityistä aineistoista. Esimerkiksi Öhmanin kirjan sivulla 164 mainitaan Emil Grandisonin lesken Malla Grandisonin antaneen ystävällisesti aviomiehensä tekemät muistiinpanot ja päiväkirjan Öhmanin käyttöön. Meidal kuitenkin toteaa, että Emil Grandison ei koskaan ollut naimisissa, Malla oli Emilin äiti, joka kuoli 1917 eikä mitenkään voinut antaa aineistoa Öhmanille, joka syntyi vuonna 1930.

Meidal esittää yhteensä 13 esimerkkiä Öhmanin aineistonaan käyttämistä kirjeistä ja artikkeleista, joita ei ole olemassa. Meidalin artikkeli ilmestyi vuonna 1995 lehdessä Scandinavica: An International Journal of Sandinavian studies vol. 34, 61-69. Myös Wikipedia esittelee Öhmanin tapauksen ja Wikipediassa kerrotaan myös Öhmanin vuonna 1959 hyväksytystä lisensiaattityöstä löytyneestä vilpistä.

Carl Öhmanin tapauksen julkisointi sai osakseen myös kritikkiä. Mediaa syytettiin epäeettisyydestä asian käsittelyssä. Eräs mediakritiikki ja Öhmanin puolustus on julkaistu Tampereen yliopiston Aviisi-lehdessä vuonna 1995. Jetta Huttusen kirjoittama artikkeli on nimeltään Mediakoneisto jyrää taas.