Vuoden 2011 päätös

Kiitos aktiivisille blogini lukijoille palautteesta ja juttuvinkeistä vuonna 2011!
Tänä syksynä olen kirjoittanut hieman aiempaa vähemmän, mutta se ei suinkaan johdu kiinnostukseni hiipumisesta tähän aiheeseen, päinvastoin! Monta mielenkiintoista tapahtumaa ja vilppiä on tiedossa ja "tutkinnassa" ja julkaisen niistä kirjoituksia, kunhan saan tilaa päiviini näiltä muilta, elämässä hieman tätäkin aihetta tärkeämmiltä tehtäviltä.

Vuoden 2011 merkittävin plagiointitapaus oli Saksan puolustusministeri zu Guttenbergin väitöskirjan paljastuminen plagiaatiksi. Tapaus johti myös monen muun saksalaisen väitöskirjan uudelleen tarkasteluun ja hylkäämiseen. Saksan plagiointitutkija Debora Weber-Wulffin blogia Copy, Shake and Paste seuraamalla pysytte ajan tasalla Saksan ja Keski-Euroopan tiedemaailman plagiointiuutisista.

Onko Suomessa ollut plagiointia vuonna 2011? Täytyy malttaa hetki ja odottaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan katsausta vuoteen 2011, TENKin toimintakertomukseenhan on sitten kirjattu oliko Suomessa yhtään vilppitapausta vuonna 2011. Vuoden 2010 toimintakertomuksesta selviää, että vuonna 2010 Suomessa oli yhteensä seitsemän vilppiepäilyä, joista viisi todettiin aiheettomiksi. Tässäpä Suomen tulokset vuodelta 2010:
"...tutkimusorganisaatiot ilmoittivat TENKille yhteensä seitsemästä hyvän tieteellisen käytännön loukkausepäilystä. Epäilyt selvitettiin siinä organisaatiossa, johon epäilyn alainen tutkimus oli tekeillä tai tehty. Näistä viidessä tapauksessa ei HTK-loukkausta todettu. Yhdessä tapauksessa todettiin vilppi, nimittäin luvaton lainaaminen eli plagiointi. Yhden ilmoitetun plagiointitapauksen käsittely oli vielä kesken joulukuussa 2010."

Vuonna 2010 Suomen tiede- ja korkeakoulumaailmassa oli siis yksi vilppitapaus, ja tästä juolahtikin mieleen Liisa Räsäsen kirjoittama fiktiivinen kertomus Tieteen integriteetin puolustajat. Tieteen integriteetin puolustamisesta voi kirjoittaa myös huumorin avulla, käykäähän lukemassa!

"Poliisipomon" lisensiaattitutkinto korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi

Iltalehti kirjoitti 20.12.2011 otsikolla Poliisipomon vilppi vihdoin oikeuteen. Juttu käsittelee Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ilmennyttä plagiointitapausta, josta kirjoitin täällä blogissa alkuvuodesta 2011 (Plagiaatti oikeustieteen alalla). Nyt oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Jukka Mähönen on kertonut Iltalehdelle, että tiedekunta jättää korkeimmalle hallinto-oikeudelle "ylimääräisen muutoksenhaun vielä ennen joulua". Kyseessä on tapaus, joka tuli ilmi kesällä 2009, eli muutoksenhakuun lähdetään kaksi ja puoli vuotta plagioinnin toteamisen jälkeen. Turun yliopisto "pyytää KHO:ta purkamaan tiedekuntaneuvoston aiemman päätöksen, jolla helsinkiläisen ylikomisarion plagioinniksi paljastunut lisensiaattityö hyväksyttiin. Samalla se pyytää, että annettu oikeustieteen lisensiaattitutkinto mitätöidään."

Näin siis toimii Turun yliopisto tutkinnon purkamisasiassa. Itä-Suomen yliopisto sen sijaan mitätöi Tatjana Degenhardtin väitöskirjan ja tohtorin tutkinnon tiedekuntaneuvoston kokouksen tekemällä päätöksellä, ks. Plagiointitutkija 23.7.2011. Mikähän tässä on "oikea" tapa toimia, uskoako oikeustieteen oppineita vai luonnontieteilijöitä/metsätieteilijöitä? Uskotaanko ja seurataanko jatkossa Turun yliopistoa vai Itä-Suomen yliopistoa?

Kolmas tapa toimia on olla toimimatta ja noudattaa uskomusta, että kun opintosuoritus on hyväksytty niin asiaa ei voi enää muuksi muuttaa. Helsingin yliopistossa kerran yksi väitöskirja hyväksyttiin, sitten hylättiin, ja sitten hyväksyttiin, ja sitten todettiin että jos haluaa hylätä niin pitää hylätä viimeistään väitöstilaisuudessa, muuten se ei ole mahdollista.Tämä tapahtui aikana ennen tämän blogin syntyä eikä minulla ole tietoa miksi tätä Prycen väitöskirjaa ei olisi haluttu hyväksyä. Tässä linkki asiaa koskevaan MTVn uutiseen: Helsingin yliopisto hyväksyi hylätyn väitöskirjan.

- Ota näistä selvää -

45 minuuttia: valetutkinnoista ja plagioinnista

Tänä syksynä MTV:n 45 minuuuttia paneutui toisenkin kerran korkeakoulutuksen laatukysymyksiin, kun ohjelmassa käsiteltiin 16.11.2011 valetutkintoja valelääkärikohun innoittamana. Toimittaja Tuula Malinin laatimassa ohjelmassa Väärät tohtorit ja valemaisterit käsitellään valetutkintojen ongelmaa kahdesta eri näkökulmasta, eli kyseessä voi olla 1) valeyliopiston antama todistus tai 2) oikean yliopiston väärennetty todistus. Molempia saa rahalla, ja molempia saa tilata netin kautta. Ohjelman loppupuolella siirrytään käsittelemään plagiointia Suomen korkeakouluissa.

Aluksi ohjelmassa paneudutaan tohtorin ja maisterin tutkinnot "etäopiskellen" hankkineen Shaukat Anjamin näkemyksiin tutkinnoistaan, kun toimittaja "kävi tapaamassa kasvatustieteen valetohtoria". Anjam kertoo että hänellä ei ole väitöskirjastaan kopiota, "se on laitettu sinne". Anjam sanoo ettei ole tehnyt mitään väärää ja sen takia pystyy rauhallisesti keskustelemaan asiasta toimittajankin kanssa. Ohjelmassa vieraillaan netissä toimivan University of Berkleyn sivuilla ja sanotaan että tohtorin tutkinnon saa 2500 eurolla (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 3.9.2011, 21 vuotta rehtorina - tohtorin tutkinto olikin ostettu).

Ohjelman toinen teema on plagiointi. Toimittajan mukaan "Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ollaan entistä huolestuneempia plagioinnin lisääntymisestä. Harjoitustöitä, esseitä ja oppinnäytetöitä otetaan surutta omiin nimiin alalla kuin allalla." Olen itse samaa mieltä toimittajan kanssa, mutta tällainen näkemys on aika tavalla ristiriidassa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämien "virallisten" näkemysten kanssa. Eihän TENKin useiden lausuntojen mukaan Suomessa juurikaan ole plagiointia - ei sen puoleen ole tutkimusvilppiäkään, siis TENKin mukaan. Ohjelmassa kuitenkin esitetään, miten jotkut yliopistot ovat alkaneet hankkia välineitä tekstivarkaiden paljastamiseksi. (Tätä samaa teemaa pohdin kirjoituksessani Plagiointia Suomen korkeakouluissa?)  Nyt ohjelmassa todetaan että on paljastunut esimerkiksi tekstin kopiointia Wikipediasta, ja ohjelmaan haastatellun, Tampereen yliopiston Mikko Markkolan mukaan plagiaatintunnistimen antama näyttö plagioinnista on näin ollen kiistaton.      

Ohjelmassa mainitaan Carl Öhmanin ja Jari Vilenin tapaukset (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 31.12.2009 Tapaukset Jari Vilen ja Carl Öhman) ja Pauliina Takalan tapaus (ks myös Plagiointitutkijan teksti aiheesta 3.9.2010 Onko sitä sittenkin?). Takalan teksti oli käytetty Urkund-ohjelmassa ja silloin oli havaittu lähdeviitteiden puuttuminen. Ohjelmaan haastateltu Jyväskylän ammattiokorkeakoulun eettisen toimikunnan puheenjohtaja Eila Latvala vetoaa Urkundin ehdottomuuteen, "kun tää ajetaan Urkundilla tää teksti ja sieltä tulee vastaus niin sehän on kiistaton asia, se on silloin plagioinnista kysymys".

Ohjelmaan haastatellut korkeakoulujen edustajat siis luottavat Urkundiin plagiointinäytön hankkimisessa. Näkemys on kuitenkin yksipuolinen ja ongelmallinen: ensinnäkin Urkund -järjestelmä - samoin kuin mikä tahansa muu plagiaatintunnistin - tunnistaa vain osan sähköisesti julkaistuista teksteistä (ks myös Plagiointitutkijan teksti tämän vuoden tammikuussa: Miten hyvin sähköiset plagiaatintunnistimet toimivat?). Toiseksi, plagiaatintunnistimia on helppo hämätä tekstiä muuntelemalla. Kolmanneksi, mikään sähköinen plagiaatintunnistin ei voi tunnistaa kirjallisista lähteistä kopiointia. Korkeakoulujen kirjastot ovat pullollaan vain paperimuodossa julkaistuja tekstejä, joiden kopiointi jää huomaamatta jos luotetaan vain sähköiseen plagiaatintunnistimeen. Kannattaa pitää mielessä että kyllä plagioida osattiin ennen tekstien sähköistymistäkin:) Jos opiskelijan tekstissä on vaikkapa runsaasti vanhoja lähteitä niin lukija saattaa alkaa miettiä koko tekstin alkuperää.
 

Täällä Plagiointitutkijan blogissa olen kirjoittanut aiemmin myös kolmannesta tavasta hankkia valetutkinto, 3) teetetään opintosuoritukset ulkopuolisella henkilöllä (ks esimerkiksi 21.10.2009 Osta essee, osta opinnäytetyö tai  Apua Nursing -opintoihin 4.9.2010). Eritasoisia opinnäytetöitä väitöskirjaan saakka kirjoitutetaan ja teksti ostetaan ulkopuolisilta henkilöiltä. Opinnäytetyön tai väitöskirjan voi tilata netistä tai sitten voi sopia muuten vaan kirjoittajan kanssa tekstin aiheesta ja tasosta ja valmiista tekstistä maksettavasta sopivasta summasta. Tekstin ostettuaan opin(näytetyön) ostanut voi mennä esittelemään "työtään" seminaariin tai väitöstilaisuuteen ja hupsista vaan, tutkinto on koht' sillään valmis ja todistus kädessä. Ostettuun teokseen kannattaa ostajan toki tutustua sen verran, että tietää mitä on "kirjoittanut" ja "käyttänyt lähteenä" jotta osaa vakuuttaa kuulijat ja tarkastajat omasta "osaamisestaan". Muutenhan joku ilkeämielinen tarkastaja voi epäillä tekstin aitoutta ja esittää hankalia kysymyksiä, joihin valmistautumaton opiskelija ei osaakaan vastata...

45 minuuttia: pätkä plagioinnista

MTVn ajankohtaisohjelma 45 minuuttia käsitteli 9.11.2011 tieteellistä vilppiä ja plagiointia, kun se otti esille Saksan poliitikkojen väitöskirjojen epäselvyydet. Valetohtoriksi kopioimalla (tämä linkki on Youtubessa julkaistuun 5 min kestävään klippiin) kertoo eniten Karl Theodor zu Guttenbergin väitöskirjasta ja se paljastumisesta plagiaatiksi, mutta ohjelmassa viitataan myös muihin paljastuneisiin tapauksiin. Saksan "plagiointilanteesta" pääsette ajan tasalle seuraamalla Copy, Paste and Shake -blogia, johon olen täällä blogissani jo useamman kerran viitannut.

45 minuuttia on haastatellut ohjelmaan mediaprofessori Debora Weber-Wulffia, hän on siis tuon edellä mainitun blogin ylläpitäjä, ja Martin Heidingsfelderiä, joka on kehittänyt VroniPlag-järjestelmää. VroniPlag on wikipalvelu, jossa on tarkasteltu saksalaisten poliitikkojen väitöskirjojen sisältämää plagiointia. Asiasta kiinnostuneet netin käyttäjät voivat jättää wikiin tietonsa ja näyttönsä kunkin tarkasteltavana olevan asiakirjan sisältämästä plagioinnista. Saksankielisellä VroniPlagia käsittelevällä Wikipedia-sivustolla on kooste 16 tarkastellusta väitöskirjasta, ja niiden sisältämä plagiointi on kuvattu prosenttiosuutena. Monen poliitikon väitöskirja on näin osoitettu plagiaatiksi, mikä on johtanut väitöskirjan ja tohtorin tutkinnon mitätöimiseen.

Haastattelussa Martin Heidingsfelder toteaa sen, mitä maalaisjärkikin sanoo: "He ovat itse päättäneet väitellä ja plagioida. Omista virheistä on myös vastattava. Meitä väärinkäytösten paljastajia he eivät voi tässä kohdin syyttää. Vastuu on tekijöillä itsellään."

Saksan plagiointitutkija palkittiin

Olen aiemmin kertonut täällä blogissani saksalaisesta Copy, Shake, and Paste -blogista, jota ylläpitää Debora Weber-Wulff. Hän ylläpitää saksankielistä plagiarismista kertovaa sivustoa, mutta raportoi plagiointitapauksista myös englanniksi tässä blogissaan. Plagiointitapauksista kirjoittamisen lisäksi Weber-Wulff on testannut erilaisia plagiaatintunnistimia ja arvioinut niiden toiminnan tehokkuutta. (ks. Miten hyvin plagiaatintunnistimet toimivat?)

University of Applied Sciences HTW Berlin, jossa Weber-Wulff työskentelee, palkitsi hänet 18.10.2011 vuoden "tiedejulkistajana" ansioistaan plagointitapausten tutkijana ja toimimisesta plagiarismin asiantuntijana mediassa. Weber-Wulff kehuu työnantajaansa blogikirjoituksessaan I'm so honored!

Ja kyllä, korkeakoulun johdolta on erinomaisen ryhdikästä ja laadukasta toimintaa, kun se sallii plagiointisivuston ylläpitämisen korkeakoulun palvelimella osana korkeakoulun nettisivustoa. Weber-Wulff itsekin toteaa, että jokaisesta yliopistosta ei ehkä olisikaan mielekästä tulla liitetyksi plagiointiasioihin. HTW Berlinissä plagiointitutkimus on osa Weber-Wulffin työtä ja mukaan työhön on tullut myös aiheesta kiinnostuneita jatko-opiskelijoita.

21 vuotta rehtorina - tohtorin tutkinto olikin ostettu

Helsingin sanomat julkaisi eilen (2.9.2011) pääkirjoitustoimittaja Pekka Mykkäsen tekstin Pihtiputaan valetohtorin opetukset. Jutussa kerrotaan Viitaseudun opiston rehtori Shaukat Anjamista, joka on toiminut Pihtiputaan ja Viitasaaren kansalaisopistojen rehtorina vuodesta 1990 lähtien. Viime eduskuntavaaleissa Anjamin tarkoituksena oli asettua keskustan ehdokkaaksi, mutta vaalien ehdokasasettelun yhteydessä Anjamin yhdysvaltalaiset maisterin ja tohtorin tutkinnot paljastuivat ostetuiksi, tekaistuiksi, tutkintoja myyvien "paper mill" -tehtaiden tuotoksiksi. Keskisuomalainen käsitteli asiaa vaalien ehdokasasetelun aikaan (29.10.2010), ja otsikoi jutun näin: Valetohtori pyrkii eduskuntaan. Jutussa todetaan, että Berkleyn yliopisto myy tohtorin tutkintoja 3900 dollarin hintaan ja että valmistumisaika voi olla jopa vain kaksi viikkoa. Anjam itsekin myöntää ettei ole koskaan käynyt tuossa yliopistossa ja että hän oli estynyt osallistumaan omaan väitöstilaisuuteensa.

Viime vuoden lopulla Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan sivistyslautakunnassa käsiteltiin asiaa, ja Anjam todettiin päteväksi virkaansa. (mm. Sivistys.net raportoi tapauksesta useita kertoja.)

Mykkänen esittää pääkirjoituksessaan, että olisi syytä tarkentaa ulkomaalaisten tutkintojen hyväksymistä. Ongelmallisia ovat ensinnäkin nämä virtuaalisesti toimivat, tutkintoja myyvät "yliopistot" ja toiseksi se, että myös todellisten ja aitojen yliopistojen tutkintotodistusten väärentäminen on helppoa nykyisellä tietotekniikalla ja kuvankäsittelyohjelmilla.

Mutta jos eettiset kysymykset ovat tuntemattomia, valuutatilille jäi dollareita ja maisterin tai tohtorin tutkinto kiinnostaa, niin tässä linkki University of Berkleyn sivuille.

UEF eettisten kysymysten ääressä

Itä-Suomen yliopiston väliaikainen eettinen toimikunta on antanut lausuntonsa Carsten Carlbergin tapauksesta. Karjalaisen mukaan (31.8.2011) "lääketieteen professori Carsten Carlberg oli laiminlyönyt ohjaajan velvoitteita, kun hänen tutkimusryhmäänsä kuuluneen Tatjana Degenhardtin väitöskirjasta paljastui manipulaatiota". Karjalaisen jutussa ei mainita artikkeleita, jotka on vedetty pois tieteellisistä lehdistä ja joissa Carlberg oli myös kirjoittajana. Toimikunta ei siis löytänyt näyttöä siitä, että Carlbergin toiminnassa olisi vilppiä tai piittaamattomuutta hyvästä tieteellisestä käytännöstä. Väliaikainen eettinen toimikunta ei ota kantaa Carlbergin työsuhteeseen, mutta toimikunnan puheenjohtaja, akateeminen rehtori Kalervo Väänänen toteaa Karjalaiselle: "Mutta sanotaanko näin, että suomalaisen työantajakäytännön mukaan meillä ei ole selvityksen perusteella aineksia erottamiseen".

Itä-Suomen yliopiston julkaiseman tiedotteen mukaan yliopiston rehtori Perttu Vartiainen nimitti tämän väliaikaisen eettisen toimikunnan tutkimaan Carlbergin toimintaa Itä-Suomen yliopistossa, sen jälkeen kun oli selvinyt että Luxemburgin yliopisto oli ryhtynyt toimiin Carlbergin toimien selvittämiseksi. Perttu Vartiainen nimitti tähän väliaikaiseen eettiseen toimikuntaan kuusi miestä: puheenjohtajana akateeminen rehtori Kalervo Väänänen ja muina jäseninä dekaani, professori Timo Jääskeläinen, professori (emeritus) Ossi V. Lindqvist, professori Jorma Palvimo, professori Risto Turunen ja toimikunnan sihteerinä johtava lakimies Petri Rintamäki. Tutkimuseettisiä ongelmia ei siis löytynyt. Toimikunta kuitenkin päätyi esittämään, että työilmapiiriongelmia tulisi korjata ja opiskelijoiden ohjaamiseen liittyviä ohjeita tarkastaa.

Merkittävä päätös siitä, miten vilpillinen väitöskirja hylätään jälkikäteen

22.7.2011 sanomalehdet Karjalainen ja Helsingin Sanomat julkaisivat uutisen Carsten Carlbergistä ja hänen erottamisestaan Luxemburgin yliopistosta. Helsingin Sanomien mukaan "kahden yliopiston professoria syytetään tutkimustulosten vääristelystä", mutta Kuopion yliopistossa toteutetun tutkimuksen vääristelystä on "ilmeisesti vastuussa hänen alaisuudessaan työskennellyt jatko-opiskelija".

Helsingin Sanomien artikkeliin on haastateltu myös Tutkimuseettisen neuvottelukunnan pääsihteeriä Sanna Kaisa Spoofia. Tutkimuseettinen neuvottelukunta ei ollut ennen Helsingin sanomien yhteydenottoa kuullut tai ollut tietoinen Carlbergin tapauksesta. Spoof toteaa että eri maissa väitöskirjojen ohjaajilla on erilaiset vastuut. Suomessa vastuussa on "työntekijä itse". Lopuksi Spoof vielä lisää, että "tutkimustulosten vääristely on Suomessa hyvin harvinaista".

Helsingin Sanomien uutisen mukaan Itä-Suomen yliopisto on evännyt kyseisen jatko-opiskelijan tohtorin tutkinnon, jatko-opiskelijan nimeä ei mainita. Nettiä selaamalla löytyykin Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksen (22.6.2011) pöytäkirja, jossa ilmenee että Degenhartin väitöskirjan vilpillisyyttä käsiteltiin kokouksessa juuri ennen juhannusta. Pöytäkirja on hyvin mielenkiintoinen väitöskirjan tai tohtorin tutkinnon mitätöimisen kannalta. Pykälä 36 on otsikoitu "Väitöskirjan uudelleenarviointi". (Tätä ennen tiedekuntaneuvoston kokouksessa oli hyväksytty 13 väitöskirjaa ja annettu väittelylupa viidelle uudelle väittelijälle ja vielä pykälässä 33 oli tarkennettu väitöskirjaprosessia ja hyväksytty uudet ohjeet esitarkastajille ja vastaväittäjille:)

Pöytäkirjan pykälä 36 siis kuvaa Tatjana Degenhardtin väitöskirjan "uudelleen arviointia". Kokous käsitteli väitöskirjatyötä työnä, jossa oli alunperin viisi artikkelia, mutta niistä kaksi oli jälkeenpäin todettu vilpillisiksi ja kyseiset tieteelliset lehdet olivat vetäneet ne pois (retraction). Niinpä väitöskirjaan on "jäänyt jäljelle" kolme osajulkaisua. Nämä osajulkaisut olivat olleet julkaisuina jo muissakin väitöskirjoissa, ja tiedekuntaneuvoston mukaan jäljelle jääneet artikkelit yhdessä eivät "täytä tiedekunnan ohjeistusta koskien väitöskirjan rakennetta". Pyydetyssä vastineessa "Degenhardt ei kiistä vilpillistä menettelyään".

Tiedekuntaneuvosto on määritellyt ei-julkiseksi Degenhardtin esittämän vastineen ja "tutkimussuunnitelman väitöskirjan kokoonpanoksi, jossa on huomioitu em. kahden artikkelin poisvetäminen".

Tiedekuntaneuvoston kokous käsitteli Degenhardtin väitöskirjasta vuonna 2009 annettua hyväksyntää viranomaisen virheellisenä päätöksenä, asiavirheenä. Hallintolakiin vedoten (50§) tiedekuntaneuvosto korjasi päätöstä asianomaisen vahingoksi. Hallintolain 52§ onkin tärkeä kaikkien väitöskirjassaan tai muussa opintosuorituksessa vilppiä tehneiden kannalta, sillä "Aloite on tehtävä tai vaatimus virheen korjaamiseksi on esitettävä viiden vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä."

Tiedekuntaneuvoston kokouspöytäkirjassa on esitetty seuraavaa:
"1. Tiedekuntaneuvosto päättää korjata hallintolain (434/2003) 50 § (asiavirheen korjaaminen) 1 momentin 1 kohdan perusteella päätöksen 26.2.2009 koskien Tatjana Degenhardtin väitöskirjatyön ”An Integrated View of PPAR-Dependent Transcription” hyväksymistä, koska päätös perustui selvästi virheelliseen selvitykseen. Virhe on johtunut Degenhardtin omasta menettelystä, jonka perusteella asianosaisen suostumusta ei tarvita."
ja
"2. Tiedekuntaneuvosto päättää Tatjana Degenhardtin väitöskirjan hylkäämisestä, koska väitöskirjatyö ei täytä kahden artikkelin poisvedon vuoksi enää väitöskirjan hyväksymiselle asetettuja vaatimuksia."

Päätökset tehtiin esitysten mukaisesti.

Plagiointitutkijaa jääkin nyt mietityttämään, että näinkö yksinkertaista tutkinnon ja suorituksen hylkääminen onkin. Ensinnäkin, käytävä- ja kuppilakeskusteluissa on pohdittu ja todettu, että kun tutkinto on kerran annettu niin eihän sitä voi pois ottaa. Toiseksi, blogini lukijat muistavat viime keväänä Turun yliopistossa tapahtuneen "paljastuksen", jonka seurauksena nimettömäksi jääneen rikoskomisarion lisensiaattityö todettiin plagiaatiksi ja tiedekuntaneuvosto lähti hakemaan tutkinnon purkamista korkeimmasta hallinto-oikeudesta (Plagiaatti oikeustieteen alalta 27.1.2011). Omituista, että Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto ei tehnyt lisensiaattityön hylkäämisestä tällaista hallintolakiin nojautuvaa päätöstä, jollaisen Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto teki. Kolmanneksi mietityttää, että eipä meillä Suomessa taida seurata tieteellisestä vilpistä mitään, ei edes opinto-oikeuden menettämistä, kun Degenhardtkin esitti vastineessaan väitöskirjastaan uuden tutkimussuunnitelman. Tuota tuota...

Toisaalta, mitä merkitystä tällä koko hässäkällä on? Tatjana Degenhardtin "hylättyä" väitöskirjaa mainostetaan edelleen, voit sen ostaa 38 euron hintaan vaikkapa täältä.

UEF professori irtisanottiin Luxemburgin yliopistosta

Carsten Carlberg, joka on toiminut professorina sekä Itä-Suomen että Luxemburgin yliopistoissa, on erotettu virastaan Luxemburgissa. Retraction Watch raportoi asiasta otsikolla Carsten Carlberg out at University of Luxembourg. Carlbergin todettiin syyllistyneen vilppiin, kun hän oli hyväksynyt vilpillisiä tutkimustuloksia sisältäneiden artikkeleiden julkaisemisen ja toimimalla yhtenä kirjoittajana kahdessa vilpillisessä artikkelissa. Tutkimukset oli toteutettu Kuopion yliopistossa, ja vilpilliset tulokset olivat osa Tatjana Degenhartin väitöskirjaa. Retraction Watchin saamien tietojen mukaan Carsten Carlbergin asema Itä-Suomen yliopistossa ei ole uhattuna.

UEF professori tutkinnan kohteena

Retraction Watch raportoi eilen Itä-Suomen yliopistossa professorina toimivaa Carsten Carlbergia koskevasta tutkinnasta otsikolla Grad student’s misdeeds may cost prof Carsten Carlberg a job. Carlbergilla on professuuri myös Luxemburgin yliopistossa, jossa on viime syksystä lähtien selvitetty Carlbergin johtamassa tutkimusryhmässä ilmennyttä vilppiä. Todetun vilpin takia kaksi tutkimusryhmässä tuotettua artikkelia on vedetty pois lehdistä Cell ja Journal of Molecular Biology.

Luxemburgin yliopisto on julkistanut tutkinnan ja ennakoi, että Carlberg irtisanotaan virastaan, vaikka Carlbergin itsensä ei ole todettu syyllistyneen vilppiin. Vilppi tapahtui Suomessa silloisessa Kuopion yliopistossa, kun Carlbergin ohjauksessa valmistui Tatjana Degenhartin väitöskirja. Myöhemmin Degenhartin tutkimustulokset on todettu manipuloiduiksi. Carlberg kuitenkin oli yhtenä kirjoittajana myös noissa poisvedetyissä artikkeleissa, ja Luxemburgissa tämä tulkitaan niin vakavaksi rikkeeksi että se johtanee viran menetykseen. Carlberg kommentoi itsekin Retraction Watchille asiaa ja toteaa, että hän on itse pyytänyt tutkintaa Luxemburgin yliopistolta, josta se on vuotanut lehdistölle ja josta on nyt tehty "iso numero".

Carlberg oli itse ilmoittanut asiasta viime syksynä omilla web-sivuillaan, mutta nyt tieto on kadonnut "johtuen ilmeisesti Kuopion yliopiston yhdistymisestä Itä-Suomen yliopistoon".

Tuota tuota, sitä vaan mietin että miksiköhän Luxemburgin yliopisto tutki asiaa ja aikoo erottaa Carlbergin kun vilpillinen väitös ilmestyi Kuopion yliopistossa ja tutkimus tehtiin Kuopiossa...Ja sitten vielä sitäkin, että miksiköhän Carlberg kärsii seuraukset, jos joku toinen toimi vilpillisesti... Tatjana Degenhartin väitöskirjaa esitellään esim. täällä

Rahan ja tutkimustulosten välisestä ystävyydestä

Palaneen käryä on toimittaja Jaakko Lyytisen kirjoitus eilisessä Hesarissa, kirjoitus perustuu pitkälti Tieteessä tapahtuu -lehdessä juuri julkaistuun Heikki Hiilamon artikkeliin Historioitsijat tupakkateollisuuden palveluksessa.

Teksteissä sohaistaan kusiaispesää, kun ajatellaan ääneen yliopistossa tehtyjen tutkimusten tuloksien yhteyttä rahoittajan motiiveihin. Onko yliopistojen rahassa sittenkin eettinen ulottuvuus? Suomessahan olemme tottuneet kuulemaan tiedeinstituution edustajien vakuutteluja siitä, miten puhdasta ja vilpitöntä tiede ja tutkimukset meillä ovat. Yllä mainituissa teksteissä esitellään kahden (alun perin neljän) naisen nostamaa oikeusjuttua kahta tupakkayhtiötä vastaan Suomessa. Naiset olivat sairastuneet vakavasti poltettuaan kevytsavukkeita - mutta tiesivätkö naiset tupakoinnin aloittaessaan tupakoinnin vaarallisuudesta ja sen aiheuttamasta riippuvuudesta vai eivät? Asiaa selvitettiin käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, molemmissa naiset hävisivät kanteensa ja lopulta he vetäytyivät asian käsittelemisestä korkeimmassa oikeudessa. Oikeudenkäyntiä varten tupakkayhtiöiden asianajajat tilasivat Tampereen yliopiston historian laitokselta tutkimuksen siitä, miten hyvin Suomessa tunnettiin tupakoinnin riskejä 1900-luvulla. Hankkeen johtajana toimi professori Pertti Haapala, joka nykyisin on Tampereen yliopiston I vararehtori.

Pertti Haapala toimi myös tupakkayhtiöiden todistajana oikeudenkäynneissä. Tupakkayhtiöiden tilaama hanke oli nimetty Yleinen tietoisuus tupakoinnin terveysvaikutuksista Suomessa 1950-luvulta lähtien - mutta tieteen julkisuusperiaatteen vastaisesti hankkeesta ei ole julkaistu mitään tuloksia. Tupakkafirmat maksoivat tilaamastaan tutkimuksesta Tampereen yliopistolle 165 000 euroa. Tutkimuksen pohjalta professori Haapala kirjoitti 31-sivuisen raportin, joka on oikeudenkäyntien todistusaineistoa. Yliopiston saaman rahoituksen lisäksi Haapala sai tästä raportista palkkioksi 61 000 euroa. Haapala totesi todistajanlausunnossaan, että 1950-luvulla Suomessa tiedettiin laajasti tupakoinnin terveyshaitoista. Kaikki suomalaiset olivat hänen mukaansa kuulleet tupakoinnin vaarallisuudesta ja siitä, että tupakoinnin lopettaminen voi olla vaikeaa.

Lääkärilehdessä julkaistiin vuonna 2008, käräjäoikeuden käsittelyn aikoihin, artikkeli Tupakkayhtiöiden juristit tilasivat tutkimuksen. Tässä Ulla Järven kirjoittamassa artikkelissa ihmetellään tutkimustulosten salaamista ja tuodaan esille se ristiriita, mikä on Haapalan aiempien tutkimustulosten ja hänen tupakkaoikeudenkäyntiin laatimansa raportin välillä. Kun oikeudessa tuli esille, että kaikki tiesivät tupakoinnin vaarallisuudesta, Haapalan aiemmin vetämän hankkeen Terveyden edistäminen Suomessa 1900–2000: Ideologia, politiikka ja käytäntö tuloksissa päädyttiin erilaisiin arvioihin siitä, miten ihmiset ymmärsivät ja omaksuivat saamaansa terveyskasvatusta.

Lääkärilehden artikkelista ei pidetty. Hiilamo toteaa (s 32):
"Suomen Lääkärilehden kerrottua Pertti Haapalan todistuksesta Helsingin käräjäoikeudessa tutkimuseettiselle neuvostolle tehtiin nimetön kantelu Haapalan hankkeesta (Järvi 2008). Käytäntönsä mukaisesti tutkimuseettinen neuvottelukunta siirsi kantelun Tampereen yliopiston eettiseen toimikuntaan, jossa se ei johtanut toimenpiteisiin."

Yllä mainitun Tieteessä tapahtuu -lehden artikkelin kirjoittanut Heikki Hiilamo toimii KELAn tutkimusprofessorina, ja hän oli tupakkaoikeudenkäynnissä kantajien todistajana. Artikkelissaan hän käy läpi tupakkaoikeudenkäyntien historiaa ja tupakkayhtiöiden ja heidän asianajajiensa strategioita. Tupakkayhtiöiden piti ensin todistaa se, että tupakka ei ole vaarallista ja sitten se, että kaikkihan tiesivät vaarallisuudesta = valmistajat olivat tietämättömiä, mutta kuluttajat tiesivät = tupakka on turvallista myytäessä, mutta vaarallista ostamisen jälkeen. Nyt kävikin niin, että Haapalan lausunto oli kopio amerikkalaisissa tupakkaoikeudenkäyneissä käytetyistä, historian tutkijoilta pyydetyistä, tupakkateollisuutta tukeneista lausunnoista. "Haapalan lausunnossa toistuivat väitteet siitä, että kaikki suomalaiset olisivat tienneet tupakan terveyshaitoista jo paljon ennen lääketieteen asiantuntijoita. On epäselvää, miten suuri yleisö on voinut vakuuttua ennen tutkijoita tupakan terveysvaaroista, jos sen käsitykset kuitenkin pohjautuivat tieteelliseen tutkimukseen. Vielä 1950-luvun alussa monet lääkärit pitivät yskää tupakan suurimpana terveyshaittana. Suomessa etsittiin saunomisesta syytä keuhkosyövän yleistymiselle niinkin myöhään kuin 1960-luvun puolivälissä." (s 32)

Hiilamon artikkeli kannattaa lukea kokonaisuudessaan, se on paitsi hyvin kirjoitettu myös hyvin informatiivinen. Tästä artikkelista luin esimerkiksi USAssa tuomari Gladys Kesslerin tekemästä, voimaan jäävästä päätöksestä: "tupakkayhtiöt olivat luoneet ja ylläpitäneet salaliittoa, jolla kuluttajia ja viranomaisia oli harhautettu savukkeiden terveysvaaroista" (s 29). Lisäksi opin uuden käsitteen agnotologia, josta saankin hyvän käsitteen kuvaamaan tiedeyhteisön suhtautumista vilppiin ja plagiointiin.

Kiitos Heikki Hiilamo ja Tieteessä tapahtuu -lehti hyvästä artikkelista!

Saif Gaddafi ja PhD

Olemme Suomenkin television kautta saaneet kuulla Muammar Gaddafin pojan Saif Gaddafin lausuntoja Libyan tilanteesta. The Guardianissa ilmestyi perjantaina Meghnad Desain kirjoittama artikkeli LSE is paying a heavy price for Saif Gaddafi's PhD. Saif Gaddafi hankki tohtorin tutkinnon London School of Economicsissa vuonna 2008, ja Desai oli väitöskirjan toinen tarkastaja. Nyt väitöskirja on joutunut plagiointiepäilyjen kohteeksi - eikä siinä kaikki, tutkinnon myöntänyttä London School of Economicisia epäillään lahjusten vastaanottamisesta. Väitetään että plagioinnista tiedettiin, mutta tutkinto myönnettiin kun Gaddafi lahjoitti yliopistolle 1,5 miljoona puntaa. Myöhemmin yliopisto hyväksyi myös 2,2 miljoonaa puntaa vastineeksi libyalaisten virkamiesten kouluttamisesta. London School of Economicsin johtaja Sir Howard Davies erosi tehtävästään torstaina (tässä erokirje).

Saif Gaddafin väitöskirjaa on analysoitu kollektiivisesti wikissä Saif Al-islam Gaddafi Thesis Wiki. Asiasta raportoi myös Channel 4 otsikolla Saif Gaddafi: Genius of Fraud?. Wikin avulla plagioinnin kokonaismääräksi on laskettu 6 prosenttia koko väitöskirjasta, väitöksen sanamäärä on 93000 ja suoraan muualta kopioituja tai hieman muutettuja tekstejä 5446 sanaa.

Vilpillistä opiskelua Britanniassa

Helsingin sanomat julkaisi tänään verkkolehdessään plagiointia ja opiskeluvilppiä käsittelevän jutun. Suomessahan meillä ei ole tällaiseen juttuun aineksia, joten Hesari on hakenut aihetta käsittelevän artikkelin brittilehdestä The Telegraph ja otsikoinut juttunsa näin: Brittilehti: Huijaamisesta tullut suoranainen epidemia yliopistoissa. Hesarin tekstissä käsitellään eilen ilmestynyttä, David Barrettin kirjoittamaa artikkelia The cheating epidemic at Britain's universities. Sen mukaan lukuvuonna 2009-2010 Britanniassa kirjattiin 17000 opiskeluvilppitapausta niissä 80 yliopistossa, jotka vastasivat aiheesta tehtyyn kyselyyn.

Mitä vilppiä yliopisto-opiskelussa sitten voi tehdä, tässäpä listaa:

- erilaisten tehtävien, esseiden ja opinnäytetöiden plagiointi
- Wikipediasta kopiointi (mainittu ihan omana vilpin muotonaan)
- esiintyminen jonain toisena henkilönä (tekee tentin toisen puolesta)
- yritys vaikuttaa opettajaan epäsovinnaisella tavalla (hmm...)
- useampi opiskelija palauttaa samanlaisen tehtävän (samanlaisilla virheillä)
- käyttää tentissä apuna MP3-soittimelle tallennettuja muistiinpanoja (kätevää)
- kirjoittaa tenttivastaukset kotona ja salakuljettaa ne valvottuun tenttitilaisuuteen (varmaan kysymykset tiedossa ennakkoon)
- ottaa tenttitilaisuudessa vastaan tietoja puhelimella
- puhelin muistiinpanoineen on jemmassa vessassa, ja opiskelija hakee tiedot vessatauolla ja kirjoittaa ne vessapaperille (huh, monimutkaista ja aikaa vievää:)
- ohjaajan allekirjoituksen väärentäminen arviointipaperiin
- ostoksilla käynti eli valmiiden tehtävien ja opinnäytetöiden ostaminen "paperitehtaista" (paper-mills, internet-based essay-writing companies)

Brittitapaan kyselyn tulokset on julkistettu taulukossa, josta voitte katsoa suosikkiylipistonne ilmoittamat vilppilukemat. Enimmillään yliopistoissa on ollut 700-800 käsiteltyä vilppitapausta yhden lukuvuoden aikana. The Telegraphin mukaan nyt ilmoitetut 17000 yliopistotasolla käsiteltyä opiskelijoiden tekemää vilppitapausta ovat vain räikeimmät tapaukset, ja opettajat käsittelevät lievemmät huijaukset ja huolimattomuudet kahden kesken opiskelijan kanssa. Kun tavalliset "red brick" yliopistot ovat ilmoittaneet keskimäärin muutamia satoja vilppitapauksia lukuvuodelta 2009-2010, arvostetuissa vanhoissa (traditional) yliopistoissa julkisivu on (melko) puhdas. Cambridgen yliopistossa vilppitapauksia on ollut vain yksi. Vertailukohteena on lukuvuosi 2005-2006, jolloin Cambridgessa ei ollut yhtään plagiointi- tai lahjustapausta. Oxfordin yliopistossa luvut ovat jo hieman korkeammat, 12 ilmoitettua tapausta lukuvuonna 2009-2010. Yli 800 tapausta ilmoittavat käsitelleensä seuraavat yliopistot: Greenwich (838), Sheffield Hallam (801), ja menköön mukaan vielä Kingston (799). Opiskelijamääriä tuossa taulukossa ei ilmoiteta, joten sen perusteella ilmoitetun vilpin määrää ei voi suhteuttaa yliopiston kokoon. Selkeää kuitenkin on, että suuria vilppimääriä ilmoittaneet yliopistot ovat sitoutuneet julkisuuteen ja ovat lähteneet käsittelemään ja ehkäisemään vilppiä avoimesti.

***
Ja ne kootut selitykset...

Helsingin Sanomien artikkeli brittiopiskelijoiden vilpillisyydestä on tätä kirjoittaessani tuottanut lukijoilta 29 kommenttia lehden keskustelupalstalle.

The Telegraph -lehden artikkelia puolestaan seuraa 217 lukijakommenttia.

Suomalaisissa kommenteissa mennään aluksi suoraan huipulle: professorit, poliitikot ja virkamiehet huijaavat eikä heille ole tästä seurauksia. Jari Vilenin tapaus kerrataan. Ei ole ihme että opiskelijat tekevät samaa. Kommentoijien mukaan työpaikkaa hakiessa ei tarvitse osoittaa osaamista, riittää että on hyvä tyyppi ja koska työpaikat hankitaan suhteilla niin ei haittaa vaikka todistus olisi hankittu plagioimalla. Vastakkaisia mielipiteitä esitetään. Ja esimerkiksi Kiinassa huijataan vielä enemmän. Yksi esittelee guttenplagwikin ja toinen kertoo miten plagionti alkaa jo alakoulusta. Plagiointiin puuttuvaa opettajaa odottavat vanhempien syytökset.

- Kommenttien joukossa on monta kiinnostavaa näkökulmaa ja detaljia. -

Siinä missä suomalaiset kommentoijat heijastelevat plagioinnin ja vilpin taustalle niitä käytäntöjä, joita Suomen Akatemia, opetusministeriö, yliopistot ja ammattikorkeakoulut toteuttavat, brittien keskustelu kääntyy hyvin nopeasti ulkomaalaisvastaisuudeksi. Nimimerkki Iondinium toteaa vilppiongelman johtuvan ulkomaalaissita opiskelijoista ja lataa keskusteluun arvionsa, jonka mukaan 99% vilpistä on ulkomaalaisten opiskelijoiden tekemää. Keskustelu vilkastuu, vastakkaisia näkemyksiä esitetään, mutta vaikka Iondinium saa monta kriittistä kommenttia hän ei peräydy väitteestään. Poliitikkojen toiminta otetaan esille myös brittikeskustelussa (cheating politicians). Ja sitten siirrytään keskustelemaan siitä, mitä tapahtui kun polytechnic-opistoista tuli muka-yliopistoja: taso laski. Ylipäätään keskustelijoiden mukaan opiskelijoiden taso Britanniassa on hyvin huono. Huonoa on myös keskustelupalstalle kirjoittajien kieli, kun he äityvät nälvimään toisiaan kirjoitus- ja kielioppivirheistä.

Kieltäminen, anteeksipyyntö, eroaminen - zu Guttenberg otsikoissa

Tänään tuli maailmalle näkyväksi se, että ainakin Saksassa plagiointiin suhtaudutaan vakavasti. Plagioinnnista ei (aina) selviäkään pelkällä teon kieltämisellä ja plagiointiepäilyjen esittäjien mitätöimisellä. Plagiointi ja plagioinnin toteamisyritykset saivat tänään enemmän julkisuutta kuin koskaan aiemmin.

Karl-Theodor zu Guttenberg luopui viime viikolla tohtorin arvostaan ja erosi tänään puolustusministerin virastaan. Näin (tiede)maailma sai yhden esimerkin ja ennakkotapauksen siitä, että plagioija onkin itse vastuussa tekosistaan ja plagioinnilla on myös seuraamuksia.

Uutinen zu Guttenbergin erosta levisi Saksasta nopeasti läpi Euroopan ja USAn (ainakin). Plagiointiepäilyjen esiintullessa Wikipedia esitteli zu Guttenbergia ja hänen yksityisiä ja julkisia saavutuksiaan laajoissa artikkeleissa saksaksi ja englanniksi. Nyt myös suomenkieliseen Wikipediaan ilmestyi artikkeli, tänään entiseksi Saksan puolustusministeriksi muuttuneesta zu Guttenbergistä.

Tänään ilmestyneiden lehtiartikkeleiden mukaan zu Guttenbergin voimat loppuivat. Esimerkiksi New York Times siteeraa zu Guttenbergia näin: “Olen aina ollut valmis taistelemaan, mutta nyt on pakko myöntää että raja tuli vastaan". Vielä viime viikolla uskottiin, että zu Guttenberg selviää plagioinnistaan anteeksipyynnöllä ja Angela Merkelin tuella, mutta saksalaiset tieteentekijät eivät olleet tähän menettelyyn tyytyväisiä. He kokosivat viime viikonloppuna yli 20 000 nimeä avoimeen kirjeeseen, joka oli osoitettu liittokanslerille. Kirjeen allekirjoittaneet totesivat, että Merkelin tuki zu Guttenbergin plagioinnille ja plagioinnin julkinen vähättely oli kaikkien rehellisten tutkijoiden pilkkaamista. Koko kirjeen voit lukea täältä, Debora Weber-Wulffin blogista.

Tänään Debora Weber-Wulff kirjoittaa blogissaan otsikolla Dismissed!. Otsikko viittaa Saksan tv:n nyt illalla lähettämään erikoisuutislähetykseen zu Guttenbergin erosta. Lähetys oli otsikoitu sanalla "Weggetreten!", joka Weber-Wulffin mukaan on saksan kielessä armeijasanastoa ja tarkoittaa hylkäämistä, erottamista. Erottamistulkinta oli tehty, vaikka zu Guttenberg oli kutsunut lehdistön koolle tänään aamupäivällä ja ilmoittanut itse eroavansa. zu Guttenbergin mukaan hän ei niinkään eroa painostuksen vuoksi, vaan siksi, että puolustusministerinä hän ajattelee armeijaa ja ettei armeijan tarvitsisi kärsiä tästä ikävästä jutusta...

The Economist on otsikoinut zu Guttenbergin eroa käsittelevän jutun otsikolla Teflon no more. Tänään tapahtunutta eroamista ei tässä artikkelissa pidetä uran loppuna. zu Guttenberg kiitti puheessaan kansaa laajasta tuesta, minkä ajatellaan johtavan kansan tuen säilymiseen ja zu Guttenbergin paluuseen ja uran uuteen nousuun muutaman vuoden sisällä.

- suattaa se olla niinnii vua suattaa se olla olematakkii -

Nyt ei mene hyvin, Saksan puolustusministerillä

Tänään saapui plagiointiuutisia Saksasta, ja ne ylittivät uutiskynnyksen myös Suomessa. Saksan puolustusministeri Karl-Theodor zu Guttenbergin väitöskirja "Verfassung und Verfassungsvertrag. Konstitutionelle Entwicklungsstufen in den USA und der EU" on joutunut plagiointiepäilyjen kohteeksi. Ylen nettisivusto raportoi tapauksesta otsikolla Saksan Guttenberg taas vastatuulessa. Yle viittaa jutun tekstissä Süddeutsche Zeitungin tänä aamuna julkaisemaan artikkeliin.

Süddeutsche Zeitungin artikkelissa kerrotaan, että zu Guttenbergin väitöskirja hyväksyttiin vuonna 2007. Artikkelin mukaan whistle-blowerin ikävän roolin on nyt ottanut professori Andreas Fischer-Lescano, joka toteaa zu Guttenbergin tekstin olevan "ein dreistes Plagiat" (röyhkeä plagiaatti) ja "eine Täuschung" (huijaus). SZ on linkittänyt uutiseen myös kuvamateriaalia, johon on laitettu rinnakkain zuGuttenbergin väitöskirjatekstiä ja eri lähteitä, joista tekstiä on kopioitu. Väitöskirjan alkuosassa näyttäisi olevan muun muassa Frankfurter Allgemeine Zeitungista otettua tekstiä (hmm...). Ja Wilfried Marxerin teoksesta "Wir sind das Volk" ei ole kopioitu ainoastaan tekstiä vaan myös alaviitteet.

Nyt onkin mielenkiintoista seurata miten poliitikkosuosikki ja uudeksi liittokansleriksikin povattu zu Guttenberg selvittelee plagiointiepäilyt. Saksassa on useita väitöskirjoja hylätty jälkikäteen joko plagioinnin tai "ostoksilla käynnin" takia (=ostettu väitöskirja).

Debora-Weber Wulff kirjoittaa asiasta enemmän huomenna, tänään hän on päivittänyt blogiaan vain vähän, koska aika on mennyt toimittajien kanssa puhelimessa - toimittajat ovat nyt hyvin kiinnostuneita plagioinnista:) Käykäähän katsomassa miten suosituksi Weber-Wulffin plagiarismisivusto muuttui tänä päivänä, kuva siitä täällä.

Ja Weber-Wulffin blogitekstin mukaan zu Guttenbergin nimi ei olekaan pelkästään zu -etuliitteinen, vaan Saksan puolustusministerin koko arvonimi on Baron von und zu Guttenberg.

- sattuu sitä paremmissakin piireissä -

Plagiaatti oikeustieteen alalla

Jokohan Suomessa nyt nähdään ensimmäinen tapaus, jossa plagiointi johtaa yliopistossa myönnetyn tutkinnon purkamiseen?

Iltalehti raportoi tänään mielenkiintoisesta tapauksesta oikeustieteen alalta. Jo hyväksytyn lisensiaatintyön on todettu sisältävän niin paljon plagiointia, että kyseisen lisensiaatintutkimuksen ja sen perusteella myönnetyn oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon purkua haetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Päätöksen tutkinnon purkamisen hakemisesta on tehnyt Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan johtokunta kokouksessaan 14.12.2010. Iltalehti otsikoi juttunsa näin: Poliisipomo plagioi lisensiaattityönsä

Iltalehti esittää osittaisen kopion johtokunnan pöytäkirjasta. Kopiosta selviää, että tapausta varten asetettu tutkintaryhmä totesi kyseisen lisensiaatin syyllistyneen "vilppiin tieteellisessä toiminnassa. Vilppi täyttää tässä tapauksessa luvattoman lainaamisen eli niin sanotun plagioinnin tunnusmerkit." Iltalehti kertoo, että kyseinen lisensiaatti on "Helsingin poliisissa merkittävässä johtoasemassa työskentelevä rikoskomisario". Plagioinnin kohteeksi joutunut on myöskin Helsingin poliisissa työskentelevä henkilö, jonka Poliisiammattikorkeakoululle vuonna 2006 jättämää opinnäytetyötä on nyt plagioitu. Nyt käsiteltävänä oleva plagiointi on todettu lisensiaatintyössä, joka hyväksyttiin kesällä 2009. Vilppiepäilyä alettiin tutkia pian sen jälkeen, joten tutkinta näyttää kestäneen puolitoista vuotta! Tutkinnan kerrotaan lähteneen liikkeelle, kun yliopisto sai asiasta ilmoituksen "ulkopuolelta".

Selvityksen mukaan plagiointi johtui vain lisensiaatintutkinnon laatijasta itsestään, eivätkä työn tarkastaneet kaksi professoria olleet tietoisia tarkastamansa työn sisältämästä plagioinnista.

Iltalehti on pyytänyt kommenttia myös rikosylikomisariolta itseltään. Rikosylikomisario kertoo toimineensa täysin tahattomasti, joten hänen mielestään koko tutkimuksen hylkääminen olisi kohtuutonta.

Mitä jatkossa?

Iltalehden raportoiman plagiointitapauksen käsittelyn myötä voisi kumoutua kaksi Suomessa vallitsevaa myyttiä:

Ensinnäkin, olen lukuisia kertoja ollut tilanteessa, jossa vain todetaan olkapäitä kohautellen, että jo hyväksytylle opintosuorituksena jätetylle plagiaatille ei voi enää tehdä mitään. Turun yliopisto on siis ensimmäisenä Suomessa osoittanut suoraselkäisyyttä tässä asiassa ja lähtenyt käsittelemään yliopistossa tapahtuvaa plagiointia oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Vilppiin syyllistymisestä seuraa jotakin tekijälle itselleen (ei vain niille, jotka siitä ilmoittavat).

Toiseksi, nyt olisi mahdollisuus päästä eroon plagioinnin määrittelyissä ajoittain ja paikoittain kummittelevasta teemasta 'tahattomuus'. Plagiointi on luvatonta lainaamista: tekijä yksinkertaisesti ottaa tekstiä netistä tai kirjallisesta lähteestä eikä ilmoita alkuperäistä kirjoittajaa. Plagioinnin määrittelyyn ei siis kuulu pohdintaa tahallisuudesta tai tahattomuudesta. Tahattomuuteen vetoaminen toimii silloin kun kyseessä on vahinko, vaikkapa jos ikkuna särkyy siihen vahingossa osuneesta pallosta. Tekstin kopioiminen netistä tai kirjallisesta lähteestä tahattomasti on oikeastaan mahdotonta - ellei sitten uskota siihen, että jokin näkymätön voima ulkoavaruudesta liikuttelee plagioijan käsiä eikä hän itse tätä huomaa:)

Hehheh, tiede voi olla tätäkin:)

Onko sinulla ollut vaikeuksia saada kirjoittamasi teksti julkaistuksi? Eikö artikkelisi kelvannut johonkin lehteen, ja jouduitko odottamaan referee-lausuntoja puoli vuotta? Tässäpä vaihtoehto, josta nykyinen suosikkiblogini Retraction Watch raportoi eilen.

Journal of Universal Rejection alkoi toimintansa vuonna 2009, vaikka sen nettisivut saivat muotonsa vasta äskettäin. Kun laitat artikkelisi tänne, lehti lupaa seuraavaa:
- sinun ei tarvitse hermoilla hyväksytäänkö artikkelisi vai ei, voit olla sataprosenttisen varma että sitä ei hyväksytä
- lehti ei laskuta sinulta maksua julkaisemisesta eikä varsinkaan sivumäärän mukaan
- voit sanoa että olet tarjonnut artikkeliasi maailman arvostetuimpaan lehteen (jos mittarina on tarjottujen artikkeleiden pieni hyväksymisprosentti)
- sinulle jää täydet tekijänoikeudet, voit muuttaa tekstiäsi ihan miten haluat ja tarjota artikkeliasi muuallekin, jopa ennenkuin kuin saat päätöksen julkaisemisesta
- päätös kuitenkin tulee yleensä heti, eikä kukaan edes lue tekstiäsi

Retraction Watch haastatteli Journal of Universal Rejection -lehden päätoimittaja Caleb Emmonsia eilen. Emmons kertoo tarinan lehden historiasta ja matemaatikkona määrittelee lehden impaktikertoimen lähestyvän ääretöntä.

Retraction Watch: Onko tiedevilppi lisääntynyt?

Retraction Watch on Adam Marcusin ja Ivan Oranskyn ylläpitämä blogi, jossa seurataan vilpillisiksi paljastuneiden tiedeartikkeleiden poistamista julkaisuista ja julkisuudesta. Blogi on toiminut elokuusta 2010 lähtien; alussa blogin pitäjille vihjailtiin että eipä taida tulla paljoakaan julkaistavaa. Epäilijät olivat kuitenkin väärässä, raportoitavaa on riittänyt niin paljon, että kirjoittajat eivät ole pystyneet julkaisemaan tekstejä poisvedetyistä artikkeleista sellaisella aikataululla kuin olisivat halunneet. Kaikki tieteelliset lehdet eivät myöskään ole suhtautuneet asiallisesti, kun Marcus ja Oranski ovat kysyneet tietoja poisvetämisen syistä. "None of your damn business" tuli vastaukseksi lehdestä nimeltä Annals of Thoracic Surgery, kun Marcus ja Oransky kysyivät syitä siihen, miksi ko. lehdestä vedettiin pois siinä vuonna 2004 ilmestynyt artikkeli.

Retraction Watch -blogissa ilmestyi eilen kooste siitä, miten paljon tieteellisiä artikkeleita poistetaan julkisuudesta tieteellisen vilpin takia: Kirjoituksen otsikko on Is Scientific Fraud on the Rise? Ivan Oransky on koonnut tähän tekstiin tuloksia arvioista tieteellisen vilpin määrästä, kun mittarina käytetään artikkeleiden poisvetämistä. Vaikka julkaistujen vilppikäsittelyjen määrä on lisääntynyt, syyksi on arveltu tieteellisen julkaisemisen suurta kasvua (siis kun artikkelien ja lehtien määrä kasvaa, vilpillisten artikkeleiden määrä lisääntyy samassa suhteessa). Tässä blogikirjoituksessa viitataan analyyseihin, joissa on katsottu vuosittain poisvedettyjen artikkeleiden määrän suhdetta uusien julkaisujen määrään. R Grant Steen on julkaissut lehdessä Journal of Medical Ethics artikkelin Retractions in the scientific literature: is the incidence of research fraud increasing? Hän oli analysoinut 742 artikkelia, jotka oli vedetty pois PubMed -tietokannasta vuosina 2000 - 2010. Steen jakoi syyt petoksiin (sepittämimen, fabrication ja vääristely, falsification) ja virheisiin (error). Suurin yksittäinen nimetty syy artikkelin poisvetämiseen oli "tieteellinen virhe". Aineiston sepittäminen (fabrication), johon Steen luki myös aineiston plagioinnin, oli yleisempää kuin tekstin plagiointi. Steenin analyysi myös vahvisti monien epäilyt sitä, että vilpin määrä on lisääntynyt suhteessa enemmän kuin julkaisujen määrä. Steen ihmettelee epämääräisin syin poisvedettyjen artikkeleiden määrää, 8%:ssa tapauksia syytä ei ilmoitettu ja 18%:ssa tapauksia syyt olivat epäselviä tai moniselitteisiä (ambiguous). Tieteellisestä vilpistä kiinnostuneille tutkijoille artikkelien poisvetäminen on tietysti vain yksi mittari tieteellisen vilpin määrästä. Kuten Retraction Watch -blogin tekstiä kommentoinut e-Patient Dave toteaa, lisäyksessä ei liene niinkään kyse lisäyksestä tehtyjen rikosten (actual crime) määrässä vaan enemmänkin kyse on raportoitujen rikosten (reported crime) määrästä.

Kirjoitin tänne blogiin vuoden 2010 toukokuussa ajatuksiani tiedeartikkelien "poisvetämisestä" jutussa Martin Stone - jatko-osa ja muistan ihmetelleeni sitä, miten artikkelin saattaminen pois ihmisten luettavista ylipäätään on mahdollista. Pyydetänkö tilaajia ja kirjastoja repimään sivut pois tilaamastaan lehdestä? Sähköisestä julkaisusta artikkeli lähtee tietysti delete-nappia painamalla - tai näin luulisi tapahtuvan "virallisen" poisvetämisilmoituksen yhteydessä. Retraction Watch -blogissa tuodaan vielä esille Steenin yllättävä havainto tieteellisten lehtien epäjohdonmukaisesta toiminnasta. Steenin mukaan lehdet eivät riittävästi varoita naivia lukijaa: 31.8% noista 742 artikelista napotttaa edelleen lehtien sivuilla ikäänkuin niiden sisältämä tieto olisi asianmukaista tai asianmukaisesti tuotettua eikä "retractionia" olisi tapahtunutkaan.

Mietin myös, että onkohan suomalaisista tiedelehdistä vedetty koskaan pois yhtään artikkelia? Tai onko Suomessa peruttu jo myönnettyä tutkintoa sen perusteella, että opinnäytetyö, gradu, lisensiaatintyö tai väitöskirja paljastuu jälkikäteen plagiaatiksi tai muuten vilpilliseksi? Itse asiassa tässä retraction -tekstissä Plagiointitutkijalta loppuivat suomen kielen sanat kesken: Onko meillä edes käytössä sanoja ja käsitteitä tällaiseen vilpin käsittelyyn. Otetaan pois? Vedetään takaisin? Perutaan? Poistetaan?

Yliopistolaissa todetaan, että "opiskelijaa, joka on syyllistynyt yliopiston opetus- tai tutkimustoimintaan kohdistuvaan rikkomukseen (...) voidaan kurinpidollisesti rangaista rikkomuksen vakavuudesta riippuen varoituksella tai erottamalla määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi".
- Entä jos tieteellinen vilppi todetaan sen jälkeen, kun tutkinto on jo myönnetty?
- Ja mitä kaikkea nuo "opetus- tai tutkimustoimintaan kohdistuvat rikkomukset" ovat?

Vielä muutama sana plagiaatintunnistimista

Viime viikolla kirjoitin tänne blogiin Saksassa tehdyistä testeistä, joilla Debora Weber-Wulffin johdolla tutkittiin plagiaatintunnistimien toimivuutta (Miten hyvin sähköiset plagiaatintunnistimet toimivat?)

Jonathan Bailey kirjoittaa tänään blogissaan asiasta otsikolla PlagAware Takes Top Honors in Plagiarism Checker Showdown. Bailey pitää Weber-Wulffin tekemiä testejä ja tutkimuslinjaa arvokkaana kansainvälisestikin, erityisesti kun tunnistimiin syötettiin eri kielillä kirjoitettuja tekstejä (saksa, englanti, japani). Tulokset noudattavat pitkälle Baileyn itsensä tekemiä testauksia, havaintoja ja kannanottoja, ja tässäkin kirjoituksessa hän ottaa reilusti kantaa. Hän on samaa mieltä testauksessa esille tulleista seikoista: jotkut plagiaatintunnistimet eivät toimi ollenkaan. Bailey uskaltaa myös sanoa ääneen, että jotkut plagiaatintunnistuspalveluja myyvät tai niitä ilmaiseksi tarjoavat firmat itse asiassa keräävät materiaalia, jota myyvät sitten hyväuskoisille opiskelijoille "paperitehtaista" (paper mills) tilattuina esseinä ja opinnäytetöinä. Plagiaatintunnistuspalvelu onkin itse asiassa plagiaattien myyntipalvelu! Jos olet vahingossa laittanut tekstisi johonkin tällaiseen palveluun, voi olla että tekstisi ilmestyy jossain muualla jonkun muun nimellä. Bailey on myös nimennyt näitä huijausjärjestelmiä tekstissään.

Bailey muistuttaa, että plagiaatintunnistimia (niitä oikeita) käytetään kahdessa tarkoituksessa: 1) tarkistetaan onko jokin teksti alkuperäinen tai 2) tarkistetaan onko jossain julkaistu aiemmin julkaistua tekstiä. Nyt käsitellyt Softwaretest2010 analyysit oli siis tehty korkeakoulujen näkökulmasta, jolloin tunnistimen avulla pyritään selvittämään, onko kirjoittaja itse luonut oman, uuden tekstin. Sisällöntuottajien näkökulmasta plagiaatintunnistimia käytetään todentamaan sitä, onko vaikkapa minun tekstiäni tai osia minun tekstistäni käytetty sellaisenaan jossain muualla.

Miten hyvin sähköiset plagiaatintunnistimet toimivat?

Debora Weber-Wulff on jatkanut sähköisten plagiaatintunnistusohjelmien testausta ja hän on julkaissut tulokset vuonna 2010 testaamiensa plagiaatintunnistimien toimivuudesta. Tulokset ovat luettavissa täältä: Softwaretest 2010. Weber-Wulffin johtama tutkimusryhmä testasi 27 plagiaatintunnistusohjelmaa nykyisin käytössä olevista 46 ohjelmasta. Testauksen päätulos on, että plagiaatintunnistimet eivät toimi kovin hyvin!

Softwaretest 2010 toteutettiin niin, että kuhunkin testattavaan plagiaatintunnistusohjelmaan syötettiin juuri tätä testausta varten laadittuja keinotekoisia plagiaatteja, testitekstejä. Tekstit eivät siis olleet kenenkään julkaisemia tekstejä, artikkeleita tai opintosuorituksia. Testauksessa selvitettiin, miten hyvin ohjelma tunnistaa tiedetyn plagiaatin.

Mikään plagiaatintunnistusohjelma ei päässyt Weber-Wulffin ryhmän tekemissä testauksissa hyvään tai erinomaiseen tulokseen. Parhaimmat tunnistimet huomasivat tekstien samankaltaisuden vähän vajaassa 70%:ssa tapauksia. Testatuista plagiaatintunnistimista viisi ylsi luokkaan "osittain hyödylliset" tunnistimet, ne tunnistivat 60-70% internetistä kopioiduista teksteistä.

Plagiaatintunnistimia on testattu vuodesta 2004 lähtien. Mielenkiintoista Weber-Wulffin julkaisemissa tuloksissa on se, että vuonna 2008 sähköiset plagiaatintunnistimet selvisivät tehtävästään paremminkuin vuonna 2010. Nyt ohjelmat tunnistavat entistä huonommin muunnettua sanajärjestystä, sanojen korvaamista synonyymeillä tai joidenkin sanojen poisjättämistä/joidenkin sanojen lisäämistä plagioituun tekstiin.

Viittasin aiemmassa blogikirjoituksessani (10.2.2010) Jonathan Baileyn tekemiin havaintoihin plagiaatintunnistimien toimivuudesta. Kirjoituksessaan 5 Reasons Google is My Primary Plagiarism Checker Bailey perustelee näkemystään siitä, miksi Google toimii hyvin myös plagiaatintunnistimena: se on halpa, nopea, tarkka, yksinkertainen käyttää. Mahdollisen plagioinnin toteaa aina ihminen, eikä minkään ohjelman antama raportti voi olla päätöksen ainoa perustelu. Googlen käyttöä plagiointia tunnistettaessa rajoittaa se, että monet tieteellisten aikakauslehtien julkaisutietokannat ovat suljettuja ja niihin Google ei päässe. Toisaalta Suomessa Google toimii plagiaatin toteamisessa mainiosti, meillähän julkaistaan paljon erilaisia opinnäytetöitä ja väitöskirjoja sähköisesti, ja Google löytää hyvin tekstien samankaltaisuudet. Googlen käyttöä tässä tarkoituksessa voi harjoitella kirjoittamalla hakuun jonkun yleisesti käytetyn lauseen ja katsoa, kuinka monta osumaa tai samankaltaisuutta tulee. Sitten voikin katsoa, että mihin lauseessa on viitattu vai onko kyseessä tekijän oma ajattelu (=ei ole viitattu mihinkään).

- - - "Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus" (Lähde: Wikipedia)- - -

Tekstien duplikaatio ja kloonaus tiedelehdissä

Nature -lehti linkittää nettiartikkeleidensa oikeaan sivupalkkiin aiempia lehdessä ilmestyneitä aihepiiriin kuuluvia artikkeleita. Silmiini osui vuonna 2008 ilmestynyt, Declan Butlerin kirjoittama artikkeli (Nature 455, 715) Entire-paper plagiarism caught by software. Lyhyesti: ranskalainen biogerontologi Eric Le Bourg luki korealaista tieteellistä lehteä, jossa huomasi oman aiemmin julkaistun artikkelinsa ilmestyneen uudelleen, tällä kertaa jonkun toisen "kirjoittamana". Kun Le Bourg yritti selvittää asiaa, hänen tai alkuperäisen artikkelin julkaisseen lehden (Experimental Gerontology) yhteydenottoihin ei vastattu. Le Bourgin tekstin plagiaatin julkaisseen lehden (Korean Journal of Biological Sciences) ilmestyminen on sittemmin päättynyt.

Butler haastatteli tähän artikkeliinsa Harold Garneria, joka on selvittänyt erityisesti lääketieteen alan artikkeleiden päällekkäisjulkaisemista yhdessä Mounir Erramin kanssa. Errami ja Garner lähtivät selvittämään tekstien duplikaatiota: miten paljon samatekstisiä artikkeleita ylipäätään hyväksytään julkaistavaksi ja julkaistaan alkuperäisinä tiedeartikkeleina. He tutkivat asiaa vertaamalla Medline -tietokannassa olevia tekstejä samankaltaisuuksien löytämiseksi. He käyttivät eTBLAST -hakukonetta ja vertailivat aluksi 62000 artikkelia. Tutkimuksen alustavat tulokset on julkaistu Mounir Erramin ja Harold Garnerin yhdessä kirjoittamassa artikkelissa A tale of two citations (Nature 451, 397-399). Tutkitun 62000 artikkelin joukosta löytyi 421 potentiaalista duplikaattia, joita tutkijat alkoivat tarkastella manuaalisesti. He päätyivät toteamaan, että 0,04% Medlinen julkaisuista on plagiaatteja, ja 1,35% on saman kirjoittajan/kirjoittajien eri lehdissä julkaisemia tekstejä. Kun Medlinessa oli vuonna 2008 yhteensä 8,7 miljoonaa tekstiä, tämä tulos tarkoittaa sitä että joukossa on arvioitu olevan 117 500 ainakin kaksi kertaa samojen kirjoittajien julkaisemaa tekstiä ja 3500 plagiaattia. Tästä 62000 tekstin aineistosta tutkijat löysivät 73 plagiaattia, joista he ovat olleet yhteydessä kirjoittajiin ja julkaisijoihin.

Kirjoittajat pohtivat tieteellisen julkaisemisen eettisyyttä ja sitä, miksi tutkijoiden moraali näyttää löystyneen sähköisen julkaisemisen aikakaudella. Useimmat tiedelehdet pyytävät julkaisun tarjoajalta sitoumuksen siitä, että artikkelia ei ole tarjottu mihinkään toiseen lehteen. Kaikki tieteilijät eivät tätä asiaa ota vakavasti: kun Errami ja Garner tutkivat kaksoisjulkaistujen artikkeleiden päivämääriä, he joutuivat toteamaan että useat (ainakin) kaksi kertaa julkaistuista artikkeleista oli lähetetty eri lehtiin samanaikaisesti. Duplikaatit saattoivat ilmestyä jopa saman kuukauden aikana, vaikka tieteellisten lehtien referee-käytäntö kestää tyypillisesti useita kuukausia. Kirjoittajat tuovat esille myös käsitteen 'serial offender', jonka voisi tässä yhteydessä kääntää vaikkapa sarjaplagioijaksi - tutkimuksen aikana paljastui useita tutkijoita, joilta löytyi useampi kuin yksi julkaistu plagiaatti. Sen sijaan refereet (artikkelin ulkopuoliset arvioijat) paljastuivat luultua harvemmin plagioijiksi. Näin sitkeät huhut siitä, että refereet viivyttävät arviointiaan tarkoituksellisesti, jotta ehtisivät itse julkaista tekstin ensin, tulivat kumotuiksi.

Tieteellisten artikkeleiden julkaisemisella kahteen (duplikaatio) tai useampaan kertaan (kloonaus) saattaa olla ikäviä seurauksia. Etenkin lääketieteen alalla tarvittaisiin useita alkuperäistutkimuksia vaikkapa jonkin hoidon tai lääkeaineen tehokkuuden toteamiseksi. Errami ja Garner toteavat, että tässä alkuperäisten tulosten julkaisemisessa useaan kertaan ei ole pelkästään kyse moraalittomista omaa etuaan tavoittelevista tutkijoista, vaan samojen tutkimustulosten julkaisu voi luoda lääkäreille ja potilaille väärän kuvan tutkimustuloksen yleistettävyydestä ja hyödyllisyydestä.