Humpuukkitutkintoja

"Humpuukkia, humpuukkia" sanottiin ennen, kun joku asia paljastui tai paljastettiin keksityksi. Vanha sanonta tuli mieleeni kun luin Acatiimi -lehdestä Howy Jacobsin kolumnin Pure humbug from beginning to end. Jacobs paneutuu tekstissään suomalaiseen korkeakoulutukseen ja sen ongelmakohtiin. Yksi tarkastelun kohde on Suomen korkeakouluopiskelijoiden (osaamisen) arviointikäytännöt, joita Jacobs pitää epäammatillisina. Suomeen tultuaan hänelle oli yllätys, että opetettuaan opiskelijoille jonkun kurssin tai aihepiirin, sama opettaja pitää opiskelijoiden osaamista mittaavan kirjallisen kokeen ja sama opettaja arvioi itse opettamiensa opiskelijoiden kokeet.

Muualta tulleelle ihmetystä herätti suomalaisessa korkeakoulutuksessa ulkopuolisen arvioijan puuttuminen - miten asiat opettanut voisi objektiivisesti arvioida opiskelijoiden osaamisen? Jacobs näkeekin suomalaisessa arviointikäytännössä monia puutteita, jotka johtavat huonoon ja epätasaiseen laatuun, eivätkä suoritetut (maisterin) tutkinnot yllä kansainväliselle tasolle. Hän esittelee lukijoille brittiläisen arviointikäytännön, jonka mukaisesti opiskelijan suorituksille nimetään ulkopuolinen arvioija (external examiner) jostain korkeakoulusta. Arvioija on alallaan arvostettu henkilö, joka voi myös tutustua käytettyihin opetusmateriaaleihin ja opetusmenetelmiin. Ulkopuolisen arvioinnin avulla voidaan ainakin yrittää päästä puolueettomaan arviointiin, jossa opiskelijaan tai kyseisen aiheen opettaneeseen opettajaan liittyvät seikat eivät vaikuta arviointiin tai opiskelijan saamaan arvosanaan.

Nykyisillä arviointikäytännöillä suomalaisessa korkeakoulutuksessa lopputuloksena voi pahimmillaan olla humpuukkitutkinto, jos suoritusten arviointi ei ole systemaattista ja kriteereihin perustuvaa. Humpuukki (engl. humbug) määritellään Merriam-Webster sanakirjassa näin:
- jotain, joka on suunniteltu pettämään tai harhaanjohtamaan
- tarkoitushakuisesti väärä, petollinen tai epärehellinen
- teennäinen tai petollinen asenne tai henki (spirit)
- hölynpöly, höpinä.

Humpuukin määritelmä sopii hyvin myös plagioituihin teksteihin, kirjoittajahan pettää ja harhaanjohtaa lukijaa. Ja plagioimalla tehty tutkinto varsinkin on humpuukkia:) Myös humpuukin synonyymit kuvaavat varsin hyvin plagiointia: jäljennös, väärennös, huijaus, jäljitelmä, huiputus.

”Lukiosta lunttaamalla, korkeakoulusta kopioimalla. Valitettavasti näin asiat vaan ovat”, sanoi Rojektimiäs 16.6.2009 Taloussanomien keskustelupalstalla.

Cooks Source - tästä tuli syksyn 2010 plagiointitapaus

Näin käy kun plagioi: Cooks Source -lehden julkaiseminen loppui kokonaan, kun lehden harjoittama plagiointi paljastui sosiaalisen median avulla. Vuodesta 1997 ilmestyneen lehden lopettamisen taustalla on lehdessä lokakuussa 2010 julkaistu Monica Gaudion artikkeli, jonka Cooks Source oli kaapannut Internetistä - julkaisulupaa ei kirjoittajalta oltu kysytty (eikä palkkiota maksettu). Gaudio sitten julkaisi blogissaan tekstin, joka levisi "lujaa ja laajalle" - koko tarinan voi lukea esimerkiksi Western Massachusetts Mass.live -lehdestä, joka julkaisi S.P. Sullivanin kirjoittamana artikkelin Cooks Source, Sunderland magazine mired in copyright controversy, ceases publication.

Erityisen kiinnostavaa tässä tapauksessa on Cooks Source -lehden päätoimittajan Judith Gribbsin sähköpostivastaus Gaudiolle. Gribbsin mukaan Internet on julkista omaisuutta ja kuka tahansa saa käyttää tekstejä: "mutta oikeasti Monica, netti on "julkista aluetta" ja saisit olla onnellinen, ettemme ottaneet koko artikkeliasi ja julkaisseet sitä jonkun toisen nimellä". Tämä Gribbsin kirjoittama lause on julkaistu osana pitempää sitaattia Gaudion blogissa, ja se on linkitetty esim. edellä mainittuun Sullivanin artikkeliin. Sitaatti lähti kiertämään Internetissä niin, että se levisi satoihin tapausta käsitteleviin nettiartikkeleihin. Sitaattia pidetään nyt tyyliesimerkkinä naivista puolustautumisesta, kun plagioija vetoaa viattomuuteensa. Vaikki Gaudio oli kirjoittanut artikkelin, Gribbs kääntää tekijänoikeuden päälaelleen esittämällä, että itseasiassa Gaudion olisi pitänyt maksaa Cooks Source -lehdelle siitä, että teksti (luvatta) julkaistiin! Nyt onkin alettu puhua vastakohtaparista copyright ja copywrong (esim. Cooks source magazine commits a copywrong), jolla yritetään kuvata sitä, miten väärin käsite tekijänoikeus voidaan ymmärtää ja millaisin retorisin keinoin luvatonta tekstien kopioimista yritetään selittää. Käsitepari voisi toimia suomeksi käännettynäkin kuvaamaan sellaisia plagiointitapauksia, joissa rikotaan alkuperäisen kirjoittajan tekijänoikeuksia - tekijänoikeus ja tekijänvääryys.

Anyway, Monica Gaudio sai paljon tukea laajalta joukolta ihmisiä. Cooks Source -lehden julkaisukäytäntöjä alettiin ihmetellä ja tapausta varten luotiin google docs -dokumentti, jonne on kertynyt 167 ilmoitusta teksteistä, joita Cooks Source on luvatta käyttänyt. Yhteensä yli sata kirjoittajaa on ilmoittanut tulleensa plagioiduksi Cooks Source -lehdessä.

Sosiaalinen media voi siis toimia näinkin: plagioinnin selvittämiseen ei tarvita "virallista" eettistä käsittelyä eikä tekijänoikeuden loukkaukseen oikeuskäsittelyä, pelkkä julkisuus riittää. Tapaus Cooks Source on nyt käsitelty erittäin laajasti englanninkielisessä Wikipediassa otsikolla Cooks Source Infringement Controversy. Englanninkielisessä keskustelussa on nyt alettu puhua nettioikeudesta, nettioikeudenkäynnistä, ja esimerkiksi tätä yllä kuvattua tapausta on käsitelty useassa artikkelissa, jotka on otsikoitu oikeustermejä hyödyntämällä (esim. Cooks Source vs. Internet).

Tapaus Cooks Source täyttää myös internetmeemin (Internet Meme) kriteerit. (Wikipediassa esitetyn määritelmän mukaan meemi on "kulttuurillinen ja viestinnällinen kopioituja"). Internetmeemi on asia, josta tietämys leviää ihmisiltä toisille Internetin ja erityisesti sosiaalisen median välityksellä. Nimitys on analogia sanalle geeni: kun geeni välittää biologista tietoa, meemi välittää tietoa tapahtumista, määrityksistä ja uskomuksista ihmisiltä ihmisille.

SK > SUPO > JSN

Suojelupoliisi on tehnyt Julkisen sanan neuvostolle kantelun Suomen Kuvalehden julkaisemasta artikkelista MÄTÄ SUPO. Suomen Kuvalehden kansilehdessä esitelty artikkeli Mätä Supo. Tsaarinaikainen virasto kyttää ja kiusaa omia poliisejaan ilmestyi 26.11.2010. Nyt JSNlle tehdyn valituksen jälkeen SK tarjoaa koko jutun luettavaksi laajalle yleisölle nettiversiona Lue juttu, josta Supo kanteli.

Artikkelin lukemiseen kannattaa varata aikaa - lukuaikaa ja miettimisaikaa - niin monipolvinen on kertomus vuosia kestäneestä työurien "muotoiluista". Valtion viraston valtarakennelma uudistaa itseään syrjäyttämällä osan henkilöstöstään, eikä tässä tapauksessa ole kyse "tavallisista duunareista" vaan julkisen sektorin vaativaa asiantuntijatyötä tekevistä, urallaan aiemmin ansioituneista henkilöistä.

Työlästä lukemista ovat myös artikkeliin tulleet kommentit. SK saa paljon kehuja siitä, että uskaltaa tuoda esille viraston ja aiheen, josta aiemmin on vaiettu. Toki vanhan ajan ja vaikenemisen kulttuurin kannattajiakin kommentoijissa on.

Tuleva JSNn päätös on merkittävä, odotellaan sitä. Ja odotellaan myös sitä isoa artikkelia suomalaisesta tiedevilpistä ja plagioinnista.

Rikollista rahaa tieteenteon nimissä

Luin uudelleen useita vuosia sitten kirja-alesta hankkimani Jorma Palon kirjan Oravasyndrooma. Rikollista rahaa pöyhimässä.

Kun ostin kirjan en vielä ollut sen kummemmin kiinnostunut plagioinnista suomalaisen korkeakoulutuksen ilmiönä, mutta professorien tekemä tutkimusvilppi ja siihen liittyvät rikokset kiinnostivat. Kirjan asetelma on myös antoisa: professori kirjoittaa professorikollegoistaan ja pohtii, mikä saa hyvässä yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa asemassa olevan henkilön toimimaan rikollisesti ja monella tapaa oman aseman edellyttämän eettisen koodiston vastaisesti. Nyt toisella lukemalla huomasin että onhan kirjassa asiaa plagioinnistakin, mutta siitä vähän myöhemmin.

Palon kirjassa on kaksi päähenkilöä, entinen neurologian professori Urpo Rinne Turun yliopistosta ja entinen professori Paavo Riekkinen Kuopion yliopistosta. Molemmat saivat 2000-luvun vaihteessa tuomiot kavalluksesta, kun he olivat siirtäneet tutkimusmäärärahoja omille tileilleen. Palon kirjan sivurooleissa ovat näiden professoreiden (professori/dosentti)pojat. Varsinaisen kavallusteeman lisäksi kirja kertoo päähenkilöiden vallankäytöstä, siitä miten omien poikien uraa pönkitettiin ja miten yliopistojen ja sairaalan henkilöstöä kohdeltiin. (Tässä valtajärjestelmässä oli siis sopivaa, että Urpo Rinne toimi Paavo Riekkisen pojan vastaväittäjänä ja Paavo Riekkinen toimi Urpo Rinteen pojan vastaväittäjänä. Ja Urpon poika oli Paavon pojan väitöskirjan esitarkastaja ja Urpon poika oli Paavon miniän vastaväittäjä...)

Palo antaa kirjassaan äänen myös Urpo Rinteen potilaille ja näin saadaan esille se alistaminen, haitta ja kustannukset, joita professoriin luottaminen sai aikaan Parkinsonin tautiin sairastuneille potilaille. Näiden potilaiden sairauden tutkimukseen ja hoitoon myönnettyjä tutkimusvaroja Urpo Rinne kavalsi - tarkat summat jäänevät epäselviksi, mutta syyttäjä vaati 62,9 miljoonan markan vakuussummaa. Palon mukaan Rinne oli sijoittanut tutkimusvaroja sveitsiläisille pankkitileilleen noin 60 miljoonaa markkaa ja suomalaisille pankkitileilleen noin 10 miljoonaa markkaa. Paavo Riekkinen oli Rinteeseen verrattuna talousrikosten kevytsarjalainen, hänet tuomittiin vain 1,8 miljoonan markan kavalluksesta. (Ja Paavon poika Paavoa syytettiin vain 1,3 miljoonan markan kavalluksesta:)

Rinteen ja Riekkisen kavallusten paljastumisen taustalla on yllättäen plagiointi! Kuopion yliopiston patologian professori Kari Syrjänen sai yliopistolta vakavan varoituksen, koska Syrjänen oli lähettänyt tieteelliseen käsikirjaan luvun, joka oli todettu plagiaatiksi. Syrjänen oli joutunut myös maksamaan "ulkomaisten tekijänoikeuksien loukkaamisesta yli 7000 Yhdysvaltain dollarin vahingonkorvauksen" (Palo 2003, 154). Eikä siinä kaikki, oli Syrjänen jäänyt kiinni veronkierrostakin: hän oli unohtanut maksaa verot omalle tililleen tallettamastaan 2,4 miljoonan markan "tupakkatutkimusapurahasta". Kun Syrjänen erotettiin professorin ja ylilääkärin virasta, hän päätti oikeudenmukaisuusperiaatteen mukaisesti ilmiantaa muitakin professoreita, ja "valitsi sen, jonka huijaama summa oli hänen tietojensa mukaan suurin" - eli kollega Paavo Riekkinen. (Palo 2003, 27.) Paavo Riekkinen Seniorin tutkinta johti Paavo Riekkinen Juniorin tutkintaan, mikä taas johti Urpo Rinteen tutkintaan.

Toinenkin plagiaattitarina Palon kirjaan sisältyy, mutta säästän sen tuonnemmaksi. Tässä vielä tämän tarinan päähenkilöiden esittely:

Rinteet:
Urpo Rinne
Linkki vie Wikipediaan, jossa Urpo Rinne esitellään luokissa Turun yliopiston professorit ja Talousrikolliset. Rinne tuomittiin vuonna 2001 neljän vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta. Oikeuden mukaan Urpo Rinne syyllistyi "16 törkeään petokseen, erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa hyötymistarkoituksessa tehtyihin virkarikoksiin, törkeään virka-aseman väärinkäyttöön sekä törkeään veropetokseen". Seuraavana vuonna myös Rinteen pojat saivat tuomiot: "Neurologian professori Juha Rinne (TYKS) ja neurologian ylilääkäri Jaakko Rinne (KYS) tuomittiin tuhansien eurojen sakkoihin perintö- ja lahjaveropetoksista".

Riekkiset:
Paavo Riekkinen
Linkki vie Wikipediaan, jossa Paavo Riekkinen esitellään luokissa Suomalaiset neurotieteilijät ja Suomalaiset professorit. Paavo Riekkinen tuomittiin vuonna 1999 kahden vuoden vankeusrangaistukseen tutkimusrahojen kavaltamisesta (törkeä kavallus, veropetos, törkeä petos). Vuonna 2008 Paavo Riekkinen tuomittiin vaimonsa pahoinpitelyistä neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Vaimo ei ollut tehnyt ilmoitusta vaan joutui lääkäriin kaaduttuaan. Tällöin huomattiin pahoinpitelyt: "Riekkinen oli kuristanut, vahingoittanut teräaseella, lyönyt vasaralla sekä retuuttanut puolisoaan hiuksista".

Paavo Riekkinen Juniorista on vaikeampi löytää tietoa, eikä esimerkiksi isä Paavosta kertovan Wikipedian tekstin sisältämästä linkistä Paavo Riekkinen (nuorempi) näy enää jälkeäkään. Jorma Palo kuitenkin julkaisi vuonna 2003 ilmestyneen Oravasyndrooma -kirjansa jälkeen artikkelin myös British Medical Journalissa vuonna 2004 otsikolla Personal View: Why did my colleagues turn to crime? (BMJ 328 (7447), 1083). Siinä todetaan, että kun isä Paavo sai vankeutta 2 vuotta niin poika Paavon vankeusrangaistus oli 2,3 vuotta.

Salamyhkäistä peliä mutta missä?

"Homma haiskahtaa yhtä pahasti kuin Jyväsjärvi 70-luvulla." (Kepu2 17.11.2010)

"Tapauksen salamyhkäisyys. Tietoa on asiasta hankala saada ja kasvatustieteellisen tiedekunnan dekaani on kieltänyt ylioppilaskunnan lehteä kirjoittamasta asiasta."
(Aanrii 17.11.2010)

"Väitöskirjassa tuodaan esille opiskelijain valintaprosessin "pimeät" puolet. Mitä siitä tulee mieleen? Onko toiminta avointa?" (mutta pitääkö totella 17.11.2010)

Nämä tekstilainaukset ovat Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen herättämästä keskustelusta. HS julkaisi 17.11.2010 uutisen otsikolla Jyväskylässä pysäytetty väitös tarkastetaan Tampereella, joka tuotti keskustelupalstalle moniulotteisen ja sisältörikkaan, 31 kommentista koostuvan keskusteluketjun. Uutisessa kerrotaan tapauksesta, jossa kasvatustieteen alan väitöskirjan käsikirjoitus ei kelvannut Jyväskylän yliopistossa tiedekunnalle eikä väitöstä lähetetty esitarkastukseen. Tampereen yliopistossa asia hoitui ja Pekka Räihä väitteli 20.11.2010. Väitöskirja on nyt myös asianmukaisesti julkaistu.

Tekstilainaukset kertovat sosiaalisen median käytännöistä. Kun aiemmin yliopistohierarkiassa alhaalla olevien - sekä opiskelijoiden että "rivityöntekijöiden" - oli mahdotonta saada ääntään kuuluville, sosiaalisen median avulla on mahdollista ainakin kyseenalaistaa ja julkituoda korkeakoulutuksen harmaata aluetta. Siis ainakin julkituoda, vaikkei näillä kirjoituksilla nyt sen kummempaa vaikutusta toiminnan laatuun tai avoimuuteen olisikaan.

Jyväskylän ylioppilaslehti siis julkaisi 15.11.2010 - kasvatustieteellisen tiedekunnan toivomuksen vastaisesti - Juha Korhosen kirjoittaman artikkelin Jyväskylässä hyllytetty väitöskirja kelpasi Tampereelle. Artikkelista selviää, että muun muassa Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Salliselle on lähetetty selvityspyyntö Räihän tilanteesta; selvityspyynnön on allekirjoittanut 86 opiskelijaa. Myös "Jylkkärin" artikkeli loi keskustelua ja 10 kommenttia on julkaistu artikkelin yhteydessä. Kommentit ovat samansuuntaisia kuin Hesarin keskustelupalstallakin: kysellään korkeakoulutuksen laadun ja toimintamenettelyjen oikeellisuuden perään. Esimerkiksi nimimerkki Pääluottamusmies toteaa näin: "Käsittämätöntä ja kieroa vallankäyttöä!! [...] Mutta jos hallinto toimii noin, löytänee se ”toiminnalliset” perusteet – vaikkakin hallintolain vastaisesti." Todettakooon, että tämän opiskelijalehden keskustelupalstalla käyty sananvaihto on PALJON värikkämpää kuin yllä siteeratussa Hesarin keskustelussa.

Tämän jutun loppulauseen lausuu "Entinen opiskelija", joka kirjoittaa Hesarin keskustelupalstalla 1990-luvulla todistamastaan väitöshässäkästä otsikolla Tieteen teon moraali (17.11.2010):

"[...] todettiin, että eräs väittelijä oli palkannut itselleen tutkimusavustajan tekemään käytännössä tutkimuksen puolestaan. [...] Itse väittelijä oli kopioinut tutkimusavaustajansa gradun: vaihdellut väitökseensä kappaleiden paikkaa ja lisännyt muutaman lauseen sinne tänne. Yksikin nykyinen emeritusprofessori paasasi silmät kiinni: "Tulee niin paljon ongelmia, jos tämä jätetään hyväksymättä..." Niinhän siinä sitten kävi, että väitös hyväksyttiin äänestyksen jälkeen."

(Dia)esitysten plagioinnista

"Lainatkaa luvan kanssa", kehottaa Harto Pönkä blogissaan Lehmätkin lentäis. Blogikirjoituksessaan 16.11.2010 Alkää plagioiko esityksiäni, lainatkaa luvan kanssa! Pönkä käsittelee tapauksia, joissa hänen tekemiensä esitysten useita yksittäisiä dioja/slideja on kopioitu, käytetty ja jopa julkaistu toisten omikseen nimeämissä esityksissä ilman että tekijän lupaa olisi kysytty tai että esityksessä olisi edes mainittu alkuperäinen tekijä.

Pönkä esittelee blogitekstissään kaksi esimerkkiä:

Ensimmäinen esimerkki on - Harto Pöngän itsensäkin huvittavaksi toteamassa asiayhteydessä eli viestintäkoulutuksessa pidetty esitys. Siihen oli kopioitu 10 slidea Harto Pöngän SlideSharessa julkaisemasta esityksestä Sosiaalisen median käyttöönotto, pelisäännöt ja strategiat. Slidet oli liitetty luvatta Infor-nimisen yrityksen pitämässä viestintäpäällikkökoulutuksessa pidettyyn, viestintäkonsultti Joni Rannanpään esitykseen. Rannanpää on pahoitellut tapahtunutta Pöngän blogikirjoitukseen jättämässään kommentissa näin:
"Tässä on tapahtunut osaltani ikävä työtapaturma. (...) lähde on jäänyt pois. Virhe on tietysti minun, kun en ollut laittanut joka sivulle erikseen oikeaa lähdettä. Tämä on noloa ja pyydän anteeksi toimintaani. Tahallisesta plagioinnista ei ollut kyse, vaan puhtaasta huolimattomuudesta."

Toinen Harto Pöngän esittämä esimerkki on Tuulevi Aschanin SlideSharessa julkaisema esitys Käsityöyrittäjän verkkobrändi, jonka 43. dia on Pöngän tekemä ja hänen useissa esityksissään käyttämä kuva/kuvio. Aschan ei ollut kysynyt lupaa sen käyttöön eikä maininnut lähdettä. Myös Aschan ilmoittaa itsestään Lehmätkin lentäis -blogissa ja toteaa näin: "Toinen rikollinen ilmoittautuu. Tietämättömyydestä ei ollut kyse, kuten sanoitkin, huolimattomuudesta kyllä. Aiheestahan sinä kommentoit tuota diaa. Anteeksi. Olen korjannut tiedoston lisäämällä kyseiseen slideen viitteen SlideShare-profiiliisi."


Harto Pöngän dioja/slideja luvatta käyttäneet ovat siis selittäneet tapahtumat tahattomana plagiointina. Ongelmaksi jää vain se, että tahatonta plagiointia ei ole olemassakaan - on vain luvatonta lainaamista, jossa lähde on jätetty mainitsematta. Selittäminen jälkikäteen - silloin kun on jo "narahdettu" - on turhaa. Tässä kohtaa on toki annettava tunnustus Rannanpäälle ja Aschanille, jotka omalla nimellään ovat myöntäneet tekonsa ja esittäneet anteeksipyynnön - eivätkä käyneet moittimaan "viestintuojaa". Tieteen maailmassa näin ei vielä ole tapahtunut, vaan tieteessä plagioinnin yhteydessä tapana on käyttää erilaisia ad hominem -syytöksiä asian esille nostavaa whistle-bloweria kohtaan. Ja jos viestintuojan syyllistäminen ei onnistu, niin valittavana on vielä ne 12 tekosyytä, joista kirjoitin aaiiiikoja sitten kirjoituksessani Uusia ja vanhoja selityksiä.

Tutkimusvilpin yleisyys?

Suomessa tutkimusvilpin yleisyydestä ollaan eri mieltä. Yliopisto- ja tutkimussektorilla yksien mielestä sitä ei kerta kaikkiaan ole, ja joidenkin toisten mielestä sitä on (ainakin) samassa määrin kuin muuallakin maailmassa.
Suurin osa tutkimusväestä on hiljaa ("No concern of mine").

Monissa teksteissä suomalaisten tutkijoiden rehellisyyttä perustellaan suomalaisten rehellisyydellä. Toisaalta osa meistä pitää "suomalaista rehellisyyttä" myyttinä, jolle ei löydy mitään näyttöä, ja uskoohan jo kolmasosa suomalaisista julkisen sektorin korruptoitumiseen. (Transparency Finland)

Tutkimusvilpin yleisyydestä ja vilpin selvittämisen vaikeudesta on Liisa Räsäsen kirjoitus, jossa tullaan päinvastaiseen näkemykseen Tutkimuseettisen neuvottelukunnan esittämän, Suomen "virallisen" kannan kanssa. Vuonna 2007 Liisa Räsänen julkaisi tekstin Salaa ja vähättele – suomalaista suhtautumista tutkimusvilppiin. Näissä kirjoituksissa suomalaisesta tutkimusvilpistä avautuu se ikävämpi puoli: epärehellisyys ja salailumentaliteetti, mikä tietysti osaltaan lisää vilpin houkuttelevuutta. Kun tiedetään ettei tästä mitään seuraa niin miksi ei! Hyödyt suuremmat kuin haitat! Tutkimusetiikasta puhuminen aiheuttaa vain näppylöitä!

Suomessa hyvän tieteellisen käytannön loukkaukset selvitetään paikallistasolla. Liisa Räsänen kuitenkin pitää parempana Tanskan mallia: "Siinä tutkinta on keskitetty kolmelle eri tieteenaloja edustavalle toimikunnalle joiden johdossa on tuomari. Tällaisessa mallissa “mustanpekanpeluu” siitä, mille laitokselle tutkinta kuuluu ja muukin paikallinen intrigointi voisivat jäädä pois."

Keskustelua tutkimusvilpistä = ei keskustelua

Suomessa tutkimusvilpistä keskustelu ei innosta yliopistoväkeä. Professorien, tieteentekijöiden ja yliopistolehtoreiden lehdessä Acatiimi avattiin keskustelupalsta Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Krista Varantolan kirjoittaman, tutkimusvilppiä käsittelevän artikkelin yhteyteen. Keskustelupalsta avattiin 25.10. ja palstalle on kuluneen kahden ja puolen viikon aikana tullut yksi viesti.

Kun Taloussanomat julkaisi jutun Narauta copypaste-opiskelija! kahdessa päivässä keskustelupalstalle tuli 76 kommenttia (nimimerkin suojassa), lähinnä opiskelijanäkökulmasta kirjoitettuja kannanottoja. (Kyllä, viesteistä voi päätellä kirjoittajan toimintakontekstin.)

Kun A-studio esitti ohjelman Yliopistossa varastettuja lainoja, A-tuubin keskustelupalstalle tulvahti lähes 80 kommenttia. (Kyllä, suuri osa viesteistä oli yliopiston henkilöstön kirjoittamia, nimimerkin suojasta esitettyjä tunnepitoisia kannanottoja).

Acatiimin keskustelupalstalle tulee kirjautua, mutta eihän mielipiteen tai tutkimusnäytön esittäminen vaadi nimimerkin taakse piiloutumista. Siis aiheesta ei syntynyt keskustelua, miksiköhän?

"Paha männä pekuloimaan", sanoi entinen poliisimies.

Tutkimusvilpistä Acatiimissa

Juuri ilmestyneessä Acatiimi-lehdessä on Tutkimuseettisen neuvottelukunnan puheenjohtajan Krista Varantolan kirjoitus Tutkimusetiikka ja mittaamisen autuus. (Acatiimi on Professoriliiton, Tieteentekijöiden liiton ja Yliopistonlehtorien liiton lehti, josta ainakin osa on luettavissa myös verkossa.)

Varantola käy tekstissään läpi kesällä 2010 Singaporessa pidetyn tutkimusetiikan maailmankonferenssin antia. Kyseessä lienee 2nd World Conference on Research Integrity, joka pidettiin Singaporessa 21.-24.7.2010. Ohjelman mukaan Suomea edusti Eero Vuorio, joka osallistui paneelikeskusteluihin "The Role of the Research Integrity Officer" ja "Developing a framework for addressing Research Misconduct in International Collaborations".

Varantolan kirjoituksesta selviää, että tieteellisen vilpin lisääntymisestä ollaan maailmalla huolissaan. Varantola muun muassa toteaa, että "Nature-lehden selvityksen mukaan plagiointia on esiintynyt aina 23 % asti julkaistavaksi tarjotuissa artikkeleissa." Hän viitannee tässä samoihin Nature -lehden artikkeleihin, joita käsittelin blogikirjoituksessani Maailmanlaajuinen ongelma 20.7.2010.

Suomessa tilanne on kuitenkin hyvä, toteaa Varantola - meidän ei siis tarvitse olla huolissamme tieteellisestä vilpistä. Kirjoituksessa Suomen hyvää tilannetta perustellaan näin: "vilppiepäilyjen käsittelytavat ovat vakiintuneet, tutkimusyhteisöt ovat sitoutuneet tutkimuseettisiin periaatteisiin eikä salailumentaliteetille ole tilaa".

Hmmm - salailumentaliteettia ei siis ole? Ehkä palaamme asiaan? Aiheesta on Acatiimi-lehdessä avattu myös keskustelupalsta.

Plagiointia politiikassa, jatko-osa

Saman tekstin julkaiseminen eri henkilöiden nimissä ei ole ongelma - ainakaan kokoomuksen kansanedustajille Toivakka, Salo, Virolainen. Suomen Kuvalehti julkaisi eilen Tuomo Lappalaisen kirjoittaman artikkelin Kolme kokoomusedustajaa julkaisi saman tekstin omissa nimissään . Kansanedustajien samansisältöiset ja samasanaiset "kirjoitelmat" käsittelivät Ruotsin vaaleja. Suomen Kuvalehden artikkelissa on verrattu toisiinsa Anne-Mari Virolaisen Turun Sanomissa, Lenita Toivakan Savon Sanomissa ja Petri Salon Pohjalaisessa julkaisemia tekstejä. "Kansanedustajien oma panos rajoittui lähinnä muutamiin sanavalintoja ja lauserakenteita koskeneisiin ratkaisuihin", toteaa Lappalainen. Hän on koonnut artikkeliinsa myös esimerkkejä näiden kansanedustajien "sanavalinnoista".

Yliopisto ja liikemies

Suomen Kuvalehti julkaisi artikkelin Itä-Suomen yliopiston filosofian pääaineen lakkauttamisesta. Artikkelissa liitetään yhteen kaksi asiaa: yliopiston varojenkeräys liike-elämältä ja yliopiston autonomia. Jukka Ukkolan kirjoittamassa artikkelissa kysytään: Painostiko liikemies Itä-Suomen yliopistoa lakkauttamaan filosofian? Artikkelissa käsitellään yliopistojen varainkeruuta liike-elämältä ja pohditaan sitä, millaisia vaikutusmahdollisuuksia lahjoittajilla on yliopistojen opetukseen ja tutkimukseen. Esimerkiksi on otettu Kauppahuone Laakkosen ja Pohjois-Karjalan Kirjapainon lahjoittamat 100 000 euroa Itä-Suomen yliopistolle. "Kohu" on alkanut liikemies Yrjö Laakkosen aiemmin esittämistä kannanotoista, joissa hän on ehdottanut "pidettäväksi taukoa" filosofian opetuksesta. Laakkosen ajatuksia on esitelty Savon Sanomien 11.12.2009 julkaisemassa artikkelissa Miljonääri Yrjö Laakkonen yliopistolahjoituksista:Rahat oikeaan koulutukseen.

Opiskelijat pitävät filosofian pääoppiaineen lakkauttamista niin vakavana asiana, että Facebookiin perustettiin yhteisö Itä-Suomen yliopiston filosofian opetuksen kuolinilmoitus. Yhteisön sivuille on linkitetty edellä mainittujen artikkeleiden lisäksi myös viime joulukuussa Kauppalehdessä julkaistu Miljonääri-Laakkonen lahjoittamisesta: Filosofeille en antaisi rahaa.

Opiskelijoita ja muitakin filosofian ystäviä tapahtumat surettavat, mutta "Itä-Suomen yliopiston akateemista rehtoria Kalervo Väänästä asia naurattaa", todetaan Suomen Kuvalehden artikkelissa. "Ei lahjoituksella ja yliopiston opetusohjelmalla ole tietenkään mitään yhteyttä keskenään."

Kuvien kopiointi - tieteessä samat säännöt kuin mediassa?

Korkeakoulutuksen maailmassa kirjoitetaan ja julkaistaan. Korkeakoulujen opetussuunnitelmissa jatketaan peruskoulun ja lukion oppeja, muistutetaan, että kenenkään tekstiä ei saa käyttää ilman lähdeviittausta. Suorat lainaukset kehotetaan aina laittamaan lainausmerkkeihin. Erityistä huomiota pyydetään kiinnittämään kuvien käyttöön tekstissä: kuvia ei saa julkaista ilman kuvan tekijänoikeudenhaltijan antamaa lupaa. Kuvan tekijänoikeudenhaltijan nimi esitetään kuvan yhteydessä.

Kaikesta ohjeistuksesta ja opetuksesta huolimatta aika ajoin keskusteluun nousee (!) myös tieteellisen kirjoittamisen yhteydessä valokuvien tekijänoikeus: Kenellä ja millä oikeudella kuvia voi käyttää omassa tekstissä? Valokuviin on rinnastettu myös erilaisten kuvioiden käyttö. Esimerkiksi Tampereen yliopiston Acta-sarjojen julkaisuohjeissa asia sanotaan niin selkeästi, että tulkinnalle ei jää sijaa: "Sinulla tulee olla täydellinen tekijänoikeus väitöskirjaan sisällytettyyn kuva-, taulukko- tms. aineistoon tai olet hankkinut aineistoon julkaisuluvan sekä painettavaa että verkkojulkaisua varten."


Valokuvat ovat erityisesti valokuvaajien asia ja tulojen lähde. Erityisen huolestuttavaa on se, että valokuvaajienkin kuvia varastetaan! Valokuvaaja Kari Kuukka julkaisi 4.10.2010 blogissaan tekstin siitä, miten Helsingin Sanomat/Sanoma Oy käytti hänen kuviaan ilman lupaa. Juttu on otsikoitu esittämällä Helsingin Sanomille kysymys: HS, WTF? Lyhyesti suomennettuna tarina menee näin: Helsingin Sanomat julkaisi Kauppalehti Option artikkelista kopioidut kaksi kuvaa - kuvat ilmestyivät sekä paperilehdessä että HSn digiversiossa. Helsingin Sanomien toimituksessa kuvat oli skannattu, kuvaajien nimet poistettu. Kuvien tekijänoikeuden haltijoilta - kahdelta valokuvaajalta - ei oltu kysytty lupaa kuvien julkaisemiseen.

Kuukan blogiteksti innoitti lukijoilta 36 kommenttia... ja jutun tekijältä uuden blogikirjoituksen: HS WTF - continued. Jatko-osassa Kuukka kertoo miten tuosta ensimmäisestä WTF-kirjoituksesta tuli maailman 16. luetuin Wordpress-blogiteksti ja mitä sitten tapahtui. Käykäähän lukemassa!

P.S.
Jälkimmäisen blogitekstin kommenteissa nimimerkki Adam esittää uuden merkityksen WTFlle - hahahahaa :)

Ei enää filosofiaa pääaineena UEF:ssa

"Yliopisto ilman filosofiaa on ammattikorkeakoulu", näin toteaa filosofian professori Seppo Sajama Karjalaiselle (17.9.2010) antamassaan haastattelussa. Haastattelu liittyi filosofian pääaineopintojen lakkauttamiseen Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.

Facebook-keskustelussa tuli nopeasti esille, että filosofian oppiaine ei ollut sijoitettuna filosofiseen tiedekuntaan niinkuin ulkopuolinen perusteettomasti ajatteli. Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa opiskellaan muun muassa kasvatustiedettä, teologiaa ja kieliä, mutta filosofiaa opiskellaan (jatkossa opiskeltiin) yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa, oikeustieteiden laitoksella.

(Meniköhän oikein...)

Saako työntekijä ohjata pomon sähköpostit omaan sähköpostiinsa?

USAssa tämä VOI olla rikos, Suomessa oikeuslaitos ei ole tainnut käsitellä tällaista tapausta vai onko blogin lukijoilla toisenlaista tietoa?

Evan Brown otsikoi pari päivää sitten tapausta koskevan blogikirjoituksensa näin: Setting up Outlook rule to intercept another’s email can be a federal crime.

Oikeudenistunnon päätös on luettavissa internetissä ja se on otsikoitu UNITED STATES OF AMERICA, Plaintiff-Appellee v. DAVID S. SZYMUSZKIEWICZ, Defendant-Appellant.

Tarina menee näin: Szymuszkiewicz oli jäänyt kiinni rattijuopumuksesta, menettänyt ajokorttinsa, mutta verovirkailijana hän tarvitsi ajokorttia työssään, koska työhön kuuluivat kotikäynnit epärehellisten verovelvollisten luona. Esimies (Nella) huomasi Microsoft Outlook -sähköpostiohjelman koulutuksessa, että kaikki hänelle saapuvat sähköpostit menivät myös hänen alaisenaan toimineen (David) Szymuszkiewiczin luettavaksi. Viestit kulkivat näin kolmen vuoden ajan! Tosin Szymuszkiewiczin ei todettu hyötyneen esimiehen viestien lukemisesta mitään, koskapa hänen työsuhdettaan ei viesteissä käsitelty.

Szymuszkiewicz sai tuomion "salakuuntelulain" (Wiretap Act) perusteella: hän oli tarkoitushakuisesti siepannut/salakuunnellut sähköistä viestintää.

Plagiarismisukupolvi

Käsite Generation Plagiarism ilmestyi englanninkielisiin nettikeskusteluihin helmikuussa 2010 (esimerkiksi Sarah Wilenskyn teksti Generation Plagiarism). Syyskuussa 2010 tällä hakusanalla löytyy jo yli 4000 Internet-artikkelia tai linkkiä teksteihin, joissa käsitellään sitä, miten mittavaa plagiointi on (nuorten) kirjoittamissa teksteissä ja opiskelussa.

Koko sukupolvea kuvaavaa käsitettä päädyttiin käyttämään sen jälkeen, kun saksalaisen, 17-vuotiaan Helene Hegemannin romaanin tekstit herättivät plagiointiepäilyt. Nyt, reilu puoli vuotta myöhemmin haulla "Helene Hegemann plagiarism" netistä löytyy jo yli 240 000 tulosta. Hegemannin tapaus on käsitelty laajassa katsauksessa Wikipediassa otsikolla Helene Hegemann. Kirjoittaja itse myöntää käyttäneensä toisilta kopioituja tekstejä - sekä eritasoisia nettitekstejä että Airenin kirjoittaman kirjan Strobo sisältöä - mutta hän ei pidä tällaista kirjoittamistapaa mitenkään vääränä. Hegemann sanoo edustavansa sukupolvea, joka luovasti yhdistää uuden median tietotulvaa vanhan median teksteihin. Tähän ajatteluun voitte tutustua vaikkapa Nicholas Kulishin kirjoittaman, New York Timesin Europe-liitteessä ilmestyneen artikkelin Author, 17, Says It's 'Mixing', Not Plagiarism avulla.

Plagiarismisukupolvi -käsitteen yhteydessä on otettu esille aiempia tapauksia, joissa nuoret kirjoittajat ovat plagioineet toisten kirjoittamia ja julkaisemia tekstejä. Yksi 2000-luvun alkupuolella tapahtunut kirjallinen varkaus oli Kaavya Viswanathanin ensiteos. Viswanathan solmi 17-vuotiaana kustannussopimuksen kahdesta romaanista kustantaja Little, Brownin kanssa. Hän myös möi kirjojensa filmausoikeudet jo etukäteen Dreamworks-yhtiölle. Kun ensimmäinen kirja How Opal Mehta Got Kissed, Got Wild, and Got a Life -julkaistiin, Harvard Grimson -opiskelijalehti julkaisi pian tiedon, että kirjassa oli plagioitu kahta Megan McGaffertyn aiemmin kirjoittamaa kirjaa. Aluksi kustantaja lupaili korjattua painosta Viswanathanin kirjasta, mutta pian koko kirja vedettiin pois markkinoilta. Toista kirjaa ei koskaan julkaistu, eikä tarinasta tehty elokuvaversiota. Kaavya Wishanathanin kirjailijan ura on kerrrottu perusteellisesti Wikipedian artikkelissa How Opal Mehta Got Kissed, Got wild, and Got a Life. McCaffertyn lisäksi Viswanathanin todettiin plagioineen Salman Rushdien, Sophien Kinsellan, Meg Cabotin ja Tanuja Desai Hidierin kirjoja.

Richard D. Posner kuvaa kirjassaan The Little Book of Plagiarism nuoren Harvard-opiskelijan Viswanathanin kirjoittajauraa. Harvardissa opiskelua plagiointi ei haittaa - Viswanathan valmistui "with honours" vuonna 2008.

Kuulutko sinä plagiarismisukupolveen? /Are you part of 'Generation Plagiarism'? kysyttiin New York Timesin Koulutus-liitteessä 3.8.2010. Carrie Montgomeryn laatimassa tekstissä nuoria, 13 vuotta täyttäneitä koululaisia ja opiskelijoita kutsuttiin kommentoimaan uutisoinnissa voimakkaasti esille tullutta plagioinnin lisääntymistä. Keskustelupalstalle on hyväksytty julkaistavaksi 86 viestiä, mikä tietysti on todella vähän USAn mittakaavassa - herättihän Taloussanomien juttu Narauta copypaste -opiskelija! 76 kommenttia pienellä suomen kielen kielialueella.

Nykyistä opiskelijasukupolvea oli jo aiemmin kuvattu ilmauksella "Copy and Paste Generation", josta haulla löytyy maininta jo vuodelta 2008. Esimerkiksi brittien opettajatv:ssä puhuttiin Leikkaa ja liimaa -sukupolvesta/Cut and paste generation. Linkki johtaa videoon, jossa käsitellään myös korkeakouluopiskelijoiden käsityksiä plagioinnista (alkaa kohdasta 17'). Ohjelmaan on haastateltu korkeakouluopiskelijoita, jotka kertovat, etteivät olleet koskaan kuulleetkaan viittauskäytännöistä ennen korkeakouluun tuloaan. Tällainenhan ei laadukkaan koulutuksen luvatussa maassa Suomessa ole mahdollista (?), koska sekä peruskoulun että lukion äidinkielen opetussuunnitelmassa käydään läpi mm. tekijänoikeuden peruskysymykset. Tekijän tunnistaminen ja tunnustaminen on eräänlainen peruskoulun käyneen henkilön perustieto ja -taito. Eikö niin?

Vilppiä lakituvassa

Mielenkiintoinen uutinen: Tappoa käsitellyt oikeudenkäynti meni uusiksi kun valamies käytti iPhonea oikeudenkäynnin aikana. Valamiehistön puheenjohtaja käytti iPhonea, kun hänen piti etsiä mitä tarkoittaa sana "prudence". iPhonen käyttö rinnastettiin sanakirjan käyttöön, mikä on kiellettyä oikeudenkäynnissä. Tuomittavaa oli myös se että puheenjohtaja jakoi Encartasta hakemansa tiedon valamiehille!

Tapauksesta raportoi Evan Brown blogissaan Internet Cases - A blog about law and technology . Jutussa pisti heti silmään valamiehistön puheenjohtajan käyttämä sanan tarkistuksen lähde, 1990-luvulla käytössä ollut tietosanakirja, joka Plagiointitutkijan kotiinkin tuli CD-levynä tietokoneoston yhteydessä: Encarta. Aikaa tuosta on ostosta on jo nostalgiset 15 vuotta (tai 16?). Encarta oli silloin kätevä apu vaikkapa opinnoissa aikana ennen Internetin laajenemista. Vuonna 2010 Microsoft Encartasta puhutaan imperfektissa.

Apua Nursing-opintoihin

"Need Help with nursing school papers?"

Tässä yksi palvelu, joka tarjoaa sairaanhoitajaopiskelijoille 100-prosenttisen plagiointivapaita tekstejä. Tarjolla on kaikenlaisia opinnoissa tarvittavia tekstejä esseistä tutkielmiin: Disseration - service.uk.com. Nursing Dissertation. Tässä palvelussa hoitotyön ammattilaiset kirjoittavat puolestasi opinnäytetyön ja saat tukea 24/7 - kätevää, eikö totta?

Onko sitä sittenkin?

Iltasanomat uutisoi 27.8.2010 erästä tapausta, joka saattaa osoittaa että suomalaisessa korkeakoulutuksessa saattaa sittenkin olla plagiointia. Uutinen on otsikoitu seuraavasti: Kunnanhallituksen puheenjohtaja narahti plagioinnista. Korkeakoulutyö ja puhe paljastuivat lainatavaraksi.

Iltasanomien juttu perustuu Keskisuomalaisen julkaisemaan uutiseen, jonka mukaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun eettinen toimikunta käsitteli maaliskuussa Pauliina Takalan opetusharjoitteluraporttia: "Takala oli lainannut opetusharjoitteluraporttiinsa osia ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmasta ja esittänyt ne ominaan".

Keskisuomalaisessa 27.8.2010 ilmestyneessä, Keijo Lehdon ja Antti Karpakan uutisessa Blogi muuttui huomion jälkeen, vertaile itse; Kopioiko kansanedustajaehdokas puheensa? puolestaan käsitellään Pauliina Takalan pitämää puhetta. Keskisuomalainen oli uutisoinut edellä mainitun opintoihin liittyneen plagioinnin lisäksi Takalan kesäkuussa pitämästä puheesta, "jonka alkupuolen ydinsanoma oli kopioitu mitä ilmeisimmin demarikansanedustaja Satu Taiveahon puheesta parin vuoden takaa." Kirjoittajat ovat linkittänet tekstiinsä myös MuurameHenki.com -keskustelupalstan. Sieltä näkyy, että nimimerkki kävijä on jo 12.7.2010 jättänyt palstalle viestin, jossa hän kertoo tunnistaneensa Takalan puheen Taiveahon puheeksi. Kävijä oli jo silloin linkittänyt viestiinsä sekä Takalan blogissa 16.6.2010 ilmestyneen puheen että Taiveahon 7.5.2008 pitämän puheen.

27.8.2010 tilanne oli kuitenkin muuttunut, kun Keskisuomalaisen artikkelin kirjoittajat huomasivat, että Takala oli muuttanut plagiointiuutisen ilmestymisen jälkeen blogissa julkaisemaansa puhetta. Toimittajat esittävät uutisessaan kopion Takalan puheesta niinkuin se oli uutista tehtäessä, ja pyytävät lukijaa vertaamaan tekstiä Takalan blogin nykyiseen versioon puheesta.

- käykäähän vertaamassa -


Iltalehden ja Keskisuomalaisen uutisten perusteella opetusharjoitteluraportin sisältämää plagiointia ja kahden puheen samankaltaisuutta voi selittää näin:

"Rike oli pieni ja tahaton".

"Asian ydin on kuitenkin toisaalla. Tässä on poliittisen pelin makua."

"Kärpäsestä on tehty härkänen."

"Saan aineksia puheideni runkoihin sieltä täältä. Siellä oli viitteitä jostakin toisesta, mutta omaan suuhuni sovellettuna."

Oman kirjoittamisen ja plagioinnin raja hämärtynyt

New York Times on julkaisssut Education liitteessään (1.8.2010) artikkelin plagioinnin esiintymisen nykytilasta usalaisessa korkeakoulumaailmassa. Trip Gabrielin kirjoittama artikkeli Plagiarism Lines Blur for Students in Digital Age paneutuu siihen, miten elektronisessa muodossa olevien lähteiden käyttö on johtanut siihen, että oma luova kirjoittaminen on katoamassa ja omien ilmausten tuottaminen häviää valmiina tarjolla olevien tekstien muokkaamiseksi. Miksaustekniikalla tuotettu teksti kuitenkin esitetään omana tuotoksena ja opintosuorituksena. Kolmesta korkeakoulusta kerätyt esimerkit viittaavat kirjoittamisen muutokseen.

Yllä mainitussa New York Timesin artikkelissa todetaan, että opiskelijoiden on vaikea ymmärtää sitä, että jokaisella julkaistulla tekstillä on kirjoittaja. Wikipedian käyttö lähteenä näyttää USA:ssa olevan yhtä epäselvä ja kiistelty asia kuin meilläkin. Artikkeliin haastateltu Sarah Brookover konkretisoi asiaa, kun hän vertaa Internetin tekstimaailmaa kirjastossa käyntiin. Kun kirjastossa käydessä kirjaa tai lehteä pidetään konkreettisesti kädessä, myös tekstin kirjoittaja on konkreettisemmin ymmärrettävissä - joku kirjoitti tämän. Internetissä sen sijaan teksti "kelluvat" ja tekstin ottaminen omaan opintosuoritukseen rinnastuu vaikkapa musiikin lataamiseen omaan käyttöön. Vaikka lataamisen tiedetään olevan laitonta, sitä ei pidetä vakavana rikkeenä.

Trip Gabrielin artikkeli kannattaa lukea, se päättyy hyvin hauskaan tarinaan eräästä korkeakouluopiskelijasta, joka plagiointiepäilyn yhteydessä tuli rehtorin puhutteluun vanhempiensa kanssa. Plagioinnille olikin ihan päivänselvä selitys:)

Maailmanlaajuinen ongelma

Nature -lehti on julkaissut kaksi artikkelia plagioinnista (Nature Vol 466, 159–160 ja 167). 5.7.2010 julkaistiin Declan Butlerin kirjoittama artikkeli Journals step up plagiarism policing, johon on koottu eri kustantajien kokemuksia tieteellisiin lehtiin tarjottujen plagiaattien määrästä. Vaikka korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ja kansainväliset tutkimusjärjestöt kuuluttavat noudattavansa korkeaa eettistä normistoa, yksittäisten tieteentekijöiden kirjoittamisen eettisyys on todettu rapautuneeksi. Vai mitä sanotte siitä, että jo refereemenettelyn läpikäyneistä tieteellisistä, "alkuperäisistä", jo kertaalleen julkaistavaksi hyväksytyistä artikkeleista jopa 23 prosenttia jätetään julkaisematta, koskapa jossain päin maailmaa sama teksti tai osa tekstiä oli jo julkaistu?

Pari päivää myöhemmin ilmestyneessä Nature-lehden pääkirjoituksessa Plagiarism pinioned tarkastellaan tieteellisten lehtien kohtaamia ongelmia lehteen tarjottujen artikkeleiden sisältämän plagioinnin takia. Merkittävimmät englanninkieliset tieteelliset julkaisut ovat päätyneet ottamaan yhteiskäyttöön sähköisen plagiaatintunnistinjärjestelmän (CrossCheck).

Nature -lehden artikkeleiden sisältämä tieto plagioinnin yleisyydestä on hämmästyttänyt myös tieteellisten julkaisujen vastuuhenkilöitä. Lehteen artikkelia tarjoava tutkija on sitoutunut siihen, että tekstiä ei ole julkaistu muualla. Tämä koskee myös oman tekstin uudelleenjulkaisemista, itseplagiontia (tai itsensä plagiointia, self plagiarism). Itseplagiointia ei Suomessa ole edelleenkään nostettu keskusteluun, mutta asiaan sisältyy mutta: Onko Suomessa joillakin tieteenaloilla tapana julkaista sama teksti ensin suomenkielisessä lehdessä ja sen jälkeen englanniksi käännätettynä tekstiä tarjotaan johonkin englanninkieliseen julkaisuun?

Idiootin haastattelu ja plagiointikummitus

Jonathan Bailey julkaisi blogissaan videon, jonka hän oli tehnyt pyynnöstä komedialliseksi. Blogikirjoituksessaan Bailey nimeää tekemänsä huumoripätkän nimellä The Principal and the Idiot Plagiarist. Videolla koulun rehtori "keskustelee" opiskelijan kanssa.

Toinen hauska plagiointivideo on Bergenin yliopiston julkaisema Et plagieringseventyr, jossa myös huumorin keinoin käydään läpi tieteellisen kirjoittamisen perusperiaatteita (film på norsk, subtitles in English).

Youtubessa on satoja plagiointiaiheeseen liittyvä videoita, joista joitakin linkitin jo pari vuotta sitten asiaan paneutuneelle Plagiarismi.fi-sivustolle.

Helsingin sanomat kirjoittaa plagioinnista

Jahas, kun vielä viime kuussa olin sitä mieltä että poliitikkojen plagiointi ei Suomessa ylitä uutiskynnystä niin nyt on vedettävä nuo sanat takaisin. Helsingin Sanomien toimittaja Joonas Laitinen kirjoittaa tämän päivän Hesarissa otsikolla Kansanedustaja lainasi oman mepin puheen sanasta sanaan. Tekstissä kerrotaan kuinka kokoomuksen kansanedustaja Petri Salo käytti kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan blogitekstiä omana puheenaan.

Toimittaja on liittänyt juttuunsa kaksi suoraa lainausta Eija-Riitta Korholan blogista ja kaksi suoraa lainausta Petri Salon puheesta eduskunnassa.

Eduskunnan täysistunnon pöytäkirjassa ja Korholan blogeissa tekstit näyttävät esimerkiksi tällaiselta:

"Siksi jäteargumentti suomalaisessa keskustelussa johtaa toistuvasti harhaan. Se luo vaikutelman, että hylkäämällä tämän kuudennen ja seitsemännen reaktorin olisimme ohittaneet tai torjumassa tämän jäteongelman. Se ei pidä paikkaansa. Nimenomaan tuota ongelmaa ehkä jopa päinvastoin voidaan käsitellä, koska tiedetään, että tulevaisuuden ydinvoimalat saattavat olla jopa ratkaisun avain. Neljännen sukupolven ydinvoimalat voivat käyttää polttoaineena ydinjätettä, jopa ydinaseiden jätettä. Kehitys tulisi viedä loppuun, kunnes saadaan sellaisia voimaloita, jotka voivat hyödyntää uraania vielä tehokkaammin ja mieluummin aivan kokonaan."
(Petri Salo, eduskunnan täysistunnon ptk 30.6.2010)


"Siksi jäteargumentti suomalaisessa keskustelussa johtaa toistuvasti harhaan. Se luo vaikutelman, että hylkäämällä kuudennen tai seitsemännen reaktorin olisimme ohittaneet tai torjuneet jäteongelman. Nimenomaan tuota ongelmaa emme ole – ehkäpä jopa päinvastoin, sillä tulevaisuuden ydinvoimalat saattavat olla ratkaisun avain. Neljännen sukupolven ydinvoimalat voivat käyttää polttoaineena ydinjätettä, jopa ydinaseiden jätettä. Kehitys tulisi viedä loppuun, kunnes saadaan voimaloita, jotka voivat hyödyntää uraania tehokkaammin ja kokonaan." (Korholan blogi Aamulehdessä 30.6.2010 otsikolla Toinen toistaan surkeampia ratkaisuja)"

Toisaalta:

"Siksi jäteargumentti suomalaisessa keskustelussa johtaa toistuvasti harhaan. Se luo vaikutelman, että hylkäämällä kuudennen tai seitsemännen reaktorin olisimme ohittaneet tai torjuneet jäteongelman. Nimenomaan tuota ongelmaa emme ole – ehkäpä jopa päinvastoin, sillä tulevaisuuden ydinvoimalat saattavat olla ratkaisun avain. Neljännen sukupolven ydinvoimalat voivat käyttää polttoaineena ydinjätettä, jopa ydinaseiden jätettä. Kehitys tulisi viedä loppuun, kunnes saadaan voimaloita, jotka voivat hyödyntää uraania tehokkaammin ja kokonaan." (Korholan blogi Iltalehdessä 30.6.2010 otsikolla Toinen toistaan surkeampia ratkaisuja)

-näin maa makaa-

Plagiointia politiikassa - osa 2

Kirjoitin viime syksynä blogissa politiikan ympyröissä tehdystä "tekstien kierrätyksestä" otsikolla Yksiyhteenplagiointi. Suomessa poliitikkojen tekemä plagiointi ei taida ylittää uutiskynnystä, toisin kuin vaikkapa USAssa. Siispä eduskunnan sivuilla on edelleen Päivi Lipposen tekemä toimenpidealoite - ja Tieteen tietotekniikkalehden pääkirjoitus on myös edelleen paikallaan. Liekö Lipposen tekemä toimenpidealoite edistänyt CSCn hallinnoimia teknologiahankkeita, mene tiedä.

Mutta nyt politiikan kuvioihin Atlantin toiselle puolelle. Jonathan Bailey julkaisi blogissaan osan videohaastattelusta, joka häneltä oli pyydetty koskien toukokuussa julkitullutta tapausta: republikaanien ehdokkaana US senaattiin pyrkineen Vaughn Wardin todettiin plagioineen Barack Obaman puhetta vuodelta 2004. Käykääpäs katsomassa aiheesta tehty youtube-video Ward plagiarizes Obama in Announcement Speech. Siinä Obaman ja Wardin puheet on leikattu rinnakkain - hauska tapa osoittaa puheiden samankaltaisuus.

Ai että miten Vaughn Wardille kävi? No ei mennyt USAssa läpi tällainen toiminta, ei tullut senaattipaikkaa:)

"Thank you very much everybody"

Plagioinnista

julkaistiin kirjoittamani artikkeli Kever-Osaaja-lehdessä. Artikkelin nimi on Plagiointia Suomen korkeakouluissa? Artikkelin otsikon kysymysmerkki oli ehdottoman tarpeellinen, Suomessahan ei todettuja plagiointitapauksia ole. Tutkimusetiikka valvova ja raportoiva Tutkimuseettinen neuvottelukunta on tämän todennut usein.

Kaksi henkilöä ilmoitti pitävänsä artikkeliin johtavasta linkistä, jonka laitoin Facebook -profiiliini. Yksi henkilö taas kertoi tekstiviestillä pitäneensä tekstistä kovasti ja hän arvioi, että ehkä tekstissä oli pieni huumorin vivahdekin?

- mää tiijjä vaikka olis ollukkii -

Tarvitsetko lisää meriittejä?

Jos tieteelliset meriitit eivät riitä niin niitäkin voi ostaa. Suomessahan tällaista ei tietenkään tapahdu, mutta vaikkapa Saksassa kaikki virkamiehet eivät ole yhtä rehellisiä kuin suomalaiset. Debora Weber-Wolff on raportoinut blogissaan Cut, Shake and Paste useista tapauksista, joissa viranhaltijalla on ollut ostettu tohtorin tutkinto. Kun Suomessa suurella kohulla raportoitiin valelääkäristä, saksalaiset ovat kunnostautuneet valetohtoreiden kiinnisaamisessa. Suomessahan kukaan ei tietenkään ole ostanut itselleen tutkintoa, mutta Saksassa on julkituotu useita henkilöitä, jotka ovat ostaneet itselleen tohtorin tutkinnon ja käyttäneet ostamaansa tutkintotodistusta esimerkiksi työnhaussa.

Toisaalta, ei tarvitse ostaa kokonaista tutkintotodista, vaan voi tilata erilaisia meriittejä,jotka voi liittää omaan ansioluetteloonsa. Sydsvenskan raportoi toukokuussa 2010 Lundin yliopiston professoreiden ansioluetteloiden epäselvyyksistä: Lundaforskare med lättköpta meriter.

- voi noita saksalaisia ja ruotsalaisia -

Plagiaatintunnistimet kilpailevat

Muistelin jo aiemminkin kirjoittaneeni tänne blogiin erilaisista plagiaatintunnistimista, mutta se taisikin olla unta-:)

Maailmalla on käytössä monia erilaisia ohjelmia plagioinnin tunnistamiseksi erilaisissa teksteissä. Turnitin lienee tunnetuin, ja yhtiön omien sivujen mukaan se on markkinajohtaja maailmanlaajuisesti. Plagiaatintunnistuksen lisäksi tuossa ohjelmassa on opiskelijoiden kirjoitelmien arviointiväline (grade mark).

Safe Assign on ainakin brittien paljon käyttämän Blackboard -oppimisympäristön tuottama plagiaatintunnistin.

Pohjoismainen (ruotsalainen) plagiaatintunnistin Urkund on käytössä joissakin suomalaisissa korkeakouluissa.

Internetiä selaamalla vastaan tulee lukuisia erilaisia plagiaatintunnistimia, joista osa mainostaa itseään ilmaiseksi ja osa velottaa käytöstä.

National Council of Teachers of English julkaisi vime syksynä blogissaan Nick Carbonen laatiman listan erilaisista käytettävissä olevista plagiaatintunnistimista, tällä listalla ovat edellä mainittujen lisäksi:
Pl@giarism
WriteCheck
Essay Rater
The Plagiarism Checker
PlagiarismChecker.com
Duplichecker
PlagiarismDetect.com
Plagiarism Scanner
Plagiarism PC

Tarkemmin asiasta: Nick Carbone: What's the Best Plagiarism Checker?

Oman lisänsä plagioinnin villiin maailmaan tuo keskustelu plagiaatintunnistimia myyvien yritysten etiikasta. Keskustelijat varoittavat toisiaan ja herättelevät keskustelua näiden yritysten kaksinaamaisesta toiminnasta: väitetään että yhtiö tallentaa sinne tarkastukseen lähetetyt esseet/artikkelit/opinnäytetyöt ja sama yhtiö myy niitä toisaalla. (Aiemmin kirjoitin aiheesta yhden tekstin nimellä Osta essee, osta opinnäytetyö)

Villiä keskustelua voit lukea vaikkapa foorumilta on EssayScam.org. Viatonta suomalaislukijaa hämää näissä keskusteluissa se, että ne kirjoittajat, jotka myyvät kirjoituksia myyville firmoille omia kirjoituksiaan, tarkastavat oman tektinsä ensin ilmaisessa plagiaatintunnistimessa, jotta firma voi myydä opiskelijalle plagiointivapaan tekstin...

- heikompaa jo heikottaa tää mualiman mänö -

Martin Stone - jatko-osa

Julkisuus Martin Stonen ympärillä on ollut vähäistä, jos tapausta verrataan vaikka Ward Churchillin teksteistä käytyihin keskusteluihin. Koska tiedotus asiasta on ollut niukkaa niin asiasta kirjoittavat bloggaajat ovat jopa joutuneet viittaamaan Plagiointitutkijaan tämän plagiointitapauksen uutisoinnissa-:)

Martin Stonen tapaukseen pääsee nyt tutustumaan myös suomen kielellä, kun Jarkko S. Tuusvuori on julkaissut Filosofia.fi -sivustolla oivallisen kuvauksen Martin Stonen teksteistä ja tekstien ympärillä käydyistä keskusteluista. Otsikkona on Ylpeys ja lankeemus. Tuusvuori kertoo myös Stonen tieteellisestä toiminnasta ja kannanotoista.

Stonen on todettu syyllistynen plagiointiin monissa julkaisuissaan, mutta tarkastelun keskipisteenä on ollut artikkeli The Origins of Probabilism in Late Scholastic Moral Thought: A Prolegomenon to Further Study, jossa hän kopioi Ilkka Kantolan väitöskirjaa kymmenien sivujen verran. Artikkeli oli julkaistu lehdessä Recherches de théologie et philosophie médiévales. Lehden kustantaja Peeters Publishers on julkaissut ilmoituksen, jossa Martin Stonen artikkeli vedetään pois. A note from the editorial board kertaa Stonen plagioineen Ilkka Kantolan väitöskirjaa lehdessä vuonna 2000 ilmestyneessä artikkelissa.

Mitä sitten tapahtuu kun artikkeli "vedetään" pois?
Sitä ei voi lukea sähköisesti ja paperiversion tilaajille postitetaan tarrat, joilla heitä pyydetään merkkaamaan Stonen artikkeli plagiaatiksi. Mutta - ainakin tänään Stonen ko. artikkelin voisi vielä tilata 11 euron hintaan Refdoc -palvelusta eli mainintaa artikkelin poisvetämisestä ei näy ainakaan tämän palvelun nettisivulla.

Entä kaikki ne julkaisut, joissa Stonen artikkeliin on viitattu? Kymmenen vuoden aikana moni filosofi on viitannut alkuperäisiksi luulemiinsa artikkeleihin tietämättä, että Stonen sijaan olisi pitänyt viitata Ilkka Kantolan väitöskirjaan. The Origins of Probabilism in Late Scholastic Moral Thought on mainittu lähteenä monessa (oppi)kirjassa - pikaisella googlehaulla jo löytyy useita teoksia ja tekstejä, joissa Stonen artikkeli mainitaan lähteenä (esimerkiksi Ricardo Salles viittaa Stonen artikkeliin kirjassaan Metaphysics, soul, and ethics in ancient thought (2005) ja Donald Rutherford kirjassaan The Cambridge companion to early modern philosophy (2006)).

Apology, retraction...

Selailin pitkästä aikaa englanninkielisiä artikkelitietokantoja hakusanalla plagarism. Monien uusien mielenkiintoisten tutkimusten joukosta alkoi pistää silmään voimistuva ilmiö: Lehden toimitus pyytää anteeksi sitä, että ovat julkaisseet tekstin, joka on sisältänyt plagiointia. Sitten tehdään "retraction", jo julkaistun artikkelin poisvetäminen lehdestä.

Tällä tavoin tapahtuu artikkelin "poisto" sähköisestä julkaisusta: tässä esimerkkinä vaikkapa European Journal of Public Health vuodelta 2009.
Vol 19(4), 443-443.
Otsikko: RETRACTION of: A survey of hepatitis B and C prevalence amongst the homeless community of Prague.
Kirjoittajat: Volf, Vladimir; Marx, David; Pliskova, Ludmila; Sümegh, Laszlo ja Celko, Alexander (siis he ovat tämän retractionin kirjoittajat, eivät niitä plagioijia....)

Tiivistelmä:
"The article offers information on the status of plagiarism filed by the "European Journal of Public Health" against the "Journal of Public Health Medicine" on the survey of hepatitis C prevalence amongst the homeless community of Oxford. Due to the request made by the editor of the first publication, it retraced the case it filed. Moreover, the periodical apologized for the inconvenience caused by the issue to their readers."

***

Marcel La Follette (1996) on käsitellyt kirjassaan Stealing into Print tekstien "poisvetämisen" ongelmallisuutta. Kaikkia jo myytyjä lehtiä ja kirjoja ei tavoiteta, ja vilpillinen teksti leviää. La Folletten kirjan ilmestymisen jälkeen tekstit ovat alkaneet myös levitä sähköisesti - hallitsemattomasti?

Vilpilliseksi todettujen tekstien "poisvetämisen" onnistumista on tarkasteltu kirjoituksessa The liability of Scientific Retractions.
Kerran maailmalle lähetettyä (virheellistä) tietoa on vaikeaa korjata. Tämä iThenticate -plagiaatintunnistinta sponsoroiva teksti kehottaa tieteellisiä lehtiä varmistamaan julkaistavien tekstin autenttisuuden nykyistä tehokkaammin - mistä juolahtikin mieleeni, että onkohan suomenkielisillä tieteellisillä lehdillä käytössään plagiaatintunnistimet? Ja tunnistavatko plagiaatintunnistimet vaikkapa englannin tai ranskan kielestä käännetyn (plagioidun) tekstin. Onks tietoo?

Kenen idea? Kuka kirjoitti?

Julkisuudessa (kuten vaikkapa A-studiossa 18.2.2009) on perusteltu plagiointia sillä, että opinnäytetyön/gradun/väitöskirjan ohjaaja on ohjaustilanteessa esittänyt jonkun idean, jonka pohjalta opiskelija on työstänyt tekstiä opinnäytetyöhön, graduun, väitöskirjaan. Ja koska tuo alkuperäinen idea oli ohjaajan mielestä hänen omaisuuttaan, niin hän voi sitten ihan hyvällä omallatunnolla myöhemmin ottaa opiskelijan tekemän tekstin omin nimiinsä.... No, "oikeassa elämässä" ohjaajan tekijänoikeus opiskelijan kirjoittamaan tekstiin on yhtä olematon kuin opiskelijan oikeus ohjaajan kirjoittamaan tekstiin.

Väitöskirjan ohjaussuhteesta liikkuu yliopistoissa legendoja ja myyttejä. Julkiset nolaukset seminaaritilanteissa ovat yliopistoelämän arkipäivää. Erityisesti väitöskirjan tekijöitä kiusaavat pitkät odotusajat, professorit kun ovat niin kiireisiä että kommentteja joutuu odottamaan useita kuukausia (vuoden pituisesta odottelustakin on kuultu). Ohjaussuhteen raadollisuudesta voi kirjoittaa myös humoristisesti, vaikka huumori ei taida yliopiston vahvuuslaji ollakaan. Kolumnisti Paha Akka kirjoitti opiskelija-ohjaaja -suhteen karikoista Acatiimi-lehden numerossa 7/08 otsikolla Ohjeita väitöskirjaohjaajalle Pahan akan teksti kannattaa lukea! Ja se kannattaa silloin tällöin lukea uudelleen, se poistaa pahan mielen ja palauttaa naurun. Ja leikissähän on puolet totta - vaimitensemeni?

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa?

Miten plagioinnista tai tieteellisestä vilpistä voi kirjoittaa ja miten asiaa voi käsitellä? Plagiointi ja vilppi ovat edelleen hyvin herkkiä aiheita muuallakin kuin meillä Suomessa. Eri tavoin vilppitapauksiin liittyvät henkilöt voivat kokea tulleensa loukatuksi jo ihan siitä syystä että vilppiepäily on ylipäätään esitetty ja lisää loukkaannutaan, jos joku foorumi julkaisee aiheesta muun kuin ylimmän auktoriteetin tekstiä. Tässä kaksi esimerkkiä siitä miten auktoriteetti yrittää kumota "ruohonjuuritasolta" kirjoitettuja tekstejä.

1. Belgiassa etsitään nyt käytäntöä siitä, kuka voi kirjoittaa plagioinnista, miten plagiointiepäilystä voi kirjoittaa ja miten jo todetusta plagioinnista voi kirjoittaa. Viittasin täällä blogissa 18.2.2010 KU Leuvenin opiskelijalehdessä Voice julkaistuun artikkeliin. Tämä Ielse Broegsteegin kirjoittama artikkeli plagioinnista meni ihan väärin - ainakin jos asiaa kysytään dekaani Toon Vandeveldeltä. Dekaani koki Ilse Broeksteegin artikkelin menneen niin pieleen, että hän on julkaissut toimittajalle osoitetun kirjeen Internetissä - tosin ilman asiakirjaan tavallisesti kirjoitettua päivämäärää. (Tämä englanninkielinen tiedote on lyhyempi kuin alkuperäiskielellä kirjoitettu teksti, jossa on alussa myös moitteiden selitysosio.)
Reaction of the Dean of the Institute of Philosophy to the article on the Resignation of Martin Stone in The Voice.

Erityisesti dekaani Toon Vandeveldeä näyttää huolestuttavan ajatus siitä, että yliopiston opiskelijat voisivat olla erilaisessa asemassa kuin professori silloin, kun kyseessä on epäily plagioinnista, Ielse Broegsteeg kun oli jo aiemmin kirjoittanut plagioinnista ja tapausten eriarvoisesta käsittelystä KU Leuvenin edellisen plagiointiskandaalin yhteydessä (Plagiarism - A Major Crime for Everybody?). Tällaista opiskelijoiden ja professoreiden eriarvoisuutta on varovasti epäilty muuallakin, mutta epäilyt on professorien ja eettisten toimikuntien taholta ehdottomasti kiistetty. Nyt plagioinnista kirjoittanut Ielse Broeksteeg on tainnut joutua whistleblower -reaktion kohteeksi samoin kuin Suomessa tapahtui A-studiolle vuosi sitten.

2. Eero Vuorio osallistuu keskusteluun Lääkärilehden numerossa 10/2010 otsikolla Eettinen nollatoleranssi ei saa kahlita keskustelua. Tekstissään Vuorio - yllä esitetyn esimerkin Vandevelden tavoin - keskustelee niin, että aiempi Lääkärilehden kirjoitus suomalaisesta tutkimusetiikasta on mennyt ihan pieleen. Vuorio keskustelee tutkimusetiikasta erittelemällä Lääkärilehdessä 5.2.2010 ilmestynyttä Liisa Räsäsen keskustelunavausta tekemällä ad hominem -argumentointia kirjoittajasta. Vuorio kiistää mahdollisuuden tutkimuseettisen normiston uudelleentarkasteluun. Vuonna 2002 laadittu ohjeistus on niin hyvä, että tutkimusetiikan alueella Suomi ja Suomen TENK on maailman edelläkävijämaa - siis Vuorion mukaan-:)

Tapaus Martin Stone - osa III

Belgialaiset sanomalehdet De Standaard Online ja Nieuwsblad.be ovat julkaisseet 2.3.2010 artikkelit plagiointiskandaalista, jossa professori Martin Stonen todetaan syyllistyneen plagiointiin. Kyseessä on laaja, ehkä jopa yliopistomaailman laajin plagiointivyyhti ja plagiointia on todettu jo 30 Stonen omakseen signeeraamassa artikkelissa. Brittiläisen Stonen ura Leuvenin yliopistossa päättyi plagiointien paljastumiseen.

De Standaardin artikkelissa Britse topfilosoof blijkt letterdief todetaan, että Leuvenin yliopisto on käsitellyt tapauksen ja Stone on irtisanoutunut. Plagioitujen artikkeleiden kustantajia on informoitu löydetyistä plagioinneista. De Standaard on myös julkaissut kasvokuvan Martin Stonesta.

Nieuwsbladin artikkeli on otsikoitu Superprof' blijkt superplagieerder - "Superproffasta tuli superplagioija". Myös Nieuwsbladin artikkelissa ihmetellään plagioinnin laajuutta.

Molemmat lehdet toteavat, että Ilkka Kantola olisi esittänyt epäilyt oman väitöskirjansa plagioinnista. Tämä tieto on kuitenkin väärä ja harhaanjohtava - jo aiemmin on todettu, että plagiointiepäilyt esitti USAlainen Michael Dougherty. Dougherty on analysoinut erästä Martin Stonen artikkelia vuodelta 2000: The origins of probabilism in late scholastic moral thought: a prolegomenon to further study. Artikkelin 44 sivusta yli puolet on Kantolan väitöskirjan suoraa kopiointia. Myös alaviitteet on kopioitu sana- ja merkkitarkasti.

Ei meillä (?), muualla kyllä (?)

Taloussanomat julkaisi eilen artikkelin Lunttaaminen on Kiinassa maan tapa (Timo Poropudas). Artikkelin mukaan lunttaaminen, plagiointi ja korkeakoulusuoritteidenkin väärentäminen on yleistä. Myös artikkelin virittämä keskustelu tuo esimerkkejä erilaisista koulutuksen ja "oppimisen" kulttuureista, kun ulkomaille muuttaneet suomalaiset ovat havainnoineet erilaisia tapoja suorittaa opintoja (vilpillisesti). Havaintoja on kirjattu sekä itse artikkeliin että keskustelupalstalle paitsi lunttaamisesta ja plagioinnista myös vaikkapa urheilusuorituksissa huijaamisesta. Viitteitä on myös kahdessa paikassa yhtä aikaa olemista ja opettajien lahjomisesta.

(Keskustelupalstan eteneminen noudattaa samaa kaavaa kuin aiemminkin vilpistä puhuttaessa: aluksi esitetään kommentteja ja laajennetaan havaintojen määrää, jopa kiitellään kirjoittajaa ja lopuksi kirjoittajaa aletaan moittia liiasta yleistämisestä ja plagioinnista-:)

Teksti kuitenkin johdattaa korkeakouluissa toimivat pohtimaan korkeakoulutuksen kansainvälistymistä. Opetusministeriön julkaisemassa Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategiassa vuosille 2009-2015 linjataan tulevaisuutta niin, että suomalaisissa korkeakouluissa opiskelee jatkossa yhä enemmän ulkomaalaisia opiskelijoita. Tavoitteena on mm. että "Lahjakkaat ulkomaiset opiskelijat ja tutkijat valitsevat suomalaiset korkeakoulut laadukkaan koulutuksen ja tutkimuksen sekä suomalaisen työelämän tarjoamien mahdollisuuksien houkuttelemina." Tavoitteena on tietysti koulutuksen laadun parantaminen-:) Koulutuksen arkipäivässä tämä tarkoittaisi sitä, että yhä useammin sekä opettaja että opiskelija käyttävät arjessaan jotain muuta kieltä kuin omaa äidinkieltään. Strategia patistaa korkeakouluja myös osallistumaan ahkerammin koulutuksen myyntimarkkinoille.

Muuttuukohan jatkossa myös äidinkielen taitamisen ja itse tuotettujen kirjoitelmien merkitys? Nyt sekä yliopistoasetus että ammattikorkeakouluasetus edellyttävät korkeakoulututkinnon suorittajan kirjoittavan opintojensa päätteeksi kypsyysnäytteen, joka osoittaa perehtyneisyyttä opinnäytteen alaan ja suomen tai ruotsin kielen taitoa. Jos opiskelijan äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi, korkeakoulu päättää kypsyysnäytteen kielestä. Kypsyysnäytteessä opiskelija vastaa lopputyönsä ohjaajan laatimaan kysymykseen, ja opiskelijan itsensä kirjoittaman vastauksen sisällön hyväksyy työn ohjaaja ja kirjoitusasun hyväksyy äidinkielen opettaja. Tämä on ollut yksi käytäntö varmistaa opiskelijan osaaminen. Jos sekä opiskelija opiskelee että opettaja opettaa muulla kuin äidinkielellään, tiedossa on lisää mutkia laadun ja osaamisen varmistamisen maailmaan. Kun emme ymmärrä omalla äidinkielellämmekään mitä toinen sanoo tai kirjoittaa niin mitenkähän ymmärrämme toisiamme monien kielien ja kulttuuristen tapojen pöhelikössä.

Tapaus Martin Stone - osa II

Kirjoitin viime vuoden lopussa tänne blogiin plagiointitapauksesta nimeltä Martin Stone. Kyseessä on siis Leuvenin yliopiston professori, joka oli käyttänyt omissa nimissään tekstiä Ilkka Kantolan väitöskirjasta ilman lähdemerkintöjä ja viittauksia Kantolaan.

Anonyymi kommentoija on liittänyt Tapaus Martin Stone blogitekstiini kaksi linkkiä, joista voitte lukea tarkemmin tästä tapauksesta ja siitä, miten asiaa on käsitelty/peitelty. Artikkelit on julkaistu Leuvenin yliopiston lehdessä The Voice - International Student Newspaper of Leuven.

Ensimmäisen artikkelin otsikointiin artikkelin kirjoittaja Ielse Broeksteeg on jättänyt vielä kaksi kysymysmerkkiä K.U.Leuven Involved in New Plagiarism Scandal? DID THE INSTITUTE OF PHILOSOPHY COVER UP A FRAUDULENT PROFESSOR? Artikkeli alkaa viittauksella Leuvenin yliopistossa aiemmin ilmitulleeseen plagiointitapaukseen, jossa plagioinnin myöntäneelle professorille ei tullut seuraamuksia plagioinnista. Uusi plagiointiskandaali on nyt syntynyt, kun on tullut julkiseksi, että Leuvenin yliopisto on aktiivisesti peitellyt Martin Stonen tapausta. Stone on kadonnut - ja myös hänen tietonsa ovat kadonneet yliopiston sivuilta - Stone on lähtenyt "henkilökohtaisista syistä".

Ielse Broeksteeg on kirjoittanut myös artikkelin Interview with a Victim of Plagiarism. Plagioinnin uhri on siis Ilkka Kantola, joka on antanut haastattelun tätä artikkelia varten. Artikkeli tuo esille sen, miten plagiointi tuli Kantolan tietoon, ja miten Michael Dougherty USAsta and Olli Hallamaa täältä Suomesta ovat olleet mukana selvittämässä tätä plagiointitapausta.

Plagiaatintunnistin nimeltä Google

Jonathan Bailey julkaisi eilen blogitekstin 5 Reasons Google is My Primary Plagiarism Checker, jossa hän kertoo havainnoistaan Googlen käytöstä plagiaatintunnistimena. Googlella on puutteena tietysti se, että se ei pysty tarkastamaan kirjautumista vaativia tietokantoja, kuten monia tieteellisten artikkeleiden julkaisukanavia.

Kokeiltu on, Google tosiaan löytää sellaisiakin tarkasteltavan tekstin kanssa samankaltaisia dokumentteja, joista ei tule mainintaa maksullisten, sähköisten plagiaatintunnistimien kautta.

Kirsty Meddings kommentoi Jonathanin tekstiä ja toteaa, että akateemisessa julkaisemisessa on tarpeen käyttää myös eri tietokantoihin tunkeutuvia plagiaatintunnistimia. Kirstyn kommentissa kiinnitin huomiota hänen ilmaisemaansa huoleen, joka joillakin on ja joiltakin puuttuu - siis huoleen plagioinnin estämisestä:

"scholarly publishers are extremely concerned about – and active in – combating plagiarism, and are one group that are finding they really need specialist tools to help them do so effectively."

Pelkojohtamista ennen ja nyt - Hurtta (kii)!

Joensuun Ilosaaren laguunissa esitettiin eilen ja tänään ulkoilmaspektaakkeli Hurtta. Teille jotka jäitte paitsi tästä once in a lifetime -kokemuksesta on tarjolla Hurtan nettisivut: http://www.hurttaesitys.com/, vaikka mikään ei tietysti korvaa aitoa elämystä, näin se vaan on-:)

Hurttaa pelättiin, ainakin aluksi. Pelätään johtajia nykyisinkin, mikäli Johtajuus, valta ja pelko -tutkimuksen tuloksia on uskominen. Pelkojohtamista nykyajan vallankäytön kuvaajana esiteltiin mediassa eilen ja tänään. Pelkojohtaminen on edelleen yleistä suomalaisissa organisaatioissa.

Rehellistä vilppiä tieteessä?

Suomen lääkärilehdessä (s.368) julkaistiin tänään Liisa Räsäsen keskusteluavaus siitä, miten tutkimusvilppi Suomessa ymmärretään vuonna 2010 ja miten ymmärrys eroaa kansainvälisestä ymmärryksestä.

Kirjoituksen otsikko on Epärehellisyys tutkimustyössä ei aina olekaan vilppiä.

"Keskustelua" poliitiikon väitöskirjasta mediassa

"Discussions" in the media about a politician's doctoral thesis

Debora Weber-Wulff kirjoittaa blogissaan saksalaisen ministerin väitöskirjaan liittyneistä kysymyksistä. Yksi lehti - Suddeutche Zeitung - kirjoittaa jutussaan Frau Doktor hat Ärger mit "Bild" että toisen lehden - Bild-Zeitungin - päätoimittaja sai uhkaavan kirjeen ministeri Kristina Köhlerin lakimiehiltä. Ja mitäs sitten tapahtui? Kyseinen päätoimittaja Kai Diekmann julkaisi kirjeen omassa blogissaan - näin siis sosiaalinen media toimii Saksassa. (on muuten mielenkiintoinen blogin etusivu ja kyseessä varsinainen mediapersoona, kannattaa klikata blogin linkkiä ja ehkä lukea myös toimittajasta kertova teksti Wikipediasta-:)

Lakimiesten kirjoittamassa kirjeessä todettiin, että ministeri Köhler on kirjoittanut väitöskirjansa itse ja oli saanut siihen vain teknistä apua (kyselylomakkeen suunnittelu, kyselylomakkeiden postitus, kyselyn vastausten käsittely "luettavaan muotoon", tietokoneohjelmiin liittyvien ongelmien ratkaisu, ja valmiin väitöskirjan ulkoasu muotoilu ja viimeistely). Bild-Zeitungia uhataan oikeusjutulla, jos asiasta kirjoitetaan jotain väärin.

Koko tarina englanniksi Deboran blogissa otsikolla Frau Dr. and the Bild-Zeitung ja siitä linkit saksankielisiin lähteisiin. Sehr interessant!

Sakkoja Saksassa

Ei plagiointiin vaan yhdenlaiseen vilppiin liittyvä uutinen Saksasta, joka saattaa kiinnostaa julkisen sektorin palveluksessa olevia. Meillä Suomessakin on julkisella sektorilla ohjeistus, jonka mukaan oman työn ohella tehtävään muuhun ansiotyöhön tulee hakea ensisijaiselta työnantajalta sivutoimilupa. Saksassa erään korkeakoulun rehtori unohti ilmoittaa toisesta kuukausipalkastaan ja sakkojahan tästä unohduksesta tuli. Lue asiasta lisää englanniksi Debora Weber-Wulffin blogista German former college president fined tai saksaksi Deboran juttuunsa linkittämästä Frankfurter Rundschaun tekstistä Geldstrafe fur gierigen Prof, jossa kuva kertoo hienosti asian ytimen vaikkei tekstiä ilman käännöskoneen apua (tai sen avulla) ymmärtäisikään-:)

Plagiointiuutisia Saksasta

Lisäsin blogini sivupalkkiin linkin Debora Weber-Wulffin blogiin Copy, Shake and Paste. Tässä blogissa kerrotaan plagiointiin liittyvistä tapahtumista ja laajemminkin tieteelliseen vilppiin liittyvästä uutisoinnista lähinnä Saksassa. Debora kirjoittaa blogiaan englanniksi, mutta teksteissä on linkkejä myös Saksan sanomalehtien uutisointiin, mikä onkin mukava tapa palauttaa mieleen myös saksan kielen kiemuroita.

Tieteellisen vilpin käsittelyä Suomessa

Blogini lukijat huomasivat varmaan tekstissäni Fusk och plagiering kommentin, jossa Liisa Räsänen esitteli tieteellistä vilppiä käsittelevät kotisivunsa LiisaRäsänen.info. Linkitin sivut myös Plagiarismi.fi -sivuston kohtaan Tieteellinen vilppi ja esittelenpä sivuston nyt täällä blogissakin sivujen ylläpitäjän omin sanoin, näin Liisa toteaa kirjoituksessaan Salaa ja vähättele – suomalaista suhtautumista tutkimusvilppiin 4.12.2007:

"Yrittäessani saada hyvän tieteellisen käytännon loukkausepäilyn tutkituksi olen törmännyt ylitsepääsemättömiin vaikeuksiin. Laitan internettiin kopioita kanteluista ja valituksista eri tahoille, jotta lukijat voivat ihmetellä Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ohjeiden sisältöä, virkamiesten ratkaisuja ja niiden perusteluja sekä viisastua kokemuksistani. Tällaiset asiakirjat eivät ole salassa pidettäviä (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999). Lisäksi vielä, faktoihin perustuva arvostelu henkilön toiminnasta julkisessa tehtävässä tai tieteessä ei ole kunnianloukkausta (Laki rikoslain muuttamisesta 531/2000)."

Huijauksia

Hyvin onnistuu huijaus rehellisessä Suomessa, kun 23v. mies onnistuu toimimaan terveyskeskuslääkärin työssä ilman alan koulutusta. Iltalehti julkaisi uutisen valelääkärinä työskennelleestä miehestä, ks Iltalehden uutinen, ja juttu on levinnyt nykyaikaisen median toiminnan tapaan eri lehtien sivustoille ja keskustelupalstoille.

Esimerkiksi MTVn uutinen asiasta herätti asiaa irvailevan keskustelun, tässä pari esimerkkiä:

"nyt miekii alotan liäkärin hommat.oon kahtona telkusta kaikkia sairaalasarjoja...." (nimim. dohdori)

"Vuoden ilman lääkärin opintoja....pidetty työtoveri..!? Mihin koulutusta tarvitaan kun se on noin huomaamatonta. Opettajanakin voi toimia miltei kuka vaan joka joutaa hommaa hoitamaan. Onpa joku ollut n. 30 vuotta yhteen putkeen opettajana eikä kukaan ole kysellyt pätevyyttä. Onkohan tämä kuinkakin yleistä näissä valtion ja kuntien hommissa?" (nimim. OHO)

Turun Sanomien keskustelupalstalla on pohdittu esimerkiksi sitä, voiko putkimiehenä tai hitsarina pärjätä ilman koulutusta vai paljastuisiko asia jo ensimmäisenä työpäivänä.

"Jos hitsari, autonasentaja tai sorvari menisi töihin ilman koulutusta niin ei olis töissä kuin viisi minuuttia niin lähtis kuin leppäkeihäs töistä." (nimim. Juuso)

Lääkäriliitto on huijauksen onnistumisesta aivan ällistynyt! Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve on MTVn haastattelussa todennut tapauksen olevan "aivan uskomaton". Pälveen haastatteluun on siterattu muutamia lauseita, jotka voisivat kuvata suomalaista työelämää yleisemminkin:

"Toki jos varoo ottamasta kantaa mihinkään ja ainoastaan kuuntelee sujuvasti, niin voisin kuvitella, että jonkin matkaa pystyy luistelemaan jäämättä kiinni."

"Meillä täällä Suomessa luottamus toisiin ihmisiin on lähtökohtaisesti suuri. Eli jos joku ilmoittaa suorittaneensa tietyt kurssit, niin silloin ei välttämättä pyydetä tuomaan kaikkia todistuksia samantien [...]"

Googlehaulla löytyi muitakin suomalaisia lääkärihuijauksia:

Opiskelija "auttoi lääkeriippuvuuksista kärsiviä", ks. Taloussanomien uutinen vuodelta 2007.

Ja sananvapauden nimissä tässä linkki myös vuoden 2007 valelääkärin omaan blogiin: valelääkäri.

Korruptiota korkeakoulussa?

Blogissani on linkki tietokantaan Higher Education Corruption Monitor, jonne on koottu eri maissa julkaistuja lehtiartikkeleita korkeakoulumaailman "rappiosta".

Mitä korruptio sitten on? Kielitoimiston sanakirja määrittelee korruption näin:
"korruptio, moraalin yleinen rappeutuminen, vars. lahjottavuus, lahjonta, lahjomisjärjestelmä. Virkakoneistossa vallitseva korruptio."

Keskusrikospoliisin julkaisussa Korruptiotilannekuva 2009 todetaan sivulla 3: "Erääksi korruption ongelmallisimmista muodoista on Suomessa pitkään koettu keskinäisiä palveluksia ilman (välitöntä) rahallista korvausta vaihtavat ”hyvä veli” -verkostot. Verkostot merkitsevät, ettei päätöksiä aina tehdä asiaperustein eli päätöksenteossa ei välttämättä noudateta kaikkia lain vaatimuksia eikä se ole luotettavaa tai ennustettavaa."

Transparency Finland määrittele korruption näin: "Korruptio on vastuullisen aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelemiseksi. Korruptioon liittyy kolme tahoa: henkilö vastuullisessa asemassa, vastuun uskoneet ihmiset sekä lahjoja. Henkilö vastuullisessa asemassa voi olla esimerkiksi poliitikko, virkamies tai yritysjohtaja."

Euroopan komission julkaisemassa kyselytutkimuksessa The attitudes of Europeans towards corruption 27 prosenttia suomalaisista vastaajista piti korruptiota vakavana ongelmana Suomessa, luku oli Euroopan maista toiseksi pienin. Kolmasosa vastaajista uskoi, että korruptiota esiintyy kaikilla hallinnon tasoilla (kuntatasolla, 33%, aluetasolla, 30%, valtion hallinnon tasolla 36%). Tässä vuoden 2007 tilannetta kuvaavassa kyselyssä suomalaisten luottamus hallintoa kohtaan oli kasvanut vuoden 2005 tuloksiin verrattuna. Vuonna 2005 40% suomalaisista uskoi että valtion tasolla esiintyy korruptiota.

www.plagiarismi.fi

Aloitin Plagiarismi.fi -sivujen laatimisen yli kaksi vuotta sitten, ja sivut avattiin keväällä 2008. Sivuilla on ollut kaksi kävijäpiikkiä: ensimmäinen marraskuussa 2008 sen jälkeen kun Terhi Nevalaisen kirjoittama artikkeli Pääaine: Plagiarismi julkaistiin Sunnuntaisuomalaisessa. Heti seuraavana päivänä eli 17.11.2008 sanomalehti Ilkka julkaisi tekstin Lukiolaiset plagioivat esseitä verkosta järjestelmällisesti. Ilkan julkaisema uutinen levisi STT:n kautta useimpien suomalaisten sanomalehtien ja tv-kanavien nettisivuille.

Toinen kävijäpiikki ajoittui helmikuuhun 2009 heti sen jälkeen, kun A-studiossa esitettiin lyhyt raportti Varastettuja lainoja yliopistossa .

Plagiarismi.fi -sivuilla on vierailtu koko ajan, ja jopa joululomalla 2009 vierailijoita sivuilla on käynyt tasaiseen tahtiin. Olen päivittänyt sivuja huonosti, koskapa alunperin ajattelin että ylläpidän sivuja vain pari vuotta. Tarvetta ja kysyntää tuotteelle näköjään kuitenkin on, joten pidän sivut auki toistaiseksi. Osan näistä blogiteksteistä siirrän jatkossa plagiarismi.fi -sivustolle.

Uusia plagiointitapauksia vuoden 2009 aikana tuotiin tietooni kymmenkunta, mutta edelleen osa plagioinnin kohteeksi joutuneista ei halua asiaa julkaistavan edes nimettömänä. Toinen plagiointitarinatyyppi, joka minulle lähetetyissä kuvauksissa toistuu on opettajan kokemus siitä, miten esille otettu plagiointiepäily peitellään. Näitä tarinoita olen saanut eri puolilta Suomea - kiitos niistä! Kolme tarinaa muistuttaa niin kovasti toisiaan että kirjoitan niistä narratiivisen analyysin avulla yhden tarinan.

Webinaareja aiheesta plagiointi

Osallistuin syksyllä 2009 ensimmäiseen Suomessa pidettyyn, plagiointia käsitelleeseen seminaariin Plagioinnin tunnistaminen. Seminaari toteutettiin virtuaaliyliopiston verkkokoulutuksena. Seminaarissa esiteltiin suomalaisten yliopistojen kokemuksia sähköisten plagiaatintunnistimien käytöstä. Oulun yliopisto ja Åbo Akademi ovat ottaneet käyttöönsä ruotsalaisen Urkund-ohjelmiston. Helsingin kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen edustaja esitteli usalaisen Turnitin-ohjelmiston käyttöä.

Åbo Akademi on ilmeisesti ainoa suomalainen korkeakoulu, jossa hallitus on tehnyt päätöksen plagiaatintunnistimen järjestelmällisestä käytöstä opiskelijoiden suoritusten tarkastamisessa. Hallitus päätti 17.9.2009, että Urkundia käytetään kaikkien opintosuoritusten tarkastamisessa tämän vuoden alusta lähtien (Styrelsebeslut om plagiatgranskning med Urkund fr.o.m. 1.1.2010). Henkilöstölle ja opiskelijoille on tarjottu ja tarjotaan edelleen koulutusta Urkundin käytöstä ja siitä on laadittu myös prosessikuvaus. Plagioinnin tunnistaminen -seminaarissa tuotiin esille, että opiskelijat ovat tehneet tästä hallituksen Urkund-päätöksestä valituksen.

Turnitin on maailmalla eniten käytetty sähköinen plagiaatintunnistin. Turnitin -tuotemerkin taustalla ylläpidetään laajaa Plagiarism.org -sivustoa, jossa on tuote-esittelyjen lisäksi plagiointia käsittelevää taustamateriaalia. Sivuston kautta voi myös seurata plagiointia käsitteleviä webinaareja.

Keväällä 2009 järjestetty ensimmäinen webinaari oli otsikoitu: Plagiarism in the Digital Age: Voices from the Front Lines: What’s Happening on College Campuses Today?. Tässä seminaarissa käsiteltiin korkeakouluopiskeluun liittyviä näkökulmia ja plagioinnin yleisyyttä ja ilmenemistä korkeakouluopiskelussa.

Marraskuussa 2009 järjestetyn toisen webinaarin otsikko oli Plagiarism in the Digital Age: Voices from the Front Lines: What’s Happening in High Schools Today?. Tässä seminaarissa tarkasteltiin nuorten lukiotasolla opiskelevien opiskelu- ja kirjoittamiskäytäntöjä.

Esimerkkejä viittauskäytännöistä

Examples of referencing

Lähteisiin viittaaminen omassa kirjoituksessa on yksi äidinkielen opintoihin kuuluva asia suomalaisen peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmissa. Korkeakouluilla on omat ohjeensa viittaustyylistä ja tieteellisillä lehdillä omansa. Selailin tuossa syksyn mittaan brittien erilaisia viittauskäytäntöjä ja huomasin ihan mukavia juttuja. Esimerkiksi Yorkin yliopiston sivuilla esitellään viisi erilaista viittauskäytäntöä, Harvard, Chigago, APA, MLA ja Vancouver, ks. University of York, Referencing Styles.

Chigago -tyylin mukaisen viittauskäytännön esimerkkinä on mainittu mielenkiintoinen konferenssijulkaisu-:)
ks. Examples of Chigago Style > Conference paper

Myös kohdassa Harvard Style > Conference Paper kannattaa vilkaista esimerkkinä olevaa konferenssijulkaisua, ja samoin kohdissa MLA Style > Conference paper ja Vancouver Style > Conference paper.

Ja onhan tuo esitelmäni tullut mainituksi esimerkkinä myös kohdassa APA style, jonka mukaan konferenssiesitelmään viitataan näin:

"In-text: (Moore, 2008)
Bibliography:
Moore, E. (2008). The four stages of addressing plagiarism. Unpublished paper presented at Third International Plagiarism Conference. University of Northumbria, Newcastle-Upon-Tyne 23-24 June. Retrieved December 2, 2008, from http://www.plagiarismconference.com/images/conferenceimages/045_P34%20Moore.pdf"

Muun muassa tällaisia viittaamisen esimerkkejä siis esitellään Yorkin yliopiston sivuilla malliksi opiskelijoille ja miksei muillekin kiinnostuneille.