Plagiaatintunnistimien käyttöönotto

Vaikka plagiointia ei Suomessa edelleenkään tunnusteta olevan, monet korkeakoulut ovat kuitenkin ottaneet käyttöön sähköisiä plagiaatintunnistimia opiskelijoiden kirjallisten suoritusten ja opinnäytetöiden tarkistusta varten. Tätä asiaa ihmettelin jo puolitoista vuotta sitten Kever-Osaaja -lehdessä julkaistussa artikkelissani Plagiointia Suomen korkeakouluissa? Kysymysmerkki otsikkoon piti jättää sen takia, että vaikka "käytäväpuheissa" plagioinnista puhutaan paljon ja opintosuorituksissa sitä nähdään olevan, niin tilastoihin tai vaikkapa korkeakoulutuksen laatuarviointeihin opiskelijoiden (tai muidenkaan) tekemä plagiointi ei päädy.

Sähköisiä plagiaatintunnistimia on käytetty systemaattisesti jo pitkään englanninkielisellä korkeakoulutuksen alueella sen jälkeen, kun plagioinnin huomattiin lisääntyneen. Alunperin plagiaatintunnistusohjelmia kehitettiin nimenomaan ohjelmoinnin opiskelijoiden plagiaattien tunnistamiseen, mitä koskevia artikeleita julkaistiin jo 1980-luvulla. Internetin käytön yleistyessä 1990-luvulla plagiaatintunnistimia kehitettiin ja alettiin käyttää tekstien yhdenmukaisuuksien havaitsemiseksi, ja 2000-luvulle tultaessa plagiaatintunnistien käyttö arkipäiväistyi korkeakouluissa. Myös monet englanninkieliset tieteelliset lehdet ovat ottaneet käyttöön plagiaatintunnistimet ja lehdelle julkaistavaksi lähetetyt artikkelit käyvät tunnistimessa.

Suomessa plagiaatintunnistimia on otettu käyttöön pikkuhiljaa. Oulun yliopisto ja Åbo Akademi ovat jo useamman vuoden käyttäneet plagiaatintunnistimia, ja ammattikorkeakoulut päätyivät muutama vuosi sitten hankkimaan yhteishankintana Urkund-järjestelmän, jota monet amkit käyttävätkin jo systemaattisesti. Nyt myös Helsingin yliopistossa on paneuduttu asiaan, kun siellä lähdettiin viime vuonna pilotoimaan plagiaatintunnistimen käyttöönottoa. (ks. Plagiaatintunnistamisjärjestelmän pilotointi).

Plagiaatintunnistimien käyttöönotto näyttää olevan Suomessa paitsi hidasta myös vaikeaa. Muualla jo vuosikausia käytettyjä järjestelmiä pilotoidaan (uudelleen) ja käyttökokemuksista tai plagiaattien määrästä ei ole tietoa. Hankalaa on sekin, jos plagiaatintunnistimen antamaan mekaaniseen raporttiin luotetaan sokeasti, kun tiedetään että tunnistin voi antaa vääriä tuloksia, olivatpa ne positiivisia tai negatiivisia vääriä tuloksia. Siteeraan itseäni, eli tässä pätkä yllämainitusta artikkelistani: "Ohjelma merkitsee jostain sähköisestä dokumentista lainatun ja asianmukaisesti lähdemerkinnällä ja lainausmerkeillä varustetun osion kopioiduksi tekstiksi, ja opettajan tulee tarkastaa tällöin lähdemerkintätavan oikeellisuus. Väärät negatiiviset tulokset johtuvat ohjelmiston puutteista; ohjelma ei välttämättä hae vertailua kaikista sähköisesti julkaistuista aineistoista. Paperista paperiin plagioiminen jää myös opettajan tunnistettavaksi."