Luin uudelleen useita vuosia sitten kirja-alesta hankkimani Jorma Palon kirjan Oravasyndrooma. Rikollista rahaa pöyhimässä.
Kun ostin kirjan en vielä ollut sen kummemmin kiinnostunut plagioinnista suomalaisen korkeakoulutuksen ilmiönä, mutta professorien tekemä tutkimusvilppi ja siihen liittyvät rikokset kiinnostivat. Kirjan asetelma on myös antoisa: professori kirjoittaa professorikollegoistaan ja pohtii, mikä saa hyvässä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa olevan henkilön toimimaan rikollisesti ja monella tapaa oman aseman edellyttämän eettisen koodiston vastaisesti. Nyt toisella lukemalla huomasin että onhan kirjassa asiaa plagioinnistakin, mutta siitä vähän myöhemmin.
Palon kirjassa on kaksi päähenkilöä, entinen neurologian professori Urpo Rinne Turun yliopistosta ja entinen professori Paavo Riekkinen Kuopion yliopistosta. Molemmat saivat 2000-luvun vaihteessa tuomiot kavalluksesta, kun he olivat siirtäneet tutkimusmäärärahoja omille tileilleen. Palon kirjan sivurooleissa ovat näiden professoreiden (professori/dosentti)pojat. Varsinaisen kavallusteeman lisäksi kirja kertoo päähenkilöiden vallankäytöstä, siitä miten omien poikien uraa pönkitettiin ja miten yliopistojen ja sairaalan henkilöstöä kohdeltiin. (Tässä valtajärjestelmässä oli siis sopivaa, että Urpo Rinne toimi Paavo Riekkisen pojan vastaväittäjänä ja Paavo Riekkinen toimi Urpo Rinteen pojan vastaväittäjänä. Ja Urpon poika oli Paavon pojan väitöskirjan esitarkastaja ja Urpon poika oli Paavon miniän vastaväittäjä...)
Palo antaa kirjassaan äänen myös Urpo Rinteen potilaille ja näin saadaan esille se alistaminen, haitta ja kustannukset, joita professoriin luottaminen sai aikaan Parkinsonin tautiin sairastuneille potilaille. Näiden potilaiden sairauden tutkimukseen ja hoitoon myönnettyjä tutkimusvaroja Urpo Rinne kavalsi - tarkat summat jäänevät epäselviksi, mutta syyttäjä vaati 62,9 miljoonan markan vakuussummaa. Palon mukaan Rinne oli sijoittanut tutkimusvaroja sveitsiläisille pankkitileilleen noin 60 miljoonaa markkaa ja suomalaisille pankkitileilleen noin 10 miljoonaa markkaa. Paavo Riekkinen oli Rinteeseen verrattuna talousrikosten kevytsarjalainen, hänet tuomittiin vain 1,8 miljoonan markan kavalluksesta. (Ja Paavon poika Paavoa syytettiin vain 1,3 miljoonan markan kavalluksesta:)
Rinteen ja Riekkisen kavallusten paljastumisen taustalla on yllättäen plagiointi! Kuopion yliopiston patologian professori Kari Syrjänen sai yliopistolta vakavan varoituksen, koska Syrjänen oli lähettänyt tieteelliseen käsikirjaan luvun, joka oli todettu plagiaatiksi. Syrjänen oli joutunut myös maksamaan "ulkomaisten tekijänoikeuksien loukkaamisesta yli 7000 Yhdysvaltain dollarin vahingonkorvauksen" (Palo 2003, 154). Eikä siinä kaikki, oli Syrjänen jäänyt kiinni veronkierrostakin: hän oli unohtanut maksaa verot omalle tililleen tallettamastaan 2,4 miljoonan markan "tupakkatutkimusapurahasta". Kun Syrjänen erotettiin professorin ja ylilääkärin virasta, hän päätti oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaisesti ilmiantaa muitakin professoreita, ja "valitsi sen, jonka huijaama summa oli hänen tietojensa mukaan suurin" - eli kollega Paavo Riekkinen. (Palo 2003, 27.) Paavo Riekkinen Seniorin tutkinta johti Paavo Riekkinen Juniorin tutkintaan, mikä taas johti Urpo Rinteen tutkintaan.
Toinenkin plagiaattitarina Palon kirjaan sisältyy, mutta säästän sen tuonnemmaksi. Tässä vielä tämän tarinan päähenkilöiden esittely:
Rinteet:
Urpo Rinne
Linkki vie Wikipediaan, jossa Urpo Rinne esitellään luokissa Turun yliopiston professorit ja Talousrikolliset. Rinne tuomittiin vuonna 2001 neljän vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta. Oikeuden mukaan Urpo Rinne syyllistyi "16 törkeään petokseen, erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa hyötymistarkoituksessa tehtyihin virkarikoksiin, törkeään virka-aseman väärinkäyttöön sekä törkeään veropetokseen". Seuraavana vuonna myös Rinteen pojat saivat tuomiot: "Neurologian professori Juha Rinne (TYKS) ja neurologian ylilääkäri Jaakko Rinne (KYS) tuomittiin tuhansien eurojen sakkoihin perintö- ja lahjaveropetoksista".
Riekkiset:
Paavo Riekkinen
Linkki vie Wikipediaan, jossa Paavo Riekkinen esitellään luokissa Suomalaiset neurotieteilijät ja Suomalaiset professorit. Paavo Riekkinen tuomittiin vuonna 1999 kahden vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta (törkeä kavallus, veropetos, törkeä petos). Vuonna 2008 Paavo Riekkinen tuomittiin vaimonsa pahoinpitelyistä neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Vaimo ei ollut tehnyt ilmoitusta vaan joutui lääkäriin kaaduttuaan. Tällöin huomattiin pahoinpitelyt: "Riekkinen oli kuristanut, vahingoittanut teräaseella, lyönyt vasaralla sekä retuuttanut puolisoaan hiuksista".
Paavo Riekkinen Juniorista on vaikeampi löytää tietoa, eikä esimerkiksi isä Paavosta kertovan Wikipedian tekstin sisältämästä linkistä Paavo Riekkinen (nuorempi) näy enää jälkeäkään. Jorma Palo kuitenkin julkaisi vuonna 2003 ilmestyneen Oravasyndrooma -kirjansa jälkeen artikkelin myös British Medical Journalissa vuonna 2004 otsikolla Personal View: Why did my colleagues turn to crime? (BMJ 328 (7447), 1083). Siinä todetaan, että kun isä Paavo sai vankeutta 2 vuotta niin poika Paavon vankeusrangaistus oli 2,3 vuotta.
28.11.2010
25.11.2010
Salamyhkäistä peliä mutta missä?
"Homma haiskahtaa yhtä pahasti kuin Jyväsjärvi 70-luvulla." (Kepu2 17.11.2010)
"Tapauksen salamyhkäisyys. Tietoa on asiasta hankala saada ja kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani on kieltänyt ylioppilaskunnan lehteä kirjoittamasta asiasta."
(Aanrii 17.11.2010)
"Väitöskirjassa tuodaan esille opiskelijain valintaprosessin "pimeät" puolet. Mitä siitä tulee mieleen? Onko toiminta avointa?" (mutta pitääkö totella 17.11.2010)
Nämä tekstilainaukset ovat Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen herättämästä keskustelusta. HS julkaisi 17.11.2010 uutisen otsikolla Jyväskylässä pysäytetty väitös tarkastetaan Tampereella, joka tuotti keskustelupalstalle moniulotteisen ja sisältörikkaan, 31 kommentista koostuvan keskusteluketjun. Uutisessa kerrotaan tapauksesta, jossa kasvatustieteen alan väitöskirjan käsikirjoitus ei kelvannut Jyväskylän yliopistossa tiedekunnalle eikä väitöstä lähetetty esitarkastukseen. Tampereen yliopistossa asia hoitui ja Pekka Räihä väitteli 20.11.2010. Väitöskirja on nyt myös asianmukaisesti julkaistu.
Tekstilainaukset kertovat sosiaalisen median käytännöistä. Kun aiemmin yliopistohierarkiassa alhaalla olevien - sekä opiskelijoiden että "rivityöntekijöiden" - oli mahdotonta saada ääntään kuuluville, sosiaalisen median avulla on mahdollista ainakin kyseenalaistaa ja julkituoda korkeakoulutuksen harmaata aluetta. Siis ainakin julkituoda, vaikkei näillä kirjoituksilla nyt sen kummempaa vaikutusta toiminnan laatuun tai avoimuuteen olisikaan.
Jyväskylän ylioppilaslehti siis julkaisi 15.11.2010 - kasvatustieteellisen tiedekunnan toivomuksen vastaisesti - Juha Korhosen kirjoittaman artikkelin Jyväskylässä hyllytetty väitöskirja kelpasi Tampereelle. Artikkelista selviää, että muun muassa Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Salliselle on lähetetty selvityspyyntö Räihän tilanteesta; selvityspyynnön on allekirjoittanut 86 opiskelijaa. Myös "Jylkkärin" artikkeli loi keskustelua ja 10 kommenttia on julkaistu artikkelin yhteydessä. Kommentit ovat samansuuntaisia kuin Hesarin keskustelupalstallakin: kysellään korkeakoulutuksen laadun ja toimintamenettelyjen oikeellisuuden perään. Esimerkiksi nimimerkki Pääluottamusmies toteaa näin: "Käsittämätöntä ja kieroa vallankäyttöä!! [...] Mutta jos hallinto toimii noin, löytänee se ”toiminnalliset” perusteet – vaikkakin hallintolain vastaisesti." Todettakooon, että tämän opiskelijalehden keskustelupalstalla käyty sananvaihto on PALJON värikkämpää kuin yllä siteeratussa Hesarin keskustelussa.
Tämän jutun loppulauseen lausuu "Entinen opiskelija", joka kirjoittaa Hesarin keskustelupalstalla 1990-luvulla todistamastaan väitöshässäkästä otsikolla Tieteen teon moraali (17.11.2010):
"[...] todettiin, että eräs väittelijä oli palkannut itselleen tutkimusavustajan tekemään käytännössä tutkimuksen puolestaan. [...] Itse väittelijä oli kopioinut tutkimusavaustajansa gradun: vaihdellut väitökseensä kappaleiden paikkaa ja lisännyt muutaman lauseen sinne tänne. Yksikin nykyinen emeritusprofessori paasasi silmät kiinni: "Tulee niin paljon ongelmia, jos tämä jätetään hyväksymättä..." Niinhän siinä sitten kävi, että väitös hyväksyttiin äänestyksen jälkeen."
"Tapauksen salamyhkäisyys. Tietoa on asiasta hankala saada ja kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani on kieltänyt ylioppilaskunnan lehteä kirjoittamasta asiasta."
(Aanrii 17.11.2010)
"Väitöskirjassa tuodaan esille opiskelijain valintaprosessin "pimeät" puolet. Mitä siitä tulee mieleen? Onko toiminta avointa?" (mutta pitääkö totella 17.11.2010)
Nämä tekstilainaukset ovat Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen herättämästä keskustelusta. HS julkaisi 17.11.2010 uutisen otsikolla Jyväskylässä pysäytetty väitös tarkastetaan Tampereella, joka tuotti keskustelupalstalle moniulotteisen ja sisältörikkaan, 31 kommentista koostuvan keskusteluketjun. Uutisessa kerrotaan tapauksesta, jossa kasvatustieteen alan väitöskirjan käsikirjoitus ei kelvannut Jyväskylän yliopistossa tiedekunnalle eikä väitöstä lähetetty esitarkastukseen. Tampereen yliopistossa asia hoitui ja Pekka Räihä väitteli 20.11.2010. Väitöskirja on nyt myös asianmukaisesti julkaistu.
Tekstilainaukset kertovat sosiaalisen median käytännöistä. Kun aiemmin yliopistohierarkiassa alhaalla olevien - sekä opiskelijoiden että "rivityöntekijöiden" - oli mahdotonta saada ääntään kuuluville, sosiaalisen median avulla on mahdollista ainakin kyseenalaistaa ja julkituoda korkeakoulutuksen harmaata aluetta. Siis ainakin julkituoda, vaikkei näillä kirjoituksilla nyt sen kummempaa vaikutusta toiminnan laatuun tai avoimuuteen olisikaan.
Jyväskylän ylioppilaslehti siis julkaisi 15.11.2010 - kasvatustieteellisen tiedekunnan toivomuksen vastaisesti - Juha Korhosen kirjoittaman artikkelin Jyväskylässä hyllytetty väitöskirja kelpasi Tampereelle. Artikkelista selviää, että muun muassa Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Salliselle on lähetetty selvityspyyntö Räihän tilanteesta; selvityspyynnön on allekirjoittanut 86 opiskelijaa. Myös "Jylkkärin" artikkeli loi keskustelua ja 10 kommenttia on julkaistu artikkelin yhteydessä. Kommentit ovat samansuuntaisia kuin Hesarin keskustelupalstallakin: kysellään korkeakoulutuksen laadun ja toimintamenettelyjen oikeellisuuden perään. Esimerkiksi nimimerkki Pääluottamusmies toteaa näin: "Käsittämätöntä ja kieroa vallankäyttöä!! [...] Mutta jos hallinto toimii noin, löytänee se ”toiminnalliset” perusteet – vaikkakin hallintolain vastaisesti." Todettakooon, että tämän opiskelijalehden keskustelupalstalla käyty sananvaihto on PALJON värikkämpää kuin yllä siteeratussa Hesarin keskustelussa.
Tämän jutun loppulauseen lausuu "Entinen opiskelija", joka kirjoittaa Hesarin keskustelupalstalla 1990-luvulla todistamastaan väitöshässäkästä otsikolla Tieteen teon moraali (17.11.2010):
"[...] todettiin, että eräs väittelijä oli palkannut itselleen tutkimusavustajan tekemään käytännössä tutkimuksen puolestaan. [...] Itse väittelijä oli kopioinut tutkimusavaustajansa gradun: vaihdellut väitökseensä kappaleiden paikkaa ja lisännyt muutaman lauseen sinne tänne. Yksikin nykyinen emeritusprofessori paasasi silmät kiinni: "Tulee niin paljon ongelmia, jos tämä jätetään hyväksymättä..." Niinhän siinä sitten kävi, että väitös hyväksyttiin äänestyksen jälkeen."
17.11.2010
(Dia)esitysten plagioinnista
"Lainatkaa luvan kanssa", kehottaa Harto Pönkä blogissaan Lehmätkin lentäis. Blogikirjoituksessaan 16.11.2010 Alkää plagioiko esityksiäni, lainatkaa luvan kanssa! Pönkä käsittelee tapauksia, joissa hänen tekemiensä esitysten useita yksittäisiä dioja/slideja on kopioitu, käytetty ja jopa julkaistu toisten omikseen nimeämissä esityksissä ilman että tekijän lupaa olisi kysytty tai että esityksessä olisi edes mainittu alkuperäinen tekijä.
Pönkä esittelee blogitekstissään kaksi esimerkkiä:
Ensimmäinen esimerkki on - Harto Pöngän itsensäkin huvittavaksi toteamassa asiayhteydessä eli viestintäkoulutuksessa pidetty esitys. Siihen oli kopioitu 10 slidea Harto Pöngän SlideSharessa julkaisemasta esityksestä Sosiaalisen median käyttöönotto, pelisäännöt ja strategiat. Slidet oli liitetty luvatta Infor-nimisen yrityksen pitämässä viestintäpäällikkökoulutuksessa pidettyyn, viestintäkonsultti Joni Rannanpään esitykseen. Rannanpää on pahoitellut tapahtunutta Pöngän blogikirjoitukseen jättämässään kommentissa näin:
"Tässä on tapahtunut osaltani ikävä työtapaturma. (...) lähde on jäänyt pois. Virhe on tietysti minun, kun en ollut laittanut joka sivulle erikseen oikeaa lähdettä. Tämä on noloa ja pyydän anteeksi toimintaani. Tahallisesta plagioinnista ei ollut kyse, vaan puhtaasta huolimattomuudesta."
Toinen Harto Pöngän esittämä esimerkki on Tuulevi Aschanin SlideSharessa julkaisema esitys Käsityöyrittäjän verkkobrändi, jonka 43. dia on Pöngän tekemä ja hänen useissa esityksissään käyttämä kuva/kuvio. Aschan ei ollut kysynyt lupaa sen käyttöön eikä maininnut lähdettä. Myös Aschan ilmoittaa itsestään Lehmätkin lentäis -blogissa ja toteaa näin: "Toinen rikollinen ilmoittautuu. Tietämättömyydestä ei ollut kyse, kuten sanoitkin, huolimattomuudesta kyllä. Aiheestahan sinä kommentoit tuota diaa. Anteeksi. Olen korjannut tiedoston lisäämällä kyseiseen slideen viitteen SlideShare-profiiliisi."
Harto Pöngän dioja/slideja luvatta käyttäneet ovat siis selittäneet tapahtumat tahattomana plagiointina. Ongelmaksi jää vain se, että tahatonta plagiointia ei ole olemassakaan - on vain luvatonta lainaamista, jossa lähde on jätetty mainitsematta. Selittäminen jälkikäteen - silloin kun on jo "narahdettu" - on turhaa. Tässä kohtaa on toki annettava tunnustus Rannanpäälle ja Aschanille, jotka omalla nimellään ovat myöntäneet tekonsa ja esittäneet anteeksipyynnön - eivätkä käyneet moittimaan "viestintuojaa". Tieteen maailmassa näin ei vielä ole tapahtunut, vaan tieteessä plagioinnin yhteydessä tapana on käyttää erilaisia ad hominem -syytöksiä asian esille nostavaa whistle-bloweria kohtaan. Ja jos viestintuojan syyllistäminen ei onnistu, niin valittavana on vielä ne 12 tekosyytä, joista kirjoitin aaiiiikoja sitten kirjoituksessani Uusia ja vanhoja selityksiä.
Pönkä esittelee blogitekstissään kaksi esimerkkiä:
Ensimmäinen esimerkki on - Harto Pöngän itsensäkin huvittavaksi toteamassa asiayhteydessä eli viestintäkoulutuksessa pidetty esitys. Siihen oli kopioitu 10 slidea Harto Pöngän SlideSharessa julkaisemasta esityksestä Sosiaalisen median käyttöönotto, pelisäännöt ja strategiat. Slidet oli liitetty luvatta Infor-nimisen yrityksen pitämässä viestintäpäällikkökoulutuksessa pidettyyn, viestintäkonsultti Joni Rannanpään esitykseen. Rannanpää on pahoitellut tapahtunutta Pöngän blogikirjoitukseen jättämässään kommentissa näin:
"Tässä on tapahtunut osaltani ikävä työtapaturma. (...) lähde on jäänyt pois. Virhe on tietysti minun, kun en ollut laittanut joka sivulle erikseen oikeaa lähdettä. Tämä on noloa ja pyydän anteeksi toimintaani. Tahallisesta plagioinnista ei ollut kyse, vaan puhtaasta huolimattomuudesta."
Toinen Harto Pöngän esittämä esimerkki on Tuulevi Aschanin SlideSharessa julkaisema esitys Käsityöyrittäjän verkkobrändi, jonka 43. dia on Pöngän tekemä ja hänen useissa esityksissään käyttämä kuva/kuvio. Aschan ei ollut kysynyt lupaa sen käyttöön eikä maininnut lähdettä. Myös Aschan ilmoittaa itsestään Lehmätkin lentäis -blogissa ja toteaa näin: "Toinen rikollinen ilmoittautuu. Tietämättömyydestä ei ollut kyse, kuten sanoitkin, huolimattomuudesta kyllä. Aiheestahan sinä kommentoit tuota diaa. Anteeksi. Olen korjannut tiedoston lisäämällä kyseiseen slideen viitteen SlideShare-profiiliisi."
Harto Pöngän dioja/slideja luvatta käyttäneet ovat siis selittäneet tapahtumat tahattomana plagiointina. Ongelmaksi jää vain se, että tahatonta plagiointia ei ole olemassakaan - on vain luvatonta lainaamista, jossa lähde on jätetty mainitsematta. Selittäminen jälkikäteen - silloin kun on jo "narahdettu" - on turhaa. Tässä kohtaa on toki annettava tunnustus Rannanpäälle ja Aschanille, jotka omalla nimellään ovat myöntäneet tekonsa ja esittäneet anteeksipyynnön - eivätkä käyneet moittimaan "viestintuojaa". Tieteen maailmassa näin ei vielä ole tapahtunut, vaan tieteessä plagioinnin yhteydessä tapana on käyttää erilaisia ad hominem -syytöksiä asian esille nostavaa whistle-bloweria kohtaan. Ja jos viestintuojan syyllistäminen ei onnistu, niin valittavana on vielä ne 12 tekosyytä, joista kirjoitin aaiiiikoja sitten kirjoituksessani Uusia ja vanhoja selityksiä.
10.11.2010
Tutkimusvilpin yleisyys?
Suomessa tutkimusvilpin yleisyydestä ollaan eri mieltä. Yliopisto- ja tutkimussektorilla yksien mielestä sitä ei kerta kaikkiaan ole, ja joidenkin toisten mielestä sitä on (ainakin) samassa määrin kuin muuallakin maailmassa.
Suurin osa tutkimusväestä on hiljaa ("No concern of mine").
Monissa teksteissä suomalaisten tutkijoiden rehellisyyttä perustellaan suomalaisten rehellisyydellä. Toisaalta osa meistä pitää "suomalaista rehellisyyttä" myyttinä, jolle ei löydy mitään näyttöä, ja uskoohan jo kolmasosa suomalaisista julkisen sektorin korruptoitumiseen. (Transparency Finland)
Tutkimusvilpin yleisyydestä ja vilpin selvittämisen vaikeudesta on Liisa Räsäsen kirjoitus, jossa tullaan päinvastaiseen näkemykseen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämän, Suomen "virallisen" kannan kanssa. Vuonna 2007 Liisa Räsänen julkaisi tekstin Salaa ja vähättele – suomalaista suhtautumista tutkimusvilppiin. Näissä kirjoituksissa suomalaisesta tutkimusvilpistä avautuu se ikävämpi puoli: epärehellisyys ja salailumentaliteetti, mikä tietysti osaltaan lisää vilpin houkuttelevuutta. Kun tiedetään ettei tästä mitään seuraa niin miksi ei! Hyödyt suuremmat kuin haitat! Tutkimusetiikasta puhuminen aiheuttaa vain näppylöitä!
Suomessa hyvän tieteellisen käytannön loukkaukset selvitetään paikallistasolla. Liisa Räsänen kuitenkin pitää parempana Tanskan mallia: "Siinä tutkinta on keskitetty kolmelle eri tieteenaloja edustavalle toimikunnalle joiden johdossa on tuomari. Tällaisessa mallissa “mustanpekanpeluu” siitä, mille laitokselle tutkinta kuuluu ja muukin paikallinen intrigointi voisivat jäädä pois."
Suurin osa tutkimusväestä on hiljaa ("No concern of mine").
Monissa teksteissä suomalaisten tutkijoiden rehellisyyttä perustellaan suomalaisten rehellisyydellä. Toisaalta osa meistä pitää "suomalaista rehellisyyttä" myyttinä, jolle ei löydy mitään näyttöä, ja uskoohan jo kolmasosa suomalaisista julkisen sektorin korruptoitumiseen. (Transparency Finland)
Tutkimusvilpin yleisyydestä ja vilpin selvittämisen vaikeudesta on Liisa Räsäsen kirjoitus, jossa tullaan päinvastaiseen näkemykseen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämän, Suomen "virallisen" kannan kanssa. Vuonna 2007 Liisa Räsänen julkaisi tekstin Salaa ja vähättele – suomalaista suhtautumista tutkimusvilppiin. Näissä kirjoituksissa suomalaisesta tutkimusvilpistä avautuu se ikävämpi puoli: epärehellisyys ja salailumentaliteetti, mikä tietysti osaltaan lisää vilpin houkuttelevuutta. Kun tiedetään ettei tästä mitään seuraa niin miksi ei! Hyödyt suuremmat kuin haitat! Tutkimusetiikasta puhuminen aiheuttaa vain näppylöitä!
Suomessa hyvän tieteellisen käytannön loukkaukset selvitetään paikallistasolla. Liisa Räsänen kuitenkin pitää parempana Tanskan mallia: "Siinä tutkinta on keskitetty kolmelle eri tieteenaloja edustavalle toimikunnalle joiden johdossa on tuomari. Tällaisessa mallissa “mustanpekanpeluu” siitä, mille laitokselle tutkinta kuuluu ja muukin paikallinen intrigointi voisivat jäädä pois."
9.11.2010
Keskustelua tutkimusvilpistä = ei keskustelua
Suomessa tutkimusvilpistä keskustelu ei innosta yliopistoväkeä. Professorien, tieteentekijöiden ja yliopistolehtoreiden lehdessä Acatiimi avattiin keskustelupalsta Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Krista Varantolan kirjoittaman, tutkimusvilppiä käsittelevän artikkelin yhteyteen. Keskustelupalsta avattiin 25.10. ja palstalle on kuluneen kahden ja puolen viikon aikana tullut yksi viesti.
Kun Taloussanomat julkaisi jutun Narauta copypaste-opiskelija! kahdessa päivässä keskustelupalstalle tuli 76 kommenttia (nimimerkin suojassa), lähinnä opiskelijanäkökulmasta kirjoitettuja kannanottoja. (Kyllä, viesteistä voi päätellä kirjoittajan toimintakontekstin.)
Kun A-studio esitti ohjelman Yliopistossa varastettuja lainoja, A-tuubin keskustelupalstalle tulvahti lähes 80 kommenttia. (Kyllä, suuri osa viesteistä oli yliopiston henkilöstön kirjoittamia, nimimerkin suojasta esitettyjä tunnepitoisia kannanottoja).
Acatiimin keskustelupalstalle tulee kirjautua, mutta eihän mielipiteen tai tutkimusnäytön esittäminen vaadi nimimerkin taakse piiloutumista. Siis aiheesta ei syntynyt keskustelua, miksiköhän?
"Paha männä pekuloimaan", sanoi entinen poliisimies.
Kun Taloussanomat julkaisi jutun Narauta copypaste-opiskelija! kahdessa päivässä keskustelupalstalle tuli 76 kommenttia (nimimerkin suojassa), lähinnä opiskelijanäkökulmasta kirjoitettuja kannanottoja. (Kyllä, viesteistä voi päätellä kirjoittajan toimintakontekstin.)
Kun A-studio esitti ohjelman Yliopistossa varastettuja lainoja, A-tuubin keskustelupalstalle tulvahti lähes 80 kommenttia. (Kyllä, suuri osa viesteistä oli yliopiston henkilöstön kirjoittamia, nimimerkin suojasta esitettyjä tunnepitoisia kannanottoja).
Acatiimin keskustelupalstalle tulee kirjautua, mutta eihän mielipiteen tai tutkimusnäytön esittäminen vaadi nimimerkin taakse piiloutumista. Siis aiheesta ei syntynyt keskustelua, miksiköhän?
"Paha männä pekuloimaan", sanoi entinen poliisimies.
3.11.2010
Tutkimusvilpistä Acatiimissa
Juuri ilmestyneessä Acatiimi-lehdessä on Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtajan Krista Varantolan kirjoitus Tutkimusetiikka ja mittaamisen autuus. (Acatiimi on Professoriliiton, Tieteentekijöiden liiton ja Yliopistonlehtorien liiton lehti, josta ainakin osa on luettavissa myös verkossa.)
Varantola käy tekstissään läpi kesällä 2010 Singaporessa pidetyn tutkimusetiikan maailmankonferenssin antia. Kyseessä lienee 2nd World Conference on Research Integrity, joka pidettiin Singaporessa 21.-24.7.2010. Ohjelman mukaan Suomea edusti Eero Vuorio, joka osallistui paneelikeskusteluihin "The Role of the Research Integrity Officer" ja "Developing a framework for addressing Research Misconduct in International Collaborations".
Varantolan kirjoituksesta selviää, että tieteellisen vilpin lisääntymisestä ollaan maailmalla huolissaan. Varantola muun muassa toteaa, että "Nature-lehden selvityksen mukaan plagiointia on esiintynyt aina 23 % asti julkaistavaksi tarjotuissa artikkeleissa." Hän viitannee tässä samoihin Nature -lehden artikkeleihin, joita käsittelin blogikirjoituksessani Maailmanlaajuinen ongelma 20.7.2010.
Suomessa tilanne on kuitenkin hyvä, toteaa Varantola - meidän ei siis tarvitse olla huolissamme tieteellisestä vilpistä. Kirjoituksessa Suomen hyvää tilannetta perustellaan näin: "vilppiepäilyjen käsittelytavat ovat vakiintuneet, tutkimusyhteisöt ovat sitoutuneet tutkimuseettisiin periaatteisiin eikä salailumentaliteetille ole tilaa".
Hmmm - salailumentaliteettia ei siis ole? Ehkä palaamme asiaan? Aiheesta on Acatiimi-lehdessä avattu myös keskustelupalsta.
Varantola käy tekstissään läpi kesällä 2010 Singaporessa pidetyn tutkimusetiikan maailmankonferenssin antia. Kyseessä lienee 2nd World Conference on Research Integrity, joka pidettiin Singaporessa 21.-24.7.2010. Ohjelman mukaan Suomea edusti Eero Vuorio, joka osallistui paneelikeskusteluihin "The Role of the Research Integrity Officer" ja "Developing a framework for addressing Research Misconduct in International Collaborations".
Varantolan kirjoituksesta selviää, että tieteellisen vilpin lisääntymisestä ollaan maailmalla huolissaan. Varantola muun muassa toteaa, että "Nature-lehden selvityksen mukaan plagiointia on esiintynyt aina 23 % asti julkaistavaksi tarjotuissa artikkeleissa." Hän viitannee tässä samoihin Nature -lehden artikkeleihin, joita käsittelin blogikirjoituksessani Maailmanlaajuinen ongelma 20.7.2010.
Suomessa tilanne on kuitenkin hyvä, toteaa Varantola - meidän ei siis tarvitse olla huolissamme tieteellisestä vilpistä. Kirjoituksessa Suomen hyvää tilannetta perustellaan näin: "vilppiepäilyjen käsittelytavat ovat vakiintuneet, tutkimusyhteisöt ovat sitoutuneet tutkimuseettisiin periaatteisiin eikä salailumentaliteetille ole tilaa".
Hmmm - salailumentaliteettia ei siis ole? Ehkä palaamme asiaan? Aiheesta on Acatiimi-lehdessä avattu myös keskustelupalsta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
