18.12.2020

Lausuntopyyntö Tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle

MTV Live Uutisissa 24.11.2020 todettiin, että: 

Tiedelehdessä julkaistu Mooren artikkeli on hermostuttanut Suomessa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK), vaikka se pitääkin Mooren plagiointilöydöksiä oikeina. Neuvottelukunnan lehdelle lähettämässä korjauspyynnössä pidetään Mooren toimintaa epäeettisenä ja muistutetaan, että Moore ei edusta mitään virallista organisaatiota.


Näin on. Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on lähettänyt artikkeliani koskevan kirjeen lehdelle Journal of Academic Ethics 3.7.2020. Lehti pyysi minulta vastineen, jonka lähetin lehdelle 30.7.2020. TENK:n kirjettä tai vastinettani ei ole julkaistu lehdessä tai TENK:n sivuilla. 

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on "opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka edistää hyvää tieteellistä käytäntöä, ennaltaehkäisee tiedevilppiä sekä edistää tutkimusetiikkaa koskevaa keskustelua ja tiedotusta."   Kaudella 2019-2021 TENK toimii seuraavalla kokoonpanolla

Puheenjohtaja on Professori, dekaani Riitta Keiski, Oulun yliopisto

Varapuheenjohtaja on Professori Erika Löfström, Helsingin yliopisto

Neuvottelukunnan jäseniä ovat: 

  •  Johtava tutkija Kari Hämälainen, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
  • Lakiasiainjohtaja Matti Karhunen, VTT
  • Kehitysjohtaja Leena Liimatainen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
  • Erityisasiantuntija Susanna Näreaho, Metropolia
  • Professori Riitta Salmelin, Aalto yliopisto
  • Ohjelmajohtaja Sirpa Thessler, Luonnonvarakeskus
  • Apulaisprofessori Aleksi Tornio, Turun yliopisto
  • Professori Risto Turunen, ltä-Suomen yliopisto

Olen lähettänyt TENK:lle lausuntopyynnön koskien neuvottelukunnan lehdelle Journal of Academic Ethics lähettämää kirjettä. Tässä lausuntopyyntöni tekstiosa: 

"Lausuntopyyntö laatimastanne Request for correction concerning the article by Erja Moore published in 2019, titled Inconsistent Responses to Notifications of Suspected Plagiarism in Finnish Higher Education, Journal of Academic Ethics (2020) 18:1–16.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Riitta Keiski ja pääsihteeri Sanna-Kaisa Spoof ovat lähettäneet 3.7.2020 minua koskevan kirjeen lehdelle Journal of Academic Ethics. Kirje on nimetty suomen kielellä oikaisupyynnöksi ja englannin kielellä korjauspyynnöksi (request for correction). Siinä on saatekirjeen lisäksi julkaistavaksi tarkoitettu teksti (kohdat 1-3) ja ei-julkaistavaksi tarkoitettu teksti (kohdat 1-7). Julkaistavaksi tarkoitettu korjauspyyntö ei kuitenkaan sisällä tietoa siitä, mitä pyydätte korjattavaksi. Kirjeessä on lukuisia epäselviä kohtia ja toimintaani kyseenalaistavia lausumia.  

Lausuntopyyntööni 29.10.2020 olen saanut vastaukseksi pöytäkirjanotteita, joista selviää, että neuvottelukunta on tehnyt yksimielisen päätöksen yllä mainitun kirjeen lähettämisestä. Olette kokouksessanne 7.4.-8.4.2020 päättäneet ottaa ”Mooren artikkelin seuraavan kokouksen asialistalle”. Kokouksessa 9.6.2020 Iina Kohonen ja Sanna-Kaisa Spoof ovat esitelleet asiaa, olette keskustelleet asiasta, todenneet että artikkelissani on virheitä, ja että olen toiminut epäeettisesti. Olette tehneet tulkinnan aineistonkeruusta ja epäeettisestä toiminnasta olematta yhteydessä minuun. Lehdelle Journal of Academic Ethics lähettämänne kirje on kantelun tyyppinen, ja siinä esitetään minuun ja toimintaani kohdistuvia syytöksiä, jotka pääosin eivät koske artikkelin sisältöä. Varsinaisessa korjauspyynnössä ei esitetä korjauksia. Olette käsitelleet 3.7.2020 lähetetyn kirjeen kokouksessanne 26.8.2020.

Pyydän lausuntoanne ja perustelujanne 3.7.2020 lähettämänne kirjeen sisältöön. Lisäksi pyydän teitä käsittelemään ja perustelemaan Sanna-Kaisa Spoofin MTV Live Uutisissa 24.11.2020 esittämät tulkinnat ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytetyöstä ja HTK-ohjeen käytöstä."

Olen liittänyt lausuntopyyntööni taulukon, jossa TENK:n lähettämän kirjeen teksti on vasemmassa sarakkeessa ja perustelu- ja täsmennyspyyntöni oikeassa sarakkeessa. 

TENK:n kirje lehdelle on pitkä, siinä on monia minuun ja toimintaani kohdistuvia syytöksiä ja omituisia väittämiä, kerron niistä tarkemmin myöhemmin. (Jos haluatte lukea TENK:n lähettämän kirjeen ja vastineeni siihen niin laittakaa pyyntö sähköpostina tai kommenttikenttään). Joitakin kohtia kerron jo nyt, että pääsette jyvälle asiasta: 

- TENK sanoo, että artikkelissani on factual errors, joita ei kuitenkaan nimetä. 

- Minua ja lehteä syytetään yleisen tietosuoja-asetuksen rikkomisesta, mutta TENK ei nimeä mitä asetuksen kohtaa on rikottu ja miten. 

- TENK kertoo kansainväliselle lehdelle että minä olen käyttänyt vääriä perusteluja ja että olen  ottanut epäreilua etua sekä 1) lehdeltä Journal of Academic Ethics että 2) Suomen HTK-prosessista, kun olen jatkanut ilmoitusten tekemistä. Vääriä perusteluja ja saavuttamiani etuja ei kuitenkaan nimetä. 

- TENKin mukaan Theseuksessa julkaistut opinnäytetyöt eivät ole julkaisuja eikä Theseus ole julkaisutietokanta. 

- Ja tässä kirjeessä tosiaan esitettiin ensimmäistä kertaa tuo 24.11.2020 MTV Live Uutisissa ääneen kerrottu väittämä, että meillä olisi kaksi erillistä vilppityyppiä (opiskelija- ja tutkijavilppi) ja kaksi erillistä ohjeistusta julkaisuissa olevien vilppiepäilyjen tutkimiselle. 

Ja paljon muuta epäselvää, pitkä juttu siis tulossa. 



6.12.2020

MTV Live Uutiset 24.11.2020

Plagiointi kiinnostaa Suomessa harvoja toimittajia. Pohjois-Karjalan mediassa (YLE Pohjois-Karjala, Karjalainen) aihe ei ole ylittänyt uutiskynnystä syksyn 2018 jälkeen, vaikka ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon julkaistujen opinnäytetöiden plagioinneista on tehty jos jonkinnäköisiä päätöksiä ammattikorkeakouluissa, Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja Tutkimuseettisessä neuvottelukunnassa.

MTV Live Uutiset esitti 24.11.2020 yhdenlaisen päivityksen aiheeseen. Siellä kiinnostuttiin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan lausunnoista sen jälkeen, kun Tutkimuseettinen neuvottelukunta lähetti "korjauspyynnön" lehdelle Journal of Academic Ethics koskien lehdessä julkaistua artikkeliani (tietoja artikkelista edellisissä päivityksissäni). 

Tässä poimintoja uutisesta: 

"Neuvottelukunnan pääsihteerin Sanna-Kaisa Spoofin mielestä yamk-opinnäytetöiden plagiointipaljastuksissa Moore on käyttänyt liian järeitä toimenpiteitä varsinaisiin epäkohtiin nähden, ja samalla on sekoitettu keskenään tiedevilppi ja opiskelijavilppi."

Spoof puhuu: "No siinä hän osuu oikeaan, että plagiointia sieltä löytyi, mutta tää selvityspyyntö sinänsä millä tavalla nämä opinnäytetyöt sitten tarkastettiin, niin tää tarkastustyökalu oli oli  turhan järeä, tähän tarkoitukseen."

Ahjopalo kysyy: "Mitä tarkoitat tällä?"

Spoof vastaa: "Tiedevilppi ja ja opiskelijavilppi on eri asia, elikkä tässä tää plagiointiepäily kohdistu opinnäytetöihin, ja nehän on harjoitustöitä joissa opiskelijat vasta harjoittelee muun muassa tieteellistä kirjoittamista. Ja sitten niinku niissä se vastuu on erityisesti opinnäytetöiden ohjaajilla et sinne se pitäs se huomio tässä erityisesti kiinnittää. Ja sitten meillä taas Tutkimuseettinen neuvottelukunta on antanut niinku ammattitutkijoille ohjeiston siitä, että mitä on tiedevilppi ja miten sitä tutkitaan ja nää opintotyöt, niin niitä ei pitäs opiskelijoiden tekeminä tässä raskaassa prosessissa lähtee selvittämään. Suurin vastuu tässä on näiden opinnäytetöiden ohjaajilla ja ilman muuta sitten ammattikorkeakouluilla, et siellä on ollut puutteita näiden ohjaajien osaamisessa, mutta että kun tää asia sitten nousi nousi esiin niin ammattikorkeakoulut ovat kyllä parantaneet ja ovat ohjanneet opettajia sitten koulutukseen liittyen tähän tutkimuseettiseen osaamiseen."

Ahjopalo puhuu:

"Vaikka pääsihteeri Spoof sanookin, että selvitysprosessi on liian raskas Tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle, neuvottelukunnan omilla nettisivuilla annetaan ymmärtää toisin.  Näemme nyt ruudussa tekstin. Sivuilla kerrotaan, että myös ammattikorkeakoulujen ylempien tutkintojen opinnäytteisiin kohdistuvat epäilyt tutkitaan."

 "Myös maisteritasoisen, mukaan lukien ammattikorkeakoulujen ylemmät tutkinnot, tai sitä korkeamman oppiarvon saavuttamiseksi tehtyihin tieteellisiin opinnäytteisiin kohdistuvat HTK-loukkausepäilyt tutkitaan näiden ohjeiden mukaan, vaikka opinnäytettä ei olisi julkaistu."


Toimittaja Ahjopalo haastatteli myös minua. Jos asia kiinnostaa niin käykää katsomassa uutinen, kestää kahdeksan minuuttia. Otsikko on: Räikeitä plagiointeja opinnäytetöistä löytänyt nainen paljastaa: "Siellä on ylempiä toimihenkilöitä sekä politiikassa ja kunnanvaltuustoissa toimivia henkilöitä"

TENKn lehdelle Journal of Academic Ethics lähettämässä korjauspyynnössä sanottiin ylläolevan haastattelulainauksen tapaan, että meillä on Suomessa kaksi eri vilppityyppiä (academic ja scientific) julkaistuissa teksteissä ja kaksi eri tutkimusprosessia, ja että (vain) minä olen tulkinnut HTK-ohjeen väärin. (Onneksi HTK-ohje on aikanaan käännetty myös ruotsiksi ja englanniksi ja lehden oli helppo tarkistaa, että TENK puhui omia ohjeitaan vastaan.)

Tunnistatteko te vilppityypit ja oletteko nähneet TENKn puheiden mukaisia ohjeistuksia? Laittakaahan kommentteja! 

Mitäs mieltä olette, pitäisikö ammattikorkeakouluissa opettavien tietää plagioinnista ja opinnäytetyön eettisistä kysymyksistä jo opettajaksi mennessään? Miten jälkikäteisellä "pakkokoulutuksella" saadaan korjattua viimeisen kymmenen vuoden aikana hyväksytyt vilpilliset opintosuoritukset ja opinnäytetyöt? 

9.8.2020

Korkeakouluissa laaditut plagiointia koskevat asiakirjat ovat julkisia, liitteineen

Otsikko on itsestäänselvyys. Olen yli kymmenen vuoden ajan pyytänyt eri yliopistoista plagiointitapausten käsittelyä koskevia asiakirjoja. Vakiotekstini on ollut "Pyydän asiakirjoja xx plagiointitutkimusta varten." Yliopistoista olen aina saanut vastauksena asiakirjat, monesti ne ovat tulleet jo samana päivänä. 

Ammattikorkeakouluilta plagiointia koskevien asiakirjojen saaminen on ollut vaikeaa. En ole saanut asiakirjoja ollenkaan tai sitten on laitettu vain osa. Annetaan ehkä päätös, mutta ei liitteitä, joihin päätös perustuu. Kysyin asiaa EOA:lta tammikuussa 2019. Eduskunnan oikeusasiamies on tehnyt asiasta päätöksen 8.6.2020, jossa tuo itsestäänselvyys todetaan: julkisia ovat, liitteineen. Päätös on julkaistu 13.7.2020 hieman lyhennettynä ilman nimiä otsikolla Ammattikorkeakoulu menetteli asiakirjapyynnön käsittelyssä lainvastaisesti

https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/101/2019

Kysyin eduskunnan oikeusasiamieheltä, että voinko julkaista päätöksen nimineen, vastaus oli kyllä. 

Kysyin, voinko julkaista myös rehtori Petri Raivon asiaan 1.3.2019 kirjoittaman vastineen, vastaus oli kyllä. 

Kysyin myös, että voinko itse kääntää päätöksen ja rehtorin vastineen englanniksi, vastaus oli kyllä. Tätä kysyin siksi, että valmistelen konferenssiesitystä ja tieteellistä artikkelia, jossa on aineistona plagioinnin käsittelyä koskevat asiakirjat korkeakouluissa ja Tutkimuseettisessä neuvottelukunnassa.

Voin tietysti julkaista rehtorin kirjoittaman vastineen täällä blogissakin, jos teillä lukijoilla on kiinnostusta? 

Tältä kesältä Creating Knowledge -konferenssi peruttiin. Tarkoitukseni oli esittää siellä analyysini plagioinnin luovista tulkinnoista ammattikorkeakouluissa ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan lausunnoissa. Konferenssi peruuntui, hyväksytyt abstraktit kuitenkin julkaisiin. Tässä minun panokseni otsikolla What's new copycat? Creative interpretations of plagiarism in Finnish higher education. 

Tarkoituksena oli elävöittää esitystä konfenssissa niin, että tanskalaisen tutkijakollegani puhelimesta olisi juuri ennen esitystäni "vahingossa" kuulunut musiikkia, eräs Tom Jonesin kappale. Ehkä tämä pitää nyt unohtaa. Tästä asiasta ei oikein ole hyväksyttyä heittää huumoria. Mietimme kyllä, että ehkä olisi tullut tekijänoikeussyytös musiikin luvattomasta käytöstä. Mutta näin ei siis tehty kun ei edes nähty.










1.5.2020

Vilppiepäilyn varsinainen tutkinta ja päätös (12.8.2019) hakea tutkinnon purkua

Eräänä syksyn 2018 perjantaina (9.11.2018) Karelia-ammattikorkeakoulu tiedotti jo hyväksyttyjen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetöiden plagiointiepäilyistä ja niiden käsittelystä: Karelia-ammattikorkeakoulussa paljastunut plagiointitapauksia.Viikonlopun jälkeen maanantaina (12.11.2018) jo tiedotettiin tapauksista tehdyistä päätöksistä otsikolla Karelia-ammattikorkeakoulu tehnyt päätökset plagiointitapausten seuraamuksista. Tässä maanantain tiedotteessa kerrotaan neljästä esiselvityksestä. Kun muut tyytyivät esiselvitykseen, yhden opinnäytetyön tekijä kiisti esiselvityksen tuloksen ja asiasta käynnistettiin varsinainen tutkinta.

Tämän tapauksen ratkaisusta tai muista myöhemmin käsitellyistä plagiointitapauksista ei löydy tiedotetta, mutta rehtorin päätökset tapauksista ovat tilattavissa.

Esiselvitykseen tyytymättömän ex-opiskelijan opinnäytetyötä varten nimitettiin tutkintaryhmä 21.11.2018 ja tutkintaryhmän raportti valmistui 20.5.2019. Rehtori antoi päätöksen asiasta 12.8.2019 (Toimenhaltijapäätös § 73, 3/13.02/2018). Tutkintaryhmän raportin mukaan opinnäytetyössä esiintyy vilppiä ja piittaamattomuutta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Tutkintaryhmä oli puoli vuotta kestäneen työskentelynsä aikana käsitellyt vain ilmoituksessa olleet neljä kohtaa, jotka se totesi plagioiduiksi. Muutoin tutkintaryhmä viittasi esiselvitysraporttiin. Rehtorin päätöksessä kerrotaan opiskelijan omasta vastineesta seuraavasti:

"XX tuo esille omat näkemyksensä esiselvitysraportin tuloksista, Urkund-raportin hyväksyntärajoista, ammattikorkeakoululaista ja sen velvoitteista ohjaukseen sekä Erja Mooren motiivista kostoon ja julkisuushakuisuuteen viimeaikaisissa ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden vilppitapauksissa."
(En tunne tätä kaveria, emmekä ole tietääkseni tavanneet, joten on vaikeaa päätellä, mitä kostomotiivi mahtaa tarkoittaa. Sen voisi ehkä päätellä, että tekijä itse ei myönnä tehneensä vilppiä, vaan hakee syyllistä toimintaansa muualta.)

Päätöksessä rehtori mainitsee seuraavat toimenpiteet:

1) Karelia-amk hakee YAMK-tutkinnon purkamista (peruuttamista) korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

2) Julkaistu versio merkitään tekstillä:  "Opinnäytetyöstä on sen julkaisemisen jälkeen laadittu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistuksen mukainen esiselvitys, jossa opinnäytetyön todettiin loukkaavan hyvää tieteellistä käytäntöä. Opinnäytetyössä on todettu laajamittaista plagiointia."

3) Päätös ja esiselvitysraportti toimitetaan tekijän työnantajalle.

Päätös on siis tehty 12.8.2019. Aiemmin, syksyllä 2018 Karelia-ammattikorkeakoulu haki opinnäytetyössä todetun plagioinnin takia yhden YAMK-tutkinnon purkamista korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jonka kieltävä päätös tutkinnon purkamisesta tuli 16.9.2019.

Mitäs luulette, mitä tässä tapauksessa on tapahtunut? Asiasta ei ole tiedotettu eikä mediassa asiaa ole käsitelty syksyn 2018 tapaan. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan vuoden 2019 toimintakertomus ei tätä kirjoittaessani ole ilmestynyt. Yritän muistaa tarkistaa miten tämä varsinainen tutkinta ja aiempi korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsitelty tapaus on siinä käsitelty. 





15.1.2020

Vuoden 2019 kuulumiset osa II

Osallistuin kesäkuussa 2019 plagiointia käsittelevään konferenssiin Vilnassa. Pidin konferenssissa esityksen otsikolla:

Inconsistent responses to notifications of suspected plagiarism in Finnish higher education.

Esitykseni aineistona oli 29 ylemmän korkeakoulututkinnon opinäytetyötä koskevat asiakirjat, joissa käsiteltiin opinnäytetyöstä vuonna 2018 esitettyä plagiointiepäilyä. Kunkin korkeakoulun rehtori oli tehnyt asiasta omanlaisensa päätöksen. Kovin eri tavoin eri korkeakouluissa tällaista hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyä käsitellään. Tutkimukseni johtopäätös on esitetty otsikossa: Plagioinnin käsittelyn ja jopa sen ymmärtämisen taso vaihtelee eri korkeakouluissa, vaikka kaikki korkeakoulut ovat sitoutuneet noudattamaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjetta hyvästä tieteellisestä käytännöstä (ns. HTK-ohje).

Konferenssiesitysten pitkät abstraktit ovat luettavissa täällä: omani alkaa sivulta 113.

Kirjoitin esitykseni pohjalta artikkelin, joka julkaistiin 17.12.2019 lehdessä Journal of Academic Ethics. Tässä linkki artikkeliini: https://link.springer.com/article/10.1007/s10805-019-09354-0?shared-article-renderer

Koko artikkelin voi lukea korkeakoulujen kirjastojen kautta. Jos sinulla ei ole pääsyä korkeakoulun kirjastoon, mutta kiinnostut artikkelista, niin laitapas viestiä - voin lähettää kirjoittajan kappaleen sähköpostilla.



14.1.2020

Vuoden 2019 kuulumiset, osa I

Vuosi sitten (14.1.2019) ilmestyi YLE:n juttu ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetöiden plagiointiselvittelyistä. Jutun otsikko  Ylempien amk-tutkintojen plagiointisoppa sakenee taisi saada jotkut tahot provosoitumaan. (Kuten jutun kuvasta näkyy, minua haastateltiin kesken lumitöiden, joita viime vuonna olikin paljon.) Jo seuraavana päivänä 15.1.2019 ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE julkaisi sivuillaan kannanoton: Plagiointi on aina väärin ja vastuu siitä on ensisijaisesti tekijällä. Tämäkään kannanotto ei kaikkia miellyttänyt.

YLE:n artikkelissa kerrotaan, että yksi tapaus eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen, josta haettiin tutkinnon purkamista. Korkein hallinto-oikeus päätti asiasta 16.9.2019. Päätös ylitti uutiskynnyksen esimerkiksi MTV:llä ja Helsingin Sanomissa ja Turun Sanomissa, mutta ei Pohjois-Karjalan mediassa, vaikka hakijana oli Jensuussa sijaitseva Karelia-ammattikorkeakoulu, joka tiedotti syksyllä 2018 päätöksestään hakea tutkintoa purettavaksi. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä hakemukseensa Karelia ei ole antanut tiedonantoa.

MTV uutisoi asian otsikolla KHO: Insinööri saa pitää tutkintonsa vaikka opinnäytetyö hylättiin kopioinnin vuoksi.

Helsingin Sanomat otsikoi uutisen seuraaasti: Insinööri kopioi osan opinnäytetyöstään, oikeuden mielestä se ei riittänyt tutkinnon perumiseen. (tämä juttu jää maksumuurin taakse)

Turun Sanomat otsikoi uutisen: KHO: Insinöörin opinnäytetyö hyväksyttävä, plagiointi olisi pitänyt huomata aiemmin. 

Ennen syyskuussa annettua Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä Karelia-ammattikorkeakoulussa saatiin päätökseen varsinainen tutkinta sellaisesta opinnäytetyöstä, jonka tekijä ei ollut tyytynyt esiselvityksen tulokseen syksyllä 2018. 
Rehtori Petri Raivon Karjalaiselle 12.11.2018 antaman haastattelun mukaan tämä silloin viides selvitettävänä ollut plagiointitapaus "on kansallisestikin merkittävä, koska opinnäytetyön tekijä on kiistänyt esiselvitysraportin tulokset." 
Karjalaisen uutisessa todetaan: Karelia-ammattikorkeakoulun mukaan lopullinen ratkaisu asiaan saadaan siis vasta kevätlukukaudella 2019. Tästä varsinaisesta tutkinnasta tai sen päätöksestä Karelia-ammattikorkeakoulu ei ole tiedottanut.