20.2.2012

Ruotsissa on, Suomessa ei

Ruotsissa Högskoleverket raportoi vuosittain korkeakoulutuksen piirissä havaitut vilppitapaukset. Vuoden 2010 tilannetta selvittävässä raportissa Disciplinära åtgärder mot studenter. Innehåller även disciplinärenden vid högskolor och universitet 2010 kerrotaan, että yhteensä 750 opiskelijan todettiin syyllistyneen sellaiseen vilppiin, josta opiskelijalle oli seuraamuksia. Vuoteen 2009 verrattuna kasvua oli 48 prosenttia. Suurin yksittäinen vilpin muoto oli plagiointi - mitä se on ollut koko sen ajan, minkä Högskoleverket on asiasta raportoinut. Kun vuonna 2001 plagiointitapauksia raportoitiin 68, vuonna 2010 luku oli 406.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten Ruotsissa korkeakoulutuksen vilppitapaukset raportoidaan ja niitä seurataan (Fusk och plagiering, vuonna 2009). Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö ei asiaa seuraa, eikä asiaa mainita myöskään Korkeakoulujen arviointineuvoston teksteissä. Vertailun vuoksi voisikin miettiä tätä: vuonna 2010 Ruotsin korkeakouluissa oli 406 plagiointitapausta - Suomessa yksi.
(Lukumäärä 1 on siis todettu Tutkimuseettisen neuvottelukunnan toimintakertomuksessa vuodelta 2010, sivulla 2).

- huokaus -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti