31.12.2011

Vuoden 2011 päätös

Kiitos aktiivisille blogini lukijoille palautteesta ja juttuvinkeistä vuonna 2011!
Tänä syksynä olen kirjoittanut hieman aiempaa vähemmän, mutta se ei suinkaan johdu kiinnostukseni hiipumisesta tähän aiheeseen, päinvastoin! Monta mielenkiintoista tapahtumaa ja vilppiä on tiedossa ja "tutkinnassa" ja julkaisen niistä kirjoituksia, kunhan saan tilaa päiviini näiltä muilta, elämässä hieman tätäkin aihetta tärkeämmiltä tehtäviltä.

Vuoden 2011 merkittävin plagiointitapaus oli Saksan puolustusministeri zu Guttenbergin väitöskirjan paljastuminen plagiaatiksi. Tapaus johti myös monen muun saksalaisen väitöskirjan uudelleen tarkasteluun ja hylkäämiseen. Saksan plagiointitutkija Debora Weber-Wulffin blogia Copy, Shake and Paste seuraamalla pysytte ajan tasalla Saksan ja Keski-Euroopan tiedemaailman plagiointiuutisista.

Onko Suomessa ollut plagiointia vuonna 2011? Täytyy malttaa hetki ja odottaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan katsausta vuoteen 2011, TENKin toimintakertomukseenhan on sitten kirjattu oliko Suomessa yhtään vilppitapausta vuonna 2011. Vuoden 2010 toimintakertomuksesta selviää, että vuonna 2010 Suomessa oli yhteensä seitsemän vilppiepäilyä, joista viisi todettiin aiheettomiksi. Tässäpä Suomen tulokset vuodelta 2010:
"...tutkimusorganisaatiot ilmoittivat TENKille yhteensä seitsemästä hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilystä. Epäilyt selvitettiin siinä organisaatiossa, johon epäilyn alainen tutkimus oli tekeillä tai tehty. Näistä viidessä tapauksessa ei HTK-loukkausta todettu. Yhdessä tapauksessa todettiin vilppi, nimittäin luvaton lainaaminen eli plagiointi. Yhden ilmoitetun plagiointitapauksen käsittely oli vielä kesken joulukuussa 2010."

Vuonna 2010 Suomen tiede- ja korkeakoulumaailmassa oli siis yksi vilppitapaus, ja tästä juolahtikin mieleen Liisa Räsäsen kirjoittama fiktiivinen kertomus Tieteen integriteetin puolustajat. Tieteen integriteetin puolustamisesta voi kirjoittaa myös huumorin avulla, käykäähän lukemassa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti