Vanhat innovaatiot käyttöön

Tämä kesänä ja syksynä perinteinen media on raportoinut plagiaatintunnistimien käyttöönotoista Helsingin, Turun ja Jyväskylän yliopistoissa. Vielä eilen (5.10.2012) YLE uutisoi valtakunnallisissa radio- ja televisiouutisissa Helsingin yliopiston suunnitelmista ottaa käyttöön plagiaatintunnistin. Kirjallinen uutinen oli otsikoitu näin: Helsingin yliopisto haluaa käräyttää gradunsa plagioineet. (Tuon Moodle-kohdan toimittaja on ymmärtänyt väärin, mutta jutun YLElle tarjonneet varmaan pyytävät sen korjaamaan.) Yle raportoi helmikuussa Turun yliopiston samankaltaisista aikeista otsikolla Plagiaattikone paljastaa vilpit.


Jotkut YLEn toimittajat (YLE Österbotten, YLEX) ovat haastatelleet minuakin plagiointia käsitteleviin radio-ohjelmiin. Nämä toimittajat olivat pohtineet sitä, miten hyvin plagiaatintunnistimet oikein toimivat plagioinnin toteamisessa ja sen ehkäisemisessä. Auliisti olen ilmoittanut käsitykseni, että huonosti toimivat. Ensinnäkin tunnistimen kyky tunnistaa plagioitua tekstiä on mekaaninen ja rajallinen ja toiseksi, etenkin suomen kielellä kirjoittavan on helppo huijata tunnistinta muuttamalla lauseessa käytettyä sijamuotoa tai tekstin sanajärjestystä. Tunnistinhan etsii mekaanisesti samanlaisia sanayhdistelmiä - esimerkiksi identtisiä kolmen perättäisen sanan yhdistelmiä - jolloin pienillä tekstimuutoksilla tunnistin antaa aidosta plagiaatista väärän negatiivisen tuloksen.

Englanninkielisissä korkeakouluissa (USA, Australia, Britannia) plagiaatintunnistin on ollut arkea jo toistakymmentä vuotta ja Suomessakin joillakin yliopistoilla (esim. Oulu, Åbo Akademi) ja monilla ammattikorkeakouluilla tunnistimia on käytetty jo useita vuosia. Varhaisimman maininnan sähköisestä plagiaatintunnistimesta löysin vuodelta 1981, kyseessä on Sam Grierin julkaisema artikkeli A tool that detects plagiarism in Pascal programs - mistään uudesta ja innovatiivisesta asiasta tunnistimissa ei siis ole kyse.