Ei meillä (?), muualla kyllä (?)

Taloussanomat julkaisi eilen artikkelin Lunttaaminen on Kiinassa maan tapa (Timo Poropudas). Artikkelin mukaan lunttaaminen, plagiointi ja korkeakoulusuoritteidenkin väärentäminen on yleistä. Myös artikkelin virittämä keskustelu tuo esimerkkejä erilaisista koulutuksen ja "oppimisen" kulttuureista, kun ulkomaille muuttaneet suomalaiset ovat havainnoineet erilaisia tapoja suorittaa opintoja (vilpillisesti). Havaintoja on kirjattu sekä itse artikkeliin että keskustelupalstalle paitsi lunttaamisesta ja plagioinnista myös vaikkapa urheilusuorituksissa huijaamisesta. Viitteitä on myös kahdessa paikassa yhtä aikaa olemista ja opettajien lahjomisesta.

(Keskustelupalstan eteneminen noudattaa samaa kaavaa kuin aiemminkin vilpistä puhuttaessa: aluksi esitetään kommentteja ja laajennetaan havaintojen määrää, jopa kiitellään kirjoittajaa ja lopuksi kirjoittajaa aletaan moittia liiasta yleistämisestä ja plagioinnista-:)

Teksti kuitenkin johdattaa korkeakouluissa toimivat pohtimaan korkeakoulutuksen kansainvälistymistä. Opetusministeriön julkaisemassa Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiassa vuosille 2009-2015 linjataan tulevaisuutta niin, että suomalaisissa korkeakouluissa opiskelee jatkossa yhä enemmän ulkomaalaisia opiskelijoita. Tavoitteena on mm. että "Lahjakkaat ulkomaiset opiskelijat ja tutkijat valitsevat suomalaiset korkeakoulut laadukkaan koulutuksen ja tutkimuksen sekä suomalaisen työelämän tarjoamien mahdollisuuksien houkuttelemina." Tavoitteena on tietysti koulutuksen laadun parantaminen-:) Koulutuksen arkipäivässä tämä tarkoittaisi sitä, että yhä useammin sekä opettaja että opiskelija käyttävät arjessaan jotain muuta kieltä kuin omaa äidinkieltään. Strategia patistaa korkeakouluja myös osallistumaan ahkerammin koulutuksen myyntimarkkinoille.

Muuttuukohan jatkossa myös äidinkielen taitamisen ja itse tuotettujen kirjoitelmien merkitys? Nyt sekä yliopistoasetus että ammattikorkeakouluasetus edellyttävät korkeakoulututkinnon suorittajan kirjoittavan opintojensa päätteeksi kypsyysnäytteen, joka osoittaa perehtyneisyyttä opinnäytteen alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa. Jos opiskelijan äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi, korkeakoulu päättää kypsyysnäytteen kielestä. Kypsyysnäytteessä opiskelija vastaa lopputyönsä ohjaajan laatimaan kysymykseen, ja opiskelijan itsensä kirjoittaman vastauksen sisällön hyväksyy työn ohjaaja ja kirjoitusasun hyväksyy äidinkielen opettaja. Tämä on ollut yksi käytäntö varmistaa opiskelijan osaaminen. Jos sekä opiskelija opiskelee että opettaja opettaa muulla kuin äidinkielellään, tiedossa on lisää mutkia laadun ja osaamisen varmistamisen maailmaan. Kun emme ymmärrä omalla äidinkielellämmekään mitä toinen sanoo tai kirjoittaa niin mitenkähän ymmärrämme toisiamme monien kielien ja kulttuuristen tapojen pöhelikössä.