27.12.2021

Vuonna 2021 tehtyä

Olin syyskuussa alkanut tehdä tänne blogiin koostetta tänä vuonna tekemistäni plagiointiepäilyilmoituksista ja lausuntopyynnöistä TENK:lle, mutta kirjoitus oli jäänyt kesken. Kerron tässä postauksessa tämän vuoden "tilastot" tiedoksenne ja iloksenne. Aloitan kuitenkin viime vuodesta, koskapa 2020 taisin tehdä vain kaksi ilmoitusta. Ne molemmat koskivat merkittävissä asemissa olleita henkilöitä, jotka olivat suorittaneet ammattikorkeakoulussa tutkinnon ja joiden opinnäytetyössä oli laajaa plagiointia. Ammattikorkeakoulut eivät tutkineet näitä tapauksia. 

Talvi 2020-21 oli tosi kylmä, päivät istuin sohvalla ja innostuin tutkimaan Theseusta uudelleen. TENK oli vakuuttanut useissa yhteyksissä, että amkit ovat korjanneet toimintaansa eikä plagiointia enää ole. Mutta uusistakin YAMK-opinnäytetöistä alkoi löytyä vaikka mitä, ei laatu ollutkaan parantunut. Tein siis alkuvuodesta kymmenen ilmoitusta plagiointiepäilyistä alle kaksi vuotta vanhoissa YAMK-opinnäytetöissä. Näistä kirjoitin 2.5.2021 postauksessa, ja kerroin millaisia vastauksia tuli. Noiden kymmenen lisäksi laitoin loppukesästä yhteensä viisi ilmoitusta lisää. Plagiointiepäilyilmoituksen saivat kesällä ja syksyllä XAMK, Haaga-Helia, Savonia, Novia ja TAMK. Lisäksi tietokoneellani näkyy olevan kolme ilmoitusta "vaiheessa" ja niiden lähettäminen menee vuoden 2022 puolelle.

Epäyhtenäisyys amkien vastauksissa jatkuu, ja XAMK:lta tuli ehkä kaikkien aikojen hauskin vastaus, jonka voisi tiivistää näin: "Opiskelija on palauttanut Theseukseen keskeneräisen version." Rehtori ei vastannut mitään, asiaa ei tutkittu, jäi vaikutelma että ei edes ymmärretty ilmoitustani, vaikka olin tehnyt pitkän rautalankaversion tekstivertailuineen. Vastauksen mukaan liitetty "oikea" opinnäytetyöteksti oli aivan sama kuin Theseuksessakin, ainoa ero oli liitteissä. 

Vielä aloin viime talvena tutkailemaan englanninkielisiä YAMK-opinnäytetöitä, joita on julkaistu Theseuksessa. Tein aiheesta esityksen kesäkuun Plagiarismi-konferenssiin ja syksyllä viimeistelin tekstin artikkeliksi. Tiukalle otti artikkelin kirjoitus, dataa oli liikaa ja lopulta jaoin esityksen kolmeen eri teemaan. Yhdestä teemasta kirjoitin, ja kaksi muuta samasta aineistosta kirjoitettavaa artikkelia ovat alkuvaiheessa. Artikkelin nimeksi tuli lopulta Compromising academic integrity in internationalisation of higher education. Näistä korkeakoulutuksen kansainvälistymiseen liittyvistä YAMK-opinnäytetöistä (Master's thesis) löytyi paljon plagiointia ja piittaamattomuutta. Plagiointi on kansainvälistä: Suomessa maiseritason tekstiin saa kopioida tekstiä ja lähteitä mistä päin maailmaa tahansa. Edes lähdeluetteloa ei tarvitse itse tehdä, voi kätevästi vaikkapa kopioida jonkun toisen tekstin lähdeluettelon, eikä tekstin lähdeviitteiden tarvitse vastata lähdeluetteloa. 

Saa nähdä otetaanko artikkelini julkaistavaksi vai alkaako liikkua vastustavia voimia kuten edellisen artikkelini kohdalla 🙈

Vuonna 2021 olen laittanut TENK:lle yhteensä kuusi lausuntopyyntöä, seitsemäs on lähes valmis ja ehtinee tämän vuoden tekosiksi. Lausuntopyynnöt koskevat Metropolian, Haaga-Helian, Centrian, LAB-ammattikorkeakoulun, XAMK-ammattikorkeakoulun ja Lapin ammattikorkeakoulun menettelyjä plagiointiepäilyn tutkimisessa, plagioinnin tunnistamisessa ja tunnustamisessa ja seuraamusten määrittelyssä. Seitsemäs lausuntopyyntö koskee HAMK:n tekemää varsinaista tutkintaa.




18.12.2021

Kreodissa kirjoitettua: Plagiointi edelleen yleistä ammattikorkeakouluissa.

Kreodi on ammattikorkeakoulukirjastojen verkkolehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. Vuoden 2021  numerossa 5 on Minna Marjamaan kirjoittama artikkeli, johon hän haastatteli minua. Artikkeli ilmestyi otsikolla Plagiointitutkija Erja Moore: "Plagiointi  on edelleen yleistä ammattikorkeakouluissa".  

Artikkelissa käydään läpi plagioinnin määrittelyä ja sitä miten ammattikorkeakoulut ovat suhtautuneet plagiointi(epäily)ilmoituksiin. Kansainvälisyysnäkökulmaakin avataan ja totean taas kerran, että ylemmän korkeakoulututkinnon tulee olla ylemmän korkeakoulututkinnon tasoinen. YAMK-opinnäytetöiden tulee olla valmiita, EQF tason 7 osaamista ilmentäviä tekstejä, eivätkä ne ole harjoitustöitä.

Artikkelia varten minulta kysyttiin, kuinka monta ilmoitusta olen tehnyt plagiointiepäilyistä ja vastasin että yli 50. Onhan noita, monta on vielä tekemättä


3.8.2021

Konferensseissa tuli puhuttua näin

Osallistuin kesäkuussa kahteen konferenssiin, ensimmäinen oli Tromssassa järjestetty Creating Knowledge. Esitykseni  What's new copycat? Alternative facts in interpretations of RCR guidelines in Finland sujui hyvin! Vauhdikasta esitystäni seuranneet kolmisenkymmentä osallistujaa eivät oikein muuta osanneet kysyä kuin, että miksi TENK muuttaa ohjeitaan ja miksi korkeakouluissa tapahtuva plagiointi salataan. Kutsun tässä esityksessäni plagiointiepäilyjen käsittelyä Suomessa hallinnolliseksi rumbaksi. Kirjoitellaan kirjeitä, laaditaan vastineita, ja määritellään ohjeita ja määritelmiä uusiksi :) Julkaisin esitykseni Slide Sharessa, käykääpäs vilkaisemassa noita "vaihtoehtoisia faktoja": 

https://www.slideshare.net/ErjaMoore/moore-erja-presentation-ck2021

Diassa 6 on TENK:n tilaaman Tutkimusetiikan barometrin englanninkielisen version sivulla 16 julkaistu kuva. Diassa 7 on siitä tehty johtopäätös: 82% vastaajista ei juurikaan tiedä plagiointia tapahtuvan. Itse kun tuijotan kuvaa ja lasken, niin vastaajista 61% on kyllä tietoisia plagioinnista. 

Toinen konferenssi, johon osallistuin oli European Conference on Academic Integrity and Plagiarism 2021. Jos vilkaisette konferenssin ohjelmaa, niin näette kuinka paljon esityksiä oli. Itse pääsin esittämään esitykseni heti ensimmäisenä konferenssipäivänä aloitusluennon jälkeen ja hyvin sekin meni, vaikka aloitin esitykseni tunti sen jälkeen, kun sain toisen koronarokotteeni :) 

Ennen esityksen hyväksymistä pitkät abstraktit kävivät kahteen kertaan referee-menettelyssä. Esitykseni otsikko oli Accuracy of referencing in Master's theses reflecting integrity in academic writing.  Koko pitkä abstrakti on julkaistu abstraktikirjassa täällä, sivuilla 170-171. Aineistonani ovat Theseuksessa vuonna 2020 julkaistut Master's theses/YAMK-opinnäytetyöt, joista otin satunnaisotoksen ja katsoin kaikista töistä viittausten asianmukaisuuden. Päätulokset voitte lukea tuosta abstraktista. Konferenssin jälkeen olen tehnyt kolme ilmoitusta eri ammattikorkeakouluihin tässä otoksessa ilmenneistä plagioinneista, pari ilmoitusta on vielä "vaiheessa".  




 

2.5.2021

Vastauksia hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyilmoituksiin vuonna 2021, osa 1

Artikkelini korkeakoulujen vastauksista vuonna 2018 tekemiini ilmoituksiin plagioinnista YAMK-opinnäytetöissä julkaistiin vuonna 2019 sähköisesti ja vuonna 2020 paperiversiossa lehdessä Journal of Academic Ethics. Asia ja otsikko oli, että vastaukset ja käsittelyt ovat epäyhtenäisiä ja plagiointikin määritellään eri tavoin eri korkeakouluissa. Artikkelin kirjoitusaikana osa tapauksista oli TENK:n lausuttavana. Artikkelista TENK hermostui, vaikka lausuntoja siinä ei vielä analysoitukaan, ja kirjoitti lehdelle piiiitkän kirjeen, josta kerroin jo viime vuoden postauksissa. 

Toimintakertomuksessa 2019 TENK ei kerro näistä lausunnoista mitään, vaan kuittaa, että "Muut vuonna 2019 annetut lausunnot koskivat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetöiden plagiointiepäilyjen käsittelyä ammattikorkeakouluissa."

Laitoin alkuvuodesta 2021 kymmenen ilmoitusta hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyistä eri ammattikorkeakouluille. Vastauksia on tipahdellut ja epäyhtenäiseltä käsittely näyttää edelleen, vaikka HTK2012-ohje on edelleen voimassa. Näin on vastattu:

Turun amk käsitteli asiallisesti ja HTK-ohjeen mukaisesti. Plagiointi todettiin.

Lapin amk käsitteli asiallisesti ja HTK-ohjeen mukaisesti. Plagiointi todettiin.

Savonia käsitteli asiallisesti ja totesi piittaamattomuuden (ilmoitukseni koski virheellisiä  lähdeviitteitä).

Metropolia teki päätöksen asian käsittelyn lopettamisesta, plagiointia tai piittaamattomuutta ei löytynyt. Yksisivuisen esiselvityksessä todetaan, että "Työ on ennen hyväksymistä tarkastettu kahteen kertaan plagioinninpaljastusohjelmalla, eikä toinen tarkistusraportti tunnistanut plagiointia ensimmäisen raportin perusteella tehtyjen korjausten jälkeen." (=ensimmäisessä tuli esille plagiointia, eikä vaan?) Esiselvityksessä ei käsitellä ilmoituksessa osoittamiani samankaltaisuuksia aiempien tekstien kanssa tai virheellisiä lähdeviitteitä. Rehtori kertoo päätöksen perustelut seuraavin sanoin: "Lausunnossaan esiselvittäjä toteaa, että esiselvityksen perusteella ei synny vaikutelmaa tarkoituksellisesta plagioinnista tai anastamisesta, muusta piittaamattomuudesta tai pyrkimyksestä johtaa tiedeyhteisöä harhaan."

Centria käsitteli asian esiselvityksessä. Plagiointia, itseltä plagiointia tai lähdeviittausvirheitä ei todettu. 

Haaga-Helia toteutti esiselvityksen "sisäisenä selvityksenä" ja teki päätöksen. Vilppiä ei löytynyt, sen sijaan oli puutteita lähdeviitetekniikassa. Esiselvittäjä piti ilmoitustani muutamassa kohdassa moitittavana, ja jopa asiattomana. Kun olin verrannut tämän opinnäytetyön tekstiä kahdeksaan eri teokseen, yksi niistä olikin kirjoittajan vuonna 2009 toisessa ammattikorkeakoulussa valmistunut amk-opinnäytetyö. Minun olisi pitänyt tietää, että kyseessä oli sama henkilö (eri sukunimi). Nimittäin, aiemman opinnäytetyön tekstin kopioiminen lähdeviitteineen ei ole Haaga-Helian mukaan itseplagiointia vaan AHOT-menettelyyn kuuluvaa aiemmin opitun tunnustamista. 😮 (Centria hyväksyy myös aiemman amk-opinnäytetyön tekstin ja lähteiden siirtämisen YAMK-opinnäytetyöhön, edes lukupäivää ei tarvitse vaihtaa, kahdeksan vuoden takainen lukupäivä käy hyvin.)

LAB-amk:lle lähteneitä ilmoituksia ei käsitelty. Rehtori päätti, että yksi on liian vanha (se joka tuli esille plagioinnin "ketjutuksessa") ja kahta ei tarvitse käsitellä, koska ne eivät ole tieteellisiä töitä.

Hämeen ammattikorkeakoulussa ilmoitustani käsitellään esiselvityksessä. 

Väliyhteenveto: YAMK-opinnäytetöitä koskevien plagiointi-ilmoitusten käsittely ja päätökset ammattikorkeakouluissa ovat edelleen epäyhtenäisiä, minkä totesin TENK:n hermostuttaneessa artikkelissa, jonka otsikko oli Inconsistent responses... 

1.4.2021

TENK ei lausu - kolme (naista) jääväsi itsensä

Kirjoitin täällä blogissa ennen joulua, että tein Tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle lausuntopyynnön heidän omista sanomisistaan, eli lehdelle Journal of Academic Ethics lähetetystä kirjeestä ja pääsihteeri Sanna-Kaisa Spoofin julkisuuteen antamista lausumista. 

Sain vastauksena pöytäkirjanotteen TENK:n 12.2.2021 kokouksesta, jossa todetaan:

"TENK ei anna lausuntoa TENKin esittämistä kommenteista. TENK antaa lausuntoja
viranomaisille tai HTK-prosesseihin liittyen. TENK huomauttaa, että TENKin jäsenille ei voi osoittaa lausuntopyyntöjä. Yhteydenotot tulee ohjata TENKiä koskevissa asioissa aina
TENKin viralliseen osoitteeseen, ei yksittäisille jäsenille. Riitta Keiski, Sanna-Kaisa Spoof ja Iina Kohonen jääväsivät itsensä asian käsittelystä ja poistuivat kokouksesta."

Pöytäkirjanotteessa ei anneta perusteluja sille, minkä takia puheenjohtaja Riitta Keiski, pääsihteeri Sanna-Kaisa Spoof ja TENK:n erityisasiantuntija Iina Kohonen jääväsivät itsensä, miten jääviydestä päätettiin ja missä vaiheessa kokousta he itsensä jääväsivät. Jäävääminen on tuossa kirjoitettu asian käsittelyn jälkeen, ei ennen asian käsittelyä. Olisiko teillä lukijoilla arvauksia, mistä tässä jääviys-hommassa mahtaa olla kysymys?

TENK antaa lausuntoja HTK-prosesseihin liittyen, mutta ei kuitenkaan anna lausuntoa omasta kirjeestään lehdelle Journal of Academic Ethics eikä julkaise tuota tekstiä, jossa on useita HTK-ohjeesta poikkeavia väitteitä. 

Muuten, Tutkimusetiikan barometri on ilmestynyt myös englanniksi. TENK vetoaa kirjeessään lehdelle Journal of Academic Ethics tähän barometriin, että Suomessa ei juurikaan ole plagiointia. (Ja siihen, että ilmoituksia plagioinnista tulee TENK:lle vain muutamia vuodessa.) 

Lukaiskaapas barometri läpi, suomeksi tai englanniksi - tutkittiinko siinä plagioinnin yleisyyttä suomalaisissa korkeakouluissa? No ei tutkittu tuossa eikä ole kukaan muukaan asiaa tutkinut Suomessa. 

Sen sijaan Ruotsin korkeakoulutus jatkaa avointa linjaa vilpin raportoinnissa. Disciplinärenden 2019 och 2020vid universitet och högskolor kertoo tämän hetken plagiointitilanteesta Ruotsin korkeakouluissa. Ruotsin tavasta paneutua plagiointiin jo opintojen aikana kerroin aiemminkin, piti ihan käydä selaamassa milloin. Ainakin vuonna 2012 on tällainen tietoisku:
Plagiointi ja vilppi Ruotsin korkeakouluissa vuonna 2011. Tuo on perehtyneesti kirjoitettu blogikirjoitus vaikka itse sanonkin. (Liekö kukaan lukenut, ehkä ei :)


4.3.2021

Vielä muutama ilmoitus lähti TENKn lomakkeella

Edellisessä postauksessani kerroin TENK:n lomakkeesta, jolla plagiointiepäilyt pitää ilmoittaa suoraan organisaation ylimmälle johtajalle. 

Tämän vuoden puolella olen laittanut 10 ilmoitusta eri ammattikorkeakouluille, nämä YAMK-opinnäytetyöt on julkaistu vuonna 2019, 2020 tai 2021. Ilmoituksia lähti Metropolialle (esiselvitys alettu), Turun amk:lle (esiselvitys aloitettu), Centrialle (esiselvitys aloitettu ja lopetettu), LAB-amk:lle 3 kpl (ei vastausta, näistä yksi oli kahta vuotta vanhempi opinnäytetyö, tuli esille plagioinnin "ketjutuksessa"), Lapin amk:lle (esiselvitys aloitettu). Laitoin helmikuussa ilmoitukset myös Savoniaan (ei vastausta) ja Haaga-Heliaan (esiselvitys aloitettu) ja tänään laitoin vielä yhden ilmoituksen, tällä kertaa Hämeen ammattikorkeakoululle. 

Nyt YAMK-opinnäytetöissä taitaa olla vähemmän suoraa kopiointia kuin aiemmin, mutta sitäkin on. Paljon on muokattua kopiointia, eli on opittu muokkaamaan tekstiä niin paljon että plagiaatintunnistin ei tunnista. Välillä tekstiä on muokattu niin paljon, että lukijana luen uudelleen ja uudelleen ja ihmettelen, että mitähän  tuolla lauseella tarkoitetaan. Kahdessa opinnäytetyössä on itseltä plagiointia (aiemman oman opinnäytetyön tekstiä lähdeviitteineen julkaistaan uudelleen). Monessa työssä on paljon virheitä lähdeviittausmerkinnöissä - aiemmin jo kerroin siitä, että aakkostus saatetaan ottaa niin kirjaimellisesti, että julkaisun kirjoittajatkin aakkostetaan. Joskus etunimi ja sukunimi menevät sekaisin, varsinkin jos kirjoittaja on eri kielialueelta. Voi siis olla aito virhe, kun joku on tulkinnut lukemansa teoksen kirjoittajan etunimen sukunimeksi ja viittaa väärin etunimellä. Kun tämä virhe sitten kopioituu tekstinsisäisenä lähdeviitteenä ja lähdeluettelomerkintänä, kyse on plagioinnista - varsinkin kun pääosa muistakin lähteistä on kopioitu (mahdollisine virheineen). Molemmissa tapauksissa kyse on myös siitä, että kukaan ei lukenut lähdeluetteloa ennen työn hyväksymistä - kyllä ohjaajan ja tarkastajan olisi helppo huomata etunimivirhe, jos vaan tulisi opiskelijan teksti edes kerran luettua. Niinpä meillä on nyt julkaistuna opinnäytetöitä, joissa viitataan tekstissä vaikkapa Marie & Peter ja lähdeluettelossa teos löytyy sukunimestä riippumatta M-kirjaimen kohdalta.   



13.2.2021

Uusia ilmoituksia TENK:n lomakkeella

Laitoin helmikuun alussa muutamia ilmoituksia vilppiepäilystä tuoreissa YAMK-opinnäytetöissä ammattikorkeakouluille. Nämä kaikki olivat Theseuksessa julkaistuja töitä (kaikkia valmistuneita YAMK-töitä ei julkaista). 

TENK on laatinut vilppiepäilyn  ilmoittajalle lomakkeen. Se on nimeltään  Hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilyn ilmoituslomake (DOCX). Lomake on TENK:n nettisivuilla, josta sen voi ladata omalle tietokoneelleen. Lomakkeen voi täyttää sähköisesti, mutta sitä ei voi muokata. Lomakkeessa on seitsemän sivua. Ensimmäisellä sivulla on Ohjeita ilmoituksen tekijälle. Ohjeen mukaan "Ilmoitus toimitetaan suoraan organisaation rehtorille/johtajalle. Rehtorin/johtajan yhteystiedot löytyvät organisaation verkkosivuilta." Lisäksi muistutetaan julkisuuslaista:

"TENKin toimintaa ohjaa laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta" (...) "Näin ollen kenellä tahansa on pääsääntöisesti oikeus saada tieto TENKille lähetetyistä HTK-prosessin asiakirjoista niiltä osin kuin niihin ei sisälly salassa pidettäviä osia (esim. terveystietoja tai yrityssalaisuuksia)".

 

Lomakkeessa ilmoitetaan ensin ilmoittajan tiedot, sitten epäillyn tiedot, ja sitten valitaan valikosta mistä epäilystä on kyse (ohjeen mukaan pitäisi valita yksi, mikä johtaisi siihen että samassa työssä olevista vilpin eri muodoista ja piittaamattomuudesta pitäisi tehdä eri ilmoitukset. Olen ohjeen vastaisesti  ruksannut useamman kohdan). Kohdassa 4 (tapahtumainkulku) todetaan näin: 

"Kerro lyhyesti, mistä asiassa on kyse. Lisätietoja kuten asian kannalta keskeistä todistusaineistoa voi tarvittaessa esittää liitteissä."

Tässä on ensimmäinen kohta, jossa aletaan käyttää rikossanastoa, eli puhutaan keskeisestä todistusaineistosta. Kohdassa 5 pyydetään nimeämään julkaisu, josssa HTK-loukkauksen epäillään tapahtuneen ja sitten velvoitetaan ilmoittajaa: "Plagiointia epäiltäessä on osoitettava plagioitu tekstikohta." Tässä vastuu plagioinnin osoittamisesta (todistamisesta?) vieritetään ilmoittajalle. Tätä kohtaa on jo aiemmin sovellettu vuosina 2018-2020 niissä selvityksissä, joissa oli päätetty että koko työtä ei tarvitse tutkia, tutkitaan vain ne tekstikohdat, jotka oli ilmoitettu.

Kohdassa 6 kysytään Milloin? ja kohdassa 7 pyydetään uudelleen perustelemaan epäily (plagiointihan piti jo osoittaa kohdassa 5). Kohdassa 8 tulee selvittää asian käsittely muissa organisaatioissa ja kohdassa 9 voi antaa lisätietoja. Kohta 10 on Liiteluettelo, ja nyt ilmoittajaa velvoitetaan uudelleen todistamaan epäily oikeaksi: "Liitteet on numeroitava ja niiden on osoitettava selkeästi tukevan edellä esitettyä epäilyä HTK-loukkauksesta." Kohdassa 11 sitten jo pääseekin allekirjoittamaan ilmoituksen.

Olen käyttänyt tätä ilmoituslomaketta nyt kymmenisen kertaa. Tämän vuoden puolella olen laittanut ilmoitukset Metropolialle, Turun amk:lle, Centrialle, LAB-amk:lle (tänne meni kolme ilmoitusta, caset Lappeenrannassa ja Lahdessa) ja Lapin amk:lle. Turku ja Lappi vastasivat asianmukaisesti ja käynnistivät esiselvityksen välittömästi, noista muista ei ole kuulunut. Nyt on tekeillä on nyt yksi ilmoitus Savoniaan (2021 julkaistu) ja yksi Haaga-Heliaan (2019 julkaistu, oli jäänyt minulta kesken aiemmissa kiireissä, nyt löysin koneeltani). 

Näiden tänä vuonna tekemieni ilmoitusten joukossa on YAMK-opinnäytetöitä, jossa on suoraa plagiointia, itseltä plagiointia ja karmeita virheitä lähdeviittausmerkinnöissä. Voi siis olla että tekstin ja siihen merkatun lähdeviitteen välillä ei ole mitään yhteyttä, asiaa ei ole mainitussa lähdeteoksessa tai sitä ei ole mainitulla sivulla. Voi olla, että viitattu teos ei löydy lähdeluettelosta tai sitä ei ole edes olemassa, tai lähdeluettelossa annetaan väärät bibliografiset tiedot. Ääritapauksessa koko lähdeluettelossa ei ole yhtään kirjoitusohjeiden mukaan ilmoitettua lähdettä. Olen laittanut noihin ilmoituksiini liitteeksi runsaasti esimerkkejä plagioinnista ja piittaamattomudesta ja kaupan päälle analysoinut lähdeluettelon.

***

Viime kesänä Tromssan konferenssi Creating Knowledge peruttiin. Tänä vuonna konferenssi pidetään, esitän (25 min) tällaisen paperin:  What’s new copycat? Alternative facts in interpretations of RCR guidelines in Finland. 

Katsotaan ehtiikö TENK:ltä pyytämäni lausunto aineistoksi tähän konferenssiesitykseen. Nyt on yli 8 viikkoa siitä, kun lähetin lausuntopyyntöni TENK:lle TENK:n omista sanomisista  - ei ole kuulunut vastausta.


29.1.2021

Kovin on hiljaista kaikilla rintamilla

Yli kuukausi sitten laitoin Tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle lausuntopyynnön heidän omista sanomisistaan (ks edellinen blogikirjoitukseni), vastausta ei ole kuulunut. 

Syksyllä 2018 siis laitoin kolmisenkymmentä selvityspyyntöä eri ammattikorkeakouluille YAMK-opinnäytetöiden plagioinnista (muutama pyyntö jäi 2019 puolelle). Osa selvitti, osa ei. Jotkut selvittivät asiaa vasta sen jälkeen kun TENK pyysi tekemään varsinaisen tutkinnan. Mitään yhtenäistä käytäntöä esiselvityksissä tai varsinaisissa tutkinnoissa ei noudatettu. Useat amkit ensin kielsivät plagioinnin, sitten myönsivät. Varsinaisten tutkintojen lausunnot ovat hyvin heterogeenisiä, yleisimmin koko opinnäytetyötä ei tutkittu, katsottiin vain ilmoittamani muutamat esimerkit. Toimenpidesuositukset monin paikoin puuttuvat. Asian käsittely päättyy siihen, että todetaan: "no joo, onhan tuo plagiointia" ja piste. Opinnäytetyöt ovat edelleen julkisia ilman "varoitusta" lukijalle, että tekstissä on plagiointia.

Viime vuonna 2020 laitoin muutamia selvityspyyntöjä muutamalle ammattikorkeakoululle YAMK-opinnäytetöiden sisältämästä plagioinnista, osaan ei ole vielä vastattu. Esimerkiksi Poliisiammattikorkeakoulu ei ole tehnyt lupaamaansa varsinaista tutkintaa 7.12.2018 tekemäni selvityspyynnön perusteella. Laitoin heille toisen casen syksyllä 2020, mutta eipä siihenkään ole vastattu. Ei siis ole edelleenkään vakiintunutta käytäntöä, miten asioita selvitetään. 

Syksyllä 2020 tein selvityspyynnön eräästä hoitotyön AMK-opinnäytetyöstä, jonka tekijä on merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa (kaupunginvaltuusto ja -hallitus). Henkilö itse vastasi minulle hyvin ylimielisesti, ammattikorkeakoulun rehtori myötäili ja päätti olla tutkimatta asiaa. Tässähän on mielenkiintoinen kuvio kun kyseinen alumni on kaupunginhallituksessa esimiesasemassa rehtoriin, kun ammattikorkeakoulu on kaupungin omistama osakeyhtiö. Tein myös selvityspyynnön samaisen ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenen vuonna 2015 valmistuneesta YAMK-työstä (toisessa amkissa), mutta kyseinen amk vastasi, että asiaa ei tutkita.

Joulun aikoihin innostuin tutkailemaan Theseusta uudelleen. Katsoin uudempia YAMK-töitä, kun TENK on vakuuttanut sekä Suomessa että kansainvälisesti, että ammattikorkeakoulut ovat korjanneet toimintaansa eikä meillä hyväksytä plagioitua tekstiä. Yhtä helposti plagiointia löytyi kuin pari vuotta aiemminkin. Suoraa plagiointia on ehkä vähemmän, kun on opittu muokkaamaan kopioitua tekstiä, mutta tekstin eteneminen, kopioidut lähdeviitteet ja lähdeluettelomerkinnät osoittavat, että tekijä ei itse  lukenut ilmoittamaansa lähdettä. 

Joissakin YAMK-opinnäytetöissä lähteiden käyttö on erittäin erittäin huolimatonta ja paikoin lähteet näyttävät keksityiltä. Yksi virhe on se, että ohje lähdeluettelon aakkostamisesta kirjoittajan mukaan ymmärretään "konreettisten operaatioiden" kautta niin, että julkaisujen kirjoittajajärjestyskin muutetaan aakkosjärjestykseen. Lopulta lähdeluettelossa ja lähdeviittauksissa ei pidä paikkaansa muut kuin ne, joissa on yksi kirjoittaja tai joissa kirjoittajat alunperinkin ovat aakkosjärjestyksessä.