Vielä muutama sana plagiaatintunnistimista

Viime viikolla kirjoitin tänne blogiin Saksassa tehdyistä testeistä, joilla Debora Weber-Wulffin johdolla tutkittiin plagiaatintunnistimien toimivuutta (Miten hyvin sähköiset plagiaatintunnistimet toimivat?)

Jonathan Bailey kirjoittaa tänään blogissaan asiasta otsikolla PlagAware Takes Top Honors in Plagiarism Checker Showdown. Bailey pitää Weber-Wulffin tekemiä testejä ja tutkimuslinjaa arvokkaana kansainvälisestikin, erityisesti kun tunnistimiin syötettiin eri kielillä kirjoitettuja tekstejä (saksa, englanti, japani). Tulokset noudattavat pitkälle Baileyn itsensä tekemiä testauksia, havaintoja ja kannanottoja, ja tässäkin kirjoituksessa hän ottaa reilusti kantaa. Hän on samaa mieltä testauksessa esille tulleista seikoista: jotkut plagiaatintunnistimet eivät toimi ollenkaan. Bailey uskaltaa myös sanoa ääneen, että jotkut plagiaatintunnistuspalveluja myyvät tai niitä ilmaiseksi tarjoavat firmat itse asiassa keräävät materiaalia, jota myyvät sitten hyväuskoisille opiskelijoille "paperitehtaista" (paper mills) tilattuina esseinä ja opinnäytetöinä. Plagiaatintunnistuspalvelu onkin itse asiassa plagiaattien myyntipalvelu! Jos olet vahingossa laittanut tekstisi johonkin tällaiseen palveluun, voi olla että tekstisi ilmestyy jossain muualla jonkun muun nimellä. Bailey on myös nimennyt näitä huijausjärjestelmiä tekstissään.

Bailey muistuttaa, että plagiaatintunnistimia (niitä oikeita) käytetään kahdessa tarkoituksessa: 1) tarkistetaan onko jokin teksti alkuperäinen tai 2) tarkistetaan onko jossain julkaistu aiemmin julkaistua tekstiä. Nyt käsitellyt Softwaretest2010 analyysit oli siis tehty korkeakoulujen näkökulmasta, jolloin tunnistimen avulla pyritään selvittämään, onko kirjoittaja itse luonut oman, uuden tekstin. Sisällöntuottajien näkökulmasta plagiaatintunnistimia käytetään todentamaan sitä, onko vaikkapa minun tekstiäni tai osia minun tekstistäni käytetty sellaisenaan jossain muualla.